Pötyn sekoiluja

Sehän taisi tämä pötyPekka sekaantua hovineen tähänkin asiaan. Tuli vaan pahasti kynsille. Alkaa olla pitkä lista missä nämä vouhkat on touhunnu. Pitäisköhän kansalaiskeräys suorittaa että pysyisivät vaan lauttasaunalla.

Lainaus Wl:stä

Toimintaa on nyt neljässä paikassa.

Kuvansintiellä, entisessä Tristan Boatsin hallissa, uurastetaan täyttä päätä. Pakkauslaatikoita syntyy kahdessa vuorossa, vaikka tuotantolinja ei ole vielä täysin valmis.

Savopak Oy otti Kuvansintien tilat käyttöönsä marraskuussa, ja solmi niistä lunastussopimuksen Keski-Savon Teollisuuskylä Oy:n kanssa. Vanhat veneveistämötilat sopivat yksikönjohtaja Kari Laitisen mukaan Savopakin käyttöön uusien järjestelyjen jälkeen erinomaisesti.

- Tämä sattui meidän kannaltamme erityisen hyvään saumaan. Lisätilaa tarvittiin nopeasti, ja tarjolla oli liian pieniä tai sitten liian isoja tiloja, kuten Stora Enson puolella. Lisäksi niiden remontointi meidän tarpeisiimme olisi tullut maksamaan yhtä paljon kuin kokonaan uuden rakentaminen.

- Pientä laittoa on vielä, kuten uuden sahayksikön asentaminen. Ilmanvaihto on meille vähän ylitehokas, mutta sitä hyödynnetään lämmityksessä. Samalla luovuttiin sähkölämmityksestä ja siirryttiin kaukolämpöön.

Kuvansintien yksikössä on kymmenkunta työntekijää. Kunhan tuotantolinja on valmis, niin heidän lisäkseen työskentelemässä on viitisen työntekijää lisää.
74762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

No voi sun saata.a sentään
Kyllähän kynsilleen saa Allan Hahtala tukijoineen näitä lauta laatkoita olisi voinut valmistaa muuallakin kuin Tristan veneille soveltuvissa tiloissa,

Äänestä
  • Luitko lehden koko jutun. Missä valmistuu muuten Tristan veneitä? Montako on valmistunut tänä vuonna? Kyllä se vaan on niin että Pötyläiset kusi kynsilleen. Vouhottaminen tuo takaiskuja.

    Äänestä

  • Lautanvarustaja kirjoitti:

    Luitko lehden koko jutun. Missä valmistuu muuten Tristan veneitä? Montako on valmistunut tänä vuonna? Kyllä se vaan on niin että Pötyläiset kusi kynsilleen. Vouhottaminen tuo takaiskuja.

    Viikon arvaus.

    Mitä yhteyttä on Ruusuravintolalla ja Tristanpaatilla?

    Äänestä

  • Katu 25 kirjoitti:

    Viikon arvaus.

    Mitä yhteyttä on Ruusuravintolalla ja Tristanpaatilla?

    Pöty kytketty isojen poikien bisneksiin räkyttäjäksi. Liittyykö mopopojat näihin kytköksiin? Lahjomaton autonkyljessä joutaa raaputtaa pois.

    Äänestä

  • Mani mani kirjoitti:

    Pöty kytketty isojen poikien bisneksiin räkyttäjäksi. Liittyykö mopopojat näihin kytköksiin? Lahjomaton autonkyljessä joutaa raaputtaa pois.

    ha ha
    hyvä oivallus !

    :-)

    Äänestä

Ottamatta kantaa persuksiin, tai varkauden hyväveliympyröihin.

Mutta yleensä yrityksen pyrkii keskittämään toimintoja, kaikkein paras ja liiketaloudellisesti tehokkainta on valmistaa tuotteet yhdessä paikassa, myös logistiikka, yms. tehostuu. Mutta mikä ihme on syynä että näitä puuhapajoja pitää ripotella pitkin kaupunkia ja jopa naapurikuntiin? Millaisista tukisummissa liikututaan, jos jokainen yksikkö saa jotain tukea. Etenkin "rakennusvaiheessa" lohkeaa sievoinen summa, esim. investointitukien kautta, yms.

Ihan sama, veistelkää vaikka puuhevosia. Hyvää uutta vuotta pakille...

Äänestä

Montakohan terveellä pohjalla olevaa, eli ilman tukia toimivaa yritystä on perustettu Varkauteen- taitaa olla maailman pienin luettelo !

Äänestä
  • Kerro mitä tukia Savopak saa. Voi näitä persujen yrityksiä. Mene lähemmäksi pönttöä, taai tulee lahkeille. Se on lyhympi kuin luuletkaan.

    Äänestä

Sen lauluja laulat, joka viulutkin maksaa WL:n Navitaksen ja KD:n Kurosen asiat uutisoi naapurinpoika Aho.

Äänestä

Savopakin työllistävävaikutus piti olla 10 henkilöä, kun uusi halli otetaan käyttöön.
Varkaudessa työntekijämäärä ei ole kasvanut vuodenaikana.

Äänestä
  • Mitäpä tarkoitit tuolla työntekijämäärällä Varkaudessa? Savopakilla vai koko kaupungissa. On aika iso ero asioilla. Montako henkeä riuhtoo tehä Tristaneita. Halli ei ole uusi ja siellä on Savopak toiminut jo aikaisemminkin. Asiassa tuli pötyläisille pitkä nenä, sille ei voi mittään.

    Äänestä

  • Pötyä, pötyä kirjoitti:

    Mitäpä tarkoitit tuolla työntekijämäärällä Varkaudessa? Savopakilla vai koko kaupungissa. On aika iso ero asioilla. Montako henkeä riuhtoo tehä Tristaneita. Halli ei ole uusi ja siellä on Savopak toiminut jo aikaisemminkin. Asiassa tuli pötyläisille pitkä nenä, sille ei voi mittään.

    Ero Savopakin ja Tristanin kanssa on ja oli siinä ,että Savopak ostatti kaupunkilaisten verovaroilla itselleen hallin vuokratakseen sen halvalla yrittäjiltä jotka olisivat ostaneet sen omakseen ilman verovaroja.

    Äänestä

paikallislehti kirjoitti savopakin työllistävän 10-henkilöä enemmän
uuden hallin valmistuttua varkauteen. Ei ole työllistänyt yhtään
enempää, taitaa savopakin työntekijämäärä olla pienempi nyt,
kuin vuosi sitten.

Äänestä

Kiitos Perus Pekalle hienosta tunnin rakettitulimerestä Taipaleen venesatamassa Kivipuron laiturilla. Ulkomaanvieraamme olivat haltioissaan esityksestä melkein ikkunan alla ranta-asukkaana. Pienet lapsetkin näkivät kerrankin ilotulituksen ajoissa.

Äänestä
  • Jos nuo eväät riittää suosion kasvuun ,niin voi että.

    Äänestä

Hieno valhe!

Äänestä

Olin juoksu lenkillä Pirtinvirran sillallan ja kateselin tosi kauniin ilotulituksen n. klo 22:15
gangin laiturita tuli hieno ilotulitus esitys kuka, tai mikä taho sen järjesti oli varmaan hintava isoja ilotulitteita ja paljon .

Äänestä
  • Jos se Pekka porukoineen kerkes jo köpestä sinnekkin ,noppeita kun ovat.Liekö bussilla kuskannu ne ulkomaalaisetkin mukanaan,että voivat kotimaassaan kertoa,niin siellä suomessa Pekka porukoineen meille ilon järjessti ,,,heko ,leko

    Äänestä

  • ikkunasta nähtynä kirjoitti:

    Jos se Pekka porukoineen kerkes jo köpestä sinnekkin ,noppeita kun ovat.Liekö bussilla kuskannu ne ulkomaalaisetkin mukanaan,että voivat kotimaassaan kertoa,niin siellä suomessa Pekka porukoineen meille ilon järjessti ,,,heko ,leko

    No kukas muu niitä raketteja ampui kuin Peku porukoineen ja osan ovat kuulema ampuneet uudehkon lauttamökin terassilta ja vielä ihan ihka selvinpäin ,niin kuin persujen kuulukin ja ihan iliman suuteluja,joka sekkiin kuuluu heirän puolueohjelmaansa,mikäli Oinonen ,jonkun huomautettua asiasta oikealla kohdas¨lla muis...älyää painaa nappia .Tosin niitäkös piruja on kerrassaan kolome eri vaihtoehtoa,niin siinäpä se brobleemi onkin .Siis niitä nappeja,kyllä,ei ja poissa. Oliskohan aloitteen paikka ,että lisättäisiin vaihtoehdoksi ulapalla tai vaikkapa ,tuli iso jytky.Tosin viimeiksi mainitussa ei voisi lisätä,pöydän ahtauden vuoksi ,että mihin se jytky meni? Housuun se oikeesti meni,mut ei kerrota kavereille

    Äänestä

Se Gängin laituri onkin sopiva paikka lauttasaunalle! On kaupungin kallein laituri. Laiturin nokassa on aikoinaan yhtiökummpanin kanssa harrastettu nepotismia ja alettu kasvattaa lämpölaitopksen johtajaa. Ja sehän onnistui.

Äänestä

Vuoden ensimmäinen päivä ohi ja ainoa politiikko joka on esillä peku. Onko niin pelätty vastustaja.

Äänestä
  • Etkö pidä Gängiä poliitikkona? Sentäs ollut kummipoikana monessa yrityksessä ja nyt suuri johtaja palkintovirassa Ihalaiselta. Aivan eri tasolla kuin Narsisti Pöty. Pötyä ei pelkää kukaan mutta usimmat nauraa. Jos luet tarkkaan, niin kuka on aina aloittaja.

    Äänestä

  • NO HUH HUH! =) onneks en ollut varkaudessa

    Äänestä

  • Valtion velka on täysin erilaista velkaa kuin yksityinen velka. Verotusoikeuden omaavalle taholle se tuo jo itsessään tuloa. Länsimaissa eläkerahastot ovat suurimmat lainanantajat, joten ne korot ovat siellä tulopuolella verotettavia sekä tulo- että kulutusveroina. Selkävaivaisilla perusvarhaiseläkeläisillähän tuo aiheuttaa lähinnä sen, ettei eläkettä voi nostaa selkävaivojen takia yhdessä erässä.

    Valtionvelasta tulee ongelma silloin kuin julkinen talous paisuu verotuloihin nähden velkarahoituksen avulla ylisuureksi, kuten Kreikalla ja Italialla. Eli ylisuurta kansalaisten palvelutasoa pidetään yllä velkarahalla huolehtimatta sen vaatimasta välittömästä tulorahoituksesta, eli veropohjasta.

    Persut mielellään maksaisivat velat pois ja nostaisivat kansalaisten peruspalveluja etuisuuksia. Varsinkin eläkkeitä. Jonkin sortin matemaatikkona tiedän, että tämä yhtälö tarvitsisi jonkun ylimääräisen ja vielä tuntemattoman muuttujan. Tai se on rehellisesti puhuen se on SE syy miksi persuille ei hallitusvalta kelvannut,

    Äänestä

juppa

Äänestä

harley bentonin kitarlla sukuseuran juhlissa piuuu viuuu viiuu

Äänestä

aarsoppa

Äänestä

pöty oli asuntoautolla prismassa kävin 9 ostamassa koffia
ja joka päivä pöty ei vielä ollut halvaantunut vaan veti röökiä
lähin sitten jemma tunnelin kautta ajamaan pyörällä varmaan 4 autosta vittuiltiin jotai ja jonkun lapsi huuti ja rääky kun apina

Äänestä

joku tyyppi oli siellä prismassa osti aina pyörän lukon ja punasen juoman

Äänestä

vanhassa prismassa

Äänestä

sitten jäinkin sinne metsään istumaan koko päiväksi ja illaksi

Äänestä

sielläpä ole tullut pitkää aikaa käytyä enää

Äänestä

kuka on hajottanut sen puun siellä

Äänestä

poltin charasia ja se pilvi oli jonki verran pään yläpuolella

Äänestä

mistä sekin oli tullut siihen on laitettu paskaa

Äänestä

no se paska maistu myös siinä

Äänestä

sama paikka mistä joskus samulin kanssa maalattiin gargoon jonkilaiset ite maalasin oli montanan keltanen ja joku massa en tiiä mikä oli taustassa
en muista mitä samuli maalas sama paikka

Äänestä

hukkaselta vesitornita ostettu montanan purkki
hyvin pitkälti se noihin loppu

Äänestä

maksoin hukksaelle oikeeta rahaa siitä kannusta

Äänestä

eri paikasta maalattu sieltä pidemmältä

Äänestä

saisko jotenki veeärrälle kostettua tän homman jos sotkis kaiken

Äänestä

vaikeuttanut kaikki näitä hommia kun esim huumeita ei mulle myydä enää

Äänestä

muuten voisi tuhota kaiken

Äänestä

pelkkää sotkua laittaa niihi veeärrään juniin

Äänestä

leikkaa vaikka verkkoon reiän sinne kommilan sinne missä on nyt nuoret ajamassa niitä junia niin vetelee vaikka massalla viivaa kaiken päälle

Äänestä

pojat tekee vaihtotöitä siellä

Äänestä

pitäskin loppuelämä niiden veeärrän junien sotkemiseen

Äänestä

pitää vaikka pieksämäellä maalta joku gargo

Äänestä

harmi vaan kun minun se tekele on nykyään ihan täyttä sotkua mutta on värejä

Äänestä

ja se kaikki viha mikä tähän on kerääntynyt päähän

Äänestä

uutta päätä en itelleni ikinä saa mistään

Äänestä

yks olis myös tehä että sotkis koko sen varkauden alottas vaikka kauppakadusta

Äänestä

yhellä kannulla sotkee siitä pitsapostista sinne eteenpäin risteykseen mustalla

Äänestä

oon kyllä vielä tulossa

Äänestä

hidas itsemurha

Äänestä

en pysty kuejnaab eb saa sekvää

Äänestä

en saa teksteistä selvää

Äänestä

vuisikausia sielä pn itkensei ollut

Äänestä

en pysty lukemaan en aa selvää teksistä

Äänestä

en pysty näkemään

Äänestä

tulee vaikka puukosta

Äänestä

tapa ittes

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Lautanvarustaja kirjoitti:

Sehän taisi tämä pötyPekka sekaantua hovineen tähänkin asiaan. Tuli vaan pahasti kynsille. Alkaa olla pitkä lista missä nämä vouhkat on touhunnu. Pitäisköhän kansalaiskeräys suorittaa että pysyisivät vaan lauttasaunalla.

Lainaus Wl:stä

Toimintaa on nyt neljässä paikassa.

Kuvansintiellä, entisessä Tristan Boatsin hallissa, uurastetaan täyttä päätä. Pakkauslaatikoita syntyy kahdessa vuorossa, vaikka tuotantolinja ei ole vielä täysin valmis.

Savopak Oy otti Kuvansintien tilat käyttöönsä marraskuussa, ja solmi niistä lunastussopimuksen Keski-Savon Teollisuuskylä Oy:n kanssa. Vanhat veneveistämötilat sopivat yksikönjohtaja Kari Laitisen mukaan Savopakin käyttöön uusien järjestelyjen jälkeen erinomaisesti.

- Tämä sattui meidän kannaltamme erityisen hyvään saumaan. Lisätilaa tarvittiin nopeasti, ja tarjolla oli liian pieniä tai sitten liian isoja tiloja, kuten Stora Enson puolella. Lisäksi niiden remontointi meidän tarpeisiimme olisi tullut maksamaan yhtä paljon kuin kokonaan uuden rakentaminen.

- Pientä laittoa on vielä, kuten uuden sahayksikön asentaminen. Ilmanvaihto on meille vähän ylitehokas, mutta sitä hyödynnetään lämmityksessä. Samalla luovuttiin sähkölämmityksestä ja siirryttiin kaukolämpöön.

Kuvansintien yksikössä on kymmenkunta työntekijää. Kunhan tuotantolinja on valmis, niin heidän lisäkseen työskentelemässä on viitisen työntekijää lisää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu