Itellan postirajoitusten todellinen syy on postin varkaudet

entinen asiakas

Itellan postirajoitusten todellinen syy on postipakettien varkaudet.

Itella peitteleee harrastusaseiden, muovikuulapyssyjen ja niiden osien postitus- ja vastaanottokielloilla oman henkilökuntansa väärinkäytöksiä. Eräässä Itellan johdon vastauksessa todettiiin, "ettei Itella voi valvoa kaikkia 28.000 työntekijäänsä". Tässä todellinen syy.

Itellan selitykset Maailman Postiliiton yleissopimuksesta ja sen artiklojen noudattamisesta on puppua, sillä kyseiset artiklat viittaavat räjähdysaineisiin, säteilylähteisiin ja muihin vastaaviin vaarallisiin aineisiin. Ilmakivääri, muovikuulapyssy, aseen lipas tai aseen puinen tukki (kaikki täysin lupavapaita esineitä) eivät tällaisia ole. Senhän jo lapsikin tajuaa.

Rajoituksilla Itella yrittää peitellä käsiin räjähtänyttä oman henkilökuntansa aiheuttamaa valtavaa hävikkiä, jota he eivät uskalla julkisuudessa myöntää koko postitoiminnan luotettavuuden romahtamisen pelossa.

Itella on ilmeisesti joutunut korvaamaan postista kadonneita paketteja asiakkailleen yhä suuremmassa määrin.

Joku voisi kysyä vastaavalta ministeriltä suoraan peitteleekö Itella postin rajoituksilla salattuja henkilökunnan väärinkäytösten aiheuttamia hävikkejä?

Alettaisiin nimittäin puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Hiljattainhan paljastui asiaa sivuten esimerkiksi satojen kultalähetysten varkaus postikeskuksesta ja vielä entisen työntekijän toimesta.

Nyt asiakkaita on pantu täysin laittomasti sijaiskärsijöiksi Itellan omille sisäisille ongelmille.

Samalla Itella rikkoo EU:n kulmakivenä olevaa tuotteiden vapaata liikkuvuutta ja määräävän markkina-aseman omaavana myös rajoittaa kilpailua. Itellan omien päätösten takia Suomalaiset joutuvat maksamaan kotimaassa moninkertaisia hintoja tavaroille, mitä on Suomen EU-jäsenyyden jälkeen voinut vapaasti tilata minkä tahansa EU-maan kauppiaalta, sieltä, mistä halvimmalla on saanut.

Näin jopa sadat Suomessa ja muissa EU-maissa toimivat postimyyyntiyritykset ovat kärsijöinä, kun täysin lupavapaata ja lailista tavaraa ei enää voi Suomalaisille asiakkaalle postissa lähettää. Rajoittamalla postissa kujetettavia täysin laillisia ja lupavapaita tavaroita asettaa Itella samalla myös kaikki Suomessa asuvat eriarvoiseen asemaan muissa EU-maissa asuvien kanssa.

Maahan Suomen ulkopuolelta tulevien täysin laillista ja luvista vapaata olevan tavaraa sisältävien postilähetysten käännytys eli lähetyksiin puuttuminen on ennen kuulumatonta jä räikeästi Itellan yleispalveluvelvoitteen ja jo hyvän yritystavankin vastaista. Palautetut lähetykset aiheuttavat niitä odottaneille vastaanottajille taloudellisen vahingon tavaran palatessa lähettäjälle.

Vastaavan tyyppisestä toiminnasta on EU määrännyt jopa satojen miljoonien eurojen sakkoja!

5

334

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • N. Erkki

      Ihan hyvä näkökulma Itellan asettamiin laittomiin rajoituksiin.

      Itellan rajoitukset osottavata myös ammattitaidon puutetta. Puinen tukki on kielletty lähetys, mutta muovitukki ei? Aseen lipasta ei saa lähettää, mutta missään ei kielletä lähettämästä aseen runkoa? Aseen piippua ei voi lähettää, mutta piippuaihio ei ole kielletyllä listalla. Maallikon on täysin mahdotonta erottaa piippua piippuaihiosta.

      Replika-aseen ja leikkipyssyn määritelmä on myös täysin kestämätön. Viranomaiset eivät ole pystyneet määrittelemään replikaa, joten miten se onnistuisi Itellalta. Jotta määritteleminen ei olisi mielivaltaista, täytyisi kaikki replikoiksi luokitellut löytyä tiedostosta, jotta olisi mahdollidta tarkastaa kuuluuko esine ryhmään. Itella ei voi tätä luokittelua tehdä, vaan se on viranomaisasia.

      Itella rikkoo toimillaan Kansainvälistä postisopimusta ja Suomen postilakia sekä ilmeisesti EU lakeja tavaroitten vapaasta liikkumisesta kuten edellisessä viestissä kirjoitettiin.

      Miksei viestintävirasto puutu asiaan? Onko asiasta tehty hiljainen sopimus korkealla poliittisella tasolla?

    • kukkahattu itella

      Tämä asekuljetusten lopettaminen taitaa olla vaan imago kysymys, Itella yrittää luoda mainetta "Vihreänä ja pehmeitä arvoja" kannattavana yrityksenä. Ei kuljetata aseita, koska ne ovat väkivalta koneistoa ja sellainenhan ei sovi Imagoon. Itellassa työntekijät vaihtuvat tiuhaan tahtiin, sillä siellä ei duunaria arvosteta. Logistiikkakeskukseen ei saada enään, kuin somaleita töihin, mutta se on käännetty siten että Itella on kansainvälinen ja suvaisevainen työnantaja, kohta ei Itellassa muutenkaan taida duunareina olla muuta kuin maahanmuuttajia palkkatason vuoksi. Päälliköitä, asiantuntijoita, johtajia ja suunnittelijoita Itellassa on niin paljon, että kaikille ei ole edes oikeaa tekemistä, sieltä jostakinhan tämä asehomma on alkanut, joku saanut joutessaan hyvän idean karkoittaa asiakkaita

    • He-Tero-mies

      Ja kohta varmaan lopettaa pornolehtienkin kotiinkuljetuksen (ne kun alistaa nais-sukupuolta). Gay julkaisuja edelleen kuljetetaan, koska sillä voi osoittaa olevansa "suvaitsevainen".

    • postipoika pihistää?

      Itella mielummin kieltäytyy kuljettamasta tavaroita, kuin huolehtii postin turvallisuudesta!

      Tuo toteamus "Itella ei voi valvoa kaikkia 28.000 työntekijäänsä" on tosiaan lainattu suoraan Itellan korkean johtajan haastattelusta.

    • kukkahattu itella

      "Ja kohta varmaan lopettaa pornolehtienkin kotiinkuljetuksen (ne kun alistaa nais-sukupuolta). Gay julkaisuja edelleen kuljetetaan, koska sillä voi osoittaa olevansa "suvaitsevainen". "

      Hahhah ! Hyvin sanottu, kohta taitavat sen tehdäkin, kun vaan joku sieltä ensin keksii tuon ! No ei tuo mitään, jos ei Itella kuljeta aseita ja niiden osia, onneksi on muita toimijoita jotka palvelevat asiakkaita, DB Schenker, Matkahuolto, Kaukokiito, Vr Transpoint. Vaihtoehtoja löytyy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      788
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      144
      760
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      666
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      653
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      587
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      513
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      511
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      466
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      402
      462
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      77
      445
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    17. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      36
      392
    19. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      390
    20. Mikä on toinen nimesi?

      😊
      Ikävä
      28
      384
    Aihe