vanhempien ero

onpa todella surullista luettavaa perheenne elämäntilanne ja se kuinka rikki koet menneesi. Kerrot pahasta olostasi ja tuntemuksistasi kuin olisit syvässä kuilussa.

Onko ihmekkään että noin koet, onhan kaikki se tuttu ja turvallinen muuttumassa toisenlaiseksi. Ikäiseksesi osaat kypsästi arvioida perheesi tilannetta. Ymmärrän pahan olosi isäsi tähden, muista kuitenkin, että hän näkee ja käsittelee tilannetta eri tavalla kuin sinä. On kyse hänen ja vaimonsa parisuhdeongelmista joita he eivät syystä tai toisesta kyenneet selvittämään ja kuten kerroit äitisi mielestä on parempi asua eri kodeissa.

Aloituksesta päätellen olet fiksu nuori ja varmaan ymmärrät sen, että syy vanhempiesi eroon ei millään tavalla johdu sinusta ja sisaruksistasi. Älä siis syytä itseäsi. Aikuiset ihmisetkään eivät aina pysty elämänsä ongelmia ratkomaan, miten siihen sitten kykenisivät lapset ja nuoret. Emme aina ymmärrä miksi elämään tulee suuriakin vaikeuksia, mutta sen tiedän ja olen omissa myrskyissä kokenut, että kun on vaikeaa ja raskasta, voimaa annetaan, että jaksaa mennä eteenpäin.

Sinulla on nyt vaikeaa ja vaikka et nyt sitä ehkä usko niin vielä nuo murheen pilvet väistyvät ja aurinko paistaa elämääsi. Miten sitten vanhempasi järjestävätkään teidän kolmen lapsen asumisen niin et tee väärin toista vanhempaasi kohtaan asumalla toisen luona. Sinun ei tarvitse kokea syyllisyyttä. Sinulla on edelleen isä ja äiti joille te lapset olette edelleen yhtä rakkaita, vaikka vanhempasi eivät ehkä jaksa sitä väsymyksen ja olosuhteiden muuttumisen keskellä osoittaa.

Olen vuosia sitten käynyt omassa elämässä näitä vaiheita läpi. Kun oli oikein vaikeaa niin rukoilin apua ja voimaa Jeesukselta, Hän antoi voimaa mennä ahdistusten läpi. Kirjoituksesi lopussa mainitset, asioiden jättävän sinuun ikuiset jäljet, näin varmaan on. Uskon, että sinusta kasvaa herkkä ja samalla vahva aikuinen joka kykenet kokemaan myötätuntoa toisia kohtaan. Paljon voimia sinulle nuori...sinä ja läheisesi tulette selviämään...:)

Kävin saman tilanteen läpi 6-7 vuotta sitten. Vanhempien ero tulee aina järkytyksenä, mutta yritä ymmärtää myös äitiäsi; hänen ei ole hyvä olla isäsi kanssa. Se tuottaa kaikille ongelmia ja pahaa oloa, eikä äitisikään varmasti tilanteesta nauti, varsinkaan silloin, kun ajattelee mitä te lapset tunnetta. Kunhan keskustelette asiasta ja sinäkin ymmärrät, ettet missään tapauksessa ole syypää vanhempiesi eroon, etkä syyllistä kumpaakaan! Itse suosin myös sitä, että pysyin erossa heidän välisistään asioista, kuten vaikka raha-asioista, koska ahdistuin niistä suuresti.

Asuin äitini luona, koska isäni kävi muualla töissä ja kouluni oli lähempänä. Nyt sitten asun isäni luona, koska päätin jäädä tälle paikkakunnalle lukioon, kun äiti muutti noin 500 kilometrin päähän asumaan - ja se oli hänen ratkaisunsa. Hän on silmissäni rohkea ja omapäinen henkilö ja arvostan sitä.

Ja mitä teen juhlien suhteen? Äitini ja isäni suku ovat jakautuneet kahdelle eri paikkakunnalle ja olen koko elämäni ajan tottunut rytmiin, että olen esim. joka toisen joulun täällä ja joka toisen joulun sitten siellä - eli äitini luona. Olen pitänyt sen rytmin. Muutenkin se oma rytmi löytyy nopeasti ja teet niin kuin itse koet parhaaksi! Älä anna vanhempien mielipiteiden vaikuttaa liikaa, vaan teet niin kuin itsestäsi tuntuu hyvältä. Itse menen omien opiskelujeni ja vanhempieni työmäärän mukaan.

Tilanteesi vaatii tottumista. Puhu sisaruksiesi ja vanhempiesi kanssa tilanteesta ja mieti rauhassa mitä haluat tehdä. Sinua rakastetaan ja sinä rakastat. Tämä vaatii ymmärrystä, vaikka se sattuukin. Älä kanna kaunaa äitiäsi kohtaan, vaan yritä ymmärtää mitä hän sisällään tuntee. Hänen tuskansa saattaa nyt vasta hellittää.

Se vaatii vain sopeutumista, mutta siihen tottuu myös ja tilanne selviytyy ajan kanssa. Lopulta tilanne on jo niin tavallinen, ettei sitä edes huomaa! Kaikki me käymme läpi vaikeita aikoja, mutta kokemuksesta voin sanoa, että tästä ja monesta muusta selviää.

Minusta on hienoa, että vanhempasi ovat pitäneet riitelyt ja muut poissa teidän lasten silmistä. On vielä hienompaa, jos tuosta erosta selviätte porukalla ilman, että kenellekään jää ns. paskan maku suuhun.

Muista aina viimeiseen hetkeen asti, että sinä ja sisaruksesi olette täysin syyttömiä tilanteeseen. Aikuisen tehtävä on hankkia parisuhteelle aikaa, ei teidän lasten. Minua mm. syytettiin siitä, että lapsenhoidolta ei jäänyt aikaa vaalia suhdetta. No, minun äitini onkin narsistimarttyyridraamakuningatar. Sinulla vaikuttaisi olevan ihan fiksut vanhemmat.

Eron syyt ja taustat eivät ole mitenkään sinun hallittavissasi, joten älä ainakaan niitä mieti. Ihmisen ensimmäiset kysymykset ovat miksi ja kuka, joten niihin ehkä haluaisit sinäkin vastauksen. Ne asiat ovat vanhempiesi. Sinun tehtäväsi on käydä koulua,olla ystäviesi kanssa ja kasvaa aikuiseksi, ei pohtia eroa.

Vaikean eron pelinappulalapsena voin vain antaa vihjeen, että kieltäydy kuuntelemasta ihmisten kommentteja ja jos tilanne menee siihen, että jompikumpi vanhemmistasi alkaa toista mollata, ilmoita mollaajalle, että asia ei kuulu sulle, etkä halua olla pelinappula. Minä nimittäin olin tuollainen pelinappula ja silloin niin nuori etten tajunnut sanoa. Kuuntelin vaan silmät pyöreinä kun äiti morkkasi isää minulle. No, totuushan tuli myöhemmin ilmi, mutta aika monta vuotta ehdin isää inhota... Totuus oli kyllä se, että isä jätti äidin, mutta vika oli täysin ja totaalisesti äitini käyttäytymisen ja asenteen.

En tietenkään tunne sinua enkä voi esittää omaa toipumistapaani sinulle sopivana, mutta sen verran neuvon, että vaadi molemmilta vanhemmiltasi aikaa itsellesi. Ei erokeskustelua varten, vaan ihan yleistä hengailua varten. Käy paljon ulkona. Kuuntele musiikkia, josta tykkäät. Kuuntele vaikka jotain übernyyhkymusiikkia, jos siltä tuntuu. Niin, ja sitten on ihan ok, jos itket. Itku tahtoo helpottaa, olet sitten tyttö tahi poika.

Äitisi ei jätä sinua ja sisaruksiasi, eikä petä teitä mitenkään. Hän tuottaa kyllä pettymyksen, mutta ei ole hylkäämässä teitä.

Sinulla on äiti ja isä ja sisaruksia, puhu heille ajatuksistasi. Sinulla on oikeus "vaivata" isääsi ja äitiäsi tästä aiheesta. Sisaruksiasi varmasti myös asia vaivaa, tuntuisi vaan vähän siltä, että siellä yritetään näyttää hymynaamaa. Jos tuntuu ettei perheen sisällä voi asiasta keskustella, niin kipinkapin koulun terveyhdenhoitajan puheille. Sieltä tulee ainakin ensiapua.

En tunne vanhempiasi, mutta tiedän omasta kokemuksestani, että erosta puhuminen on merkki aloittaa keskustelu parisuhteesta. Ehkä kaikkea ei siis ole vielä menetetty. Kun toinen puoli tahtoo olla yhdessä, on vielä paljon pelastettavaa. Mutta, suhteen korjaaminen EI ole sinun tehtäväsi.

Tsemppiä ja vaikka tuletkin kuulemaan tämän varmaan sata kertaa: asiat tuppaavat järjestymään jollain lailla.

Yleensä pinnan alla on kiehunut jo tovin aikaa ennen eropäätöstä. Ei niiden pitäisi tulla ihan yllätyksenä puskan takaa kellekään. Kaikesta selviää ajan kanssa...

Et varmasti tiedä todellista syytä vanhempienne eroon. Sitä ei edes sinulle kerrota. Voi olla että jompi kumpi on rakastunut johonkin toiseen. Tai jommalla kummalla on ollut joskus suhde ja nyt ei toinen jaksa enää jatkaa. Voi olla että rakkaus on loppunut ja ei halua enää esimerkiksi rakastella puolisonsa kanssa. Se on moensti yleinen syy eroamiseen. Ei kaveruuspohjalla voi olla puoliso, vaikka lapset niin toivoisivatkin. Vanhempasi eivät katoaa mihinkään, vaikka eroavat. Olet aika itsekäs, kun ajattelet vai istseäsi että miten sinulla on paha olla. Sinähän olet jo kuitenkin 15-vuotias. Vanhempasi kuitenkin elävät omaa elämäänsä ja tekevät omista asioistaan omat päätöksensä ja sinun on vain elettävä sen asian kanssa. Vaikka jäät toisen vanhemman kanssa asumaan, voit silti käydä tuhka tiheään toisenkin luona.
Et voi tietää mitä vanhempasi välillä on tapahunut. Jos he eivät riitele, on kaikki tunteet jo kuolleet. Silloin kun riidellään, ovat tunteet vielä vahvasti pelissä ja riitely on siitä merkki. Silloin kun eletään kuin kaverit, ei tarvi enää edes riidellä. Aikuiselle ihmiselle ei vain riitä että elää kaverisuhteessa puolisonsa kanssa.
Voi olal myös että on ihan isästäsi johtuva koko ero. Äitisi on yksinkertaisesti kyllästynyt johonkin hänessä. Osallistuuko isäsi kodin yhteisiin puuhiin? Peseekö pyykkiä esim omat ja lasten ja vaimonsa vaatteet ja silittääkö ne, peseekö astioita, siivoaako, pudistaako vessanpöntön paskantamisensa jälkeen, laittaako jouluruuat, ostaako lahjat perheelle ja suvulle jne. jne...???
Siis - vain vanhmepasi tietää miksi eroavat aj usein näistä asoista kerrotaan laspille vain rajoitetusti tai sanotaan jotain yleispätevää. Yritä nyt vain selviytyä ja kunnioita vanhempiesi ratkaisuja ja muista sitten omassa elämässäsi että et koskaan eroa vaan pidät kiinni avioliitostasi....

itsellä kans kokemusta samasta asiasta,omat vanhempani erosivat v.1997 kun olin itse kans 15vuotias (siskoni oli tuolloin 19) ja inhottavinta oli tuolloin eron aikana juuri se että mulla oli rippijuhlat ja siskolla lakkiaiset samaan aikaan kun vanhempani erosivat,äiti päätti lähtee 20vuoden avioliiton jälkeen.. vuosia syytin itseäni et muka oli mun vika (ihan normaalia syyttää itseään) ja asuin äitini kanssa vajaa puoli vuotta,mutta hänen kanssa riidannuttuani asuin isäni kanssa vielä 5vuotta ennenkuin muutin omilleni ja nyt melkeen 15vuotta myöhemmin asia vaikuttaa vieläkin elämääni.. toivon jaksamisia ja voimia sinulle tämän asian suhteen:)

Olen itse "lähdössä" olevä äiti, jolle ei riitä kaverisuhteessa eläminen. Toivon, että lapseni tulevat selviytymään kaikesta huolimatta. Meillä ei riidellä, mutta eipä paljoa mitään muutakaan. Tyttäreni ovat 17v ja 15v ja uskon/toivon meidän kaikkien selviytyvän tulevasta, mitä sitten onkaan edessä... Puhua pitåää kaikista asioista ja meillä onkin korostettu, että lapsissa ei ole mitään syytä, vaan tämä on aikuisten välinen asia. Ja jatkossakin pitää puhua, jos on asioita, mitkä vaivaavat mieltä. Puhuminen kannattaa AINA!

Niin,itse olin 18v kun vanhempani erosivat.Se oli minulle oikeastaan enemmän helpotus kuin mitään muuta.Isäni oli narsisti ja hieman viinaan menevää sorttia.
Mutta,siitä huolimatta ihan kohtuu kova paikka.

Mielestäni tuon ikäisillä on jo oikeus saada tietää mikä on vanhempien eron syynä.15v alkaa olemaan jo pikku hiljaa aikuisuuden kynnykselläkin.Vanhempien tulee muistaa tuossa vaiheessa jo että ei ole olemassa aikuisten-ja lastenjuttuja.

Toisekseen, oletko miettinyt että olivatko/ovatko vanhempasi oikeasti onnellisia mielestäsi.Joskus erojen voi edeltää jopa vuosikymmenien sotkut ja sitten toinen jättää.Ja taitaa olla turha sanoa tätä mutta eivät taineet olla ainakaan tarpeeksi onnellisia.

Sitten ihmiset toimivat eritavalla kriisitilanteissa;Toinen alkaa potemaan heti ja toinen ottaa tunnepuolelle ns.kilven joka suojaa kaikelta pahalta ololta ja kivulta.Nämä jälkinmäiset ihmiset sitten miettivät näitä asioita jopa vasta vuosien päästä.Tosiasia on kuitenkin, että tälläisiä asioita ei voi ylittää kukaan vain hartioita kohautttamalla.Tästä asiasta on ihan itselläni todistusta.Veljeni oli aina että"no mitä sitten" kuitenkin,loppujen lopuksi,vuosien jälkeen on kerranut tilanteita.

Mutta,se mikä auttaa nyt tällä hetkellä itseäsi on puhuminen,ihan kenen tahansa kanssa.Kaiken parasta olisi kyllä jos äitisi kertoisi eron syyt ja olisi valmis keskustelemaan kanssasi.Tämä kannattaisi tehdä myös sisarustesi kanssa koska kyllä se heitäkin riipaisee vaikka ei siltä nyt tunnukaan.
Joskus elämä on kovaa ja tuntuu että "voihan prkl" mutta,muista,että aina tulee se aurinkoinen päivä milloin kaikki on taas hyvin.Tsemppiä:)

KOETA KESTÄÄ

Kirjoituksesi voisi olla tyttäreni elämästä. Meidän perheessa kävi pari vuotta sitten aivan samoin. Lapset 14v ja 16v jäivät silloin luokseni. Etupäässä koulun ja käytännön syistä eikä äidin luo muutto olisi sopinutkaan hänen silloisiin kuvioihinsa.
Ei näitä asioita kai oikein voikkaan ymmärtää. Kokemuksesta tiedän että isäsi voi olla vaikea tukea sinua ja puhua kanssasi. Kyllä varmaan samoja ajatuksia on teillä molemmilla ja olette huolissanne myös toisistanne. Tärkeintä isälle on kuitenkin että olet olemassa ja läsnä. Se että ero ei ole sinun syytäsi, on varmasti totta, mutta ei muuta tapahtunutta. Sille ei vain voi mitään että miettii miten näin kävi ja mitä voisi tehdä tai mitä olisi voinut tehdä toisin. Vahemmat eivät aina välttämättä ole sen parempia tai viisaampia näissä asioissa, valitettavasti.
Vaimoni tuskin ymmärsi kuinka paljon ero ja lähtö lapsille ja koko perheelle merkitsi. Se oli varmasti vaikeampi kuin osasi kuvitella myös hänelle itselleen. Tyttäreni asuu nyt äitinsä luona. Elämä on jotenkuten uomissaan, mutta kyllä ongelmiakin vielä on.
Sinulla on vielä koko elämä edessäsi ja varmasti elämääsi tulee vielä aika, jolloin vanhempiesi ero ei sitä hallitse.
Tuskin tästä paljon apua sinulle oli enkä osaa juuri neuvojakaan antaa. Kirjoituksesi vain oli koskettava, aivan kuten oman tyttäreni. Luulen sinua ja tunteitasi jotenkin ymmärtäväni, kun isänä olen kokenut saman.

Hei, olen itse vastaavassa tilanteessa kuin isäsi, meillä 32v liitto kaatuu, vaimo halusi niin. Toki olen virheitä tehnyt, mutta asiat on sovittu ilman väkivaltaa.
Meillä katosi rakkaus ja tuli kylmyys.Kolmevuotta rakkaudettomuutta.
Teillä on hyvä tianne jos vanhempasi eroaa sovussa. He pitävät teistä huolen, ole varma siitä.
Ja yksi asia vielä, ero voi olla väliaikainen,, Riidattomuus on hyvä enne?? tai sen puutekin voi viedä eroon, kysele vanhemmiltasi, että miksi??? ja kehoita harkitsemaan sanomalla että me tarvitsemme teitä-- kyyneleet.....

mun vanhemmat eros ku olin 4 ja muistan se päivän kun ne eros aina. iskä ja äiti heitteli tavaroita ja mä olin siinä välissä koko ajan ja sit ku en jaksanu enää sanoin iskälle "iskä! painu helvettiin siitä!" olin kuullu, ku äiti sano sille sillei. sit iskä vaa lähti eikä tullu enää kotiin ja monia vuosia mä ootin että se tulis kotiin mutta ei se tullu. mulle on jääny traumat siitä ku olin vielä meistä sisaruksista nuorin ja muut sisaruksista oli jo muuttanu pois kotoo. oha mulla monia muitaki traumoja jääny iskän takia.

Onhan se raskasta, mutta kyllä siihen ajamittaan tottuu..
Itte olin noin 6 vuotias, kun mun vanhemmat eros.. En muista niin hirveen tarkasti miten asian otin, muistan vaan sen, että oli tosi vaikeeta, kun oli esim. Äitin luona, niin olis halunnu ollakki isän luona, ja päinvastoin. Juhlapyhät yms vuoroteltiin.
Muutaman vuoden se oli aika tarkkaa, että oltiin just se jokatoinen viikonloppu toises pääs yms, mutta sitten vähän vanhempana se meni vähä miten sattu. Sai olla ja tulla miten halus, kun vanhemmat asuu nykyään vielä samassa kaupungissa, ja aika lähekkäinkin.

Ajattele asiaa siltä kannalta, että on parempi, että vanhemmat eroaa, kun, että olis jatkuva riitely päällä, ja se suhde olis väkinäistä. Sitten vasta kaikilla oliskin paha mieli.
Varmasti teillä saadaan sovittua koska ootte milloinkin missä, ja sä saat sanoa miltä susta ittestäki tuntuu, tuo äänes vaan esille, kyllä ne vanhemmat kuuntelee.

Pärjäile, ja paljon voimia, kyllä sä tästä selviät ! :)

Oon ihan samassa tilanteessa... Itken joka päivä ja iskä ettii vielä uutta kämppää itellee.. Kouluki alkaa koht.. En tiiä mitä tekisin.. Ei vaa jaksa enää..

Mun vanhemmat erosi kun oli 6-vuotias...minulle ei sanottu mitään, enkä varmaan olisi ymmärtänytkään vielä. Kun myöhemmin olin tietoinen asiasta, en enää osannut surra. Joten kaikki meni minulla vain ohi. Tästä ei varmaan ollut apua, mutta tsempit sinne :)

Mun vanhemmat eros Ku mä olin 5. Oon nyt 12 ja hyvin on mennyt. Ainut asia mikä mua sillon ketutti oli etten saanut mennä iskän luo ekaks yöks

Mun vanhemmat erosi jotain 6-7 vuotta sitten. Kun eka kuulin siitä, itkin itseni uneen, mutta hyvin se on sitten mennyt. Ensin oli isän kans vähä vaikeaa. Nyt 7 vuoden jälkeen joulut ovat vielä hieman vaikeita, mutta vuorotellen olen ollut äidin ja isän luona. Vuoropeli on musta kaikkein paras ratkaisu - jos vanhempasi siis asuvat lähekkäin kuten minun tapauksessani. Onhan se vaikeaa, mut kyl se siitä helpottaa ajan kanssa. Monien vanhemmat eroaa, mutta pitää aina muistaa ETTÄ SE EI OLE LAPSEN SYY! Vanhempasi rakastaa sinua ja he koettavat varmasti järjestää asiat sinun parhaaksesi. Tsemppiä!

Tärkeintä on todellakin muistaa että ero ei ole koskaan lasten syy!

Miksköhän mä en oo koskaan tuntenu mitään haittapuolia mun isän ja äidin erossa ja kaikki muut tuntee olevansa 100% syyllisiä siihen..? O.o

Sweet! I've just received my free minecraft giftcode!

>> minecraftcodes.info

Ite oon 12v tyttö. Mun vanhemmat eros about 6viikkoo sitten. Toivoin sitä. Isäni on lyönyt monta kertaa äitii ja poliisitkin on ollu ovella. ja muutenki isä on mustasukkanen. Mut äiti hermostu siihen lopulta ja eros. Ny se meni 1viikko sitte kihloihin jonku ihme hyypän kaa josta en pidä yhtää.

Vanhempieni ero jätti minuun todella suuren jäljen. En halua puhua siitä suoraan ihmisille, siitä ei ole hyötyä. Siitä on jo 4 vuotta olin täyttämässä 14. Vanhempani riitelivät jatkuvasti. Viikonlopun saunaillat muuttuivat epämukaviksi kun isä joi itsensä känniin ja alkoi riitelemään äitini kanssa. Oli kamala elää sen keskellä.

isä kävi usein "työmatkoilla". He eivät tajunneet että minä näin kaiken. Kaikki ilmeet eleet, huudot. itkin monet yöt kuunnellen heidän humalaista riitelyään. Täytän pian kahdeksantoista ja olen jo päättänyt olevani absolutisti. Eräänä saunailtana isä kysyi päissään, että olisiko parempi jos hän vain lähtisin. Itse olin vihainen heille, pelkäsin isää, koska hän huusi kovaa ja vaikutti agressiiviselta. Väkivaltaa ei kuitenkaan ollut. Olin uhmakas ja aloin määräilemään jos asioita ei oltu tehty oikein. Osin koska äiti oli samanlainen, mutta silti äitini on hyvin lempeä ja kiltti. Näin isän ilmeistä että hän oli jotenkin ahdistunut. Hän ei nauranut kovinkaan paljon ja kun nauroi oli humalassa.

Tämä oli kauan ennen kuin oikea ero tapahtui. Isä tosiaan lähti työmatkoille paljon, muistan kuinka hän vielä pussasi äitiä hyvästiksi. Isä vietti myös paljon aikaa puhelimessa veljeni huoneessa, kun äiti teki jotain omaa. Minä kuulin isän mairean ääntelyn ja naurut toisesta huoneesta. Minua alkoi epäilyttää ja katsoin isän puhelulistan kännykästä. Saman naisen, sanotaan vaikka Niinan nimi tuli usein esiin. Tätä jatkui kauan. Minä tiesin että isällä oli salarakas. Ja luulen että äiti aavisti, mutta jos ei aavistanut niin minä olin ainoa joka tiesi ja jouduin salaamaan sen kaikilta. Menin veljeni huoneeseen kun isä puhui puhelimessa. Kuulin naisen äänen. Kun puhelu loppui kysyin kuka se oli. Isä vastasi että setäni. Räjähdin ja huusin, että kuulin naisen äänen. Isä jatkoi valehtelua. Kerran äiti itki tehdessään ruokaa ja minä jouduin halaamaan ja lohduttamaan häntä, kun isä puhui sen naisen kanssa. Heräsin yksi yö ja kuulin kun isä kertoi äidille. isä sanoi että Niinahan voisi olla niinkuin kakkosäiti ja minä itkin silmät päästäni. Kuulin kun äiti meni naulakolle ja alkoi ottamaan takkiaan. Minä nousin ylös menin ovelle ja kysyin itkien minne äiti lähtee hän halasin minua ja sanoi ettei minnekkään. Minun piti myös usein öisin olla se joka kerää isän ylös keittiön pöydältä ja vie hänet yläkerran sänkyyn nukkumaan ja kuuntelin usein heidän itkuaan. Eli eron ilmoittamisen jälkeen äiti sanoi minulle että se ei ollut mun syytä aivan kuin jotain mantraa. IHAN SAMA! Tiesin ettei se ollut mun syytä vaan iskän syytä. Se pisti mut läpi tämän kaiken paskan. Olis tehny sen edes rehellisesti heti ja nopeasti niinku laastarin ottaisi pois. Pitkittäminen teki siitä vaikeaa.

Eron jälkeen molemmat vanhemmat avautuivat jostain syystä mulle. MÄ EN HALUA TIETÄÄ. Tämä on oikein hyvä sääntö: Älä ota lastasi mukaan eroon. Älä kerro mistään huolista mistään lapselle, vaikka ne eivät liittyisikään eroon, vaikka lapsesi olisi kuinka vanha. Ystävät ja terapeutit ovat sitä varten. Minulla on mennyt kauan aikaa siihen, että jaksan/ haluan mennä isän luokse . Hän on muuttunut: alkoholin juominen on vähentynyt. Mutta nämä kaikki uudet ihmiset joita hän on tuonut mukanaan minun elämääni, vaikka minä itse en ole sitä valinnut on perseestä. Hän on nyt niinkuin minun pitäisi antaa Niinan ostaa minulle vanhojentanssipuvun, ostaa joululahjoja. Minä olen jo puhunut asiat selväksi isän kanssa. Tosin hän ei vieläkään tunne minua. Hän on menettänyt suuren osan elämäni kulusta, hän ei tiedä parhaimpien ystävieni nimiä ja hän asuu toisella puolella Suomea ja vielä vaatii meitä (minulla on usempia sisaruksia, osa muuttanut pois kotoa) käymään siellä kerran kuussa ja vaatii meitä ottamaan tämänkin osan elämäämme, haluaisin vain, että saisin olla normaalisti, rauhassa niinkuin ystäväni. Ja häntä alkaa käydä sääliksi kun hän alkaa kuulostaa surulliselta aina kun sanomme että ei käy.
jatkuuu.... -> nimimerkillä Räsynukke rakastettu

Omat vanhempani eivät ole eronneet, mutta ajattelin kertoa toisesta huonosta puolesta = Vanhemmat pysyvät yhdessä lasten takia (Tässä tarkoitan epäonnistuneita sellaisia.)

Minun vanhemmillani on ollut suhdeongelmia minun lapsuudestani asti. Niihin vuosiin on mahtunut asumuseroja, kauheita riitoja jne.
Pahin vaihe oli kun olin 18-19 -vuotias. Yli vuoden he osasivat vain riidellä. Yhdessä vaiheessa isäni asui muualla, mutta äiti vinkui hänet takaisin.
Tuo vuosi on ollut tähän asti kaikista helvetillisin vuosi koko elämässäni. Asuin nimettäin tuona aikana vielä kotona. Tuli vaihe jolloin ahdistuin niin paljon, että halusin olla kaikkialla muualla paitsi kotona. Kotiin meno ahdisti suunnattomasti, koska tiesin mikä siellä odottaa.
Loppujen lopuksi en kestänyt ahdistavaa ilmapiiriä enään ja menin sossun luukulle pyytämään, että auttaisivat ensimmäisen kuun aikana. En ollut sinä kesänä nimettäin valitettavasti saanut töitä ja kouluun pääsy oli kuukauden päästä.

Kun pääsin omaan kotiin muuttamaan tunsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olevani rauhassa, levännyt ja suuresti helpottunut.

Vanhempieni suhde on tällä hetkellä "hyvässä" vaiheessa. Eivät toisiinsa pysty luottamaan kunnolla ja tulee riitaa, jos jompi kumpi ei pysty selittämään jotain asiaa. Tällä hetkellä käyttäytyvät kuin teini rakastetut toisissaan kiinni, joka on ensimmäistä kertaa elämässäni, kun ovat tuolleen käyttäytyneet.


Joten mitä minä sain heidän "pysytään yhdessä lasten takia" -suhteesta on:
- Pelko että toinen pettää
- Sitoutumispelko
- Liika itsevarjelu (Älä luota muihin liikaa, koska jos luotat satuttavat heti.)
- On häpeällistä näyttää rakkauttaan toiselle avoimesti (Kun olin lapsi ei rakkautta näytetty. Oli ihme jos kuuli "Rakastan sinua". Tämä koski myös lapsiin.)

Ja monia muita, mutta nuo ovat ne suurimmat.


Joten sanon sinulle, tiedän että eroaminen voi sattua sinuun, mutta on pahempiakin tapauksia, niin kuin vanhempiani kuvaileva "pysytään yhdessä lasten takia" -suhde, josta sinulle jää käteen vain huonoja asioita.

Muista että asiat ovat hankalia alussa, mutta kun siihen on tullut tietynlainen rutiini, niin elämä alkaa tuntua taas ihanalta.

Ja muista! Älä koskaan ala kummankaan vanhempasi psykologiksi ja kuuntelijaksi, koska se ei ole sinun paikkasi! Sinä olet heidän lapsi ja heidän on suojeltava sinua!

Sinun isäsi tulee olemaan surullinen alussa, mutta kyllä hän selviää.
Myös uskon että äitisikin on surullinen omalla tavallaan. Huomioiden kaikki eivät sure avoimesti.

Mun vanhemmat eros kun olin 12,se tapahtu vaan yht äkkiä...äiti ja isä riiteli,sit isä rupes heittelee kamojaa/vaatteitaa matkalaukkuu ja lähti...parin viikon päästä se soitti et sil oli uus asunto ja kaikki ok... eron syyksi selvisi myöhemmin se että äidilläni oli toinen,vähän rahakkaampi mies,jonka takia koko ero tuli. Juuri ennen syntymäpäivääni muutin isäni luokse ja ajattelin että siitä se parempi elämä lähtee...Vaan eipä lähtenyt: Koulu meni perseelleen koska lintsasin enkä jaksanut mennä sinne koska olin todella masentunut siitä että vanhempani riitelivät vielä eron jälkeenkin puhelimessa ja välillä kasvotusten...Isäni oli viinaan päin menevä ollut jo monen monta vuotta,ja siksi sainkin pelätä että koska se kiukku ja viha purkautuu agressiona minuun. Lopulta se sitten tapahtuikin,ja siitä on vieläkin isot traumat,niinkuin on monesta muustakin isäni tekemästä asiasta. Kiitos vanhemman sisareni,äitini,sukulaiseni ja ystävieni minä jaksoin elää ne helvetilliset 18 kuukautta alkoholisoituneen ja agressiivisen isäni kannssa,kunnes sain hänet Syyskuussa 2011 vedettyä kuiville,ja siitä lähtien elämä on ollut paljon helpompaa. Olin itse täysin romuna,kun vanhempani erosivat...ikävöin vieläkin äitiäni,koska en nä häntä kovinkaan usein(hän asuu eri paikkakunnalla) ja myös vanhempaa sisartani...mutta pikkuhiljaa siihen ajatukseen tottuu,että ei ole äitiä pitämässä huolta...monen monen monta kertaa olen itkenyt itseni uneen kun muistelen niitä hyviä aikoja ja kaikka hyviä muistoja. Vanhempieni erosta on kohta kaksi vuotta(olen nyt itse 14 vuotias) enkä vieläkään ole päässyt eron tuomasta masennuksesta yli. Välillä kaikki tuntuu turhalta ja siltä,että miksi edes yrittää kun kaikki menee päin vittua kuitenkin. Mutta ehkä minä tästä joskus selviän. Tunnen olevani vahvempi kuin koskaan ennen,ja odotan sitä hetkeä kun pääsen nousemaan täältä syvältä helvetistä takaisin maan päälle,ja kohtaamaan kokonaan uuden elämän. Toivottavasti tekstistä sai edes jotain selvää,en tiedä. Neuvoni on,että katso tilannetta rauhassa,äläkä hätiköi sillä voit tehdä väärän valinnan jota tulet katumaan. Puhu vanhempiesi kanssa,ja vaadi heiltä kunnon selitys ja selvitys asiaan...voimia sinulle,tiedän mitä koet tällähetkellä ja se ei todellakaan ole helppoa.....toivottavasti onnistut pääsemään sen yli paremmin kuin minä.

itse olen kokenut vanhempieni eron. kyllähänse harmittaa aluksi todella paljon nyt puolenvuoden jälkeen se ei ole enää niin iso asia,kun kerroin kavereilleni niin se helpoti kun ei travinnut enää salata sitä.

Meillä vuoroteltiin viikonloput ja muut pyhät. Esim. viime joulu oli äidin luona joten seuraava iskän luona. Mutta muista vaikka vanhempiesi rakkaus toisiaan kohtaa loppuu, he tulevat aina rakastamaan sinua, eikä ero ole mitenkään sinun syy. Surusta ja murheesta pääsee yli. Ja eikö ole kaikille parempi ettei vanhempien tarvitse väkisin kitkutella yhdessä. Jos äidilläsi oli vaikka huono olla isäsi kanssa. Voit toki yrittää kysyä äidiltäsi syytä eroon, sillä luultavasti olet tarpeeksi vanha ymmärtämään. Ja joskus voi auttaa puhua jollekin perheen ulkopuoliselle, koulun terveydenhoitajan kautta voit päästä puhumaan kuraattorin kanssa tai kuuntelijana voi olla vaikka läheinen ystäväsi tai sukulainen.

Mun vanhemmat eros kun olin viisi ja nyt olis edessä ero isäpuolesta. Omien vanhempien ero oli helppo sillä äiti muutti aivan lähelle ja 10 vuoden jälkeenkin ovat hyvissä väleissä. Silloin en sinänsä nähnyt huonoja puolia asioissa. Mutta nyt isäpuolen kanssa asia on paljon vaikeampi, sillä hän on epäkypsä, sovinisti, mustasukkainen, kaljamahainen sika. Ja pelottaa sillä hän on hyvin arvaamaton ja on ennenkin uhkaillut äitiä ja meitä. Nyt hänelle ei ole vielä kerrottu sillä odotamme että saamme uuden asunnon jottei tarvitse taivas alla olla. Mutta kun pääsemme eroon hänestä voimme aloittaa uuden ja onnellisemman elämän.

Joten jos minä selviän tästä niin sinäkin selviät. Tsemppiä! :))

mun vanhemmat eros noin vuosi sitten. oikeastaan olin toivonut sitä monta vuotta mutta silti se sattuu hirveästi. isäni on narsistinen ja joi paljon jolloin hän oli riidan haukuinen ja agressiota äitiäni kohtaankin oli paljon. hän petti äitiäni monen monta kertaa ja jouduin kuuntelemaan äitini ja isäni riitoja monta kertaa. äitini taas ei osannut päästää irti menneistä ja nosti ne aina riitoihin esiin jolloin isäni raivostui ja talo kaikui huudosta. ovia meni rikki seiniin tuli reikiä ja minä päädyin niin alas kuiluun kun voi päästä. yritin itsemurhaa monesti koska en enää jaksanut kuunnella niitä iänikuisia riitoja enkä sitä että minulla ei ollut ystäviä tai kavereita tai ketään jolle puhua.aloin päästä ylös kuilusta ja juuri kun luulin että kaikki on hyvin äitini ilmoitti että ottaa eron ja niin nopeasti 20 vuoden liitto oli vain muisto tuulessa äidilleni. minä itse olin ensin hyvin iloinen tapahtuneesta mutta kun myöhemmin rupesin ajttelemaan mitä menetin ja mitä en enää saa kokea olinkin surullinen ja painuin takaisin kuiluun tällä kertaa minulla tosin oli ystäviä jotka eivät kyllä tukeneet minua ollenkaan heille erään sanotaan nyt vaikka kaisan undulaatin kuolema oli tärkeämpi juttu. nyt olen päässyt asiasta yli ja minulla on eri ystävät jotka ovat tukemassa minua jos sitä tarvitsen. se vaivaa minua vielä että äitini hehkuttaa uutta poikaystäväänsä ja haukkuu isääni ja ilmeisesti valehtelee minulle että mitä juttuja isä on mukamas tehnyt jotka suurin osa on paljastuneet valheiksi. isäni taas hänellä on 'uusi perhe' ja tätä uutta tyttöystävään hän pettää koska olen nähnyt itse kuinka hän käy sillä jollain pettämis sivustolla ja jutellut heille pervoja jne.. kuitenkin molemmat välittävät minusta ja huolehtivat jne.. mutta Tsemppiä sinulle !! Kyllä sinä selviät!!! :))

kllllllllll

Heippa! Olen pian 18-vuotias tyttö, ja vanhempani ovat ehkä eroamassa. He kuulemma tekevät päätöksen ensi kuussa. Ymmärrän tunteesi, kaikki elämässäsi on muuttumassa, ja itsellenikin juuri tuo "kumman luona asun, vietän juhlapäivät yms."-ongelma on kaikkein vaikein.En halua valita vanhempieni väliltä. Olen toki lähes täysi-ikäinen, eli voisin vaikka muuttaa asumaan yksin, mutta toisaalta minulla on lukio kesken, ja haluan nauttia elämästäni, enkä ottaa siitä niin paljon vastuuta.

En jaksa stressata tilanteesta vielä liikaa, mutta tämä tulee olemaan minulle vaikeaa, jos he päättävät erota. 15-vuotiaan siskoni elämää tilanne koskee tavallaan vielä enemmän, ja hän tulee myös kärsimään.

Toisaalta sinunkin (ja minun..) kannattaisi ehkä ajatella, että voi olla parempi, että vanhempasi eroavat, jos vaihtoehtona olisi kireä tunnelma, riitoja ja hankaluuksia. Tsemppiä, pärjäät kyllä! :)

Deal with it!

Mulla oli aika samanlainen tilanne melkein tasan kolme vuotta sitten. Ero tuli ihan yllätyksenä mulle ja mun vuotta nuoremmalle veljelle. Olin 13v. ja ihan hajalla vähän aikaa. Iskä rupes avautuun mulle äitin pois muuttamisen jälkeen. Vieläkin on suhde iskään vähän rikki sen takia :/

Mutta kyllä asiat tuppaa järjestyyn. Nyt asun viikon äitillä, viikon iskällä aina vuorotellen. Elämä on tasasempaa kun sillon kolme vuotta sitten olisin voinu kuvitella tän olevan. Kaikkeen kyllä tottuu ajan kanssa :) Tsemppiä! Älä jää yksin ajatustes kanssa, vaan puhu kavereille tai kelle tahansa läheiselle, se helpottaa.

Hei! olen minun vanhemat ovat eronet 5v sitten.Olen 10V ja en saa asia päästäni. Mutta on kiva tiätää että jollain on sama ongelma!

Vanhempiensa eron kokeneille nuorille järjestetään eri puolella Suomea Vetskari-vertaistukiryhmiä.

Jotkut nuoret kokevat tällaisten vertaisryhmien helpottavan omaa oloa.

Ryhmissä tehdään paljon muutakin kun jutellaan. Ryhmissä voi luottamuksellisesti jakaa ajatuksia muiden saman kokeneiden kanssa ja purkaa erilaisia tunteita ja tutustua muihin nuoriin.

Ryhmän on tarkoitus antaa voimavaroja ja auttaa laittamaan palasia elämässä paikalleen vanhempien eron jälkeen.

Kannattaa katsoa netistä löytyisikö läheltä itselle sopivaa ryhmää ja ottaa rohkeasti yhteyttä, jos kiinnostuu!

Hakusanalla Vetskari-vertaistukiryhmä voi löytyä paikkakuntakohtaisia tiedotteita alkavista ryhmistä. :)

Mun äiti ja isä eroo :( en tiiä mitä teen en pysty olla ajattelematta sitä aina kun ajattelen alan itkemään! auttakaa muakin!

Moikka! Olen tämän viestiketjun aloittaja ja nyt vanhempieni erosta on noin puolitoista vuotta. Ja niinkuin te monet sanoitte kyllä kaikki järjestyy ja niin on järjestynytkin. Asun isäni luona ja äitiäni näen melko harvoin, hän muuttui niin paljon että en tunne häntä samaksi ihmiseksi enään. Koin paremmaksi asua isän luona, jossa myös rakas isosiskoni asuu sekä veljeni joka toinen viikko. Miten nyt menee? Asiat ovat hyvin ja elämä taas hymyilee, tietenkin joskus tulee haikeita hetkiä kun mietin vanhoja aikoja tai katson vanhoja valokuvia. Mitään muuta vinkkiä teille joiden vanhemmat ovat eronneet lähiaikoina voi antaa kun että jos haluat asua jomman kumman vanhemman luona sano se. äläka suostu viikkkoviikko järjestelyyn jos et sitä halua, älä kuitenkaan unohda toista vanhempaasi. Ja mikä auttaa tuskaan? Aika. Aika auttaa, alku ajat olivat todella vaikeita tuntui oudolta kun äiti ei enää ollutkaan kotona mutta nyt se on jo ihan luontevaa ja kaikki sujuu hyvin. Anna itsellesi aikaa toipua ja muista että vanhempasi eroavat koska niin on parempi he eivat tee sitä kiusatakseen sinua. Ja vielä ero saattaa tuoda elämääsi uusia ihmisiä. Isälläni on tällä hetkellä uusi naisystävä joka on todella mukava ja häneen en olisi tutustunut ilman vanhempieni eroa. Eli jos auttaa niin koita löytää hyviä puolia erosta vaikka se tuntuukin vaikealta. Jaksamisia teille kaikille!! Aika parantaa kyllä haavat!

mun vanhemmat eros joskus noin 6 vuotta sitten.välillä on ollu hetkiä jolloin on surettanu,mut nyt on helpompaa ku vanhemmat ei enää riitele ja on ihan hyvissä väleissä.mä kyl silti tahtosin et isä ja äiti palais yhteen,mut ei niin varmaan ikinä tuu tapahtuu. :(

Itse olin 9v kun vanhempani erosivat, nyt olen 12. Silloin en aivan tajunnut juttua, mutta onneksi äitini muutti aivan lähelle, samaan kaupunkiin ja hänen luona asun virallisesti. Asun vuoroviikoin molempien luona eikä se ole ollut vaikeaa. Tsemppiä!

KUMPA VANHEMMAT PALAIS YHTEEN ;_;

Minusta tuntuu että vanhempani ovat eroamassa vaikka ovat olleet pitkään yhdessä mutta jostain syystä he riitelevät koko ajan enkä itsekkään jaksa kuunnella sitä sen lisäksi meillä on remontti ja niin heidän riitelynsä on sellaista että jos pinna tulee täyteen ne korottaa äänen huutamiseksi ja niin pois päin mutta luulen että ero on tulossa ja ei minua oikeestaan silleen harmittais vaikka eroaisivat koska ei tarvisi enään kuunnella riitelyä eikä olisi enää niin rasittavaa myös siinä olisi hyvätkinpuolens esim kaksi kotia ehk ja nii ennyt tied miksi kirjotin tänne mutta ei kait sillä väliä.

Moi olen siis 11 vuotias poika.Vanhempani erosivat kun olin about 1 vuotias ja olen 6 vuotiaasta miettinyt miltä tuntuisi kun Isä ja Äiti olisivat yhdessä. Äitini saa usein opettajalta viestejä kotiin kun en ole niin aktiivinen ja olen väsyneen oloinen.Kaikki aikuiset luulevat että pelaan öisin videopelejä mutta en pelaa.Vaan mietin Minkähänlainen eämäni olisi jos Isä ja Äiti olisivat edes puheväleissä.En jostain syystä pysty puhumaan tästä vanhemmilleni tai isovanhemmileni.Äidin nykyinen mies eli siis ''isä''puoleni laittoi kerran isälleni viestin että isäni on huono isä. Isäni kertoi minulle siitä ja kukaan muu ei tiedä että tiedän siitä viestistä.Joskus äitini kyselee miksi olen niin tyly hänen miehelleensä mutta en saa sanottua että minusta tuntuu että hän yrittää ottaa isäpaikan josta en tykkää yhtään.Joten ne jotka ovat toivovat että vanhemmat eroaisivat niin älkää missään nimessä sitä toivoko se tuntuu kauhealta nähdä isää vähän minäkin näen häntä vain joka toinen viikonloppu.Olette onnekkaita joiden vanhemmat ovat yhdessä.Minä en ole koskaan sitä saanut tuntea.

mä vihaan mun vanhempia ne eros ne on tyhmiä.VIHAAN NIITÄ.ne ovat typeriä kalkkuna aivoja.minä haluan karata kotoa täämä on elämän typerin elämä.mun elämä on tyhmä

Ite olen 15 v poika ja vanhemmat eros viikko sitten. En tajua miten joillekkin se on niin iso juttu. Minulle vain kerrottiin että eroamme ja talo laitetaan myyntii. Eipäs se juurikaan minua kiinnosta :D

Mun äiti ja isi eros kun mä olin abaut 5 vuotta.Mun on vaikeaa päättää kumman luona olisin aina jouluaaton.

15 vuotiaalle pitää kertoa,miksi vanhemmat eroaa, jos lapsi sitä ihmettelee,e ikä kotona ole liiallasta alkoholin käyttöä tai väkivaltaa. Se tietämättömyys ahdistaa.
Onko kyseessä ollut toisen pettäminen , valehtelu ,rahan väärinkäyttö vai mikä.Lapsella on oikeus tietää.