Hei
Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja olen ollut jo vuosia työttömänä. Olen hakenut apua ongelmiini ja saanut lääkityksen. Nyt tahdonkin saada elämäni järjestykseen ja haluan päästä opiskelemaan. Haluan hakea yhteishaussa kouluihin. Lääkityksen voimin uskon selviytyväni opiskelusta ja esitelmistä jotenkuten mutta monet asiat silti ahdistavat ja pelottavat.
Lähden uudelle paikkakunnalle josta en tunne ketään eikä minulla ole tietenkään ystäviä. Näiden pelkojen takia olen hyvin epävarma itsestäni ja häpeilen paljon. Haluaisin kuitenkin täysin keskittyä nyt itse opiskeluun ja valmistumiseen eikä minua sinäänsä haittaa vaikken ystäviä saisikaan. Ongelmani ei siis ole se että olen yksin vaan se että häpeän yksinäisyyttäni. Koulussa välitunnit ja ruokatunnit ovat suurta tuskaa sen takia, että häpeä sitä että olen yksin. En kehtaa mennä syömään koska en tahdo istua yksin ruokalassa. Välitunneilla häpeän sitä että nyhvään yksin jossain kun muut luokkalaiset hengailevat yhdessä. En myöskään kehtaa tuppautua muiden seuraan. Kuinka selviän tästä häpeästä ja mitä voisin tehdä välitunneilla? Pari ja ryhmätyöskentelytkin tuottavat ongelmia. Joudun varmaan väkisin aina tuppautumaan muiden ryhmiin. Häpeä niin paljon sitä että olen yksinäinen, vaikka se itse yksinäisyys ei ole se ongelma.
Yläasteellakin piileskelin välitunnit ja ruokatunnit vessassa. Olen jättänyt monta koulua kesken enkä tahdo nyt käyvän samoin. Nämä häpeän tunteet vaan käyvät aina aivan liian ylivoimaisiksi.
Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja olen ollut jo vuosia työttömänä. Olen hakenut apua ongelmiini ja saanut lääkityksen. Nyt tahdonkin saada elämäni järjestykseen ja haluan päästä opiskelemaan. Haluan hakea yhteishaussa kouluihin. Lääkityksen voimin uskon selviytyväni opiskelusta ja esitelmistä jotenkuten mutta monet asiat silti ahdistavat ja pelottavat.
Lähden uudelle paikkakunnalle josta en tunne ketään eikä minulla ole tietenkään ystäviä. Näiden pelkojen takia olen hyvin epävarma itsestäni ja häpeilen paljon. Haluaisin kuitenkin täysin keskittyä nyt itse opiskeluun ja valmistumiseen eikä minua sinäänsä haittaa vaikken ystäviä saisikaan. Ongelmani ei siis ole se että olen yksin vaan se että häpeän yksinäisyyttäni. Koulussa välitunnit ja ruokatunnit ovat suurta tuskaa sen takia, että häpeä sitä että olen yksin. En kehtaa mennä syömään koska en tahdo istua yksin ruokalassa. Välitunneilla häpeän sitä että nyhvään yksin jossain kun muut luokkalaiset hengailevat yhdessä. En myöskään kehtaa tuppautua muiden seuraan. Kuinka selviän tästä häpeästä ja mitä voisin tehdä välitunneilla? Pari ja ryhmätyöskentelytkin tuottavat ongelmia. Joudun varmaan väkisin aina tuppautumaan muiden ryhmiin. Häpeä niin paljon sitä että olen yksinäinen, vaikka se itse yksinäisyys ei ole se ongelma.
Yläasteellakin piileskelin välitunnit ja ruokatunnit vessassa. Olen jättänyt monta koulua kesken enkä tahdo nyt käyvän samoin. Nämä häpeän tunteet vaan käyvät aina aivan liian ylivoimaisiksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko nyt aivan varma siitä, että kykenet jo aloittamaan opiskelun? En halua olla pessimisti, mutta kuulostaa aika vaikealta vielä tuo sinun selviytymisesi. Itselläni on kans jäänyt monta koulua kesken sos fobian takia. Vieraalle paikkakunnalle muuttaminen oli minun kohdallani aivan väärä ratkaisu, sillä jäin siellä totaalisen yksin. Se ei tietysti tarkoita, ettekö sinä voisi onnistua. Itselläni huomaan kuitenkin sellaista ajattelu, että aloitan ikään kuin puhtaalta päydältä ja kuvittelen, että tällä kertaa pystyn opiskelemaan, mutta sitten tulee taas turpaan. Toivottavasti et ole haukkaamassa liian suurta palaa. Tsemppiä sinulle!
sun pitäisi kyllä pohtia että miksi pelkäät keskustella ihmisten kanssa? Miksi et saa olla oma itsesi? miksi pelkäät hylkäämistä? Ja miksi häpeät? Sinut et ole asian kanssa. Eikä ihmisen ole hyvä olla täysin yksin edes opiskellessaan. Vaikka hyviä ystäviä ei tulisikaan pitäisi pystyä vähän keskustella. Mun mielestä sun pitäisi keskustella ammattilaisen kanssa peloistasi ja häpeästä. Tai nettitukihenkilön kanssa esim.
No ei ole oikein vaihtoehtoja.. Pakkohan se on jotain ryhtyä tekemään. Ehkä olen haukkaamassa liian suurta palaa, mutta minkäs teet. Ei yhteiskunta elätä minua valitettavasti joten jotain on tehtävä.
Psykoterapiaa olen miettinyt psykiatrin kanssa, mutta ei minulla taida olla siihen varaa edes kelan korvauksenkaan jälkeen.
Minulla vaan on niin huono itsetunto että pelkään etten kelpaa kenellekään ja ettei kukaan kaipaa seuraani. Haluaisinkin keskittyä täysin opiskeluun, mutta ei se taida olla mahdollista. Bentsoja joudun varmasti alussa ottamaan joka päivä, mutta en haluaisi niitäkään liikaa syödä.
Itse ajattelen, että on parempi tuntea sitä häpeää jonkun seurassa kuin ihan yksin. Kannattaa vaikka esittää aluksi vähän sosiaalisempaa, jos se vaan on suinkin mahdollista, että saisi edes yhden tutun sieltä koulusta. Yksin ei kukaan jaksa. Ja vähiten jännittäjä. Hienoa että olet ottamassa uutta askelta. Ota se haasteena. Lähde tahallasi uhmaamaan jännittämistä ja häpeää. Tee itsellesi tavoitteita. Esim. että ainakin tervehdit omia luokkaisiasi tms. On paljon sinusta itsestäsi kiinni, miten helposti lähestyttävä olet muille. Varsinkin koulun alussa kannattaa tsempata erityisesti. Siitä se toivon mukaan sitten helpottaa...
Kannattaa ainakin yrittää näyttää reippaalta ja iloiselta, hymyillä ja ottaa paljon katsekontaktia. Olla rennon ja helposti lähestyttävän oloinen. Muista, että jos seuraa haluat, niin ennemmin saat sitä kun näytät yksinäiseltä, kuin että näytät siltä, ettet tarvitse ketään! Tai että piileskelet ja sinua ei huomata ollenkaan.
Etsi ystävällisen ja empaattisen oloisia ihmisiä ja kysy heiltä tilaisuuden tullen kouluun/opiskeluun liittyviä kysymyksiä, kuten "Hei tiedätkö/tiedättekö, missä on jokin luokka/jokin opettaja", vaikka tietäisitkin jo vastauksen siihen. Näin tulet vähän tutummaksi muille ja helpommin lähestyttäväksi, kun sinut huomataan ja muistetaan jostakin asiasta. Et ole ihan pelkkä haamu enää.
Monesti myöhemmin nämä ihmiset joilta olen kysynyt epäselvistä asioista, ovat myöhemmin tulleet kysymään, että löysinkö tämän paikan tai muuta vastaavaa. Siitä olen ilahtunut, rohkaistunut ja saanut vakituisen juttukumppanin :)
Ei tuo kuulosta sellaiselta ettet voisi opsikella. Asia joka auttaa on se, että heti menet puhumaan asiasta joko läheiselle ihmiselle tai ammattiauttajalle. Helposti hoidettava ja yleinen vaiva!!!!