On meneillään ties kuinka mones tiedusteluretki, kun hienoinen pettymys alkaa jo hiipiä mieleeni. Ei vieläkään havaintoa, ei yhtäkään. Turhautuminen uhkaa varjostaa vapaata, hengittävää olotilaani. Juuri kun alan vajota synkeisiin mietteisiin jalkani pysähtyvät kuin naulittuina. Pulssini nousee, kun nuuhkin ilmaa. Savua.
Tuulen suunnan perusteella alan edetä hitaasti pitkin tunturikoivujen valtaamaa notkelmaa, jonka pohjalla virtaa pieni puro. Uskon, että sen solina kätkee ne vähäiset rasahdukset, joita hiipimisestäni saattaisi syntyä. Savun tuoksu voimistuu. Alan nousta notkelmasta matalana, nelinkontin. Loppumatkan ryömin. Saavuttaessani harjanteen painaudun litteäksi vasten pehmeää sammalta ja tähystän sydän hakaten suuren juurakon raosta.
Edessäni on loiva rinne, joka laskee järven rantaan. Olen sen pohjoispuolella. Kaukana lännessä maasto kohoaa suureksi tunturiksi, järven itäpuolella on laaja suo. Huomioni vangitsee kuitenkin rannan tuntumaan pystytetty kirkkaanpunainen teltta ja laavu. Tuskin pysyn nahoissani. Kiivas odotuksen aalto iskee minuun jälleen. Toivottavasti nyt onnistaisi.
Ja todella, näen ihmisiä! Miespuolisia, nuoria. Heitä on kolme. Kaksi sytyttelee nuotiota, tupakoi. Kolmas on hieman syrjemmällä ja perkaa kaloja. Mitä ilmeisemmin onnistunut virvelöintireissu on juuri päättynyt. Nuotiolla keskustellaan äänekkäästi, elehditään rehvakkaasti. Kolmas käsittelee kaloja keskittyneesti, tottuneen oloisesti.
Palaan leiriini puolijuoksua. Matkaa on kolmisen tuntia lähes suoraan pohjoiseen. Tiedän olevani hyvässä piilossa. Perillä minun täytyy muistuttaa itseäni ruokailun tärkeydestä - muuten vain ryntäilisin ympäriinsä innostuksesta sekapäisenä. Valmistankin tukevan, hyvän aterian ja sen rauhoittamana alan tehdä huolellisia suunnitelmia. Jatkan, kunnes olen pohtinut kaikki yksityiskohdat ja mahdollisuudet. Voi kun tietäisivät... Hykerrellen vaivun uneen.
Tuulen suunnan perusteella alan edetä hitaasti pitkin tunturikoivujen valtaamaa notkelmaa, jonka pohjalla virtaa pieni puro. Uskon, että sen solina kätkee ne vähäiset rasahdukset, joita hiipimisestäni saattaisi syntyä. Savun tuoksu voimistuu. Alan nousta notkelmasta matalana, nelinkontin. Loppumatkan ryömin. Saavuttaessani harjanteen painaudun litteäksi vasten pehmeää sammalta ja tähystän sydän hakaten suuren juurakon raosta.
Edessäni on loiva rinne, joka laskee järven rantaan. Olen sen pohjoispuolella. Kaukana lännessä maasto kohoaa suureksi tunturiksi, järven itäpuolella on laaja suo. Huomioni vangitsee kuitenkin rannan tuntumaan pystytetty kirkkaanpunainen teltta ja laavu. Tuskin pysyn nahoissani. Kiivas odotuksen aalto iskee minuun jälleen. Toivottavasti nyt onnistaisi.
Ja todella, näen ihmisiä! Miespuolisia, nuoria. Heitä on kolme. Kaksi sytyttelee nuotiota, tupakoi. Kolmas on hieman syrjemmällä ja perkaa kaloja. Mitä ilmeisemmin onnistunut virvelöintireissu on juuri päättynyt. Nuotiolla keskustellaan äänekkäästi, elehditään rehvakkaasti. Kolmas käsittelee kaloja keskittyneesti, tottuneen oloisesti.
Palaan leiriini puolijuoksua. Matkaa on kolmisen tuntia lähes suoraan pohjoiseen. Tiedän olevani hyvässä piilossa. Perillä minun täytyy muistuttaa itseäni ruokailun tärkeydestä - muuten vain ryntäilisin ympäriinsä innostuksesta sekapäisenä. Valmistankin tukevan, hyvän aterian ja sen rauhoittamana alan tehdä huolellisia suunnitelmia. Jatkan, kunnes olen pohtinut kaikki yksityiskohdat ja mahdollisuudet. Voi kun tietäisivät... Hykerrellen vaivun uneen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.