Täytyy päästä purkamaan turhautumia. Tässä siis tilitys, joka ei välttämättä kauheasti liity "yleiseen mielenterveyteen", mutta en sopivampaakaan paikkaa keksinyt.
Lapsena kasvoin ympäristössä, jossa poikia pidettiin tyttöjä parempina. Veljeni saivat tuijottaa televisiota sillä aikaa, kun minä juoksin äidin asioilla ja tein kotitöitä. Sama näkyi sukutapaamisissa, joissa suvun miehet jutustelivat kovaan ääneen sillä aikaa, kun naiset huolehtivat tarjoiluista ja kiertelivät tarkistamassa, että kaikilla oli tarpeeksi kahvia.
Minua kyllä rakastettiin ja sain osakseni huolenpitoa, mutta sukupuoliroolit olivat hyvin vahvasti esillä. Toisaalta naiseutta jotenkin vierastettiin eikä äitini opastanut minua naiseksi kasvamiseen liittyvissä asioissa. Hän ei esimerkiksi kertonut minulle kuukautisista. Kun ne sitten alkoivat, koin suurta häpeää - pesin veriset alushousuni juuriharjalla suihkun yhteydessä ja nieleskelin kyyneleitä. Ensimmäiset rintaliivini ompelin käsin vanhasta paidasta. Häpesin naiseuttani pitkälle teini-ikään.
Olen tästä edelleen ärsyyntynyt: miksi minun täytyi oppia kaikki itsekseni, yksin? Miksi jouduin häpeämään sen sijaan, että olisin saanut nauttia nuorena naisena olemisesta?
Lapsena kasvoin ympäristössä, jossa poikia pidettiin tyttöjä parempina. Veljeni saivat tuijottaa televisiota sillä aikaa, kun minä juoksin äidin asioilla ja tein kotitöitä. Sama näkyi sukutapaamisissa, joissa suvun miehet jutustelivat kovaan ääneen sillä aikaa, kun naiset huolehtivat tarjoiluista ja kiertelivät tarkistamassa, että kaikilla oli tarpeeksi kahvia.
Minua kyllä rakastettiin ja sain osakseni huolenpitoa, mutta sukupuoliroolit olivat hyvin vahvasti esillä. Toisaalta naiseutta jotenkin vierastettiin eikä äitini opastanut minua naiseksi kasvamiseen liittyvissä asioissa. Hän ei esimerkiksi kertonut minulle kuukautisista. Kun ne sitten alkoivat, koin suurta häpeää - pesin veriset alushousuni juuriharjalla suihkun yhteydessä ja nieleskelin kyyneleitä. Ensimmäiset rintaliivini ompelin käsin vanhasta paidasta. Häpesin naiseuttani pitkälle teini-ikään.
Olen tästä edelleen ärsyyntynyt: miksi minun täytyi oppia kaikki itsekseni, yksin? Miksi jouduin häpeämään sen sijaan, että olisin saanut nauttia nuorena naisena olemisesta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siellä on ollut jotain vinoutunutta, kenties hyvin pitkältä ajalta. Ei ole tervettä.
Poikien suosiminen on kuitenkin ollut todellisuutta monissa perheissä aikoinaan.
joo ,mun isä aina sano kans mulle et se ei ikinä ois halunnu tyttöö vaan pojan.tästä on hirveet traumat jääny vaikka oon jo aikuinen.siinä mielessä ymmärrän hyvin tuota mitä käyt läpi.ehkäpä terapia voisi auttaa.mulla ainakin toimii. =)