JUKOLA

Kyllä Jukola vois muistaa meitä asiakkaita järjestämällä kerrankin kunnon ilotulituksen Jukolan katolta Porokylässä.
7303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taitaa olla tulitauko alkuiltaan verrattuna riittääkö jytkyt puoleen yöhön ?

Äänestä
  • Hyvä idea tuo Jukolan haastaminen. Kehitelläänpä ideaa. Jukola voisi Nurmeksen ja Valtimon myymälöissä kerätä jokaiselta asiakkaalta vapaehtoisesti esi. 5 -10 centtiä per asiakas. Samoin voisivat tehdä muutkin Nurmeksen ja Valtimon kaupat.
    Nurmeksen etätyöprojekti voisi hankkia jonkun Helsinkiläisen tietokonefirman ohjelmoimaan kauppojen kassat talkootyönä niin, että kassat hoitaisivat automaattisesti centtien keräyksen, tietenkin asiakkaan suostumuksella.
    Nurmeksen kaupunki ja Valtimon kunta sijoittaisivat ilotulitukseen tarvittavan lisäpanostuksen.
    Niinpä kun Valtimo ja Nurmes yhdistyvät vuoden 2013 alusta, niin saataisiin valtava ilotulitus joka kattaisi koko Nurmeksen ja Valtimon välisen tien. Olisi varmasti loistava mahdollisuus saada turisteja ensi uudeksi vuodeksi ja kansainväliset televisioyhtiötkin tulisivat varmaankin lähettämään tuon ehkä maailman suurimman ilotulituksen. Kuka ryhtyisi vetämään projektia. Ehkä Jukolan johtaja ja kaupunginjohtaja sekä kunnanjohtaja ryhtyvät hankkeen vetäjiksi. Pikesin kautta varmaan tulisi runsaasti myös Eu-rahaa.

    Äänestä

Ei tartte lähteä merta edemmäksi kalaan annetaan homma
Sotinpuron alan ammattilaisille ja reseviläiset voisi junailla jutun
Virka portaissa kyllä pinohiiret saa aikaan tosi jytkyt vaikka
kunta liitoksiin 2013.

Äänestä

Bomballa Jukola järjestää kesäpäivät.Tukee muitakin tapahtumia.

Äänestä
  • ei halavatu,lieksaan suunnitteila prisma!miks tänne ei mitääääääään.

    Äänestä

  • wai not kirjoitti:

    ei halavatu,lieksaan suunnitteila prisma!miks tänne ei mitääääääään.

    Lieksaan jo rakennetaan k-citymarkettia.

    Äänestä

Lieksassa taitaa asukkaita olla aikalailla enemmän ja maahanmuuttajat saavat taikaseinästä melkoisen ostovoiman joka kuukausi.

Varsinkin nuorille pientä vinkkiä, jos kaipaa jotain erikoisempaa ja halvempaa. Britanniasta saa tilattu tekniikkaa ja vaatteita lähes puolet halvemmalla kuin Suomesta. Vaatteiden kohdalla tietysti on sovitusongelma ja tekniikka vaatii 8 euron adapterin, jotta sopii sähköpistokkeeseen. Kannattaisi nauttia tästä edusta ennen kuin lähtevät pois EU:sta, koska silloin tulee tullimaksut päälle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


XPTRSV kirjoitti:

Kyllä Jukola vois muistaa meitä asiakkaita järjestämällä kerrankin kunnon ilotulituksen Jukolan katolta Porokylässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu