Tallikangas

Tallikankaan alueen maaperän puhdistustyöt ovat loppuvaiheessa ja alueelle suunnitellaan mm. Prismaa. Tallikankaan Kangaskadun puolella on useita vanhoja mäntyjä muistuttamassa alueen alkuperäisestä luonnosta ennen rautatien tuloa. Olen huolissani mäntyjen kohtalosta, koska ne olennainen osa alueen kokonaisuutta ja Kangaskadun ilmettä. Kaksi vanhinta mäntyä olisi suojeltava erikseen ja suuri osa muistakin puista tulisi säästää, koska ne ovat alueen reunalla eivätkä siten haittaa mahdollista rakentamista. Puitten suojelu ei estä alueen rakentamista vaan antaa lisäarvoa alueelle. S-ryhmä on korostanut ekologista ajatteluaan, joten puiden turha kaataminen tulevan Prisman takia on tuskin eduksi kauppaketjun imagolle. Toimikaa pieksämäkeläiset kerrankin elinympäristönne puolesta!
18373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

voidaan tehdä moottorisahalla,

Äänestä

Ajattelin suojella kaupunkilaisia valittamalla Prisman kaavan nurin!

Äänestä
  • Puiden suojelu ei todellakaan estä alueen käyttöä kaupallisiin toimintoihin. En kannata kaavan valittamista nurin, koska se ei palvele kaupukilaisten etuja. Pieksämäellä ei vielä ymmärretä sitä, että ympäristön suojelu luo myös parempaa imagoa kaupallisillekin toiminnoille. Ympäristönsuojelu on ollut Pieksämäellä muutamien harvojen valittajien hallussa. He yrittävät kaataa kaikki hankkeet, jotka voisivat tuoda työpaikkoja Pieksämäelle. Valittajien on helppo toimia, koska he eivät joudu vastaamaan tekojensa taloudellisista vahingoista. Liike-elämässä on nykyään se voittaja, joka toimii nopeitten. Hitaat jäävät aina jalkoihin jopa globaalissa mittakaavassa, jossa Kiina kasvattaa talouttaan juuri nopean päätöksenteon vuoksi. Kiinassa ei voi valittaa ja päätöksentekijöitä on vähän, siksi talous kasvaa ja työpaikkoja syntyy. Tosin ympäristöongelmat ovat siellä varsin mittavia, mutta nekin voidaan tarvittaessa hoitaa nopeasti, jolloin suomalaiseen ympäristötekologia-ja biotekniikkateollisuteen syntyy uusia työpaikkoja.

    Äänestä

  • ripax kirjoitti:

    Puiden suojelu ei todellakaan estä alueen käyttöä kaupallisiin toimintoihin. En kannata kaavan valittamista nurin, koska se ei palvele kaupukilaisten etuja. Pieksämäellä ei vielä ymmärretä sitä, että ympäristön suojelu luo myös parempaa imagoa kaupallisillekin toiminnoille. Ympäristönsuojelu on ollut Pieksämäellä muutamien harvojen valittajien hallussa. He yrittävät kaataa kaikki hankkeet, jotka voisivat tuoda työpaikkoja Pieksämäelle. Valittajien on helppo toimia, koska he eivät joudu vastaamaan tekojensa taloudellisista vahingoista. Liike-elämässä on nykyään se voittaja, joka toimii nopeitten. Hitaat jäävät aina jalkoihin jopa globaalissa mittakaavassa, jossa Kiina kasvattaa talouttaan juuri nopean päätöksenteon vuoksi. Kiinassa ei voi valittaa ja päätöksentekijöitä on vähän, siksi talous kasvaa ja työpaikkoja syntyy. Tosin ympäristöongelmat ovat siellä varsin mittavia, mutta nekin voidaan tarvittaessa hoitaa nopeasti, jolloin suomalaiseen ympäristötekologia-ja biotekniikkateollisuteen syntyy uusia työpaikkoja.

    Ei valittaminen ole ongelma. Ongelma on se, että laiskat ja tyhmät päättäjät tekevät lainvastaisia ja huonosti perusteltuja päätöksiä. Nämä päätökset pitääkin kaataa. Oikein harmittaa se, miten virkamiehet kusettivat valtuustoa Ideapark-säheltämisellä.

    Äänestä

näytä niille!!!!

Äänestä

Toiminta Pieksämäellä kuvaa hyvin maamme politiikan tasoa tänä päivänä. SOK ketju saa rakentaa mihin huvittaa, virkamieskoneisto puoltaa asiaa joka käänteessä (hyvin voideltu). Vihreät valittaa joka asiasta ja koettaa terrorisoida ja torperoida kaikki hankkeet. Turhanpäiväisiin ja kyseenalaisiin hankkeisiin sitten tuhlataan viimeisetkin sentin jämät.

Eikö moinen meno jo herätä porukkaa seuraaviin vaaleihin äänestämään toiset henkilöt hoitamaan asioita (vai lieneekö enää äänestykselläkään merkitystä).

Äänestä

Se on sitä osuuskunta-aatetta, jossa jäsenten rahoilla voidellaan politiikot ja suuret rahat menevät osuuskunnan johtopaikoille päässeiden taskuihin.

Äänestä

Kyllä siihen tallikankaan alueelle pitäisi vanhan punatiilisen varikkorakennuksen viereen rakentaa Pieksämäelle niin sanottu "Wanha kaupunki" jollainen täältä puuttuu.

Ei se tietenkään olisi aito vanha kaupunki, mutta sitä aikaa jäljittelevät "piparkakkutalot" olisivat varmasti nähtävyys ja turistejakin houkutteleva alue. Keskelle aluetta tulisi pienimuotoinen tori.

Rakennusten katutasoissa olisi kauppoja ja ylemmät kerrokset olisivat asuntoja ja toimistotilaa. Rakennukset tietenkin sisätiloiltaan olisivat moderneja ja kaikki nykypäivän vaatimukset täyttäviä.

Tässä muutama esimerkki.
http://farm6.staticflickr.com/5082/5267237209_49db6a98a3_o.jpg
http://www.hoteliermiddleeast.com/pictures/gallery/germany.jpg
http://www.havetravelfun.com/images/2003/trier/germany03053.jpg
http://farm7.static.flickr.com/6129/5965820561_f9ff4247d0.jpg
http://www.colourbox.com/preview/1677091-858547-view-on-medieval-houses-in-gamla-stan-stockholm.jpg
http://farm3.static.flickr.com/2259/2271025434_ab9923bff5.jpg
http://www.europeupclose.com/wp-content/uploads/2009/08/the-city-gate-and-a-typical-house-within-the-city-walls-1.jpg
http://farm3.static.flickr.com/2259/2271025434_ab9923bff5.jpg

http://www.umfulana.com/media/tour/large/800581.jpg
http://www.theepochtimes.com/n2/images/stories/large/2011/10/02/MedievalBuildings-Rouen-BeverlyMann.jpg
http://graymonk.mu.nu/photographs/mainz_market/Assorted 288.jpg
http://www.study-in.de/imperia/md/images/study-inde/staedteportraets_neu/brunnen_300x300.jpg
http://3.bp.blogspot.com/-4jt7Iu7qj9g/ThmuZOnqqnI/AAAAAAAAHsA/K09VwZ2ObdU/s1600/DSC_7954_resize.JPG
http://photos.igougo.com/photos/journal/pref/26b2ac4a43ba4d9a8e7da8a0178e29d9.jpg
http://image.shutterstock.com/display_pic_with_logo/207694/207694,1263911042,1/stock-photo-t-bingen-embankment-and-medieval-buildings-baden-w-rttemberg-germany-44831026.jpg
http://www.photos-suede.com/foto/malmo-lejonet.jpg

Äänestä

HAHAHA vai että wanha kaupunki XD

Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    http://www.thecoolist.com/the-ruins-of-detroit-by-yves-marchand-and-romain-meffre/

    Siinä nykyisten poliitikkojen (vihreiden avustamana) harjoittaman politiikan tulevaisuutta Pieksämäellekin.

    Eiköhän tuossa kehityksessä ole myös Kokoomus & SDP aktiivisena osapuolena mukana. Toiminnot keskitetään isompiin taajamiin ja kaupunkeihin ja pienet kuihdutetaan pois. Ensin poistetaan maalta elämisen edellytykset ja sitten kaikki kehityspanokset ohjataan isompiin kaupunkeihin. Päätösvalta viimein ohjataan Eurooppaan siellä peliä ohjaa sijoittajat ja pankkiirit. Tätä tämä SDP & Kokoomuspolitiikka on tänä päivänä.

    Ainoa toimija joka sallitaan "korkeimman hyväksynnällä" on SOK.

    Äänestä

  • puheen aiheet kirjoitti:

    Pieksämäki (pakko)liitetään Varkauteen seuraavan 2-3 vuoden sisällä jolloin kaikki tulevaisuuden kauppa- ja teollisuusinvestoinnit menevät uuteen kuntakeskukseen eli Varkauteen!

    Ei ole mitään järkeä rakentaa uutta kaupungintaloa tähän kylään.

    Tulevaisuudessa kartallekin piirretään piste vain Varkauden kohdalle uuden kaupungin sijainnin merkiksi!

    Vika on jossain muualla vai?

    Eiköhän asia ole niin, että voimassa olevat lait antavat kansalaisille oikeuden valita itse asuinpaikkansa ja yrityksille sijoittumispaikkansa. Nämä syrjäseudut autioituvat väistämättä.

    Tavallista Pieksämäen kaupungin asukasta ei hyödytä se, että erilaisilla tempuilla laitetaan kasvukeskuksissa asuvat maksamaan hulluja investointeja. Jatkossa käyttökulut pitää maksaa nykyistä tarkemmin oman kunnan asukkaiden pussista. Etelästä lypsetyistä investointituista höytyvät vain kaupungin virkamiesten konsulttikaverit. Laskun maksavat vuosikymmenten aikana Pieksämäen eläkelläiset vaikka heidän rahoilla on tulevaisuudessa muutakin käyttöä kuin muutaman suuruudenhullun egon pönkittäminen näinä päivinä.

    Äänestä

  • Pieksämä kirjoitti:

    Puolet kaupungin asukkaista on mitään tuottamattomia, terveydenhoitoa kuormittavia ja kustannuksia aiheuttavia eläkeläisiä!

    Kolmannes siitä muusta työikäisestä joukosta on joko työttömiä, työkyvyttömiä tai juoppoja.

    Kaksi kolmasosaa joka vuonna kouluista valmistuvista nuorista muuttaa joko työn tai jatkokoulutuspaikan vuoksi pois.

    Äänestä

  • näin se on kirjoitti:

    Pieksämäki (pakko)liitetään Varkauteen seuraavan 2-3 vuoden sisällä jolloin kaikki tulevaisuuden kauppa- ja teollisuusinvestoinnit menevät uuteen kuntakeskukseen eli Varkauteen!

    Ei ole mitään järkeä rakentaa uutta kaupungintaloa tähän kylään.

    Tulevaisuudessa kartallekin piirretään piste vain Varkauden kohdalle uuden kaupungin sijainnin merkiksi!

    "Pieksämäki (pakko)liitetään Varkauteen seuraavan 2-3 vuoden sisällä jolloin kaikki tulevaisuuden kauppa- ja teollisuusinvestoinnit menevät uuteen kuntakeskukseen eli Varkauteen!"

    Pieksämäestä tulee siis uuden Varkauden kaupungin syrjäkylä. Näinhän kävi Mikkeliin liitetyn Haukivuorenkin kanssa. Uusi uljas Mikkeli unohti syrjäkylänsä tyysti ja aloitti heti koulujen ja palvelujen lakkauttamiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ripax kirjoitti:

Tallikankaan alueen maaperän puhdistustyöt ovat loppuvaiheessa ja alueelle suunnitellaan mm. Prismaa. Tallikankaan Kangaskadun puolella on useita vanhoja mäntyjä muistuttamassa alueen alkuperäisestä luonnosta ennen rautatien tuloa. Olen huolissani mäntyjen kohtalosta, koska ne olennainen osa alueen kokonaisuutta ja Kangaskadun ilmettä. Kaksi vanhinta mäntyä olisi suojeltava erikseen ja suuri osa muistakin puista tulisi säästää, koska ne ovat alueen reunalla eivätkä siten haittaa mahdollista rakentamista. Puitten suojelu ei estä alueen rakentamista vaan antaa lisäarvoa alueelle. S-ryhmä on korostanut ekologista ajatteluaan, joten puiden turha kaataminen tulevan Prisman takia on tuskin eduksi kauppaketjun imagolle. Toimikaa pieksämäkeläiset kerrankin elinympäristönne puolesta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu