Huolettaa kolesteroli

Kai R

Olen 52-vuotias mies. Minulta on viimeisen parin vuoden aikana mitattu kolesteroliarvot kolmeen kertaan. Ensimmäisellä kerralla arvo oli jossakin 6,5:n paikkeilla. Vajaan vuoden kuluttua se ei ollut juuri muuttunut, vaikka olin vähentänyt mielestäni ratkaisevasti rasvan käyttöä, vaihtanut paljolti lihaa kalaan jne. Olin myös luopunut ylettömästä lenkki- ja muun makkaran syömisestä. Nyt keväällä arvot mitattiin uudelleen, ja tulos oli 6,42. Minulle on selitetty, että arvot ovat koholla, mutta paniikkiin ei ole aihetta. Vajaat kymmenen vuotta sitten lukema oli muistaakseni viiden tienoilla.
Kysyisin:
1. Onko syytä huoleen?
2. Vaikuttaako lukemaan mitenkään edellispäivän ruokailu (jos on syönyt vaikka keitettyä kananmunaa)?
3. Mikä vaikutus on syömisellä tai syömättä olemisella ennen verinäytteen ottoa (kahdella ensimmäisellä kerralla minun oli käsketty olla aamulla syömättä, viimeisellä kerralla olin ennen kokeita syönyt tukevan lautasellisen kaurapuuroa sokerin, margariinin ja maidon kera)?

15

2230

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roliton

      aina kannattaa olla hiukan huolissaan
      jos väsymys yllättää tai tulee rintakipuja ,tarkoitan jo pieniäkin tuntemuksia rinnassa. älä rehki vaan hakeudu lääkäriin
      rasitus ekg.hen
      onko suvussasi sepelvaltimotautia. jos et vielä tiedä ota selville
      se kysytäään kyitenkin vastaanotolla.
      puolisollanikin on ,vaikka elää mallielämää.
      liikkuu kuin kone ja katsoo tarkkaan mitä suuhunsa laittaa.
      minulla taas ei ole vaikka syön kuin sika ,kaikkea mitä mieli tekee
      sukutaustoilla on suurempi merkitys kuin elintavoilla

      • KalR

        HIukan?!

        Nyt on kakat housussa ,haittaakose?
        Olo on kun Keskustan jothtajalla, hih


    • 3,5=1,6+1,6+0,8

      Riippuu aika paljon siitä miten tuo sinun kokonaiskolesterolisi jakautuu HDL:n, LDL:n ja Triglyjen kesken. Jos HDL (hyvä kolesteroli) on korkea, niin ei pahaa hätää, mutta jos taas HDL on matalahko ja LDL (se paha kolesteroli) korkea, ovat riskit isommat. Lisäksi Triglyseriidien määrällä on omat vaikutuksensa.

      Eikä sinulla lääkäri ole missään vaiheessa pyytänyt noita eriteltyjä arvoja?

      Itsellä on kokemusta siitä, että ruoalla on merkitystä. Kolesteroliarvoni nousivat muutaman kuukauden aikana, koska jouduin syömään paljon kauppojen valmistuotteita ja niistäkin vielä kiusaus/laatikkotyyppisiä. Syynä oli toisen käden murtuminen, joten ruokien piti olla helpolla syötäviä/valmistettavia (yksin asuen ei ollut apuja saatavilla).

      Minulle on aina toitotettu tuota ravinnotta oloa ennen rasva-arvojen ottoa. Kaikki labrat eivät edes ota, jos on aamulla syöty. En tiedä miten päin vaikuttaa, mutta aina kannattaa noissa tilanteissa sanoa lääkärille/labralle, jotta tulee kirjatuksi tuo poikkeus tietoihin. Ammattilaiset osaa sitten suhteuttaa tulokset oikein.

    • HDL 3.1

      "" Ainoa potilasryhmä, jolla on merkitystä kolesterolin vähentämisellä, on familiaarista hyperkolesterolemiaa sairastavat (n. 7000 henkilöä Suomessa), eli ne joilla geneettisen perimän vuoksi maksa muodostaa huomattavasti liikaa kolesterolia (kokonaiskolesteroli 15-20). Muille kolesterolilääkkeitä käyttävistä kolesteroliarvojen keinotekoinen pienentäminen on terveydelle haitallista. ""


      http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm

    • viljaton.

      Kysyisin:
      1. Onko syytä huoleen?

      Ei. Mikä HDL, LDL ja triglyt?


      2. Vaikuttaako lukemaan mitenkään edellispäivän ruokailu (jos on syönyt vaikka keitettyä kananmunaa)?

      EI. Kananmuna on terveysruokaa ja sitä pitääkin syödä vaikka joka päivä.


      3. Mikä vaikutus on syömisellä tai syömättä olemisella ennen verinäytteen ottoa (kahdella ensimmäisellä kerralla minun oli käsketty olla aamulla syömättä, viimeisellä kerralla olin ennen kokeita syönyt tukevan lautasellisen kaurapuuroa sokerin, margariinin ja maidon kera)?

      Ei mitään vaikutusta.

      Tosin tuo kaurapuuro, margariini ja sokeri eivät ole mitään terveysruokaa.

      • kaikki arvot

        Tässä on pelkkää puppua kolesteroliarvoista. Ei sitä paastoa turhaan vaadita.

        HDL, LDL, Triglyt.

        Esim. näin:
        Plasman kolesterolista on normaalisti 20 - 30 % HDL- fraktiossa, 65 - 70 % LDL:ssä ja 5 - 10 % VLDL:ssä. HDL:n tehtävänä on kuljettaa kolesterolia periferisistä kudoksista maksaan. Korkea plasman HDL- kolesterolin pitoisuus liittyy vähentyneeseen ateroskleroositaipumukseen ja alentuneeseen oireisen sepelvaltimotaudin riskiin, kun taas korkea seerumin LDL- kolesterolin pitoisuus lisää riskiä korkean kokonaiskolesterolin tavoin. Suhteen Kol/Kol-HDL tulisi olla alle 4. HDL-kolesterolin tasoa nostavat liikunta, laihdutus ylipainoisella ja alkoholi pienissä määrin. Eräät lääkeaineet voivat myös nostaa Kol-HDL-arvoa (estrogeenit, antiepileptit). Tunnetaan myös perinnöllinen tila, jossa on korkea Kol-HDL-arvo. Matala fP-Kol-HDL-arvo on tavallinen tiloissa, joissa kokonaiskolesteroli (ja LDL-kolesteroli) ovat korkeat sekä hypertriglyseridemioissa. Alentunut Kol-HDL-arvo liittyy metaboliseen oireyhtymään, diabetekseen, ylipainoisuuteen ja sappistaasiin. Tunnetaan myös eräitä harvinaisia perinnöllisiä tiloja, joissa HDL-kolesteroli on selvästi alentunut tai puuttuu kokonaan (LCAT-entsyymin puutos, Tangierin tauti).

        Hyvin varmaan tiedät itsekin...

        Paastoa suositellaan, tärkeintä on kertoa hoitavalle tasolle (yleensä jo labra kysyy ja kirjaa vastauksiin) onko paasto ollut, jotta lääkäri osaa tulkita arvot oikein. Koska mionesti halutaan kokonaistieto rasva-arvoista, niin otetaan ne kaikki ja fP-Trigly vaatii paaston.
        http://huslab.fi/preanalytiikan_kasikirja/potilaan_esivalmistelu/paastoa_vaativat_tutkimukset.pdf

        Onko aloittajalta muuten otettu kaikki arvot? Jos ei, niin voisi kysyä lääkäriltä, että miksi ei.


    • mene asiaan

      Ei kait tässä kukaan ole keinotekoisesti niitä arvoja pienentämässäkään aloittajan kohdalla... Mitä sä poikkeat aiheesta, älä sekoile.

    • 125µg
    • Syvästi Epätietoinen

      Tohtori Tolonen ja monet hänen ammattiveljensä eivät enää ole lainkaan huolissaan korkeista koleteroli-arvoista, on jopa täydellistä huijausta koko kolestrolijuttu:

      "Kolesteroliteorian muistokirjoitus
      Päivitetty 27.12.2011
      Neljä ruotsalaista huippulääkäriä, kirurgian apulaisprofessori Tore Scherstén, sisätautiopin ja psykiatrian professori Paul Rosch, professori Karl Arfors ja elinsiirtoalan dosentti Ralf Sundberg, ampuvat Scandinavian Cardiovascular Journalin pääkirjoituksessa alas vallitsevan kolesteroliteorian sydän- ja valtimotaudeissa. Kirjoittajat eivät usko rasvaisen ruoan tai kolesterolin aiheuttavan valtimotauteja eivätkä he pidä kolesterolilääkitystä aiheellisena. Pääkirjoitus on samoilla linjoilla kuin suomeksi ilmestynyt uutuuskirja Suuri kolesterolihuijaus – kolesterolilääkkeiden edut ja haitat (hyvä joululahjavinkki!)." Tri Tolonen

      Ketähän tässä enää uskaltaa uskoa?

      Kummat ovat valelääkäreitä kolestrolia lääkkeillä mataloittavat, vai nuo toiset?

      Minäkin, sepelvaltimotautinen, ohitusleikattu, syön vielä kolestrolilääkkeitä, mutta, mutta?

    • kalkkia suonissa

      Suonissa on kalkkia EI rasvaa kolesterolista puhumattakaan.

      • Onko mahdollista?

        "Hollantilaisessa vuonna 2004 julkaistussa Rotterdamin tutkimuksessa havaittiin, että K2-vitamiinia eniten ruoastaan saaneilla oli 50 prosenttia alempi riski kuolla sepelvaltimotautiin kuin sitä vähiten saaneilla. Ruokavaliossa yleisemmällä K1-vitamiinilla ei vastaavaa vaikutusta havaittu.

        K2-vitamiinin hyödyt vahvistettiin sittemmin eläinkokeilla. Niissä rotille syötettiin ensin sellaista ruokaa, joka kulutti loppuun niiden K-vitamiinivarastot. Sen seurauksena tietyt K-vitamiinista riippuvaiset elimistön proteiinit eivät olleet enää toimintakykyisiä, mikä johti valtimoiden pahaan kalkkiutumiseen. Samalla osoitettiin, että K2-vitamiini pystyi täysin estämään valtimoiden kalkkiutumisen, mutta K1-vitamiinilla ei vastaavaa vaikutusta ollut.

        Myöhempi Maastrichtin yliopiston tutkimus paljasti, että K2-vitamiini ei ainoastaan pysäytä valtimoiden kalkkiutumista, vaan se voi myös vähentää sitä. Tuloksista kerrottiin tieteellisessä Blood-lehdessä. K2-vitamiinia runsaasti sisältävällä ravinnolla kyettiin vähentämään sydämen aortan kalkkiutumista rotilla, joiden verisuonet jo olivat kalkkiutuneet. K2-vitamiini vaikuttaa siten, että se aktivoi erään tärkeän proteiinin (matriksi Gla-proteiini). K2-vitamiinin ansiosta tämä proteiini saa ikään kuin kourat, joilla se voi estää kalsiumin kiinnittymisen valtimoiden seinämiin.

        http://ruohikolla.blogspot.com/2007/09/vitamiini-joka-est-verisuonten.html


    • kalsium

      On se näin. Toinen tärkeä vitamiini on D-vitamiini, joka on oleellinen kasiumin aineenvaihdunnassa. Sitä kun ei saa tarpeeksi, niin kalkki kerääntyy verisuoniin ja aiheuttaa tukoksen. Tästä kalkista sitten kun irtoaa palasia ja ne kulkeutuvat esim. aivojen taikka sydämmen pieniin verisuonin, niin saa infarktin.

      Asiasta on paljonkin kirjoitettu.

      Liiallinen hiilihydraatti, huonot rasvat ja antioksidanttien puute ( C, D, K2 jne...) aiheuttavat tulehdusta ja vaurioittavat verisuonten seinämiä.

      Statiinit vähentävät hiukan tätä tulehdusta, jonka saisi hoidettua ruokavaliolla ja muutamalla lisäravinteella.

      Mutta kun lisäravinteet ovat halpoja ja niitä ei voida patentoida lääkkeiksi, niin virallinen taho ja lääketeollisuus valehtelee, mitä siellä suonissa on.

      Meillä ja muuallakin on paljon ei korruptoituneita lääkreitä, jotka kertovat totuuden.

      mm. Luontaisterveyslehti on sellainen lehti, jota kannattaa lukea. Jokaisessa numerossa on aina jonkun ei korrutoituneen läkärin artikkeli milloin mistäkin terveyden saralta ja ohjeet luonnolliseen hoitoon ja paranemiseen.

      Kaikki muut lehdet kirjoittavat lähes sitä virallisterveellistä. Hyvä Terveys lehti on kaikkein pahin humpuukilehti, mitä maa päällään kanstaa. Tosin kustantaja on Duodecim.

      Ja sitä D-vitamiinia täytyy syödä kohdusta hautaan ja paljon. Aikuisen tarve on vähintään 100µg/vrk.


      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

    • D-vitamiinia

      valtimoplakkien muodostumisessa on kysymys vähintään kahdesta rinnakkaisesta patologisesta prosessista. Yleensä plakin muodostuminen alkaa tulehduksen seurauksena ja siihen kerääntyy ensin mm. vaahtosoluja, fibriiniä, rasvaa ja kolesterolia, mutta sen jälkeen siihen monilla (mutta ei kaikilla) kertyy myös kalsiumia. Kalsiumia kertyy esimerkiksi liiallisen kalsiumin saannin sekä liian vähäisen D-vitamiinin ja K2-vitamiinin saannin vuoksi.

      http://ruohikolla.blogspot.com/2007/12/kolesteroli-ja-verisuonten.html

    • vhh
    • 100µg

      Lapset saavat uusista suosituksista huolimatta yhä liian vähän D-vitamiinia, arvioi HYKSin lasten ja nuorten sairaalan apulaislääkäri Outi Mäkitie Kaleva-lehden verkkosivuilla.
      D-vitamiinin saantisuosituksia nostettiin vuosi sitten, mutta käytännössä uusia suosituksia ei ole omaksuttu.

      - Veikkaan, että enemmistö yli kaksivuotiaista on edelleen ilman D-vitamiinilisää ja harvat murrosikäiset syövät sitä, Mäkitie sanoo Kalevalle.

      Mäkitie tutki helsinkiläisten koululaisten D-vitamiinin saantia. Mittaukset osoittivat, että jopa 70 prosentilla koululaisista oli D-vitamiinin puutos. Mäkitien mukaan tulos on yleistettävissä koko maahan.

      Kaleva kirjoittaa, että D-vitamiinilisää suositellaan kaikille lapsille 18-vuotiaaksi asti kaikkina vuodenaikoina. Alle kaksivuotiaiden suositeltava päiväannos on kymmenen mikrogrammaa ja sitä vanhemmille lapsille 7,5 mikrogrammaa D-vitamiinia.

      Mäkitien mukaan nykyisetkin D-vitamiinisuositukset ovat liian alhaisia. Tutkitut lapset saivat D-vitamiinia keskimäärin nykyisten suositusten mukaisesti ja joivat maitoa. Siitä huolimatta heidän verestä mitattiin liian vähäisiä pitoisuuksia.
      http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2012/01/kaleva_lapset_saavat_yha_liian_vahan_d-vitamiinia_3156627.html

      Tässä Mäkitien aikaisempi kirjoitus:
      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2090

      http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf

      70 prosenttia eurooppalaisista kärsii D-vitamiinin vajauksesta. Näin arvioidaan tuoreessa asiantuntijaraportissa. Riittävänä pidettiin 75 nmol/l (30 ng/ml) ylittävää D-vitamiinitasoa.
      http://www.eurekalert.org/pub_releases/2012-01/f-sf-7oe011012.php

      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2250

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe