miksei yhtään

darian tai kuollut elavan kirjoitusta poisteta täältä sensijaan kaikki esim. kokeilijan onnettomat yritykset häviävät saman tien? on todella epäreilua erotella ihmisten kirjoituksia pätemättömien arvostelijoiden toimesta ilman tarkempia selvityksiä sen perusteella ovatko ne julkaisukelpoisia jonkin tietyn tahon mielestä varsinkaan jos missään ei ole etukäteen määritelty rajanvetoa "kielletyn" materiaalin levittämiseen joukkotiedotusvälineitse sillä kanavalla, jossa ne kullakin hetkellä on päätetty julkaista.

Julkaisukelpoinen, ilman ennakkosensuuria lähetettäväksi kelpaava aineisto tulisi jatkossa mielestäni toimittaa sellaisenaan viivytyksittä vähintään vuorokautta aiemmin osoitteeseen, joka on sen luvannut jossain virallisessa tiedotusvälineessä julkistaa edellytyksin, ettei kukaan sopijaosapuolista ole tätä missään vaiheessa etukäteen vastustaneet tai siihen näe aiheelliseksi jatkossakaan sen erityisemmin puuttua. Mikäli toisin todetaan enintään kolmen tunnin kuluessa aineiston vastaanottamisesta, voidaan se hylätä toistaiseksi ja uudelleenottaa käsittelyyn tuonnempana.

http://fi.linkedin.com/pub/tom-edelman/15/85a/80a
31172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Miksi regrepsan eli aspalstan moderaattorin tänne kirjoittamat viestit ovat usein vihamielisiä, suomifoorumin ylläpitoa parjaavia? Entä miksi regrepsan on käytävä säännöllisin väliajoin täälläkin aukomassa päätään? Eikö yksi foorumi josta hän on jo suurimman osan aidoista aspergereista karkottanut hänelle riitä? Taitaa olla väärindiagnosoitu tämä moderaattori ja eksynyt aikoinaan täysin väärälle keskustelufoorumille jakamaan virheellistä tietoa aspergerisuudesta. Oikeampi osoite tälle hosuheikille olisi www.sity.fi/nakyy.html johon voisi hakea moderaattoriksi ja jättää muuta palstat rauhaan.

Äänestä

Menepäs nyt regrepsa levittelemään valheitasi takaisin sinne aspalstalle, siinähän sinä olet taitava. Osaat valehdella niin kierosti ettet näy itsekään enää erottavan mikä on mielikuvituksesi tuotetta ja mikä totta. Tämän foorumin ylläpito kyllä tasa-arvoisesti on poistanut milloin kenenkin viestit on nähnyt asiattomina. Sinulle pitäisi antaa tänne porttikielto koska et osaa muuta kuin toisia täällä haukkua.
Aatonaattonakin agitoit aspalstalaisia tänne herjaamaan kanssasi suomifoorumia ja muita vertaispalstoja. Niin ilkeä sinä olet.

Äänestä

:D Kylläpäs olet ahkera.

Äänestä

Tiedätkö mitä "2" ja "8", kummatkin viestisi on sitä tasoa, jollaisia olet itse poistattanut täältä, silloin kun ne ovat liipanneet sinua. Kokeilin itse äsken ihan huvikseni ilmoittaa tuota yhtä viestiäsi asiattomaksi ja tiedätkö mitä? Yksikään vaihtoehto ei sovi täsmällisesti syyksi ilmoittaa viestiä asiattomaksi. Ainakin tällainen aspergeri jää jumiin noissa vaihtoehdoissa, koska se edellyttäsi sellaista sutkia sovellusta, joka ei ainakaan minulta onnistu.

Äänestä

Kiero ihminen, millaisia autisminkirjolaiset eivät ole ei ilmoita itseensä kohdistuvia viestejä asiattomiksi, koska narsismissaan tahtoo kaikkien saavan lukea kuinka häntä arvostellaan "syyttä".

Äänestä

Kerro minulle vinkkejä, mitä sepustat niihin selityksiin ja mikä on yleisin vaihtoehtosi ruksia niistä kolmesta. Voin sitten vaikka tehdä samalla tavalla, täällä kun näitä asiattomuuksia on ihan riittämiin.

Äänestä

Aspalsta.net Server Details
IP address:
217.30.184.170
Server Location:
Espoo, Southern Finland in Finland
ISP:
Nebula Oy

Nameservers

ns1.kapsi.fi
ns2.kapsi.fi

Äänestä
  • Onko noilla nimipalvelimilla varmasti tallessa kaikki foorumin viestiliikenne?

    Äänestä

Luulisi olevan sillä

"Tuomioistuin voi pidättämiseen oikeutetun virkamiehen, virallisen syyttäjän tai asianomistajan vaatimuksesta määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän luovuttamaan verkkoviestin lähettäjän selvittämisessä tarpeelliset tunnistamistiedot vaatimuksen esittäjälle, jos on todennäköisiä syitä epäillä viestin olevan sisällöltään sellainen, että sen toimittaminen yleisön saataville on säädetty rangaistavaksi."

Äänestä

Aiheuttivatko aspalstan moderaation väärinkäytökset, valehtelu ja salailu todella näin paljon harmia Liitolle, jonka tarkoituksena on ajaa vammaisten ihmisten asioita heidän elämää helpottaakseen?

Äänestä
  • Uskoisin, että noiden lisäksi se, ettei moderoijilta vaadita diagnoosia/lääkärinlausuntoa soveltuvuudestaan tehtäviinsä ennen virkaansa pääsyä tai että diagnoosi yksinkertaisesti on väärä eli jonkun pätemättömän lääkärin vasurilla ilman sen kummempia neuropsykologisia kartoituksia parissa minuutissa tekemä, minkä perusteella henkilö voi väittää olevansa pätevä moderoimaan jotain "palstaa" missä sitten riehuessaan lopulta tuntee "saavansa" kaiken sen, mitä ilman lapsena on jäänyt vaikkei todellisuudessa mitään ole jäänyt käteen.

    Äänestä

  • Kyllä vaan, kuten myös väärin perustein valittu emppitoimikunnan uusi kokoonpano sekä autismin talvipäiville kokemusasiantuntijuudesta luennoimaan valittu lähihoitajaopiskelija. Voiko todella lähihoitajaopiskelijalla olla enemmän relevanttia tietoa jaettavaksi faktana yleisölle "kokemusasiantuntijuudesta" kuin esim. 30 vuoden omakohtaisen kokemuksen omaavalla terveydenhuollon ammattilaisella tai samanpituisen "uran" terveydenhuollossa läpikäyneellä autisminkirjolaisella ?
    Mielestäni hyvin vaarallista lähteä julkisesti kokeilemaan kepillä jäätä kuinka moni ohjautuu kokemattomien "kouluttajien" jakaman ei-kokemukselliseen tietoon perustuvan tiedon käytäntöön soveltamisessa täysin hakoteille elämänhallintansa suhteen. Käytännön kokemusten korvaaminen pääosin teoriaan perustuvan tiedon jakamisella ei kuulosta kovin asianmukaiselta, päinvastoin ja ihmettelen suuresti mikäli tallaista toimintaa jokin virallinen taho on lähtenyt tukemaan.

    Äänestä

Löytyykö aspalstalta ketään Autismiliiton alaisuudessa toimivissa järjestöissä toimivaa aktiivia, kuka myöntää kannattavansa toimintaa missä syrjitään vähemmistöjä, mistä esimerkkinä aspalstan viime vuosina harjoittama toiminta?

Äänestä

Ei löydy tai ei ainakaan kukaan myönnä syyllistyvänsä mihinkään... eli tuosta johtopäätöksenä; ASPALSTA on tavisnorminenttien ylläpitämä VIHAFOORUMI autisminkirjolaisia vastaan, jossa asseiksi naamioituneet nentit tahtovat pitää valtaa yllä autisminkirjolaisten hyväksikäytön ja kiusaamisen nimissä kuten jo muutamaan otteeseen viime aikoina eri medioiden välityksellä todistettavasti on toteen näytetty.

Äänestä

Odotan vieläkin niitä vinkkejä.

Äänestä

Joskus tulee mieleen, että tänne tullessa on eksynyt ihan väärälle palstalle, jonnekin missä avohoitopotilaat vaihtavat mielipiteitään, kuuntelematta toisiaan. Ja trolleja on paljon. Aidon assin kirjoituksen yleensä tunnistan kyllä, tai ainakin n. 80%.sti. Ja toisinaan ihan asiallisiakin viestejä löytyy seasta.

Tämä on autismipalsta. Täällä ei pitäisi kiistellä aspalstasta, täällä pitäisi kyetä keskustelemaan asiallisesti, esim. autistisen lapsen kasvatuksesta. Toki mielelläni luen aspergeristakin (itse lääkärin toteama assi), mutta en mielelläni lue riitelyjä aspalstasta. Olenkin vältellyt tätä palstaa nyt joitakin viikkoja. Monet viestit ovat sellaisia, että niistä tulee päänsärky ja suoraan sanoen lievä pahoinvointi.

Kuollut elavasta ja Dariasta en sano mitään, viestit puhukoon puolestaan.

Äänestä

"täällä pitäisi kyetä keskustelemaan asiallisesti, esim. autistisen lapsen kasvatuksesta"

Mikset sitten keskustele? Kukaan ei kai sinua estä aloittamasta uutta ketjua aiheesta tai ottamasta osaa jo olemassa oleviin ketjuihin, missä käsitellään jotain SINUA kiinnostavaa aihetta. Voithan kirjoittaa myös jollekin muulle autismiaiheiselle foorumille joka mielestäsi sopii paremmin juuri sinun tarkoitusperiisi.

Yleistävä kommenttisi muuten avohoitopotilaista oli kohtuu rasistinen ja loukkaava, taidat olla itse aspalstalta tänne vierailemaan eksynyt skitsotypaali nenttitrolli joka on saanut luvan lääkäriltään käydä pikaisesti lukaisemassa uteliaisuuden nälkää tyydyttääksesi mistä suomifoorumilla tänään puhutaan.

Äänestä
  • Naurettava väite, että olisin jokin skitso!! Tarkoitin avohoitopotilailla nimenomaan TROLLEJA ja tiettyjä henkilöitä, jotka esiintyvät assina, mutta eivät varmasti ole ja pahoittavat vain toisten mielen! Tarkoitin sellaisia älyttömiä puskasta huuteluja, joista itse olen ainakin pahoittanut mieleni monta kertaa ja varmasti moni muukin!.

    Ainakin itse koen, että täällä ei ole viittä prosenttiakaan oikeita asseja kirjoittelemassa! Sen sijaan trolleja varmasti hyvinkin paljon! ! HYVIN PALJON!
    Minusta ei ole oikein tervettä trollailla, lähinnä mietin, että ihmisellä on jokin psyykkinen ongelma, jos trollailee! Tästä heitin sen avohoitopotilasjutun. Se ei ollut kohdistettu asseille, herra Jumala!!!!!

    Kannattaa kenties ensin lukea kunnolla viesti ja miettiä, mitä kirjoittaja on kenties tarkoittanut, ennen kuin alkaa tehdä päättömiä arvosteluja ja haukkua skitsoksi toista tai rasistiksi!

    Mutta siitä vain, miinustakaa ihmeessä tekstini, jos siitä tulee parempi mieli!

    Äänestä

  • as su: " "täällä pitäisi kyetä keskustelemaan asiallisesti, esim. autistisen lapsen kasvatuksesta" Mikset sitten keskustele? Kukaan ei kai sinua estä aloittamasta uutta ketjua aiheesta tai ottamasta osaa jo olemassa oleviin ketjuihin, missä käsitellään jotain SINUA kiinnostavaa aihetta."

    Pieni ongelma tuossa ehdotuksessa on se, että jos joku tuota yrittää, heti kohtapuoleen tulee keskustelua trollaamaan eräs "autisminkirjon oikeuksien puolustaja". Ei tuollainen oikein kannusta aloittamaan mitään asiallista keskustelua. Tietysti voi mennä vaikka aspalstan autismiosastoon kirjoittamaan.

    Äänestä

  • su as kirjoitti:

    as su: " "täällä pitäisi kyetä keskustelemaan asiallisesti, esim. autistisen lapsen kasvatuksesta" Mikset sitten keskustele? Kukaan ei kai sinua estä aloittamasta uutta ketjua aiheesta tai ottamasta osaa jo olemassa oleviin ketjuihin, missä käsitellään jotain SINUA kiinnostavaa aihetta."

    Pieni ongelma tuossa ehdotuksessa on se, että jos joku tuota yrittää, heti kohtapuoleen tulee keskustelua trollaamaan eräs "autisminkirjon oikeuksien puolustaja". Ei tuollainen oikein kannusta aloittamaan mitään asiallista keskustelua. Tietysti voi mennä vaikka aspalstan autismiosastoon kirjoittamaan.

    Asioiden vääristely ei kuulu assiuteen.

    Äänestä

Assiuteen liittyy lähes sataprosenttisesti jossain elämänvaiheessa jonkin näköinen mielenterveyden häiriö. Assit ovat myös usein erittäin taitavia trollaamaan kun sille päälle sattuvat. Trollaaminen (provosointi) ei ole sairaus eikä merkki mielenvikaisuudesta, vaan usein seuraus traumaattisista kokemuksista nenttimaailmassa; uhrin on pystyttävä jollain keinolla purkamaan asioita mitä muut hänen niskaansa ovat menneisyydessä kaataneet, ja joista hänen mahdollisesti on irl kielletty puhumasta tai jopa millään lailla nostamasta esille jottei totuus paljastuisi.


Myöskään se, miten sinä asiat koet, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi ne erilailla kuin sinä kokea. Kyllä tuosta miten otit tämän mielenterveyteen liittyvän asian täällä esiin heijastuu joko oma pelkosi mielenterveyspotilaita kohtaan tai sitten asenteesi yksinkertaisesti kuten jo tuolla aiemmin kirjoitin, on rasistinen, erilaisia yhteiskuntaluokkia syrjivä, mikä puolestaan johtuu luultavimmin oman itsetuntemuksesi puutteesta.
Avointa mieltä siis peliin ja kykyä vastaanottaa myös jotain itselle vierasta ja pelottavaa; vain tätä kautta voit edelleen kehittyä ihmisenä.

Äänestä
  • Mietin, onko "as sa" aspergerilainen vai autisminkirjolainen. Pääosin kirjoitustyyli viittaa edelliseen, mutta siinä on myös joitakin piirteitä jälkimmäisestä. Mietin myös, osaako autisminkirjolainen niin hyvin näytellä aspergerilaista, että "as sa" todella voisi olla autisminkirjolainen. Veikkaan kuitenkin, että "as sa" on aspergerilainen.

    Äänestä

  • Olen tuota ihmetellyt miten niin monella tuntuu olevan monta erilaista "ongelmaa" assiuden lisäksi ja "puhtaita asseja" on niin vähän kenellä niitä taas ei ole.
    Mutta toi 100% tuskin pitää paikkaansa, ei ainakaan minulla ole (vielä) mitään mielenterveyden ongelmia ollut, joskin vähän masennusta jossain vaiheessa mikä taas ei ole lääkärien tiedossa, koska en sitä kenellekkään näyttänyt.

    Trollaus tuskin johtuu traumaattisista kokemuksista vaan jostain ihan muusta..

    Äänestä

  • UPDATE_9760437 kirjoitti:

    Olen tuota ihmetellyt miten niin monella tuntuu olevan monta erilaista "ongelmaa" assiuden lisäksi ja "puhtaita asseja" on niin vähän kenellä niitä taas ei ole.
    Mutta toi 100% tuskin pitää paikkaansa, ei ainakaan minulla ole (vielä) mitään mielenterveyden ongelmia ollut, joskin vähän masennusta jossain vaiheessa mikä taas ei ole lääkärien tiedossa, koska en sitä kenellekkään näyttänyt.

    Trollaus tuskin johtuu traumaattisista kokemuksista vaan jostain ihan muusta..

    Niinpä niin, vielä..Voi vain toivoa, että ajoissa saatu diagnoosi pelastaa sinut yhteiskunnan taholta tapahtuvilta väärinkäytöksiltä/väärinkohtelulta mistä nuo liitännäisdiagnoosit hyvin usein aspergerilla ovat seurausta.

    Myös varhaisen vuorovaikutuksen merkityksen ymmärtämisellä käytännön tasolla on erityisen suuri vaikutus aspergerlapsen tulevaisuuden näkymiin, ja siksi erityisen tärkeätä olisikin puuttua esim. neuvoloissa mahdollisimman varhain lapsen poikkeavanlaatuiseen vastavuoroiseen kommunikaatioon tulevien ongelmien minimoimiseksi, kunhan niihin vai osattaisiin puuttua OIKEIN.
    Pienikin virhe tässä vaiheessa voi olla kohtalokas tulevaisuutta silmälläpitäen. Aspergerlapsen erityinen herkkyys ja taito siten muita lapsia taitavammin osata määritellä itselleen väärän tai oikeanlainen kohtelu toisistaan jos mikä puhuu edellisen puolesta.

    Trollaukseen en tässä yhteydessä puutu sen enempää.

    Äänestä

  • UPDATE_9760437 kirjoitti:

    Olen tuota ihmetellyt miten niin monella tuntuu olevan monta erilaista "ongelmaa" assiuden lisäksi ja "puhtaita asseja" on niin vähän kenellä niitä taas ei ole.
    Mutta toi 100% tuskin pitää paikkaansa, ei ainakaan minulla ole (vielä) mitään mielenterveyden ongelmia ollut, joskin vähän masennusta jossain vaiheessa mikä taas ei ole lääkärien tiedossa, koska en sitä kenellekkään näyttänyt.

    Trollaus tuskin johtuu traumaattisista kokemuksista vaan jostain ihan muusta..

    Mitä tarkoitat "jostain ihan muusta"?

    Äänestä

  • UPDATE_9760437 kirjoitti:

    Olen tuota ihmetellyt miten niin monella tuntuu olevan monta erilaista "ongelmaa" assiuden lisäksi ja "puhtaita asseja" on niin vähän kenellä niitä taas ei ole.
    Mutta toi 100% tuskin pitää paikkaansa, ei ainakaan minulla ole (vielä) mitään mielenterveyden ongelmia ollut, joskin vähän masennusta jossain vaiheessa mikä taas ei ole lääkärien tiedossa, koska en sitä kenellekkään näyttänyt.

    Trollaus tuskin johtuu traumaattisista kokemuksista vaan jostain ihan muusta..

    Nenteillä on usein tapana vihjailla joka on tosi ärsyttävää.Tossa edellisen viestissä tapahtuu just tota,en voi ymmärtäää ettei asioita voida selittää loppuun asti ja niin että kaikki ymmärtäis?

    Äänestä

Se onkin kätevää pistää nenttien syyksi "assien" trollaushalut. Trollaajalla on kyllä ongelmia vain itsensä kanssa, turha muita syytellä.

Äänestä

Asenteesi nimimerkki "regrepsa" on yleisesti sekä nenttien että aspergereiden keskuudessa ei-toivottava. Kukaan ei ole laittanut kenenkään "syyksi" mitään vaan sinä käännät asiat päinvastoin. Sinuna vetäytyisin kokonaan moderaation tehtävistä, jottet aiheuttaisi enempää harmia niille, joita yrität manipuloida johonkin sellaiseen, mistä ei kenellekään koidu muuta kuin ikävyyksiä.

Äänestä

"Trollaaminen (provosointi) ei ole sairaus eikä merkki mielenvikaisuudesta, vaan usein seuraus traumaattisista kokemuksista nenttimaailmassa; uhrin on pystyttävä jollain keinolla purkamaan asioita mitä muut hänen niskaansa ovat menneisyydessä kaataneet"

Lainaus nimim. as sa

Ai ei ole pannut kenenkään syyksi? Et taida muistaa, mitä olet kirjoittanut itse tai sitten onnistut vääntämään tuonkin tarkoittamaan jotain muuta kuin miltä sen näyttää, kun lukee tekstiä ihan suoraan ilman rivien välejä.

Äänestä

Noniin. Nyt on aspalstalaiset vihdoin päässeet tavoitteeseensa emppitoimikunnan avustuksella. Tyrehdyttäneet koko suomifoorumin viestiliikenteen ja mustamaalanneet kaikki muut vertaisfoorumit, jotta heidän palstansa saisi edelleen jatkaa kieroiluja ja siten pysyä ainoana foorumina lajissaan. Sinnehän ei enää juuri kukaan muu uskalla tai viitsi kirjoittaa kuin pari jo ennenstään livenäkin tunnettua nenttiä useilla eri nikeillä.

Äänestä

lasku

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


/80a kirjoitti:

darian tai kuollut elavan kirjoitusta poisteta täältä sensijaan kaikki esim. kokeilijan onnettomat yritykset häviävät saman tien? on todella epäreilua erotella ihmisten kirjoituksia pätemättömien arvostelijoiden toimesta ilman tarkempia selvityksiä sen perusteella ovatko ne julkaisukelpoisia jonkin tietyn tahon mielestä varsinkaan jos missään ei ole etukäteen määritelty rajanvetoa "kielletyn" materiaalin levittämiseen joukkotiedotusvälineitse sillä kanavalla, jossa ne kullakin hetkellä on päätetty julkaista.

Julkaisukelpoinen, ilman ennakkosensuuria lähetettäväksi kelpaava aineisto tulisi jatkossa mielestäni toimittaa sellaisenaan viivytyksittä vähintään vuorokautta aiemmin osoitteeseen, joka on sen luvannut jossain virallisessa tiedotusvälineessä julkistaa edellytyksin, ettei kukaan sopijaosapuolista ole tätä missään vaiheessa etukäteen vastustaneet tai siihen näe aiheelliseksi jatkossakaan sen erityisemmin puuttua. Mikäli toisin todetaan enintään kolmen tunnin kuluessa aineiston vastaanottamisesta, voidaan se hylätä toistaiseksi ja uudelleenottaa käsittelyyn tuonnempana.

http://fi.linkedin.com/pub/tom-edelman/15/85a/80a

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu