Puoli-identtiset?

Minua on jäänyt ikuisesti ihmetyttämään puoli-identtiset kaksoset. Kun aikoinani odotin lapsiani, minulle lykättiin neuvolassa kirjanen, joka alkoi sanoilla " kaksoset voivat olla identtiset, epäidenttiset tai puoli-identtiset." Mitään eroja ei kuitenkaan selitetty, eikä kukaan kätilöistä osannut vastata kun asiaa kysyin. Onko kukaan muu lukenut kyseistä kirjasta, tai tietääkö asiasta muuten? Kiitos vastauksista!!
83728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kerro heti minä vuonna ,missäpäin ja onko sulla vielä kirjanen tallella?

Äänestä

lukeneeni että sillä tarkoitettaisiin tilannetta jossa munasolu on jakautunut jo ennen hedelmöitystä, eli yksi munasolu kaksi siittiötä, identtisissähän on yksimunasolu ja yksi siittiö, ei identtisissä kaksi munasolua ja kaksi siittiötä.

Äänestä

Neuvoloiden jakamassa kirjasessa Tuplaonni (ainakin v. 1998) ko. termi puoli-identtinen on mainittu. NKL:n kätilö kuitenkin sanoi, ettei tällaista ilmiötä ole olemassa ja ko. kirjaan termi on eksynyt käännösvirheen yhteydessä.

Äänestä

Kyllä sellainen asia on olemassa kuin puoli-identtisyys.
Kuten useimmat tietävät identtiset kaksoset syntyvät siitä, kun yksi yhdellä siittiöllä hedelmöitynyt munasolu jakautuukin kahtia. Siamilaisuus syntyy juuri tästä identtisyydestä, kun jakautuminen jääkin kesken.
Joskus taas käy niin, että munasolu päästää "vahingossa" sisäänsä kaksi siittiötä, jolloin kaksoset ovat äidin puolelta identtisiä, mutta isän puolelta ei; siis he ovat puoli-identtisiä. Tämä on harvinaista, koska normaalisti yhden siittiön tunkeuduttua munasoluun sen pinta kovettuu ikäänkuin kuoreksi sekä suojaksi hedelmöitymiselle.
Epäidenttiset kaksoset ovat tietenkin kahden erikseen hedelmöittyneen munasolun tulos. Näillä kaksossisaruksilla ei ole muihin erikseen syntyneisiin sisaruksiin verrattuna muuta eroa (tai yhtäläisyyttä) kuin yhteinen sikiöaika.

Äänestä
  • Kiitos Vilijonkka, kun vastasit. Vihdoinkin sain tietoa asiasta. Olen aina ihmetellyt asiaa, ja myös ihmetellyt, miten lapseni ovat niin saman näköisiä (kaikki luulevat identtisiksi) vaikka olivat omissa sikiöpusseissaan. Siis pakko olla epäidenttiset.

    Äänestä

  • Äitee kirjoitti:

    Kiitos Vilijonkka, kun vastasit. Vihdoinkin sain tietoa asiasta. Olen aina ihmetellyt asiaa, ja myös ihmetellyt, miten lapseni ovat niin saman näköisiä (kaikki luulevat identtisiksi) vaikka olivat omissa sikiöpusseissaan. Siis pakko olla epäidenttiset.

    että puoli-identtiset kaksoset syntyvät, kun hedelmöittymätön munasolu jakautuu kahtia ja molemmat saman äidinpuoleisen perimän omaavat 'munasolunpuolikkaat' hedelmöittyvät omalla siittiöllä. Kyse on siis dispermisistä kaksosista. Perimä äidin puolelta sama, isältä eri.
    Muuten, identtiset voivat olla omissa sikiöpusseissaan. Niin käy, jos hedelmöittynyt munasolu on jakautunut kahtia pian hedelmöittymisen jälkeen. Jos jako tapahtuu kolmen päivän sisällä hedelmöittymisestä, kaksoset ovat kuitenkin dikorioniset eli heillä on omat vesi (sisemmät) ja suonikalvot (ulommat sikiökalvot). Epäidenttisillä on AINA erilliset kalvot, tosin istukka voi olla yhteenkasvanut. Identtisien kalvot voivat olla kuten epäidenttisillä eli omat kummallakin tai yhteinen suonikalvo ja oamt vesipussit tai yhteinen suoni- ja vesikalvo. Tai jopa yhteisiä elimiä, jos jako on tapahtunut pitkän ajan päästä hedelmöittymisestä.

    Äänestä

Pakko+nostaa+tämä+vielä+esiin.+Jos+on+puoli-identtiset+tarkoittaako+että+seksiä+on+harrastettu+2x+peräkkäin.+Meillä+kun+tuli+kaksoset+kun+oltiin+2x+yhdynnässä+yhteen+menoon+ja+olen+100%+varma+että+ne+tuli+silloin+kun+se+oli+ainut+suojaamaton+kerta+kuukaudesta.Mulle+sanottiin+että+on+epäidenttiset+kun+on+omat+istukat+ym.+Lopusa+istukka+oli+kasvanut+yhteen.Mutta+nämä+siis+on+tosi+samannäköisiä!

Äänestä
  • Mitäs ne "peilikaksoset" ovat?

    Kaksoseni olivat vauvana niin samannäköiset että kukaan muu kuin minä äitinä ei heitä erottanut toisistaan.
    Koulussakaan opettajat eivät erottaneet.

    Nytkin ovat vielä paljon samannäköisiä, toinen on pitempi, ja luonteet ovat erilaiset.

    Silmät samanlaiset, nenä, suu, hampaat, mutta silti erilaiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äitee kirjoitti:

Minua on jäänyt ikuisesti ihmetyttämään puoli-identtiset kaksoset. Kun aikoinani odotin lapsiani, minulle lykättiin neuvolassa kirjanen, joka alkoi sanoilla " kaksoset voivat olla identtiset, epäidenttiset tai puoli-identtiset." Mitään eroja ei kuitenkaan selitetty, eikä kukaan kätilöistä osannut vastata kun asiaa kysyin. Onko kukaan muu lukenut kyseistä kirjasta, tai tietääkö asiasta muuten? Kiitos vastauksista!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu