Kirjoitatteko päiväkirjaa

Kirjoitan,mutta en joka päivä. Matkoilla ollessani kirjoitan joka päivä,koska silloin aina sattuu ja tapahtuu enemmän ja on kiva lukea jälkeenpäin.

Olen huomannut, että se mitä tapahtui unohtuu yllättävän nopeasti. Matkalta olen tehnyt vain kaksi päivitystä. Molemmat olivat automatkoja joissa lapset olivat mukana. Toinen tehtiin Lofooteille ja toinen Etelä-Eurooppaan asti. Mukava lueskella heidän lasten sitten kun kasvavat isommiksi.

Kirjoitan jonkinlaista. Ensilumi ja sellaiset asiat kirjoitan muistiin. Eiliselle ei tullut muuta kuin, että koira paskoi sisälle, kun nukuin krapulaani poies´.

Lähinnä matkoista tule pidettyä kuvapäiväkirjaa. Tai oikeammin kertomusta. On niin helppoa etsiä infoa internetistä ja lisätä sitä jo näkemiin paikkoihin ottamieni kuvien kanssa. Uskomatonta kuinka paljon on tullut opittua noista matkakohteista!

Kotosalla päivät vierähtävät liian nopeasti, ei oikein ennätä keskittätyä kirjoittamaan jokapaiväisistä asioista.

Eivätköhän naamakirjat ja vastaavat tuotteet ole ihan tuota varten.

Facebookissa tai vastaavassa en ole mukana mutta blogia olen pitänyt viitisen vuotta, päivittäen sitä lähes päivittäin, tänäänkin jo. Teemat ovat kirjallisesti orientoituneita. Samaa tavaraa kirjoitin tuhansia viestejä aiemmin eräälle kirjalliselle foorumille. Kuviani olen samalla tallentanut nettiin tuhansia, niiden teemana on ollut luonto enkä minä.

Netistä elämääni voi jäljittää parinkymmenen vuoden ajalta. Sitä ennen ja sen aikana olen kirjoitellut muistiinpanojani vihkoihin joita on tallessa 60-luvulta alkaen, kaikkein vanhimmat ovat kyllä jo hävinneet, niistä on jäänyt muistiin vain joitakin yhteenvetoja. Nuoruuden kirjalliset yritykset olen hävittänyt, lintu- ja luontohavainnot omilta retkiltä ovat noiden vihkojen pääsisältö.

Jos tietää mistä etsii, minusta on helppo kerätä vaikka miten laaja elämäkerta. Tosin omalla nimelläni netissä on aika vähän aineistoa, pääosan olen pitänyt nimimerkin suojassa.

Tavallaan.

Aloin kasaamaan muistelmia parikymmentä vuotta sitten. Oletus on, ei ne ikinä tule valmiiksi, uutta materiaalia pukkaa jatkuvasti. Ongelmana just liian suuri materiaalin määrä. En tallenna mitään tietokoneille tai printtinä, kaikki on netissä hajautettuna ja reaaliajassa. Mitään blogeja en ikinä ole edes harkinnut, ei kiinnosta istua käräjillä. Kirjoitan aina nimimerkeillä. Monkin ihminen sanonut, että ei ikinä halua lukea mun muistelmia, ihmeen pelkureita.D


=DW=

Kuten tuossa mainitsin, en kirjoita päivityksiä vaan kuukauden satseissa. Valokuvia on koneella jonkin verran minullakin.
Olisi toisaalta mukava kirjoittaa ikäänkuin koottuja tarinoita, mutta kuka niistä olisi kiinnostunut. Ehkä kriittisyyteni johtuu siitä, että olen lukenut vuosikymmeniä, mitä erilaisimpia kirjoja, että eiköhän tekstit ole jo kirjoitettu, tai sitten sanat pitäisi järjestellä todella mielenkiintoisella tavalla.
Monet kirjoittavat harrastuksiensa tiimoilta ja se on varmasti hyvä genre.

Joskus kirjoittelin, pieniä mainintoja säästä...työpaikoilla sattuneista joko ikävistä tai hauskoista tapahtumista. Empä enää vuosiin ole.

Hävitin kaiken ettei jää kenenkään luettavaksi.

Kirjoitan joka päivä, kirjaan tapahtumat isoon allakkaani. Joskus niistä sitten hyvä tarkastaa jotain yksityiskohtia takautuvasti jos muisti ei kanna.

Kirjoitin joskus nuoruudessani päiväkirjaa, mutta sitten se unohtui kun arjessa tapahtui liian paljon.
Matkapäiväkirjaa on myös hauska pitää ja liittää mukaan lippuja ja lappuja.

Nykyinen päiväkirjanpitoni alkoi kun aikanaan pidin suruajastani päiväkirjaa. Silloin se toimi terapiana, kirjoittamalla tallensin tapahtumia ja selvittelin tunteitani yms

Aikoinaan, kun vuosia matkattiin maata pitkin, poikin, tein päiväkirjaa.
Kiva on nyt lukea - lukea, kuinka äitisorsa johdatti poikuettaan asuntoautomme ohitse, muistaa, kuinka talouskyljyksiä tuli ahdettua yksi liikaa.

Katsella kuvista, kuinka mahtavaa jäkälikköä tallasimme, onkea nakoimme, kumiveneellämme hiljaista järveä haloimme, porojen pällistelyyn heräsimme.

Päiväkirja tuntuu päivittäin turhalta, mutta vuosien lomituttua sen arvo on arvaamaton.

Silloin kun eroni oli ajankohtainen, kirjoitin aiheesta / tuntemuksista, mutta paremmin mielestäni toimi puhuminen ystävien kanssa kuitenkin.
Terapiamuotona on varmasti yhtä hyvä kuin esim. taide, musiikki, kirjat, mikä tahansa ajatusten katkaisija / muuttaja mikä vie uuteen suuntaan.
Kadehdin sielukkaita kirjoittajia ja muitakin luovia ihmisiä, en sinällään kadehdi ketään, mutta taitojaan.
Totta, arvonnousu korreloituu aikaan..........
Joulukortteja lähetän, saaja aina selkeästi mielessä silloin, kuuluu tapoihin joista luovun kun kynä ei pysy kädessä.