Elämä kiitää ohitse kiihtyvällä vauhdilla näin hieman yli 50v. Olisi ihanaa löytää vielä tosi rakkaus monien epäonnisten juttujen jälkeen. Nettitreffejä muutaman vuoden harrastaneena olo on aika turhautunut. Haluaisin kuulla onnekkaita tarinoita näin uuden vuoden kynnyksellä.
haluaisin vielä rakastua
no more adversities
8218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Määkin tahtosin kuulla niitä hyviä kokemuksia. Kellään ei taida olla kun et oo saanut yhtään vastausta.
Mulla on sinulle kaksikin tarinaa:
1. Mies ja nainen löysivät toisensa ihan aidossa elävässä elämässä, (baarissa jos en väärin muista?), siitä syntyi vuosisadan rakkaustarina, mutta valitettavasti nainen sairastaa nyt kroonista tautia joka tekee hänen elämästään noin muuten suoranaisen hlvetin.
2. Mies ja nainen löysivät toisensa suomi24 treffeiltä. Siitä syntyi vuosisadan rakkaustarina :) mutta nainen sairastaa nyt kaikenlaista, sellaisia elämänlaatua huonontavia sairaksia.
Äkkiseltään tarinoiden yhteisopetus voisi olla, että rakkaus sairastaa. Mutta luulen että tässä piilee vielä toinen, tärkeämpi opetus. Että pitää olla onnellinen siitä mitä on, ja elää tässä hetkessä. Ikinä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, ja hyvä niin.
Sanoisin tuohon, että meillä on aika suuret odotukset uudesta suhteesta. Kun odotukset ovat suuret, pettymys on myös suuri, jos ei synkkaa. Parhaiten onnistuu, jos ei aseta mitään ennakkoehtoja vaan elää ja antaa elämän viedä. Jos olen joksus lähtenyt baarista naisseurassa, on se aina tapahtunut niin, että sinne mennessäni olen päättänyt, että tänään en yritä iskeä ketään.
Tässä Sinulle tarina - ei tosin nettitreffeiltä. Tämän tarinan juuret ovat tiukasti 40 plus -palstalla.
Nainen kirjoittelee kaikenlaista. Pohtii elämän suuria ja pieniä kysymyksiä, jopa sitä, miten jäätelötötteröä syödään sivistyneesti tai miksi ihmiset ovat tanssiessaan niin totisia. Kirjoittelee nykyisestä ja menneestä. Kirjoittaminen on terapiaa ja viihdykettä (tv:n katselun sijaan) ja myös ajankulua, kun hän odottaa jälkikasvuaan yöjuoksulta kotiin. Nainen on tyytyväinen elämäänsä. Erosta on jo muutama vuosi ja elämä lasten kanssa on löytänyt oman mukavan rutiininsa. Nainen on päättänyt, ettei ihan muutamaan vuoteen ole kiinnostunut seurustelusta - eikä häntä kukaan näkisikään, ellei osaisi tulla kotiovelta tai työpaikalta hakemaan.
Mies on kirjoitellut palstalla paljon kauemmin. Hän käy enää harvakseltaan, vanhasta tottumuksesta, katsomassa mitä palstalla tapahtuu. Lähettää Naiselle S24-postiin linkin musiikkiin, jonka hänen mielestään pitäisi olla tämän profiilissa. Mies on ollut yksin jo monta vuotta, kirjoittelu on hänelle harrastus. Ei hän ole ketään oma-aloitteisesti lähestynyt, mutta nyt hän yllätti itsensä.
Nainen hymyili, lähetti toisenlaisen kappaleen kiitokseksi.
Nainen ja Mies vaihtoivat ajatuksia sähhöpostein useamman viikon. Soittelivat toisen mokoman. Varovasti Mies ehdotto, jos ihan kahvikupposen äärelä jatkettaisiin juttua.
Juttua jatkettiin linja-autoaseman kahviossa... ja tarina jatkuu yhä, reilut neljä vuotta myöhemmin.
Tarinan lopusta en tiedä. Olemme vasta 50 ja 50 ikäisiä. Tulevasta emme tiedä, elämme ja nautimme tätä hetkeä!
- SeijaSini -
P.S. Tiedän erään pariskunnan, joka tapasi kaupassa. Mies nosti naisen pudonneen käsineen 9 vuotta sitten. Heistä nuorempi, eli rouva täyttää ensi kesänä 70 v.
Kiva kuulla jotain näin ihanaa. Ja onnea teille! Ehkäpä minullakin vielä tärppää.
En uskonut minäkään löytäväni ketään kun tämän vuoden toisena päivänä sain kuulla mieheni halusta erota. Erosimme ja minä itkin koko talven ja kevään ja mietin, että näin yksin sitten olen loppuelämäni.
Kesä tuli ja päätin lähteä liikkeelle ihmisten ilmoille. Katselin ympärille ja minuakin katsottiin, huomasin. Itsevarmuus kohosi, kunnes maaseudun lavatansseihin yksin eksyneenä, minua haki tanssiin mies. Osasi tanssia, huomioi minut jo ensi hetkestä, keskusteli. Huumaantuneena tarjouduin viemään kotiin, kun muu hänen porukastaan oli lähdössä pois. Vein kotiin ja menin itsekin kotiin. Sen jälkeen on vain kaikki loksahdellut kohdilleen.
On ihanaa kun joku tykkää ja on kivaa, kun huomaa ikävöivänsä. Välimatkamme on nimittäin 90km eli emme tapaa ihan joka päivä. Erossaolo tekee hyvää ja todella huomaa kuinka kaipaa toista ja tapaamiset ovatkin sitten aina ainutlaatuisia. Joulun vietimme yhdessä ja huomenna tapaamme taas. Ole avoin niin kyllä se kohdalle sattuu!
Minä etsin vuosia, erosta vuosia. En löytänyt.Nyt olen oppinut olemaan itsekseni ja miltei pelkään tutustua miehiin. Se on sääli kyllä mutta ei voi mitään. Libido hävisi käytön puuttessa. Esteet ovat kasvaneet. Itsesuojeluvaisto liiallinen. Kait suhteen aika meno jo, toisaalta olen tyytyväinen etten turhia haaveile. Silti ikävä kun olisi nyt mahdollisuus, enkä enää pysty vaan haluan säilyttää oman rauhani. Liian kauan ei siis kannata jahkailla tai etsiä.
Olen vasta eronnut 11 vuoden kuoppaisesta suhteesta. Kuoret ympärillä ja sielu revittynä. Suhteessa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, uskottomuutta ja liikaa viinaa. Yritin monta kertaa aikaisemmin lähteä siitä,mutta en uskaltanut jäädä yksin. Nyt olen yksin kaikkine kipuineni. Kolmas kerta toden sanoo. Uskon vielä löytäväni ihmisen,jonka kanssa vietän loppuelämää.