Tosielämässä olen sut jo hyvästellyt, en pelkästään mielen tasolla vaan konkreettisesti.
Puran viimeiset ajatukset nyt tähän, jonkunluokan viimeinen suudelma tai jotain.. en osaa selittää.. pitää vain kirjoittaa nämä pois ja päästä eteenpäin..
Olen viimeiset päivät ajatellut mikä tässä asiassa meni pieleen, ja vaikken sitä koskaan tajuakaan olen tajunnut muutaman muun asian..
Ensinnäkin, ilmoitin sulle jo kun alettiin tapailemaan että mulla on menneisyydessä raskaita asioita mitkä on muodostunut tunteiden suojamuuriksi.. ymmärsit sen, mistä olin onnellinen.
Meillä toimi kaikki täydellisesti, juuri sitä tahtia mitä olin toivonutkin,
valitettavasti vaan en tajunnut että sullakin ne möröt päässä on aika hehtaarin kokoisia.
Meidän tapaileminen ei kestänyt edes kauaa, senkin tajusin vasta äsken, eihän me tapailtu kun kuukausi vaikka se tuntui ikuisuudelta.
No, asia ilmeisemminkin kaatui siihen etten antanut sulle sängyssä, mutta ongelma on nyt tämä.. ensimmäisen kerran pitkästä aikaa, nukkuessa toisen vierellä, asioiden pitäisi tapahtua luonnollisesti. Jos me oltaisiin jotain alettu siinä kohta touhuamaan se olisi tuntunut enemmänkin pakotetulta, suunnitellulta.. keskellä yötä molempien ollessa väsyneitä ja unitilassa, sä alat hinkaamaan itseäsi mun reittä vasten ja kun huomaat ettei tulosta synny heti jatkat nukkumista kääntyen pois.
Ehkä sulle tuli torjuttu olo, mutta niin tuli mullekin.
Olisit voinut asiasta sanoa ja keskustella, eniten hämäsi että kaikki oli silti kunnossa, suutelua ja halailua. Seuraavan tapaamisen sopimista, mitä ei sitten koskaan tullut.
No, kerroit omat syysi, kyllähän mä niitä uskon mutta taka-alalla pyörii silti toi ylempi selvitys minkä epäilen pitävän enemmän paikkansa.
Sä olit alusta asti täydellinen, ihastunut ja kiinni mussa..
ehkä se ongelma syntyi siitä että sä olisit tarvinnut sen palavan rakkauden, mikä roihahtaa ja kaikki on siinä..
Mulla on liian isot pelot että tahtoisin lähteä senluokan rakkauteen hetkessä mukaan, se on liian kuluttava liekki jos se sammuu kuten se nyt teki..
äläkä luule etten olisi silti tuntenut samoin.. mä varmaan olisin tahtonut vielä sun lähtösi jälkeen sen hölmön ihanan viestin "oli hyvä olla sun vieressä, odotan jo et nähdään seuraavan kerran".. niin mä sen tunsin, odottavaa jännitystä, asioista jotka tapahtuvat, tai niin luulin.
Näytin kiinnostukseni, kerroin halusta nähdä, olin hellä ja tasan tarkkaan oma itseni, se ei riittänyt, siitä mä olen pahoillani, en vaan tiedä kenen puolesta.
Mut nyt mun on jatkettava eteenpäin, mies mikä ei jaksa odottaa toiseen kertaan päästäkseen mun vierelleni yöksi tehdäkseen jotain enemmänkin ei vain ole mun arvoinen.. en tehnyt mitään väärin, ainoa asia mikä mua pitää nyt järjissäni on nimenomaan se etten mennyt sun kanssasi pidemmälle, sitten vast hyväksikäytetty olo olisikin ollut.
Ja muista yksi asia, kuukausi on pieni hetki elämästä,
ja se miten lähelle pääsit jo pelkässä kuukaudessa on hämmästyttävää.
Jos tosiaan olisit käynyt menneisyydessä yhtä pahoja asioita läpi tajuaisit kyllä, tai ehkä tajuatkin, me vaan toimitaan erilailla.
Tässäpä tämä, mieli on puhdas ja selvä.
Seuraavan kerran kun tavataan hymyilen kohteliaasti ja kyselen kuulumiset,
mutta ikinä en sua enää lähelle päästä.
Puran viimeiset ajatukset nyt tähän, jonkunluokan viimeinen suudelma tai jotain.. en osaa selittää.. pitää vain kirjoittaa nämä pois ja päästä eteenpäin..
Olen viimeiset päivät ajatellut mikä tässä asiassa meni pieleen, ja vaikken sitä koskaan tajuakaan olen tajunnut muutaman muun asian..
Ensinnäkin, ilmoitin sulle jo kun alettiin tapailemaan että mulla on menneisyydessä raskaita asioita mitkä on muodostunut tunteiden suojamuuriksi.. ymmärsit sen, mistä olin onnellinen.
Meillä toimi kaikki täydellisesti, juuri sitä tahtia mitä olin toivonutkin,
valitettavasti vaan en tajunnut että sullakin ne möröt päässä on aika hehtaarin kokoisia.
Meidän tapaileminen ei kestänyt edes kauaa, senkin tajusin vasta äsken, eihän me tapailtu kun kuukausi vaikka se tuntui ikuisuudelta.
No, asia ilmeisemminkin kaatui siihen etten antanut sulle sängyssä, mutta ongelma on nyt tämä.. ensimmäisen kerran pitkästä aikaa, nukkuessa toisen vierellä, asioiden pitäisi tapahtua luonnollisesti. Jos me oltaisiin jotain alettu siinä kohta touhuamaan se olisi tuntunut enemmänkin pakotetulta, suunnitellulta.. keskellä yötä molempien ollessa väsyneitä ja unitilassa, sä alat hinkaamaan itseäsi mun reittä vasten ja kun huomaat ettei tulosta synny heti jatkat nukkumista kääntyen pois.
Ehkä sulle tuli torjuttu olo, mutta niin tuli mullekin.
Olisit voinut asiasta sanoa ja keskustella, eniten hämäsi että kaikki oli silti kunnossa, suutelua ja halailua. Seuraavan tapaamisen sopimista, mitä ei sitten koskaan tullut.
No, kerroit omat syysi, kyllähän mä niitä uskon mutta taka-alalla pyörii silti toi ylempi selvitys minkä epäilen pitävän enemmän paikkansa.
Sä olit alusta asti täydellinen, ihastunut ja kiinni mussa..
ehkä se ongelma syntyi siitä että sä olisit tarvinnut sen palavan rakkauden, mikä roihahtaa ja kaikki on siinä..
Mulla on liian isot pelot että tahtoisin lähteä senluokan rakkauteen hetkessä mukaan, se on liian kuluttava liekki jos se sammuu kuten se nyt teki..
äläkä luule etten olisi silti tuntenut samoin.. mä varmaan olisin tahtonut vielä sun lähtösi jälkeen sen hölmön ihanan viestin "oli hyvä olla sun vieressä, odotan jo et nähdään seuraavan kerran".. niin mä sen tunsin, odottavaa jännitystä, asioista jotka tapahtuvat, tai niin luulin.
Näytin kiinnostukseni, kerroin halusta nähdä, olin hellä ja tasan tarkkaan oma itseni, se ei riittänyt, siitä mä olen pahoillani, en vaan tiedä kenen puolesta.
Mut nyt mun on jatkettava eteenpäin, mies mikä ei jaksa odottaa toiseen kertaan päästäkseen mun vierelleni yöksi tehdäkseen jotain enemmänkin ei vain ole mun arvoinen.. en tehnyt mitään väärin, ainoa asia mikä mua pitää nyt järjissäni on nimenomaan se etten mennyt sun kanssasi pidemmälle, sitten vast hyväksikäytetty olo olisikin ollut.
Ja muista yksi asia, kuukausi on pieni hetki elämästä,
ja se miten lähelle pääsit jo pelkässä kuukaudessa on hämmästyttävää.
Jos tosiaan olisit käynyt menneisyydessä yhtä pahoja asioita läpi tajuaisit kyllä, tai ehkä tajuatkin, me vaan toimitaan erilailla.
Tässäpä tämä, mieli on puhdas ja selvä.
Seuraavan kerran kun tavataan hymyilen kohteliaasti ja kyselen kuulumiset,
mutta ikinä en sua enää lähelle päästä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oikea päätös. Juuri näin kuuluu menetellä.
suksi kuuseen sitte vaan! jos noin kuuluu menetellä!
Kukas tämä nyt sit on? Oon näköjään ihan pihalla.
En suksi kuuseen, yksinkertaisesti kävelen vihdoinkin eteenpäin,
tiedän että olen oman osani tehnyt ja parhaani ja nähnyt ettei se riittänyt.
Ja ap on vaan yksi hajonnut muitten joukossa.
ei koskaan ensimmäisellä,toisella...aitoo kuten pitääkin,tykkään.vaikka mies olenkin.olen joskus aikoinaan tehnyt samalla tavalla naisen kanssa.seuraavana päivänä kommentti"se on pienestä kii"vaikka tarkoitus on vain että tunne seuraa mukana,eikä mitään yhdenillan sähellystä,jos toinen on muutenkin kiinnostava kuin vain seksuaalisesti.
Niinpä.. ajattelen itse että tässä maailmassa on niin paljon aikaa ja ihmisiä että siinä kohtaa kun tapaan sen sopivan tuntuisen en tahdo kiirehtiä.. toiset ehkä pitää kuukautta pitkänä aikana odottaa, mutta sanottakoon ettei me nähty tosiaankaan päivittäin, varmaan yhden käden sormilla laskettavissa meidän tapaamiskerrat.. eli kaikki oli vielä niin tutustumisen tasolla.. itselleni on jotenkin vaikea edes käsittää että koko homma kaatuu siihen ettei toinen jaksa odottaa yhtä kertaa kauemmin, mutta toisaalta, hyvä että selvisi jo näin alkuvaiheessa, myöhemmin olisi sattunut vaan enemmän.
näin on.miksi pilata hyvää kiireellä.
Oikea päätös. Juuri näin kuuluu menetellä.
Sinulla on selkeästi syöpä. Käänny tohtorin puoleen. Tuo on hyvinkin vakavaa. Tässä linkkiä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Syöpä
Olipahan vastaus,kaiken maailman idiootit tänne kirjoitteleekin.Syöpä?Et todellakaan ole itse terve,häpeä edes jos osaat.Sairastuppa itse kyseiseen tautiin,niin voi teksti hieman muuttua.(jumakauta miten tollo voi ihminen olla)
ei pidä edetä heti pidemmälle kuin haluaa. Koska silloin se ei ole rakkautta, vaan miellyttämisenhalua.
Tapahtuiko tämä menneenä syksynä?