Kim il-Pekan tavoitteet

Mikä jotta

Pekan avoitteet vuodelle 2012

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il vietti 69-vuotispäiväänsä keskiviikkona. Juhlan kunniaksi IS listaa Kimin suurimmat saavutukset.


Jopa ennen syntymäänsä Pohjois-Korean tuleva johtaja sai aikaan ihmeitä. Virallisten elämänkertakirjailijoiden mukaan Kimin syntymää Paektu-vuoren rinteellä ennusti pääsky ja koristi kaksoissateenkaari. Kimin synnyttyä yötaivaalle syttyi uusi tähti.

Pelatessaan golfia ensimmäisen kerran vuonna 1994, hän löi tuloksen 38 alle parin. Kierrokseen sisältyi 11 hole-ine-onea. Tämän jälkeen hän päätti lopettaa lajin harrastuksen lopullisesti.

Kim pystyy vaikuttamaan ilmastoon ajatuksen voimalla.

Johtaja oli nero jo lapsena. Virallisten elämänkertojen mukaan hän oppi kävelemään kolmiviikkoisena ja puhui kahden kuukauden iässä.

Lukion alimmalla luokalla hän ojensi opettajaansa historian vääristä tulkinnoista.

Kim kirjoitti kuusi oopperateosta kahden vuoden aikana. Elämänkerran mukaan niistä jokainen on ”parempi kuin mikään muu musiikki historiassa”.

Kim suunnitteli Pjongjangin keskustassa seisovan 170-metrisen Juche-tornin, jonka huipulla palaa punainen liekki.

Kimin virallisen elämänkerran mukaan hän kirjoitti 1500 kirjaa yliopisto-opintojensa aikana.

Maan virallisen uutistoimiston mukaan Kim on yleisasiantuntija elokuva-alalla ja on muun muassa parannellut käsikirjoitusta tuottamaansa elokuvaan Tyttöoppilaan päiväkirja. Kimin lempielokuviksi on mainittu muun muassa kauhuklassikko Perjantai 13. päivä sekä koko Elizabeth Taylorin tuotanto.

Kimin kerrotaan vaativan palvelijaa tarkistamaan jokainen hänelle tarjottu riisinjyvä. Viallisiksi havaitut heitetään pois.

Mystinen valo

Torstaina maan uutistoimisto KCNA kertoi, että Paektu-vuoren yläpuolella lähellä Kiinan rajaa nähtiin "salaperäinen luonnonilmiö" varhain keskiviikkona, jolloin Kim juhli syntymäpäiväänsä.

- Kirkas aurinko nousi valaisten loistavilla säteillään Paektusanin aluetta, muuttaen sen kiehtovaksi kevään kuvaelmaksi. Harvinaisen suuri ja kirkas valo loisti huipun yllä tunnin ajan, uutistoimisto maalaili.

Pohjois-Korean virallisen historiankirjoituksen mukaan Kim syntyi sissileirissä Paektu-vuorella. Historioitsijoiden mukaan Kim syntyi kuitenkin todennäköisesti Neuvostoliitossa, missä hänen isänsä oli sotilaskoulutuksessa.

Paektu on tulivuori, joka ei ole toiminut liki vuosisataan. Viime aikoina vuori on kuitenkin herännyt eloon, ja mahdollisen purkauksen pelätään tuhoavan Kimin syntymäpaikan.

24

206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyväveli vai paha

      SDP ja kristillisesten tavoitteena on ollut jo vuosia varkauden alasajo ja omiin/kavereiden taskuun rahan siirto.

      • eoghmv

        Aika kova tekstiä....voisitko tarkentaa vähän


      • Hyväveli vai paha
        eoghmv kirjoitti:

        Aika kova tekstiä....voisitko tarkentaa vähän

        katoppa vaikka kaupungin omistamien yrityksien hallituksia. Ja jotkin entiset "politiikot" on saaneet mukavan viran josta pääsee mukavasti eläkkeelle... Kyllähän näitä löytyy vaikka kuinka kun ruvetaan kaivelemaan ja muistelemaan.
        SDP ja KD on kaupunginvaltuussa suurimpana ryhmänä päättämässä asioista ja osaltaan vastuussa asioiden nykytilasta.


    • Nalla Alathah

      Ei voi Pekka olla mikään Kim-Il; tukka puuttuu !

    • Kim-Il

      Ilmava versio!

    • hyvä puhuja
    • Niitä kaloja......

      Niin sanotaan! Kysytään myös. Kumpi lähti ensiksi?

    • josko emmärtänet
    • no historiaa
      • Paskapersut

        kyllä on PASkA "vaalivideo" hoh hohoihhaa..


    • hgwöqhtg

      Ainoa asiallinen ja poliittisesti korrekti kysymys yleisesti on, kuinka monta persua vaaditaan laittamaan sukat jalkaan?

      Odotan tähän kysymykseen ennätysmäärän vastauksia!



















      Oikea vastaus on: Vaimo laitaa ja silti vittuillaan sille!

    • Bilderbergiä vastaan
    • höpöpötö

      Näin se nyt todistettavasti on, että kun ei osaa, niin tarttuu niihin ei-osaajiin, joiden luulee osaavan edes vittuilla niille, jotka osaavat.

    • voi tätä osaamista

      No mihin on ajettu nuoriso kokoomuksen Haapalan taholta? Nyt sitten Savoniaa ajetaan alas Varkaudessa samaan syyhyn vedoten kokoomuksen Tolpin toimesta ja Kekonin vaatimuksesta.

    • realismia hyvinkin
    • mihin menet suomi
    • luonto hoitaa heikot
    • olen päättänyt persu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe