Olen ollut jo muutaman vuoden kamalan masentuneen oloinen, on ollut hyviä ja huonompia aikoja, mutta olen alkanut vakavasti miettimään ammattiavun hakemista, koska pelkään että tämä ahdistus pahenee ja kohta ei ole mitään muuta kuin itsemurha mielessä.
Masentuneisuutta ja ahdistusta esiintyy etenkin iltaisin ennen kuin alan nukkumaan, nyt parin kuukauden aikana olen itkenyt itseni uneen noin joka toinen ilta.
Tuntuu että olen täysin väärässä paikassa eikä minulla ole mitään merkitystä tässä maailmassa, varsinkin kun olen vähän kunnianhimoinen niin olo tuntuu turhautuneelta. En osaa olla tyytyväinen siihen mitä minulla jo on.
Päivisin koulussa olen ihan pirteä ja iloinen, mutta taustalla on tietoisuus siitä että millään ei ole merkitystä. Koulukavereita on ja pari lähempää ystävää joiden kanssa vietän vapaa-aikaani joskus. Olen toisen kanssa puhunut masennuksesta, mutta minusta tuntuu että tämä ei ehkä kestäisi jos puhuisin täysin avoimesti olostani, koska hän itse on ihan onnellinen.
En tiedä masentuneisuuden syytä, liekö syynä se että lapsuudessani (ja vieläkin toisinaan) isäni joi joka viikonloppu ja se on kuluttanut minua. Toisaalta syynä voi olla se että olen oikeastaan jokaisen ihastuksen ja rakastuksen kohdalla saanut kokea jonkin takaiskun, en ole vielä saanut aikaiseksi kenenkään kanssa mitään vakavaa ja ikää on 17. Varmaankin kaipaan läheisyyttä.
Kaikista ehdottomasti pahinta on iltainen ahdistus, pelkään että se pahenee ja alan tuntemaan samoin myös päivisin. Olen joskus miettinyt viiltelyä, mutta mitä hyötyä siitä olisi. Itsemurhaa en ole ikinä vakavasti miettinyt, vaikka välillä tuntuu että olisi helpointa luovuttaa.
Oloa pahentaa kaikki huolet ja stressaaminen, saatan pitkään miettiä jotain vanhoja asioita ja murehtia niitä.
Vihaan tätä kaikkea, en osaa arvostaa mitään, en osaa iloita elämästäni sillä tavalla kuin kuuluisi. Pitäisikö minun hakea apua jostain, en halua puhua vanhemmilleni asiasta, vähän luulen että isänikin on masentunut koska hakee apua alkoholista. Kouluterveydenhoitajallekaan en tahdo puhua, haluaisin keskustella täysin anonyyminä ja siten ettei tarvitsisi puhua kasvotusten.
Tahtoisin vain luotettavan kumppanin joka pitäisi minusta kiinni loppuelämän eikä koskaan jättäisi minua. Ehkä sitten saisin taas valon elämääni, tuntuu niin turhalta harhailla täällä tietämättä oikein mitä haluaa, tulevaisuus pelottaa minua.
Masentuneisuutta ja ahdistusta esiintyy etenkin iltaisin ennen kuin alan nukkumaan, nyt parin kuukauden aikana olen itkenyt itseni uneen noin joka toinen ilta.
Tuntuu että olen täysin väärässä paikassa eikä minulla ole mitään merkitystä tässä maailmassa, varsinkin kun olen vähän kunnianhimoinen niin olo tuntuu turhautuneelta. En osaa olla tyytyväinen siihen mitä minulla jo on.
Päivisin koulussa olen ihan pirteä ja iloinen, mutta taustalla on tietoisuus siitä että millään ei ole merkitystä. Koulukavereita on ja pari lähempää ystävää joiden kanssa vietän vapaa-aikaani joskus. Olen toisen kanssa puhunut masennuksesta, mutta minusta tuntuu että tämä ei ehkä kestäisi jos puhuisin täysin avoimesti olostani, koska hän itse on ihan onnellinen.
En tiedä masentuneisuuden syytä, liekö syynä se että lapsuudessani (ja vieläkin toisinaan) isäni joi joka viikonloppu ja se on kuluttanut minua. Toisaalta syynä voi olla se että olen oikeastaan jokaisen ihastuksen ja rakastuksen kohdalla saanut kokea jonkin takaiskun, en ole vielä saanut aikaiseksi kenenkään kanssa mitään vakavaa ja ikää on 17. Varmaankin kaipaan läheisyyttä.
Kaikista ehdottomasti pahinta on iltainen ahdistus, pelkään että se pahenee ja alan tuntemaan samoin myös päivisin. Olen joskus miettinyt viiltelyä, mutta mitä hyötyä siitä olisi. Itsemurhaa en ole ikinä vakavasti miettinyt, vaikka välillä tuntuu että olisi helpointa luovuttaa.
Oloa pahentaa kaikki huolet ja stressaaminen, saatan pitkään miettiä jotain vanhoja asioita ja murehtia niitä.
Vihaan tätä kaikkea, en osaa arvostaa mitään, en osaa iloita elämästäni sillä tavalla kuin kuuluisi. Pitäisikö minun hakea apua jostain, en halua puhua vanhemmilleni asiasta, vähän luulen että isänikin on masentunut koska hakee apua alkoholista. Kouluterveydenhoitajallekaan en tahdo puhua, haluaisin keskustella täysin anonyyminä ja siten ettei tarvitsisi puhua kasvotusten.
Tahtoisin vain luotettavan kumppanin joka pitäisi minusta kiinni loppuelämän eikä koskaan jättäisi minua. Ehkä sitten saisin taas valon elämääni, tuntuu niin turhalta harhailla täällä tietämättä oikein mitä haluaa, tulevaisuus pelottaa minua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi,
apua kannattaa ehdottamasti hakea tilanteessasi, sillä mainitsit että olet jo muutaman vuoden ajan ollut masentunut. Tämän tyyppiset ongelmat harvoin lähtevät ratkeamaan itsekseen, joten suosittelen lämpimästi psykologia/kouluterveydenhoitajaa/kuraattoria, vaikka kynnys saattaa olla suuri. Voit myös soittaa esimerkiksi Nuorten kriisipisteeseen näin alkajaisiksi:
http://www.nuortenkriisityo.fi/?sid=6