Elän jonkinlaisessa parisuhteessa, mutta silti tunne itseni yksinäiseksi.
Onko 'kohtalotovereita'?
Onko 'kohtalotovereita'?
Parisuhteessa, mutta yksinäinen
Meneekö elämä ohitse
12389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
On, sama juttu.
Sitä jonkinlaista parisuhdetta kutsutaan useimmiten avioliitoksi.
mieltä, etten enää halua miehiä elämääni, sillä kaikki elävät pornon ja materian vääristämässä maailmassa. En tunne enää mitään miehiä kohtaan.
Tahdon elää tulevaisuudessa yksin. Omat mukavuudet on nro 1 (paitsi ei muiden kustannuksella), eipä tässä elämässä muutakaan ole. Haaveilen omasta pienestä asunnosta, jossa olisi sauna...
En toki ole miestenvihaaja, vaikka halveksin ala-arvoista käytöstä. Moni mies on niin kauan kiva, kun ei ole mitään kaveruutta kummempaa.
Siinä tuli taas todistettua mitä kusipäitä naiset voivat pahimmillaan olla.
ala-arvoinen käytös = mies
Olen samaa mieltä. Näen itseni jo sieluni silmin asumassa yksiössä palvelutalossa kissani kanssa ja nojatuolissa kutomassa sukkaa.
Missä oikein olet tavannut miehiä kun sulla tollanen käsitys on? Baareista ehkä tollasia löytyykin joo. Mä olen itse nainen ja mun ystävistä suurin osa on miehiä. aivan mahtavia sellasia. Eikä tod. sun kuvailijen kaltaisia. Mut ne onkin vähän syvällisempiä tapauksia eikä mitään pintaliitäjiä. Ja nämä hyvät tyypit on sinkkuja, siks koska naiset on nykyään niin pinnallisia, vain hyvä ulkonäkö ja varakkuus miehessä kiinnostavat. Sulla taitaa olla taso jossain pilvissä tai olet itse pintaliitäjä. Hyviä miehiä kyllä löytyy!
Heips! :) Tulinpahan vaan sanomaan, että jos olet parisuhteessa niin sinulla ei ole oikeutta tuntea itseäsi yksinäiseks.
Niin ja jos sinä asut kerrostalossa/rivitalossa/paritalossa ja käyt töissä/koulussa/kaupassa et sinäkään ole oikeutettu tuntemaan itseäsi yksinäiseksi. Minulla mies on rekkakuski, ja kyllä aika paljon saan aikaa yksin viettää.
Et sä oo se joka jakaa oikeuksia ihmisille et mitä ne saa tuntea. Eikä oo kukaan muukaan. Jokainen tunne on oikeutettu, etkä sä tiedä toisten tunteista yhtään mitään, vain omistasi, eli on helppo väheksyä toisia kun niistä ei tiedä.
Kuulostaa tutulta. Itse olin jonkinlaisessa parisuhteessa,jopa kihloissa, vuosia ja tunsin itseni yksinäisäksi. Mies ei ollut arjessa mukana, mamman poika asui äitinsä luona. Ja minun lisäksi piti kaveruutta yllä entisiin tyttöystäviinsä ja ottipa siinä sivussa uudenkin tyttökaverin.Olin yksinäinen,koska mies ei ollut läsnä. Vaikka olikin kanssani,ei ollut läsnä tai oli humalassa. Parisuhteessa mielestäni pitää olla välillä yksinkin,koska elämässä lopulta kuitenkin on yksin. Se suhde kesti 11 vuotta ja siitä irtautuminen on vaikeaa. Vaikka koskee ,tiedän tehneeni oikean ratkaisun. Mieluummin reilusti yksin kuin yksin huonossa suhteessa,jota ei pysty enää parantamaan.
Ellei pysty irtaantumaan huonosta suhteesta, jossa tuntee olevansa yksin, niin sitten pitää tyytyä huonoon suhteeseen läheisriippuvaisena. Joko tai.
Läheisriippuvaisuus kehittyy muuten joillekin uskomattoman nopeasti.
Itse esimerkiksi en enää rakasta vaimoani, suorastaan vihaan häntä mutta en voi erota läheisriippuvaisuuteni takia.
Olisin syvästi onnellinen mikäli vaimoni ilmoittaisi että on löytänyt toisen miehen, silloin olisin vapaa.
Uskon, että läheisriippuvuus on lapsesta asti oleva "vamma" tai "sairaus". Se ei kehity nopeasti josain syystä vaan sen takana on monenlaista ongelmaa. Olet vapaa kun itse päätät niin olla. Älä jätä sitä toisen tehtäväksi.