-Hei Rakas,nähdään perjantaina,sanoin miehelleni ja annoin suukon.Oli sunnuntai- iltapäivä lopuillaan ja olin lähdössä mökillemme jonne seuraavana aamuna tulisi remonttimiehet töihin.Mieheni Pekka joutui jäämään kaupunkiin vielä viikoksi töihin ennen loman alkua.Mökkimme oli vanha ja se kaipasi uutta maalikerrosta päälleen.Maali oli alkanut jo hilseillä joten vanha maali piti ensin raapata pois ennenkuin mökki saisi uuden ehomman pinnan.Saunamökki tarvitsi saman homman.Niiden lisäksi vanha ränsistynyt ja meidän aikana täysin käyttämättömänä ollut venevaja saunamökin vierestä piti purkaa.
Olimme saaneet rivitalonaapurimme,eläkkeellä olevan Ekin ,"ylipuhuttua" hommaan.Eki oli mies jolle olimme jo vuosia uskoneet kaikki korjaustyöt ,niin mökillä kuin asunnossamme.Hän lupasi hoitaa mökin maalauksen ja venevajan purkamisen tyttärenpoikansa Ramin kanssa.Eki on seinänaapurimme ja olinkin tuntenut Ramin melko pienestä pojasta asti kun hän vieraili isoisäänsä tapaamassa.Nyt hän oli tulevan vuoden abiturientti ja tyytyväinen maalausurakasta kun ei muutakaan kesätyötä saanut.Rami oli mukava nuorimies,hiukan ujo mutta ei mikään nynnerö. Olimme sopineet ,että miehet tulisivat maanantai aamuna mökille ja viettäisivät siellä yönsäkin koska matkaa kaupunkiin oli niin paljon,että olisi ollut typerää ajella edestakaisin kun mökissä kuitenkin oli tilaa hyvin majoittua.
Maanantai aamuna miehet saapuivat sovitusti yhdeksäksi.Olin tehnyt heille aamupalaa valmiiksi ja ne syötyään alkoivat tyhjentää pakettiautostaan työvälineitä.Oli aamusta alkaen tosi lämmintä.Miehille tulisi hikinen puhde raappamisen kanssa.Kerroinkin heille.että jääkaapissa olisi kylmää juomaa ja ehdotin uimista aina välillä.
Päivä menikin miesten osalta töitä tehden,itse keskityin enemmän auringon ottoon ja lukemiseen.Tosin syömistä laitoin työläisille sopivin välein.Viiden maissa taas söimme ja sitten komensinkin ukot lepäämään.Itse menin saunan lämmitykseen.Kannoin ämpäreillä vettä saunan pataan ja saaveihin.Tein tulet sekä kiukaan,että padan pesään.Siinä hommassa tulikin hiki,niinpä riisuuduttuani pukuhuoneen puolella ja kietaistuani pyyhkeen ympärilleni astelin laiturille.Seisoin laiturin päässä ja varmistuttuani ettei ketään ollut näkemässä kuoriuduin pyyhkeestä ja laskeuduin veteen.Vesi tuntui ihanalta ja uinkin melko kauas rannasta.Takaisinpäin uidessani huomasin jonkun liikkuvan saunan takana.Ai,se olikin Rami.Ei varmaan malttanut odotella mökissä saunan lämpenemistä.Uin lähemmäs rantaa ja ihmetelin samalla minne mies oikein hävisi.Annoin katseen vaellella pitkin saunarantaa mutta en nähnyt ketään.Ehkäpä Rami meni takaisin mökkiin.
Kapusin laiturille rutistellen hiuksistani enimpiä vesiä pois.Istahdin laiturin penkille ja annoin pienen tuulen kuivattaa itseäni.Katselin järvelle nauttien maisemasta ja kesän lämmöstä.Siirtäessäni katsetta saunan suuntaan huomasin ränsistyneen venevajan sisällä liikahduksen.Jotain sinistä vilkkui lautojen raoista.Ei kai.Kyllä.Rami oli vajassa ja taisi olla vakoilupuuhissa.Olin kyllä huomannut päivällä hänen vilkuilevan rintoihini.Sehän on asia jota nainen ei voi olla huomaamatta.Mutta ,että hän tiirailisi salaa piilopaikastaan.Nykäisin pyyhkeen penkiltä ja asetin sen nopeasti vartaloni suojaksi.Suutahdin ja aijoin huutaa nuorukaiselle jotain hänen puuhistaan.Sitten ajatelin asian antaa olla.Olisihan se noloa ja ei kai Rami mitään pahaa tarkoittanut.Ainahan naisvartalo on miehiä kiinnostanut. Mutta en kyllä sallisi moista.Naku-uinnit saisivat loppua siksi aikaa kun miehet olisivat täällä töissä.
Paljastelua....
wm2011
2
5553
Vastaukset
- nainen sk
jännittävää
- Anonyymi
Löytyykö tätä tarinaa vielä jostain kokonaan ? Aivan mahtava tarina
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834453Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243208Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392884Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172677Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172529Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432467- 142376
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132275MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142055Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717