mitä te äidit teette sillä aikaa?
Toki kaikkea sitä mitä ei voi lasten kanssa tehdä ja nautitte suurenmoisesta yksinolosta, ehkä siivoatte ja shoppailette, tapaatte ystäviä ja harrastatte.
Mutta mitä teette sitten kun ikävä lapseen yllättää? Ja lapselle ei voi soittaa.
Lapsi on äidille erittäin tärkeä ihminen, ero on ymmärrettävää mutta miten sen kohtaamisen yli pääsisi helpoimmin?
Entäs loma-aikoina kun lapsi on viikon tai parikin poissa? Eikös siinä tule jo jonkinlainen tyhjiö sisälleen ja todella paha ikävä?
Itse yritän etsiä kaikkea tekemistä niin paljon etten pysähtyisi ajattelemaan lasta. Jonkun kerran olen vahingossa laittanut soittimen soimaan josta kuuluu lapselle tietty tärkeä musiikki, siinä on tullut ikävä. Valokuvia ei ole hyvä katsella lainkaan.
En kirjoita tätä sillä mielellä että lapsia ei pidä antaa tapaamisille tms. vaan tottahan toki lapsella on isäkin jota tapaa ja hyvä niin koska äitikin tarvitsee omaa aikaa. Mutta kirjoitan tätä nyt äitinä, äidin tunteista ja kokemuksista. Tätä ei varmasti isä pysty ymmärtämään koska uskoakseni äidille se lapsi on kuitenkin aina erikastissa jo pelkästään raskauden ja synnytyksen sekä lapsivuodeajan vuoksi.
Toki kaikkea sitä mitä ei voi lasten kanssa tehdä ja nautitte suurenmoisesta yksinolosta, ehkä siivoatte ja shoppailette, tapaatte ystäviä ja harrastatte.
Mutta mitä teette sitten kun ikävä lapseen yllättää? Ja lapselle ei voi soittaa.
Lapsi on äidille erittäin tärkeä ihminen, ero on ymmärrettävää mutta miten sen kohtaamisen yli pääsisi helpoimmin?
Entäs loma-aikoina kun lapsi on viikon tai parikin poissa? Eikös siinä tule jo jonkinlainen tyhjiö sisälleen ja todella paha ikävä?
Itse yritän etsiä kaikkea tekemistä niin paljon etten pysähtyisi ajattelemaan lasta. Jonkun kerran olen vahingossa laittanut soittimen soimaan josta kuuluu lapselle tietty tärkeä musiikki, siinä on tullut ikävä. Valokuvia ei ole hyvä katsella lainkaan.
En kirjoita tätä sillä mielellä että lapsia ei pidä antaa tapaamisille tms. vaan tottahan toki lapsella on isäkin jota tapaa ja hyvä niin koska äitikin tarvitsee omaa aikaa. Mutta kirjoitan tätä nyt äitinä, äidin tunteista ja kokemuksista. Tätä ei varmasti isä pysty ymmärtämään koska uskoakseni äidille se lapsi on kuitenkin aina erikastissa jo pelkästään raskauden ja synnytyksen sekä lapsivuodeajan vuoksi.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mitä isät tekevät silloin, kun lapset tapaavat äitiään?
Nyt äitienkin olisi herättä siihen todellisuuteen, että Äitimyytti on mennen talven lumia..
Minun kole lastani tapasivat äitiään, silloin, kun se sopi heidän aikatauluunsa.
Äiti muutti salarakkaansa luokse 300 kilometrin päähän, joka rajoitti tapaamisia, eivätkä lapset halunneet muuttaa pois omasta kodistaan, toiselle paikkunnalle, toiseen kouluun, eroon toisistaan, sukulaisistaan, ystävistään ja hyvistä kavereistaan, jotka olivat lapsille tärkeämpiä, kuin äiti ja uusi isäpuoli, "elämäni mies".
Suosittelen tutustumaan Duodecim sivustolla olevaan tutkimukseen.
Lapsen vieraanuttaminen toisesta vanhemmasta erotilanteessa.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo98659
----
Äidit eivät enään voi määrätä kumpiko vanhemmista saa lasten huoltajuuden.
Viranomaiset ja lasten hyvinvoinnista vastaavia tahoja on alettu kouluttamaan, jotta he tiedostaisivat isä on lapsille turvallisempi vanhempi.
Awen luento 18.4.2012.
Lapsi koston välinenä avioerossa.
Luento.
Luennoitsija.
Kohderyhmät, joilleka koulutus on tarkoitettu.
http://www.awen.fi/ohjelmat/Lapsi koston valineena avioerossa_18.4.2012.pdf
---
Hyvä että tällaisia luentoja pidetään. Lasten äiti käytti meidän lapsia kostaaksen minulle jotain.. seuraus oli etten kahteen vuoteen tavannut kahta nuorimpaa lastani ollenkaan.. ja ennen sitä he olivat puolet ajastaan mulla. Vanhin ollut koko ajan puolet. Häneen manipulointi ei onnistunut. Sairasta touhua, jonka edessä sosiaalityöntekijät ovat täydin aseettomia.
Ollaan menossa niin oikeaan suuntaan, että oikein tarkitsee nostaa hattua, että tälläsiä koulutuksia järjestetään..tosin tuntuu hieman epätodelliselle, että eikö maalaisjärellä tajuta sitä, että myös isä pystyy huolehtimaan lapsestaan erittäin hyvin. Mutta Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Valitettavasti joka isästä ja äidistä ei vaan kerta kaikkiaan ole huolehtimaan lapsesta 24/7, vaikka näitäkin löytyy jotka pitävät kynsin ja hampain kiinni siitä että heillä on oikeus. Lasteni isä on ajelehtinut riippuvuudesta toiseen ja nyt on alkanut se isyys oikein loistamaan ja lapset pitäisi saada hänelle, kun on tuota aikaa, ei ole töissä elää sosiaalituilla. Mutta toivottavasti jossain vaiheessa se järkikin löytyy, miten huolehdit lapsesta jos olet osan ajasta niin pillereissä ettet olemista muista, huh. Tapaamisten aikana olen töissä, järjestän itselleni niin paljon rästihommia, että illalla kaadun sänkyyn. Toki lötkötän myös sohvalla, mutta työni luonteen takia on helpompaa tehdä niitä urakalla pois niin ei tarvi miettiä, miten tapaamiset sujuu. Sitten kun lapset kotiutuu on oltava aikaa lapsille, kun koko viikonlopun kiukku ja känkkis purkautuu, taas käydään läpi mitä meillä saa tehdä ja mitä ei ja miksi. Isälle ei voi kiukkujaan purkaa, koska suuttuessaan on aika arvaamaton. Niin että meitä huoltajia on monenlaisia ja vanhemmiksi pääsee ilman tutkintoja ja luonnetestejä, vaikka joskus tuntuu, että ero tilanteessa pitäisi lastenhuolto päätökset tehdä jollainlailla testaamalla. ONko se äänekkäämpi aina voittaja vai miten tilanne ratkaistaan parhaiten, aina tuntuu, että se huonompi vaihtoehto saa lapset. Meilläkin tuntuu olevan näin lasten isän ja hänen suvun mielestä.
No voi p*erse. Olin alun luettuani lähes tuntemassa yhteneväisyyttä tunteisiisi äitinä, vaikka isä olenkin. Kuvittelin, että palstalle kirjoittelee asiallisesti ja tasa-arvoisesti ajatteleva naishenkilö.
Mutta ei...
"Mutta kirjoitan tätä nyt äitinä, äidin tunteista ja kokemuksista. Tätä ei varmasti isä pysty ymmärtämään koska uskoakseni äidille se lapsi on kuitenkin aina erikastissa..."
...loppuun ilmoittelitkin olevasi erikastiakin, kuin minä lapseni isänä.
VOIN VANNOA, että tuota vinoutunutta päätelmääsi ja sairaalloista äiti-myyttiä lukuunottamatta, koen samat tunteet kanssasi. Siis silloin, kun lapseni (2kpl) ovat äidillään (yhteishuoltajuus / jako n.50-50 ajallisesti)...
VASTAAN SILTI ITSE KYSYMYKSEENKIN:
Minä teen töitä enemmän silloin, kun lapset äidillään.
Yksityisyrittäjänä voin onneksemme järjestää niin, että lapsien minulla ollessa olen melkolailla 24/7 heidän "käytössään". Rästiin jääneet tai muut ikävän pakolliset kirjanpidolliset ym.ym. työt teen sitten "omalla ajalla".
Käytän myös alkoholia (joskus melko reippaastikin myönnettäköön) ja sen teen silloin, kun lapset eivät ole minulla. Yhtäkään drinkkiä tai kaljaa en ole ottanut ikinä, kun lapset minulla. Siis korostan, ei yhtäkään. Ei saunaoluttakaan.
Tämän olen henk.koht.syistä päättänyt itselleni ja sisäisesti luvannut lapsilleni. Heidän ei tarvitse nähdä humalaisia, ei isää eikä muitakaan kännissä. Tavatkoon "pikkuhiprakkaisia" sitten äidillä ollessaan, jos pakko on.
Äitinsä ja lähipiirinsä tapoihin kun en voi vaikuttaa tai määrätä "ei oluttakaan sitten saunan jälkeen"...vaikka lapset joskus sanoneetkin että "äiti ja se-toinen joi saunan jälkeen kaljaa".
Onneksi välit exään ok, joten voin pahimman ikävän tullessa soittaa ja saan lapsia edes puhelimeen, jos nähdä ei voi. Erityisesti loma-aikana pidetään väh. kerran viikossa pikainen puhelinpalaveri ja soittelen lasten loma-kuulumisia ja samalla alustetaan "mitäs tehdään sitten isin kanssa isi-lomalla".
No, oli miten oli niin näin on.
Ja koeta nyt päästä tuosta "äitihän nyt on tietenkin läheisempi / parempi / tärkeämpi"-syndroomasta, niin josko tuo ikäväkin vähän helpottuisi.
Silloin kun tajuat, että tasan saman ikävän kanssa (sukupuolesta riippumatta) taistelee moni muukin vanhempi.
Niin tosiaan. Mitä isät tekevät, kun ovat erossa lapsestaan sen kaksi viikkoa?
VIT*N RUIKUTTAJA!
Lapsi ei oo yhtään sen tärkeempi äidille ku isällekkään ja mieti vaan millasta on isän elämä ilman lapsia? Kyl sä tiedätki kuin ikävä isällä on lapsia ja se erossa olo lapsista on moninkertanen äitiin verrattuna! Sikskai sustaki on tullu tollanen täys k-pää ku saat kostaa lapsilla!
Kohtukateet miehet taas vauhdissa.......ette koskaan saa tietää mitä on äitys.....
Niin ei saada ei... ja tasa-arvon aikoina sanon myös sinulle, että et koskaan saa sinäkään tietää, mitä isyys on.
Tasapeli. Eikös vaan?
Ps.
Ei ole tullut mieleenikään vaihtaa penistä kohtuun.
Että se siitä kateudesta.
Minä teen töitä tai olen koulussa(koulua siis voi olla viikonloppuisinkin). Tai sitten normi kotihommia tai normi vapaa-aikaa,leffaa,lukemista,joskus humputteluakin.
Vaikka ikävä joskus vaivaa, en anna sen häiritä, sillä päälimmäisenä on helpotus siitä,että voin hyvällä omallatunnolla tehdä töitä vaikka yömyöhään(yrittäjällä ei ole aikatauluja..)kun tiedän,että vastuu hyvinvoinnista on sillä hetkellä toisella vanhemmalla.
Meillä isä tapaa 10 vuotiasta lastaan jokatoinen viikonloppu,silloin tällöin arki-iltaisin ja lomilla pidempiä aikoja,oman tahtonsa mukaan. Viime kesänä lapsi oli kotonaan 1/3 osaa lomastaan,sillä tietyn katarstrofin takia en juuri pystynyt vapaata pitämään, vaan lapsi oli isällään tai isovanhemmillaan mökillä tai karavaanaamassa.
En tuntenut huonoa omaatuntoa siitä,että helteillä muksu pääsee järveen halutessaan sen sijaan että odottaisi minua töistä yksin kotona.
Ikävään auttaa kännykkä. Kun erosimme, lapsen isä antoi kännykän lapselle sitä varten,että saa soittaa kun ikävöi.
TEILLÄ on tämä asia osattu hoitaa tasapuolisesti ja terveeltä pohjalta, lapsen etua ajatellen.
Mieltä lämmittää lukea naisen / äidin asiallinen ja tasa-arvoakin kunnioittava kommentti.
HYVÄ!
Ja tsemppiä jatkossakin.
Silloin aikanaan kun lapset vielä kävi isällä, mietin aina puhelin kourassa miten mene. Soittelin tunnin välein ja lapset soitteli usein. Menin joskus käymään ja katsomaan mitenm enee.
Pidin tarkkaa selkoa kaikesta, ja eritoten vaatteet yn tavarat oli aina lapulla, jotta kaikki tulisi takasin.
Vahdin aina ettei vieraita käynyt siellä, että isän aika oli vain lapsille. Lapsilla oli kännykamaera mukana, ja sain aina kuvaviestejä, ja samalla nähdä että kaikki oli ok.
Olin erittäin tarkka kaikesta, ja se kannatti.
Sitten kun mies ei enää halunnut lapsiaan luokseen, sanoi sen täysin selvästi, että painukaa hl..tiin, ja mehän painuimme. Olimme tuhonneet hänen elämän, eikä sanoma ollut häneltä itseltään, vaan hän oli tavannut jostain laastarin, joka saneli miehen elämää.
Olet mielenvikainen, otan osaa.
Olemme sitä yhdessä!
Ehdottoman samaa mieltä kanssasi, tuo ruikku on totaalisen mielenvikainen ja siitä on kiistattomana todisteena tuo sekopäisen kahelin höpötys joka ei jätä selittelyille sijaa...
Todella helppo nähdä selvästi tuosta ruikun vuodatuksesta mikä tuon ruikun juttu on: Lasten isä ei jaksanut enää tuon mielenvikaisen ruikuttajan oikkuja ja lähti, lapsia ei tietenkään isä saanut lähihuoltoonsa koska on isä!
Ruikku antoi lasten olla isänsä luona ja jatkuvasti sairaalloisesti soitellen ja ovella kulkien yritti tyrkyttää itseään takaisin lasten isälle, tuloksetta tietenkin...
Lasten isä löysi itselleen järjissään olevan naisen vierelleen ja sillä samalla hetkellä tuo mielisairas lasten ruikkuäityli muuttui itseään tyrkyttävästä luuserista kostonhimoiseksi katkeraksi ruikuksi ja tottakai otti lapset kostonvälineekseen....
Loppu onkin sitten sitä normia yhäriruikun itsekästä lapsista tippaakaan piittaamatonta touhua joka paitsi tuhoaa lasten nuoruuden niin myös iskee tuon ruikun kasvoille oikein kunnolla kun lapset vanhempina tajuavat miten "välittävä" se äityli oikeasti olikaan.......
Oletpas katkera kun muilla menee hyivn? Heh
Harmittaa kun aina vain leimataan yh-reppanaksi ja ties miksi.
Nimenomaan korostin tekstissäni että myös isä on lapselle tärkeä ja tapaamiset ovat hyvä juttu.
Ja lähtökohtaisesti tekstin tarkoitus oli kysyä äideiltä heidän tuntemuksistaan, ei isiltä heidän lastensa jakamisesta matemaattisesti.
Siksi kyselin tämmöistä, että se erossa olo aika menisi mahdollisimman kepeästi jolloin fiilis tapaamisen ajalta jäisi myös äidin mieleen hyväksi joka taas toisi tapaamisiin puhtia äidin osalta.
Jos tapaamisen aika on yhtä tuskaa (sen lisäksi että se etäisä käyttäytyy minua kohtaan erittäin ikävästi, lisäten minulle pahaa mieltä joka heijastuu taas lapseen), on kovin vaikeaa olla tapaamiseen liittyen tosipositiivi, mikä taas tekee kaikesta kauhean vaikeaa.
Onko tämä nyt järkevästi selitetty, niin että menee jakeluun?
Asetelma oli: kysymys äidille -> äiti vastaa.
Eikä niin kuin tällä palstalla näkyy aina käyvän: kysymys äidille -> vihaan-lapseni-äitiä-ja-näytän-sen-kaikin-keinoin-isä vastaa.
Toki en vähättele isien ikävää ja pahaa mieltä, mutta tämä oli nyt äidin kysymyshomma koska kuten jo mainitsin, ei mies pysty tähän vastaamaan siten kuin se äiti. Kyllä tämä nyt menee vähän siihen kohtu-munat-sarjaan, sori vaan miehet jos ette kykene ymmärtämään äitien keskinäisiä juttuja.
Parhaiten se isi tukee äitiä, jos yrittää edes jotenkin tajuamaan että kyllä sillä äidilläkin on jonkinmoinen ikävä ja huolissaan se on.
Äitinä tiedän, että on rankkaa lasten ollessa tapaamisilla, varsinkin jos isän kanssa ei ole minkäänlaisia puhevälejä, meillä on näin. Lasten isän mielestä en saa edes soittaa lapsille , kun ne ovat isällään koska yritän manipuloida ja kiusata heitä. Vanhimmalle soitan, kun menen hakemaan ja odotan pihalla. Nykyään kysyn vain oliko kivaa, ei muuta. Yleensä muutaman päivän viiveellä, kuulen kyllä tapahtumat, tavalla tai toisella, ilman kyselyitä. Omaa aikaani yritän tehdä mahdollisimman paljon niitä juttuja, mitkä vaativat keskittymistä ja aikaa. Kauemmas ei tohdi lähteä, koska ikään ei tiedä, milloin on vanhin haettava pois jos siellä menee sukset ristiin. Toisaalta nautin siitä omasta ajasta, mitä minulla ei ole aiemmin ollut, toisaalta myös kaipaan lapsiani. Toki tiedän isänkin heitä kaipaavan, mutta yhdessä ollessa viime ajat lapset olivat enemmän vain statuksen nostatusta ja kotona riesa. Jos vanhemmat pystyisi jakamaan 50/50 lasten ajan olisi se ehkä tasapuolista, mutta en usko sen olevan paras mahdollinen jako lasten kannalta. Mielestäni ei ole yhtä oikeaa mallia lasten ajan jakamiseen, vaan pitäisi pystyä siihen lapsille parhaaseen malliin , niin että lasten kasvat us noudattaisi kummassakin paikassa samaa linjaa, ei niin kuin meillä isä antaa kaiken periksi, kieltosanoja ei käytetä ja kaikki on neuvoteltavissa. Melkoisessa pyörityksessä siinä on tenava, kun välillä saa kaiken ja välillä tulee stoppi, ja voi sitä kiukun määrää. Vaikka tässä kuinka saisi sen ruikuttajan maineen niin kyllähän se kautta aikojen on ollut äiti se ykköskasvattaja, valitan. Meillä isä osallistui tasan yhteen synnytykseen, lapsia 7, parhaimmat oli jo usean päivän ikäisiä ennen kuin katsomaan selvisi. Ei siinä kovin paljon asia kiinnostanut, kun oli tärkeämpää tekemistä. Se siitä varhaisesta yhteydestä.
navettapiika:
"Jos vanhemmat pystyisi jakamaan 50/50 lasten ajan olisi se ehkä tasapuolista, mutta en usko sen olevan paras mahdollinen jako lasten kannalta. "
"...niin kyllähän se kautta aikojen on ollut äiti se ykköskasvattaja, valitan."
EN hauku ruikuttajaksi.
Mainitsenpa vain lagonisesti; voivoi, vieläkö kaltaisesi ajatusmaailman omaavia ihan oikeasti on olemassa?
"...lapsia 7..."
OHHOH... ja vasta nyt, seitsemän lapsen teon jälkeen huomasit, että lapsia sinun kanssa siittänyt mies onkin täysin kykenemätön isäksi?!?
Mites se nyt sillai?
EN hauku edelleenkään, toteanpa vain; melkoista järjenköyhyyttä.
Ei kai vaan ex-miehesi ole sinulle serkku isän puolelta? Nimittäin lapsilukumäärä ja kivikautiset ajatusmaailmat äiti-myytteineen ovat tietääkseni hyvin yleistä sisäsiittoisissa uskonlahkoissa?
Se kyllä selittäisi osan harhaisuuksistasi.
Entinen mieheni ei toki ollut serkkuni, meillä päin kun ei ole tapana suvusta ottaa. Ja mitä uskonlahkoon tulee, ei minusta kummoista lestadiolaista saisi vaikka lapsia onkin paljon, osa toki jo aikuisia. Kyllä meitä on olemassa,jotka uskovat äidin olevan lapselle se ykkösjuttu, mutta onneksi on isiä, jotka ovat osoittaneet meidän olevan väärässä. Harhaisuudesta en tiedä, varmasti sitäkin on kuvioissa ollut, kun on tuon arjen pyörittänyt ja siihen vielä lypsykarjan lemmikkieläimineen. On helppo sanoa sieltä betonihelvetistä, olisit tehnyt niin ja näin. Mutta kun rahattomana yrität saada arjen pyörimään ja elukat hoidettua ei siinä energia ja järki riitä etsimään apua ulospääsyyn. Jos vielä tiedät, että läksiäislahjaksi saat velkaa niin paljon, ettei niitä yhden ihmisen palkalla makseta, niin lähtö siirtyy kummasti. Ja nyt sitten tulee esiin se, että täällä syvässä korvessa eletään pikkasen eri ehdoilla kuin siellä lähiössä. Avioeron ottaminen maatilalla ei ole mikään pikku juttu ja lapsillekin se on suuri muutos, elämää suurempi. Nyt kun ero on totta ja tapaamiset ja ositukset saatu jollain lailla kuntoon, ainoa asia mikä minua exäni suhteen kiinnostaa on se missä kunnossa se on tapaamisten aikaan, onko pillereitä tarpeeksi vai liian vähän. Niin voi vuosien saatossa mies muuttua, kun lääkeriippuvuus vie mennessään, pullostakin voi päästä läheisten tuella, mutta lääkkeistä ei. Riippuvuus paheni ja vei mennessään seitsemännen lapsen syntymän aikaan, kukaan ei koskaan olisi siitä miehestä uskonut. Hyvä kun kyläläiset eivät vuoden isäksi nimenneet kymmenenä vuonna peräkkäin, täydellistä sanoisin. Että kyllä tyhmää vietiin, olen saanut ikijäsenyyden älykääpiöittenkerhosta jo ammattinikin puolesta ja nyt naimakaupan takia.
Olihan se alussa,eron jälkeen vaikeaa kun lapsi oli niin pieni vielä ja tottunut olemaan 24/7 lapsen kanssa. Tosin myöhemmin vuosien jälkeen siitäkin osaa nauttia :)
Meillä lapsi on satunnaisesti isällään;sopimus on jokatoinen viikonloppu,talvilomilla viikko ja kesällä kaksi mutta nämä eivät toteudu.
Mitä sitten teen? Tapaan ystäviäni,käyn leffoissa,uimassa ym. Joskus vaan olen ja rentoudun,nukun pitkään,teen ns.rästihommia kotona. Alkoholia en käytä juurikaan mutta muutaman kerran vuodessa tulee käytyä ystävien kanssa ravintolassa.
Ei sitä aikaansa kannata tuhlata siihen että ikkunasta kyttää ja pyörittelee peukaloita;ota asia niin että nyt sinulla on aikaa ladata akkuja ja nauttia taas ajasta lapsen kanssa kun hän tulee kotiin.
Yllättäähän se ikävä välillä mutta ei siihen kuole :) ja olen huomannut että lapselle ei kannata edes soitella,antaa nauttia ajastaan isänsä kanssa. Jos lapsella joku hätä olisi tai ikävä sielläkin päässä niin meillä ainakin lapsi soittaa itse mulle.
Meillä lapsi ollut puolivuotiaasta asti isällään vuorokauden noin joka viikko.Ei ole ollut ikävä kertaakaan.Toisinaan en edes muista koko lasta.On ihana nollata ajatukset vaikka lukemalla,tai puuhastelemalla kotitöitä kaikessa rauhassa.Yleensä teen vain rentouttavia asioita,eikä yksinolo ahdista.Mutta en olekkaan mikään kanaemo tyyppi.Äidistäni muistan miten huolissaan hän oli,jos isän kanssa myöhästyttiin vaikka tunti,eikä siis ollut mikään ero perhe.Kai se on luonne kysymys,miten eron lapsesta kestää.Kannattaa tietoisesti yrittää luottaa siihen,että lapsi pärjää hyvin isänsä/äitinsä kanssa.Lapsikin vaistoaa kohtuuttoman ikävöinnin ja saattaa tuntea syyllisyyttä kivasta ajasta toisen vanhemman luona.
Minä en tee töitä, toki työni ei vaadikkaan suuren suurta vastuuta ja huolehtimista vaan työni loppuvat joka arkipäivä 14.30 :)
Minä vaan olen, käyn kirpputoreilla ajan kanssa, kiertelen suur markettien joka hyllyvälin, vuokraan leffoja ja vaan OLEN...en tosissaan tee mitään ylimääräistä saatikka suursiivouksia..
Jossain oli tehty tutkimus jonka mukaan ihminen lepäätyöstä parhaiten kun tylsistyy ja olen huomannut tämän itsekkin lapsia koskien. Lapseni ovat aika harvoin isällään ja silloinkin 4 pvää kerrallaan joten jos tekisin hulluna töitä tai täyttäisin ajan jollain muulla niin ei tulisi levättyä ollenkaan. Sitä jaksaa niin paljon paremmin ne alkupäivien kiukut mitä meidän lapset minuun purkaa isältä tultuaan, kun on tullut ihan hullu ikävä. Kyllä minä ainakin soitan lapsilleni ainakin kerran sen 4 pvän aikana, miksi heille ei saisi soittaa? ja isä soittaa lapsilleen silloin kun ne ovat meillä..
Joskus lähden viihteelle ystävien kanssa mutta aika harvoin, muutaman kerran vuodessa.
Minä ainakin nautin ajasta kun lapset on isällään, olen sitten joidenkin mielestä huono äiti tai en. On ihanaa kun kotona on ihan hiljaista, on ihanaa kun aamulla voi herätä rauhassa eikä kukaan kisko ylös sängystä.. :)
Lapsi on isällään joka toisen viikonlopun ja kieltämättä jokaisen kerran aikana saa huomata, että on aivan liian hiljaista. Silloin oon kyllä käyttänyt vapaa-aikani parhaalla mahollisella tavalla. Nukkunut tavallista pidempään, tehnyt koulutöitä, pari kertaa käynyt humpulla vajaan vuoden aikana. Asioita, mitä ei oikein ehtisi tehdä silloin kun lapsi on kotona.
Ja mitä lapsen isä tekee silloin kun ei lastaan nää? Harrastaa ja käy töissä, näkee kavereitaan ja harrastaa lisää. Ei juurikaan kysele poikansa perään, sopimuksessakin oli hänen tahdon mukaan, että on mahdollisuus arki-iltatapaamisiin jonka ilman muuta hyväksyin, koska lapsen etuahan tässä tulisi ajatella. Vaan ei sellasta ole ollut kuin tasan kaksi kertaa eromme jälkeen ja siitä on kuukausia jo. Olen toki itse tarjonnut, että haluaisiko pari tuntia olla pojan kanssa, jotta voisin lukea hetken tehokkaammin tenttiin tai kävästä kaupassa isomman ruokasatsin hakemassa tms. Vastauksena on ollut usein, että ei ehdi, täytyy nähdä kavereita tai lähteä harrastuksiin. No, ihan kuinka vaan.
Nyt ei uutta tapaamissopimusta tahtonut allekirjoittaa, oli täysin pojan edun mukaisesti, paljon tapaamisia isänsä kanssa ja kas. Ei allekirjoita. Nykyinen sopimus on puutteellinen, ei juhlapyhien vuorotteluja isän kanssa tai muutakaan. Miksi tää meni näin?
Ei ole exäsi ongelma, jos sinun pitäisi lukea tehokkaammin tenttiin tai käydä hakemassa isomman satsin ruokaa kaupasta. Olette eronneet, joten on täysin sinun oma ongelmasi, milloin tentteihisi luet tai ehditkö käymään kaupassa ollenkaan.
Ei tietenkään ole exäni ongelma. Mutta jos inkutetaan, että minä en muka antaisi lapseni tavata isääni niin sitä miettii, että mikä meni pieleen. Olen tarjonnut mahdollisuuksia, ei kelpaa. Samoin kun ei ole allekirjoittanut uudempaa versiota tapaamissopimuksesta niin turha on valittaa siitä, ettei mm. jouluja ja uusia vuosia vuorotella tasapuolisesti, mihin ITSE olen pyrkinyt. Vai mitä?
Ja hyvänenaika noita mun kirjoitusvirheitä. Sitä se väsyneenä teettää. Siis minä en muka antaisi lapseni tavata ISÄÄNSÄ..
Kiitos asiallisista vastauksista, on jotenkin lohduttavaa kuulla että ikävä on muillakin lapsiaan ;-)
Onhan se lapselle mukava ja hyvä asia käydä toisenkin vanhemman luona, ja toisaalta itsekin jossain määrin odotan tuota aikaa koska se on viimein sitä minun omaa aikaani jolloin saan tehdä raivon vallassa kaikki rästityöt tai vain heittää jalat sohvalle ja olla möllöttää.
Ikävä on kyllä välillä suunnaton, mutta niin kait se menee.
Asiaa helpottaisi jos olisi edes jonkinlaista ymmärrystä etältä.
Ikävää varmaan lisää se, että olen joutunut lasta pitämään tapaamisen jälkeen sylissä kun tämä itkee tapaamisella aiheutunutta pahaa oloa ja huutaa ettei mene sinne enää ikinä. Toki lapset oikuttelevat, mutta jos aina on paha mieli ja känkkäränkkä monena päivänä kotiin tulon jälkeen niin väkisin sitä äitinä ihmettelee että mitä se lapsen psyykelle tekee.
Eihän sitä itsekään haluaisi jatkuvasti olla matkoilla...
Tuo kiukku siis omalla osallaan lisää minulle sitä ikävää, kun joutuu miettimään onko siellä jotain niin ikävää tai tuleeko se koti-ikävä ja kun lapsi ei saa soittaa ikävän tullessa kotiin. Alussa yritin soittaa mutta sitten sanottiin puhelimeen et tämä on isän aikaa ja lyötiin luuri korvaan, parin minuutin jälkeen. En missään nimessä halua tuppaantua mutta kun tunnen lapseni ja puhelinsoitto olisi ollut tälle hyvä tuki.
Toivon todellakin että kiukku ja ikävä menee ohi, edes siedettävään määrään. Ja toivon että ennen lähtöä oleva kiukku ja itku menee myös ohi, on riipaisevaa laittaa lapsi menemään kun tämä kokee jo ennakolta pahaa mieltä, vaikka kaikkeni yritän rohkaista ja kannustaa.
Ei etällä ole mitään velvollisuutta antaa sinulle jotain ymmärrystä. Ja mistä tiedät, ettei lapsi etällä ollessaan sano vaikkapa, että hän haluaisi asua etän luona?
Ja aivan oikein etä on käyttäytynyt. Miksi sinun pitää häiritä heidän vähää keskinäistä aikaansa soittelemalla perään? Jos tuo on sinulle noin suuri ongelma, niin hae itsellesi apua, äläkä pilaa isän ja lapsen välistä suhdetta.
Mitä teette sillä aikaa? Me ollaan koko poppoo yhdessä, ei lapset mene yksin ellei halua. Jos jään kotiiin olen levoton ja vahtaan kelloa ja oottelen puhelin kourassa tai soitan itse, niin parempi kun olemme yhdesä koko perhe.
Eihän se mitään salaista ole, joten miksei perhe voi olla yhdessä tapaamisissa, se on reilua. Ja onhan sitä ollut perheenäkin yhdessä joka paikassa.
Miksi pitäisi lapset heittää pihalle ja sitten oottaa taas kun ne on tulleet pihalle takasin??? Ihan putoa, kyllä sen verran pitää lähimmäistä rakastaa ettei eronj älkeen aleta leikkimään kissaa ja hiirtä.
Se,että lapsi kiukkuaa isän luokse tai luota tullessaan ei kerro mitään.Lapseni tekee samaa ja myös mummon luo mennessään ja tullessaan.Ja samanikäiset tuttava lapset tekee sitä päivähoidon yhteydessä.Sitten kotona ehdottelee,että joko huomenna pääsee isän tai mummon luo,eli kivaa siellä kuitenkin on olla.Lapsi on reilu pari vuotias.Äidille kuuluu kiukutella kaikkea,kylässä ollaan vieraskoreita ja jännitys purkautuu kotona.