kesken, loppuun hoitamatta? On kulunut jo monta kuukautta, kun sovimme, että "leikkiminen" saa loppua, että jatketaan ihan asialinjalla. Eihän se p*****e niin yksinkertaista ollutkaan. Yritystä on, pokat pitää, kuitenkin....jokin kalvaa, selvästikin meitä molempia.
Eihän meillä vielä niin vakavaa ollut, että unohtaminen olisi mahdotonta? Pientä hauskanpitoa, kivoja juttuja, vähän syvällisempiäkin, ei nyt kuitenkaan mitään sellaista yliluonnollista, jonka vuoksi pitäisi ikävöidä loputtomasti, vai?
Itse olen yrittänyt unohtaa, ja välillä aika hyvin onnistunutkin, mutta aina kun kohtaamme, en pysty estämään hymyäni, varsinkaan, kun vastassa on vähintään yhtä valloittava ilme. Joskus tuntuu, että kun katsomme toisiamme silmiin, kaikki muu ympäriltä katoaa, tulee semmoinen "meidän juttu"- fiilis. En tiedä, tunnetko samoin, jos et, olet tosi hyvä näyttelijä.
Omat tunteeni tiedän, ne ovat vähintäänkin sekavat. Välillä kaikki on hyvin, varsinkin, kun pitäydytään arkiasioissa, mutta toisinaan sinusta huomaa, että haluaisit puhua muustakin, niitä tilanteita yritän vältellä, pelkään. Oli jo tarpeeksi vaikea irrottautua siitä tiiviimmästä kanssakäymisestä, ja jos nyt palattaisiin niihin syvällisempiin juttuihin, luultavasti vajottaisiin entistäkin syvemmälle, liian syvälle.
Kirjoitin tämän jutun, en siksi, että kukaan minua tunnistaisi, vaan selvittääkseni tunteitani. Jos nainen, jolle tunteeni on kohdistettu, lukee tämän, ei hänkään voi minua tunnistaa, arvailla voi toki jokainen. Irl tämäkin tarina on paljon monimutkaisempi, kuin näissä muutamissa riveissä olen kirjoittanut. Yritän jatkaa unohtamista, pitää pääni kylmänä, tunteet jäässä, ehkä se vielä onnistuu, pakko.
Eihän meillä vielä niin vakavaa ollut, että unohtaminen olisi mahdotonta? Pientä hauskanpitoa, kivoja juttuja, vähän syvällisempiäkin, ei nyt kuitenkaan mitään sellaista yliluonnollista, jonka vuoksi pitäisi ikävöidä loputtomasti, vai?
Itse olen yrittänyt unohtaa, ja välillä aika hyvin onnistunutkin, mutta aina kun kohtaamme, en pysty estämään hymyäni, varsinkaan, kun vastassa on vähintään yhtä valloittava ilme. Joskus tuntuu, että kun katsomme toisiamme silmiin, kaikki muu ympäriltä katoaa, tulee semmoinen "meidän juttu"- fiilis. En tiedä, tunnetko samoin, jos et, olet tosi hyvä näyttelijä.
Omat tunteeni tiedän, ne ovat vähintäänkin sekavat. Välillä kaikki on hyvin, varsinkin, kun pitäydytään arkiasioissa, mutta toisinaan sinusta huomaa, että haluaisit puhua muustakin, niitä tilanteita yritän vältellä, pelkään. Oli jo tarpeeksi vaikea irrottautua siitä tiiviimmästä kanssakäymisestä, ja jos nyt palattaisiin niihin syvällisempiin juttuihin, luultavasti vajottaisiin entistäkin syvemmälle, liian syvälle.
Kirjoitin tämän jutun, en siksi, että kukaan minua tunnistaisi, vaan selvittääkseni tunteitani. Jos nainen, jolle tunteeni on kohdistettu, lukee tämän, ei hänkään voi minua tunnistaa, arvailla voi toki jokainen. Irl tämäkin tarina on paljon monimutkaisempi, kuin näissä muutamissa riveissä olen kirjoittanut. Yritän jatkaa unohtamista, pitää pääni kylmänä, tunteet jäässä, ehkä se vielä onnistuu, pakko.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En ole se jota tarkoitat, mutta ihmettelen, miksi on pakko pitää tunteet jäässä? Ei se onnistu pitemmän päälle ja se on tuhoisaa sekä henkiselle että fyysiselle terveydelle. Miksi ette voisi puhua asioita kerralla rehellisesti halki? Jos tämä kerran on jatkunut monta kuukautta ja yhä taistelette tunteitanne vastaan. Eivät ne silloin kuole, voimistuvat vaan. Selvästikään et voi "jatkaa unohtamista" kun kerran ajattelet sitä naista näin intensiivisesti yhden jälkeen yöllä ja kirjoitat tänne. Miten niin "jatkaa"? Et sinä pysty häntä unohtamaan.
Mitä selvittämistä noissa tunteissa on, sä olet rakastunut.
Juuri siksi kirjoitin TÄNNE. Oikeassa olet, tuhoisaa, sitä se on. Kuten kerroin, juttu on huomattavasti monimutkaisempi Irl, jokainen voinee arvata taustoja...siksi.
Ai onko toinen teistä tai molemmat varattuja?
Oliko tuo nyt sitten kovinkin vaikeaa päätellä?
Ei, mutta on niitä muitakin asioita jotka voivat tehdä suhteen monimutkaiseksi, esim. välimatka tai jotkin menneet ongelmat jne. Onhan näitä. Elämä harvoin menee suoraa reittiä. Voisin kertoa tarinoita omasta suvusta, voi voi. Mutta ei tylsää hetkeä!
Mä en ole moralisoivaa tyyppiä. Elämä on lyhyt, ja me olemme myös itsellemme onnellisuuden velkaa. Mun mielestä sun nyt vaan täytyy olla sille naiselle rehellinen. Kuuntele sitten tarkkaan mitä se sanoo.
No -olispa niin et sut tuntisin... Mut tuskinpa. Unohtaminen on aina vaikeaa, vaikka ei näkiskään. Arkijutut onkin ok -ne muut sit pistää pään sekaisin... ei sitä tajuu miks ei voi unohtaa... joskus kai vaan synkkaa niin hyvin -tai ehkä sitä vaan luulee molemminpuoliseks...
puhu sille naiselle suoraan, eiköhän se ymmärrä. Varmaan on samassa tilanteessa. Tuo tiedän toimintamalli ei selvästikään oikein skulaa. Ensi kerralla kun tapaatte niin puhu sille suoraan, tai soita vaikka jo huomenna, jos sulla on sen numero. 02 02 02 auttaa jos ei ole. :)
Ja kuten sanottu, ei ole vaikea ymmärtää mikset pysty unohtamaan. Sellasta se on, rakkaus. Turha taistella vastaan. Pelkkä "synkkaa niin hyvin" ei aiheuta tollasia oireita. Usko huvikseksi. Been there, done that, got the T-shirt. Turhaan pyristelet, nämä on ihmistä suurempia voimia.
Jos olisit kirjoittanut ton mulle -olisin tosi onnellinen. Jo tieto siitä et sullakin on vaikeeta lohduttais. Minäkään en pysty susta irrottautumaan. Olet mielessäni joka päivä...
no mutta se ihminen saattaa sanoa sulle just ton saman tai vielä paljon kauniimmat sanat irl. Sun täytyy ottaa siihe yhteyttä ja puhua sen kanssa. Mikä on pahinta mitä vois tapahtua? Oikeasti? Verrattuna siihen mitä sä nyt koet. Ehkä sekin valvoo ja miettii sua ja ikävöi.
Täällä palstalla on aika toivotonta yrittää saada just se oikea ihminen kiinni ilman mitään tunnisteita, nimikirjaimia edes.
vakavalta. Aika syvällä rakkauden syövereissä jo oletkin ap. Onnea ratkaisuihisi
toivon, mitä ne sitten ovatkin.
Kiitos, ratkaisut on tehty jo aikoja sitten, syöverit tuli myöhemmin. Jos kaikki olisikin niin helppoa.
Mutta kun ei niitä lopullisia ratkaisuja ole kuin Hitlerillä. Joskus täytyy vaihtaa kurssia. Näin se vaan on. Elämä on arvaamatonta. Voin kertoa omasta kokemuksesta. Ei ne jutut mene omien pikku suunnitelmien mukaan.
Ja rakkaus, intohimoinenkin (no se nyt varsinkin) on hei kaunis ja ihana asia. Ei mikään syöveri. Sulla vaan taitaa olla vään morkkis.
rakkaus on ikuista, kohteet vain vaihtuvat. Junia tulee ja menee, joskus vaihtoasemalla sataa.
Niinpä. Vuosi sitten?
mulla ei ole hoitamatta mitään tai kesken mitään. Mulla ei ole myöskään mitään pakkoa unohtaa ketään, ei myöskään muistaa ketään. Mä olen vapaa kaikenlaisesta ahdistuksesta enkä ole imemässä sitä täältä muiltakaan itseeni. En koe, että mulla on tarvetta edes kommentoida sun tilannetta, se ei kuulu mulle millään tavalla. Toivon, että selvität ajatuksesi itsesi takia. Minua se ei kuitenkaan kosketa sillä tavoin, että kokisin velvollisuudeksi tai haluksikaan nyt olla sua jotenkin sparraamassa tai tsemppaamassa, en näe että se olis minun tehtävä. Sä elät oman elämäsi ja selvität sen tilanteet itsellesi itse. Kuten muutkin omissa vaikeuksissaan.
mutta kommentoitpa sitten kuitenkin? Ja vielä monella lauseella.
vain täytyy uskaltaa kohdata se oma "goljattinsa" tai sitten unohtaa koko juttu.
Jos se ei onnistu, niin suuntahan on selvä, Mut nyt pusu poskelle ja "hymyä
pyllyyn" .
Kiitti ei-AP, en tarvinnut kommentoida. Aloituksessani kirjoitin, että vuodatukseni tänne on vain tunteitteni selvittämistä, en kaipaa osanottoja, en sääliä, en edes neuvoja. Tilanne on kyllä hallussa, sekava tosin, mutta vain elämää, monelle muullekin arkipäivää. Jos ei tunteita pysty minnekään purkamaan, ahdistuu, minulle tämä palsta on helpoin ratkaisu, kiitos.
mutta kun tänne kirjoittaa niin ihmiset kommentoi. Etköhän sä kuitenkin sitäkin kaivannut, koska muuten olisit voinut kirjoittaa sen päiväkirjaan tai jonnekin kiintolevylle. Ei musta näytä kuin sua kukaan säälisi. Elämää, ei sen enempää. Nämä on kuitenkin musta hyviä neuvoja mitä olet saanut. Aina vaan joukossa on joku urpo. Anonyymilla saitilla.
Ja mitä siihen tunteiden purkamiskohteeseen tulee, niin eiköhän se ole tosiaan ko. nainen. Vai etkö sä luota siihen? Kai se ansaitsee sun rehellisyyden jos on itse ollut sulle rehellinen. Vai?
Viisaita sanoja, totuuksia. Tämä palsta on siinä mielessä mielenkiintoinen "päiväkirja", että se vastaa. Ei sen väliä, miten, mutta kuitenkin.
Mitä taas tähän tunteitteni kohteeseen tulee, olemme sopineet, ettemme vaikeuttasi tilannetta. Sopimus on pitänyt, emme ole puhuneet/ tehneet mitään. Todellisuus, sanaton viestintä, yms. kertoo omaa kieltään...
Mutta sodassa ja rakkaudessa.... se sanaton viestintä ja todellisuus ovat tärkeämpiä kuin teeskentely. Ite en ainkaan kestäisi feikkaamista, no, jouduin sitä tekemään aikoinaan eikä koskaan enää. Siinä mielessä voin sympatiseerata (vaikka en siis tiedä kumpi teistä on se varattu osapuoli), että jatkoin omassa liitossani kaksi vuotta sen jälkeen kun oli käynyt selväksi että olin rakastunut toiseen ja olin uskollinen, kunnes tajusin että mun oli oltava uskollinen myös itselleni ja jatkamalla teeskentelyä petin sekä itseni, sen toisen miehen, että aviomieheni. Tässä oli sekin ongelma että olin muuttanut aikoinaan toiseen maahan mieheni perässä ja tämä elämäni rakkaus oli suomalainen. Ei ollut helppoa ei, varsinkin kun meillä oli lapsi. Mutta nyt kaikki on ok, ja olemme onnellisia yhdessä, minä ja se suomalainen ja lapsemme, ja exällänikin on jo uusi perhe.
Mutta tällä vaan ilmaisen sen että joo, olihan meillä sopimus ettei vaikeuteta tilannetta. Tähän sopii sanonta ihminen päättää, Jumala säätää. Mulla tämä oli kohtalo. Ei ihan helppo, mutta tiedän pahempiakin. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin.
En sano että teidän pitäis toimia näin mutta REHELLISYYS kannattaa aina. Mä lopetin teeskentelyn siihen paikkaan. Ei sovi mun luonnolle.