Ahdistaa kyllä aivan helvetisti aina välillä. Iältäni olen aika nuori vielä mutta kuitenkin. On aika usein sellainen olo että tekis mieli mennä ja tappaa joku, silpota vaikka veitsellä paloiksi tai jotain. Jos se vaan jotenkin auttais mun oloa... Tekis mieli mennä psykiatrille purkamaan oloa mutta en sitten tiedä että miten sinne pääsisin. Nyttenkin on sellanen olo ettei vittu oikeesti kestä.
Enkä tiiä että onko mulla jotain vakavemmankin puoleisia ongelmia kun mulla ei oo juurikaan tunteita muita ihmisiä kohtaan, enkä koskaan edes tunnu mistään järkyttyvänkään. Eikä paskaakaan kiinnosta jos joku nyyppä kuolee - oli sitten joku mun koulusta tai muuten vaan joku ventovieras. Ainoat ihmiset joita kestän on mun perhe. En sitten tiedä oonko joku sosiopaatti vai mitä ;_;
Mulla ei oo paljon tunteita mihinkään asiaan. Kai siihen sit on vaikuttanut mun elämän paskuus.. oonhan mä koulukiusattu ollut jo nelosluokalta, eikä ystäviäkään ole juuri ollenkaan mutta joidenkin parin ihmisen kanssa hengaan, mutten niitäkää oikein ystäviksi luokittele... kai mulla sitten on jonkinlaisia luottamusongelmia.
Ja tiedättekös, mulla on näitä hermoromahduksia välillä. Kerrankin yks küsipää (yks tyttö) vähän ahdisti nurkkaan ja vittuili tyylin 30 minaa putkeen, niin mä sitten läpsäsin sitä ja tää alkoi valittamaan ja huutamaan siitä. Olis aivan vitusti tehny mieli puukottaa tai ampua se. Kumminkin.. hetken kuluttua aloin sit aloin hermostuksissani itkemään, ja toivoin samalla että se jättäis mut rauhaan... En nyt ala siitä enempää kertomaan. Mä en oikeestaan juuri koskaan itke suruun vaan mun itkut muistuttaa enemmänkin paniikkikohtauksia ja niitähän mulla onkin usein. Itken kun ahdistaa. Mutta itsetuhoinen mä en ole. Se on aika vitun varma. Enemmänkin haluaisin ahdistustani purkaa vaikka tappamalla jonkun randomin.
Nyt mulla on aika outo olo. Vähän tärisen ja tekis mieli tehdä jotain. Mä voisin vittu oikeesti vaikka itkeä ja kiljua ;_;
Enkä tiiä että onko mulla jotain vakavemmankin puoleisia ongelmia kun mulla ei oo juurikaan tunteita muita ihmisiä kohtaan, enkä koskaan edes tunnu mistään järkyttyvänkään. Eikä paskaakaan kiinnosta jos joku nyyppä kuolee - oli sitten joku mun koulusta tai muuten vaan joku ventovieras. Ainoat ihmiset joita kestän on mun perhe. En sitten tiedä oonko joku sosiopaatti vai mitä ;_;
Mulla ei oo paljon tunteita mihinkään asiaan. Kai siihen sit on vaikuttanut mun elämän paskuus.. oonhan mä koulukiusattu ollut jo nelosluokalta, eikä ystäviäkään ole juuri ollenkaan mutta joidenkin parin ihmisen kanssa hengaan, mutten niitäkää oikein ystäviksi luokittele... kai mulla sitten on jonkinlaisia luottamusongelmia.
Ja tiedättekös, mulla on näitä hermoromahduksia välillä. Kerrankin yks küsipää (yks tyttö) vähän ahdisti nurkkaan ja vittuili tyylin 30 minaa putkeen, niin mä sitten läpsäsin sitä ja tää alkoi valittamaan ja huutamaan siitä. Olis aivan vitusti tehny mieli puukottaa tai ampua se. Kumminkin.. hetken kuluttua aloin sit aloin hermostuksissani itkemään, ja toivoin samalla että se jättäis mut rauhaan... En nyt ala siitä enempää kertomaan. Mä en oikeestaan juuri koskaan itke suruun vaan mun itkut muistuttaa enemmänkin paniikkikohtauksia ja niitähän mulla onkin usein. Itken kun ahdistaa. Mutta itsetuhoinen mä en ole. Se on aika vitun varma. Enemmänkin haluaisin ahdistustani purkaa vaikka tappamalla jonkun randomin.
Nyt mulla on aika outo olo. Vähän tärisen ja tekis mieli tehdä jotain. Mä voisin vittu oikeesti vaikka itkeä ja kiljua ;_;
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko sinulla Anonyymi uimataito hallussa. Nimittäin vesielementti purkaa hyvin tehokkaasti kehon jännitystiloja.
Jos uit puolituntia, olet melko rento tyyppi sen jälkeen.