Talven selkä oli vihdoin taittunut. Varikset, nuo Nälkäseudun ainoat muuttolinnut olivat juuri saapuneet visiitiltään etelästä.
Kylä vaikutti uneliaalta, mutta sitä se ei ole. Ainakaan joka paikassa.
Pänkäläisen veljesten pajalla ei ahjo ole sammunut edes yön sydämellä.
Jatkuva on ollut pajavasaroiden kalke, ehtymätön palkeiden suhina.
Oikeastaan kyläläiset ovat hieman peloissaan. Uutta Sampoako siellä taotaan?
Veljekset oli aina tunnettu Alfa- Romeo asiantuntijoina. Jopa Italiasta oli neuvoa käyty tulkin välityksellä kysymässä, kun Milanossa oli oikein tiukka paikka tullut.
Nyt kuitenkin nämä veljekset olivat käyneet varsin omituisiksi, puhumattomiksi.
Myös Martta, poikien vanha äitee, oli jättänyt kahvikutsut jo elokuussa.
Jotain siellä touhuttiin, mutta mitä?
Keturin vanhaisäntä sai vihdoin kylän miehiltä tehtävän. Nouse vuoteeltasi
Ja käy, nimittäin veljesten pajalla. Käteen hänelle annettiin tylsä viikate.
Hermostunut vanhaisäntä otti Hokmannin tippoja, ja hieman sitä itteäänkin,
Ja lähti horjahtelemaan pajalle.
Rohkeus kasvoi askel askeleelta, pärähtipä pieni lauluntapainenkin viimeisellä sadalla metrillä.
Eipä Keturi ollut ensimmäistä kertaa tällä raitilla. Jo keväällä – 38 hän kävi
riiaamassa poikien äitiä, Riittastiinaa.
Olipa muuttunut tämä tanner niiltä ajoilta, tuumi papparainen, silitellen Giulian lokasuojaa, johon korroosio oli jo kolonsa lyönyt.
Kaunis Spider hymyili taatalle ilman etusäleikköään. Olipahan västäräkki päässyt pesänsä tekemään vasempaan lamppuun.
Verrattain tuoreessa 164 Alfassa oli vielä ruotsalaiset rekisterilaatat.
Vaari teputteli lähemmäksi.
Kaljussa nousivat hiusjuuretkin pystyyn. Mitä helvettiä!
Koko auton etupää oli syöty, sananmukaisesti.
Joku hirvittävä peto oli rouhaissut keulan moottoreineen huit helvettiin.
Tarkemmin katsottuaan ukko huomasi lähes jokaisessa Alfassa raapiutumia.
Kuin enteenä, pajasta kuuluva taukoamaton jytke vaimentui kuolonhiljaisuudeksi. Vaarilta karkasi pissi.
Kylä vaikutti uneliaalta, mutta sitä se ei ole. Ainakaan joka paikassa.
Pänkäläisen veljesten pajalla ei ahjo ole sammunut edes yön sydämellä.
Jatkuva on ollut pajavasaroiden kalke, ehtymätön palkeiden suhina.
Oikeastaan kyläläiset ovat hieman peloissaan. Uutta Sampoako siellä taotaan?
Veljekset oli aina tunnettu Alfa- Romeo asiantuntijoina. Jopa Italiasta oli neuvoa käyty tulkin välityksellä kysymässä, kun Milanossa oli oikein tiukka paikka tullut.
Nyt kuitenkin nämä veljekset olivat käyneet varsin omituisiksi, puhumattomiksi.
Myös Martta, poikien vanha äitee, oli jättänyt kahvikutsut jo elokuussa.
Jotain siellä touhuttiin, mutta mitä?
Keturin vanhaisäntä sai vihdoin kylän miehiltä tehtävän. Nouse vuoteeltasi
Ja käy, nimittäin veljesten pajalla. Käteen hänelle annettiin tylsä viikate.
Hermostunut vanhaisäntä otti Hokmannin tippoja, ja hieman sitä itteäänkin,
Ja lähti horjahtelemaan pajalle.
Rohkeus kasvoi askel askeleelta, pärähtipä pieni lauluntapainenkin viimeisellä sadalla metrillä.
Eipä Keturi ollut ensimmäistä kertaa tällä raitilla. Jo keväällä – 38 hän kävi
riiaamassa poikien äitiä, Riittastiinaa.
Olipa muuttunut tämä tanner niiltä ajoilta, tuumi papparainen, silitellen Giulian lokasuojaa, johon korroosio oli jo kolonsa lyönyt.
Kaunis Spider hymyili taatalle ilman etusäleikköään. Olipahan västäräkki päässyt pesänsä tekemään vasempaan lamppuun.
Verrattain tuoreessa 164 Alfassa oli vielä ruotsalaiset rekisterilaatat.
Vaari teputteli lähemmäksi.
Kaljussa nousivat hiusjuuretkin pystyyn. Mitä helvettiä!
Koko auton etupää oli syöty, sananmukaisesti.
Joku hirvittävä peto oli rouhaissut keulan moottoreineen huit helvettiin.
Tarkemmin katsottuaan ukko huomasi lähes jokaisessa Alfassa raapiutumia.
Kuin enteenä, pajasta kuuluva taukoamaton jytke vaimentui kuolonhiljaisuudeksi. Vaarilta karkasi pissi.
Vastaukset 25
Vanhimmat
hande, sä palasit sittenkin. Älä enää koskaan lopeta.
Kuvitelko moisia. Kunhan tässä pienessä myötäisessä naputtelen. Mutta vain tämän kerran.
Vanhalla tottumuksella, mutta nopeudella jota Ben Johnsonkin olisi kadehtinut, vaari pinkaisi tutun aitan ovelle.
- Avaja Riittastiina, se on mie, Kasper.
Iäisyydeltä tuntuvan ajan kuluttua narahti tutusti vuode. Vaarin puntissa nytkähti, kuin silloin ennen…
- Tulitkos sää henkseleitäs hakeen kuului oven takaa.
- Avaja Riittastiina, mie näen jo siun pörrösen pääsi, kuiski ukko, tihrustellen
avaimenreijästä.
Ulvahtava nauru karkasi oven takaa.
- Kai mun täytyy sitten pukea ylleni, vastasi muori, joka oli seisonut aivan oven vieressä.
Aitan ovi avautui jo toisen kerran 66:een vuoteen…
Vanha mies käpertyi entisen tyttöystävänsä kainaloon , ja heitti tämän toisen tissin peitokseen.
- Kasper kulta, sää tulit sittenkin.
- Miulla oli vähän työesteitä, ja sodatkin tuossa välissä, mumisi tärisevä vanhus tissin alla.
Aikansa käpälöityään muori totesi: - Niin on vuodet vierineet, tämäkin meet
wurstipötkö on kutistunut prinssinnakiksi.
- Älä mäkätä siinä vanha vuohi, vaan kerro mitä täällä oikein tapahtuu…
Tyttöystävä muuttui kylmäksi kuin kivi.
Näppärällä kyynärpäätaklauksella hän vippasi ukon ulos sängystään.
Sihisten kuin sivettikissa, hän tarttui äijän kraiveliin ja kuiskasi tämän korvaan.
- Kuule äijä, nyt kun otat pitkät, niin vielä kerkeet.
Kyyristellessään ulos matalasta uksesta, vanhus tunsi kuinka hänen ahteriinsa läiskähtivät henkselit, jotka jäivät edelliseltä reissulta, vuotta ennen talvisotaa...
Urho, ei kuitenkaan ollut ihan paskahousu. Oikeastaan päinvastoin. Saatuaan vihdoin henkselinsä sijoilleen, vanhus otti kaukopartioilmeen ja kurkisti pajan ikkunasta.
Ja mentävä juomaan viiniä puutarhaan...
Pölähti ukon päästä, katkaistun haulikon puraistessa äijän ohuen päänähan tiehensä.
Karvoittuneet veljet löivät kättä huonessa
jota kansoittivat tauottomat koneet.
Valtahihnan auttamana kone söi muunmuassa karitsoita ja pehkuja.
Painui vanhuksen munuaisten tykö.
- Sää kettu tulit sittenkin tänne kyylään.
- Mää lasken sun läpitte!
- Enhän mie mikkään sankar oo. Anna tulla vaan!
- Vittu, sää näit sen?
Vanhus käänsi tärisevän nuppinsa.
Eikä suotta. Kelmeät kasvot hivelivät ukon pyöreää nuppia, Surmaaja Utriainen.
Kylän teurastajan käsissä ulahteli nauta eli porsas viimeisen maalaisliittolaisen uikahduksensa.
Kolme rotevaa veljestä hieroutui ulos pajasta.
Surmaaja Utriaisen käsissä hauliruisku vietti vakaata aikaa.
- Taata on lähteny kyläilee...
Nielaisu. - Niin, mie lähin tuota viikatetta terottammaan, pitäs nurmi kaataa...
Vaarin vapisevat kädet nojasivat näennäisen rennosti Alfa 33:n sivupeiliin.
Jolloin kukaan ei puhunut mitään.
Taisivat taivaan linnutkin lopettaa sirkutuksensa,
Utriainen sormeili panosvyötään ja veljekset silmäilivät toisiaan.
Vaarille tuli hätä.
Jotain sanoakseen, hän aloitti joutavan jargonin.
- On se vaan, ei sitä ennen ollut tällaisia menopelejä. Vaari taputteli uudenkarhean 166:den hopeaista kylkeä.
- Ennen sitä vaan hevosella, ja nythän tässä niitä on koko plutoona.
Ukolta karkasi epäuskottava, hirnuva nauru.
Pluto, murahti.- Mää luulen että äijä on nähny sen.
- Mää kans, toivottivat veljet, kuin lammaslauma.
Kankeasti kääntyen Pluto ojentautuisihe vanhan miehen puoleen.
- Te ootte liian utelias miäs, se ei tee hyvää ikämiehen terveydelle. Hän nyökkäsi käskevästi päällään pajan suuntaan.
Vaarin huulet höpäjivät sanoja, jotka eivät koskaan ehtineet ulos.
Utriainen töykkäsi ikävästi haulikolla munuaisiin. - Liikkelle ukko.
Pujotteli läpi uskomattoman sielunmaiseman.
Siinä oli kaikkea Alfa- Romeon historiasta.
Moottoreita, vaidelaatikkoja, kytkimiä, olipa siinä nahkapukuun verhottu torsokin. Ehkä jo 60- luvulla törmäyskokeisiin käytetty mihenkuvatus. Joku humoristi oli jopa piirtänyt puiseen päähän suuret viikset. Mutta pahempaa oli tulossa.
Pysäytti kulkueen sinisen hitsausverhon eteen. Takaa näkyi valokaaren välke.
- Meitin perheellä on kyllä varma tiato siittä, että faari on riiustellut tota meitin muaria.
Vanha mies halusi vajota betonilattian alle. Suolainen hiki valui tuuheista kulmakarvoista.
- Myäs tiedetään että teitin 90- vuatispäivätkin olisivat tulollaan...
- Mutta on asioita, jotka eivät kuulu kaikille.
- Ainakaan ennen aikojaan.
Vanha mies tunsi että pian hänen sydämensä saattaisi pettää.
Puikon rätinäkin verhon takana loppui. Suuressa pajassa, jota verho puolitti, kuului omituisia ääniä. Aivan kuin sata tuhatjalkaista liikehtisi verhon peittämän alueen katveessa.
Asettui puolikaareen ukon eteen.
Synkästi viittasi Pluto Surmaajalle.
- Tee mitä sun täytyy.
Äijä kuuli kuinka haulikon vipu virittyi.
Vanha mies sulki silmänsä ja luki rukouksen.
Äkkiä hänen mielensä valtasi suuri rauha.
Silmissä vilahtelivat helminauhoina eletyt vuodet, lapsuus, nuoruus, sota-aika ja miehuus.
Paljon oli elämässä ollut onnen hetkiä, tosin leskenä viimeiset 40 vuotta olivat olleet yksinäisinä raskaita...
Valkea, leijonanharjainen pää nousi ylväästi pystyyn. Vankka leuka nousi entistä enemmän esille.
- Laskekaa läpitte perkele, mie en pelkää saatana.
Samassa laukaus kajahti.
Ukko avasi varovasti silmänsä ja huomasi olevansa yhä hengissä. Veljesten puolikaari oli yhtä hymyä.
Hitaasti siirtyi sininen hitsausverho sivuun ja valot syttyivät. Jotain ihmeellistä tapahtui.
Kaupungin mieskuoro aloitti Sillanpään Marssilaulun
- Kumpujen kätköstä, varjoista maan...
Ainakin sata kyläläistä ja eturivissä Maaherra ja pari kansanedustajaa oli ahtautunut veljesten pajaan.
Häikäisevä valospotti kohdistui nelipyöräiseen rollaattoriin, johon oli juuri asennettu Alfan V6 moottori, turbolla tosin.
Suuri banderolli juhlisti. " Onnea kolmen sodan veteraanin 90- vuotiselle taipaleelle"
Mauno Koivisto astui rykien esille.
" Arvoisa aseveli ja komppanianpäällikkö...
Vanha mies ei enää kuullut mitään, hänen katseensa oli kiintynyt vain yhteen. Riittastiinaan, joka oli pukeutunut purppuranpunaiseen toogaan ja hymyili kutsuvasti, kädet levällään.
Jotenkin ne selkään heitetyt henkselitkin unohtuivat...
Hyvää Juhannusta Kaikille, autoista riippumatta!
Kotikontujen tienoita tervehtien
tämä laulumme kaikukoon,
yli peltojen, vetten ja tunturien
aina Hangosta Petsamoon.
Sama kaiku on askelten,
kyllä vaistomme sanoo sen,
kuinka kumpujen kätköistä, mullasta maan
isät katsovat poikiaan.
”aina Dannystä Peitsamoon…” Kuoroon oli liittynyt myös veljesten serkku, Ridge Woodliiteri, jolle sanat eivät aivan auenneet.
Syntymäpäiviä juhlittiin 3 päivää ja vanha mies kiitteli urheilullisen rollaatorinsa muotoja, miehekkään matalaa murinaa ja ylivoimaisia kaarreominaisuuksia.
Vaan hieman oli hän pahoillaan, kun tällaisen vanhan jäärän takia niin moni kaunis vauhtivaunu oli pilkottu tuhannen pillun päreiksi.
- Was ist das? Kerrohan Sie vaari, mitä ne sellaiset ”pillunpäreet” oikein ovat, kiinnostui Ridge. Suomen kielen herkimmät vivahteet eivät aina nymfisessä kukkeudessaan tahtoneet hänelle aueta, ulkomailla kun oli lähes ikänsä viettänyt.
Vaari istahti rollaattorinsa turpealle nahkapenkille ja sytytti käyrävartisen pippunsa.
- niin, hän aloitti.
Kaikki hiljentyivät kuuntelemaan, kun vanhus harvakseltaan, mutta eloisasti aukoili sanaista arkkuaan:
- Niitä pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen laudeliinojen keksimistä, saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä olosuhteet maaseudulla olivat tuolloin hygienian kannalta toisinaan puutteelliset, eivätkä miehet yleensä käyneet "esipesussa" ennen lauteille istumista.
Lauteet siis saattoivat sisältää kaikenlaista elämää, varsinkin koliformisia bakteereita, mutta mikseivät myös hiivasientä ja siemennesteitä.
Toisaalta, saattoipa hilloviikkojen aikaan naisväki itsekin erittää saunan lauteiden siisteydelle haitallisesti.
Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin myös kutsuttiin, tehtiin tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne naisen omien muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan.
Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt luonnollisesti siitä, kun miehet ovat arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Naisille varattiin oma puu vitukkeisiin eli pillun päreisiin. Usein käytettiin mysrkyn tai salaman jo valmiiksi pirstomaa puta, josta vitukkeita saattoi vielä kiskoa kylän kaikille akoille, vaikkei tukista enää seinähirreksi ollutkaan.
"Tuo mänty riittää vielä tuhannen pillun päreiksi", on varmasti ollut tuttu sanonta eri puolilla Suomea, vaari vannotti.
...että Iitin Tiltu oli saunomassa yksin. Tapansa mukaan tuo kymenlaakson kukka lauleskeli haikeita säveliä: "minä olen yksin täällä, minä olen yksin täällä... ja tuon pellavaläjän päällä."
Noh. Sattuipa kulkusälli kuulemaan laulun ja pryykäsi sisään neidon ollessa saunassa (mieleltään) apposen avoimena kuin järven selälle antava saunan ovi (siteeraten K. Hotakaista).
Vaan sällipä kovettikin kaikkien yllätykseksi luontonsa - ei muuta - ja kaivoi repustaan kännykkäkameran.
FLASH! Oli miss Kausala mallia 1889 ikuistettu kertaheitolla.
Tiltu suuttui kertakaikkiaan ja syöksähti sällin kimppuun ennen kuin tämä ehti felix domesticus sanoa. Hän kellisti sällin saunan lattille ihmetellen, miksei hämyisessä pesupyhätössä tunnistanut kulkijaa, josta ei erottunut kuin silmänvalkuaiset ja hammasrivistö mailleen painuvan elokuun auringon luodessa viimesäteitään, jotka enää vain vaivoin saunan kahden hirren korkuisesta ikkunasta siivilöivät kajoaan savusaunan kohdunomaiseen tunnelmaan.
Tiltu nakkasi ikkunalaudalta tupakkavehkeesä ja iski kipinää. Kun ei muutakaan valonlähdettä ollut, sytytti hän henkilökohtaisen päreensä nähdäkseen paremmin.
Big Jim oli ensimmäinen tummahipiäinen ihminen, jonka tiltu eläissään näki (ja myöhemmin antaumuksella myös koki, toim. huom.).
Sus'siunakkoon, pääsi tytön suusta. Palava päre taas pääsi tytön sorjista sormista. lentäen kaaressa nurkkaan, jossa varapäreet olivat siisteissä nipuissa kuin pefletit nykyään.
No, koko saunahan siinä lopulta paloi. Pitkään ihmist luulivat kulkusällin hiiltyneen onnettomuuden yhteydessä, mutta tumman kaverin ilmeinen vitaalius kieli hyvästä kunnosta pikemminkin kuin tulipalon aiheuttamista vammoista.
Aikanaan Tiltu, kuten monet muutkin alueen neidot, alkoi odottaa Jimille lasta, mikä ei ollut mikään iloinen asia, koska Jim oli kulkurinluontoaan kuunnellen vaihtanut taas maisemaa eikä jäänyt kantamaan vastuutaan.
Vastuu kantamisesta jäi siten Tiltulle ja muille immeille itselleen, mistä monet hikeentyikin täysin.
Tummanhiveä Beibibuumi laitettiin kylän yhteisellä päätöksellä tulipalossa tuhoutuneiden vitukkeiden syyksi. Aikaa myöten tapahtumist on kiteytynyt sanonta "polttaa päreensä".
Tästä on sitten aikaa myöten kehkeytynyt sanonta "polttaa päreensä".
Painaa kylällä, kaljunahka tötteröllä.
Onpa hän keksinyt oivan sivuansionkin. Hän kaivaa Alfraattorilla maajusseille peltoa. Kahdeksan sekuntia saran päästäpäähän. Tuskin ehtii kakkosen nykäistä päälle.
Tatsi pitää edelleenkin:) Älä luovuta, pidä tyyli samana. Tarinan alku sisältää melkoisesti "rintoliuosta" jota voit käyttää hyväksesi jatkossa. Mahtavaa! Minä en yleensä kehu mitään ilman syytä johon nikkinikin viittaa. Hyvää jatkoa vain tälle tarinalle!
Velocipedi meni nupukiville.
Pesnakin loppu.
(nielaus) Niihän mie tein.
- Että mää käsking.
- Noo, ne soitti miulle.
- Ketä soitti?
- (nielaus) sieltä virastosta, sosiaali...
- Mää ole kiältäny semmottiis soitot.
- No kun ne kuitenkin halus...
- Olkohon, mää kattton sitten aamusel...
kun ei tule viestit näkyviin