Tokmanni/Tarjoustalo/Prisma/Stockmann Ilmaista työv. NÄLÄSSÄ

Oikeudenmukaisuus???

Yli joka kymmenes työmarkkinoilla oleva suomalainen työskentelee ilmaiseksi, kertoo Välisuomen median Sunnuntaisuomalainen. Työharjoitteluiden työllistävä vaikutus on kuitenkin kyseenalainen. Työnantajat käyttävät harjoittelijoita hyväkseen, katsoo harjoittelijoiden asiaa ajava järjestö.


Työ- ja elinkeinoministeriön raportin mukaan kaikkein heikoimmin työllistytään työmarkkinatuen työharjoittelusta.

Laki vaatii, että tukityöskentely vie kohti vakituista työsuhdetta. Tasavallan harjoittelijat ja työllistetyt ry:n puheenjohtajan Kari Laurilan mukaan näin ei ole.

Räikeimmissä tapauksissa yritykset pyörittävät toimintaansa pelkästään ilmaisen harjoittelijatyövoiman varassa, Laurila sanoo. Harjoittelijoita käytetään hyväksi erityisesti palvelualalla.

Harjoittelijoina ja tukityöllistettyinä työskentelee ainakin 115 000. Kun mukaan lasketaan myös toisen asteen opintoihin kuuluva pakollinen harjoittelu, luku on lähes 400 000 suomalaista. Tämä on noin 13 prosenttia kokonaistyövoimasta.


YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/12/sunnuntaisuomalainen_joka_kymmenes_tyoskentelee

1

387

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aiaisentään

      Näin on. On kivaa kun saadaan työvoimakustannuksia alas kun varsinkin kesällä otetaan harjottelijoita, työharjottelijoita,Tienaa 200 -koululaisia...niilähän pieni market tahkoo rahaa. No eihän niitä tietenkään syksyllä tarvita! Sillon tulee jo vakkarit lomilta. Ja pomot on tyytyväisiä kun taas saa uuden marketin Pietariin rakentaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      153
      2885
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      281
      2566
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      42
      1599
    4. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1510
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1232
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1095
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      37
      1019
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      61
      1003
    Aihe