Unessa kävelin talvista metsätietä eteenpäin. Käännyin tieltä takaisin lähtöpaikkaan. Sinne päästyäni lähdin taas samaa reittiä kävelemään kapeahkoa metsätietä eteenpäin. Taas palasin kesken taivalta lähtöpaikkaan.
Tällä kertaa laskinkin metsätien mäkiä istuen, en tiedä oliko mitään "alla".
Laskettelu sujui hyvin. Keskityin tarkasti, etten ihmisiä päin, joita harvakseltaan käveli kai myös alaspäin tietä.
Pari kertaa vilkaisin tien sivussa olevan aidan yli. Siellä oli jyrkkä pudotus, selvisin siitäkin.
Kun olin päässyt mäet laskettua päädyin aukeaan maisemaan. Kävelin eteenpäin. Maa oli todella märkää edessäni. Sen vältin kävelemällä vähän sivummalta kuivemman alueen kautta. Tuleeko kellään mieleen minkäänlaista tulkintaa unesta?
Metsätiellä..
2
66
Vastaukset
- Amon
Talvinen tunnelma unessa kuvaa kylmiä tunteita. Ilmeisesti elämässäsi on ollut meneillään raskaampi ajanjakso, mutta selvästikin parempaan suuntaan jo menossa kun lumi oli sulanut ja maa märkää ja jopa kuiviakin alueita edessä.
- Matkantekijä..
Kiitos paljon Amon kun vastasit ja tulkitsit. Olin jo melkein varma, ettei tähän vastata, kun aikaa kului..
En ollutkaan ymmärtänyt, että kylmä ilma viittaisi tunteisiin. Uni ehkä tarkoittaakin tunne-elämääni ja ihmissuhteita..
Näkisin itsekin, että uni tarkoittaisi elämän helpottumista. Kostea maasto tarkoittaakin varmaan lumen sulamista, mitä myöskään en ymmärtänyt.
Vaikeata on ollut ja ehkä uni kertoo, että vaikeuksien kautta elämä helpottuu..
Kiitos Amon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864