En tiedä onko tuo virallinen fobian nimike, en edes tiedä onko se virallisesti fobia. Olen joka tapauksessa kärsinyt siittä jo vuosia, ja se hallitsee vahvasti internetin selaamistani joka kerta.
Kyse on siis ns. pelotteluvideoiden katsomisen pelkäämisestä. Esimerkiksi kun youtubesta katsot jotain tavallista/hieman tylsähköä videonpätkää tytöstä tanssimassa balettia tai eräästä Suomen talent- esiintyjästä, ruutuun ilmestyy aivan yllättäen ennalta varoittamatta pelottava naama kamalan kiljaisun kera. Näitä on tuhansia erilaisia, niitä voi samalla tavalla ilmestyä myös jonkun pelin pelaamisen yhteydessä.
Tämän pelon takia minun täytyy lähes joka kerta videota katsellessani selata sitä stopilla ja hiirellä klikkailemalla lähes joka sekunnin kohdalla jotta näen onko siinä screameriä vai ei. Tai sitten katson kommenteista jos esim. siellä lukee että: "I almost wet myself, you fucking asshole" tai "Oh shit, that scared me!" tms. ennen kuin uskallan edes vilkaista videota.
Monet ystäväni ovat naureskelleet tälle minun pelolleni ja ihmetelleet että miten se voi olla edes mahdollista. Olen itsekin ihmetellyt miksi olen ainoa jolle tämä pelko on kehittynyt. Siksi ajattelinkin kysyä löytyisikö minulle täältä kohtalotoveria? Olisi mukavaa tietää etten ehkä ole ainoa tässä asiassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli aivan tuo sama noin puoli vuotta sitten. Siinä pikkuhiljaa opin kyseisestä fobiasta eroon. Voin rehellisesti sanoa tietäväni tunteen. Kyllä se siitä ajallaan ohi menee. (: Kommenttien lukeminen on hyvä keino. Ajallaan siitä oppii pois ja se ei edes tule mieleen. Koita jaksaa! Tsemiä. :33
Mä välillä säpsähtelen niin että hypähdän melkein ilmaan järkytyksestä eikä tarvitse olla edes mistään kovastakaan äänestä kyse, joskus ihan vaikka koiranhaukunta aiheuttaa sen säpsähdyksen. Ilmeisesti olen vaan niin muissa maailmoissa välillä että ikäänkuin herään, vähän sama ilmiö kun tapahtuu unessa joskus. Eilen pelästyin ilotulitustakin :)