homekämpät?

kertokaas ihmiset onko totta että sivakan asunnot piirutiellä ja listatiellä on homeessa?onko niihin tehty sisäilmatutkimuksia?meille tarjottiin sieltä kämppää,uskaltaako muuttaa???
617461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

On todellakin totta. Piirutien osalta taitaa olla kaikissa asunnoissa hometta. Me sairasteltiin vuoden verran ennenkuin edes tajuttiin missä on vika. Asuntoja paljon tyhjillään ja moni perhe muuttanut jo home-epäilyn takia pois. Liekkö epäilyyn aihetta, jos siellä asuessa jokainen sairastaa kroonista flunssaa sekä astman oireita kaikilla. Lasten korvatulehduskierre, ja vastasyntyneen parantumaton ihottuma, kaikki loppuu kun seinään heti asunnon vaihdon jälkeen.
Aamuisin heräät sihen kun henki on ihan ahtaalla ja huoneilma tuntuu paksulta.
Vieläkin muistelen niitä kamalia aikoja pienten lasten kanssa.
Asunnosta löyty myös ihan selviä kosteusvaurioita, yläkerrassa pesuhuone-sauna jonka alla keittiö ja ihan vaaleanruskeita pisaroita katossa siellä näkyi. Yläkerrassa myös kosteus valumia katossa.
Nätisti on remontoitu kaikki piiloon ennen kun seuraava asukas muutti sisään.
Toivottavasti ihmiset levittävät tietoa tästä asiasta ja niille taloilla tehdään todella jotain! Taitaa ainut vaihtoehto olla maantasalle laittaminen, jos kyse on siitä sädesienestä josta olen kuullut muiltakin siellä asuneilta.

Äänestä
  • Juuri tilattu aistinvarainen tutkimus. Selvisi että on poikkeava haju ja tarvii tehdä lisätutkimuksia.. Oireet kamalia! Oikeuteen menee jos ei muuten selviä'

    Äänestä

Mahtaa olla kaikki uudemmat vuokratalot homeessa ennemmin tai myöhemmin..

Äänestä
  • Eikä pelkästään vuokratalot.

    Äänestä

  • jirtgitibnetrbtbneit kirjoitti:

    Eikä pelkästään vuokratalot.

    Ei. Kiireellä tehty toisen haitaksi moni talo. Ainoa homeeton on itselle tehty okt tai vanha kerrostalo.

    Äänestä

  • Naulan kantaan kirjoitti:

    Ei. Kiireellä tehty toisen haitaksi moni talo. Ainoa homeeton on itselle tehty okt tai vanha kerrostalo.

    Ei se kiire ole se oikea syy vaan täysi välinpitämättömyys. Kun ei rakentajan tarvitse vastata mistään, niin tahallaan tehdään sutta ja sekundaa. Kun rahat on saatu niin kaikki vastuut loppuu siihen. Kenellä on varaa käydä oikeutta Suomessa ja se oikeuskäytäntökin on lähinnä arvanvetoa.
    Ja kummalta löytyy enemmän rahaa käräjien käyntiin, grynderiltä vai osakkeen ostajalta? Juristit hyvin tarkkaan laskevat ennen oikeudenkäyntiä, millainen tuomio pitää antaa, että heille eniten tulee rahaa. Sitten asianajajat ja tuomarit jakavat potin loosheissaan.

    Äänestä

  • Naulan kantaan kirjoitti:

    Ei. Kiireellä tehty toisen haitaksi moni talo. Ainoa homeeton on itselle tehty okt tai vanha kerrostalo.

    Tämä oli yksi painavista syistä, miksi teimme talomme itse. Ei edes teetetty ja tavaroiden varastointi kuivassa säilytyksessä.

    Olen kauhulla katsonut ohi ajaessani joitakin rakennustyömaita, joissa avoimet villapaketit makaavat vesisateessa.

    Äänestä

Heips ! Itse asuin Piirutiellä 90-luvun alkuun . Ja sen takia muutettiin sieltä pois ko lapset alkoi oirehtiin ( nuhaa , kuumetta ja ihottumaa kera pääkivun ) En suosittele muuttamaan niihin taloihin .

Äänestä

Kannattaa välttää kaikkia vanhoja asuntoja jotka on ensimmäisessä kerroksessa. Pihojen salaojitukset tekemättä tai tehty päin persettä, ja pihan kaatosuunta vielä sokkeliin päin, joten vesi seisoo tontilla. Kun vesi ei märässä maassa pääse virtaamaan eikä imeytymään mihinkään eikä salaojat vedä, se alkaa nousta sokkelia pitkin rakenteisiin, imeytyy lattialaattaan, sitä kautta seiniin. Vikoja ei huomaa heti jos muovimatot, mutta parketit ja laminaatit alkaa vaihtaa nopeasti väriä ja vääntyillä ja turvota. Ongelman huomaa talvella siitä että lattianrajat on poikkeuksellisen kylmät vaikka vetoa ei tunnu. Märät villat kun ei eristä lämpöä yhtään.
Toiseen kerrokseen asti ei kosteus kuitenkaan nouse, sen verran sitä pääsee maassa virtaamaan johonkin, ja pihan istutukset imee vettä tolkuttomasti. Ongelmia tulee jos sataa lähes joka päivä, tai istutuksia kaadetaan pihalta pois.

Äänestä
  • Jos sokkelissa kalkkia, on tönö homeessa.

    Äänestä

  • Hfruökf kirjoitti:

    Jos sokkelissa kalkkia, on tönö homeessa.

    Joo, eli 90% omakotitaloista on homeessa... jos sokkelia katsoo. Jotakin rajaa kommenteille...

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    Joo, eli 90% omakotitaloista on homeessa... jos sokkelia katsoo. Jotakin rajaa kommenteille...

    No ne on ennemmin tai myöhemmin homeessa. Ilmeisesti maapohja jolle talo rakennettu n läpäisykyvytön vedelle tai sitten savimaalle rakennetussa kämässä ei ole asianmukaisia salaojituksia kuivattamassa sokkelia, eli siksi kalkkeutuu sokkeli kosteudesta ja kosteus siirtyy ajansaatossa villoihin ja homehtuu.

    Ei mikään ihme olisi jos 90% taloista olisikin hometaloja tulevaisuudessa.
    Mutta toki sitä kalkkia pitää kertyä ihan huolella ennen kuin kannattaa huolestua. Terveessäkin sokkelissa muutama kalkkiviiru on.

    Esimerkiksi Tupoksen lapsihautomossa on 99% hometaloja, eli restauroijille riittää töitä ja maksajana ne kuka niitä kämppiä ostaa, eli kusetetut ihmiset.

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    Joo, eli 90% omakotitaloista on homeessa... jos sokkelia katsoo. Jotakin rajaa kommenteille...

    No näinhän ne melkein järkiään onkin. Korjaan työkseni kosteus/vesivahinkorakennuksia. Töitä riittää niin paljon kuin jaksaa tehdä. Suomalaiset talot on järkyttävässä kunnossa koska asumiskulut halutaan pitää lähellä nollaa, eli kaikesta ylläpidosta ollaan valmiita tinkimään. Oman ostaminen Suomesta velaksi on venäläistä rulettia. Kun talo paljastuu märäksi homepommiksi jonka korjaus maksaa enemmän kuin uuden tekeminen, ostajalle jää laina purkukustannukset ja pahimmassa tapauksessa menee vielä terveys ja joutuu vuokralle, ymmärrän täysin niitä jotka surmaa vitutuksissaan perheensä ja itsensä. Niitä sattuu joka kuukausi.

    Äänestä

mitä sädesieni tekee terveydelle?

Äänestä
  • Minulle aiheutti laaja-alaiset sydänlihasvauriot.meinasin ottaa äkkilähdön!Asuin 12 v.rivarissa jonne joskus 1900-luvunloppupuolella oli tehty oppilastyönä kattoremontti,ja jätetty aukinainen katto peittelemättä kesälomien ajaksi.Talo remontoitiin myöhemmin täysin,mutt mustat villat jäi välikatolle,niitä kuivateltiin vain puhaltimilla.Aistin toisinaan ,matalapaineella maan hajua,ja jos satoi,oireilin enemmän,kunnes sain viikon sisällä 2 sydänkohtausta,sellaista rytmihäiriöillä alkanutta.Asiaa tutkittiin,ihan ensimmäiseksi oysin keuhkolääkäri tuli kyselemään että onko kotonani kosteusvaurio,vaan en sitä silloin tiennyt.Sydäntä tutkittiin angiografiassa,lääkärit mutisivat että vain mitä tämä on,myökardiittia vai sarkoidoosia,onpas pahan näköistä jälkeä...asennettiin defiloiva tahdistin ja laitettiin kotiin.Seuraavan vuoden aikana sain kammiovärinäkohtauksia 3kk välein,tahdistin toimi niinku pitikin ja palautti rytmit.Sitten söin kortisonia 18kk,ja tilanne,tulehdus rauhoittui.Oli aiemmin vakityö,tämän jälkeen jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle.Teetätin sisäilmatestin omin varoin vuokra-asuntooni,ja löytyi mm.sädesientä sekä sellaisia kosteusvaurioindikaattoreita,jotka aiheuttivat astmaoireita,ja nenäverenvuotoja.Muutin pois,oireilua ei enää ole,sydänkin on ollut rauhallinen jo vuosia.Yritin kysellä korvauksiakin,rivitalon vuokrannut taho oli tietoinen sädesienestä,mutta ei ole mitään tippunut.Jouduin hävittämään irtaimistoni.Siitä aloitin uuden elämän,ja kävin ostamassa 40e tarjouspatjan kaupasta...En asu oulussa,oulun läänissä,ja pohjoispohjanmaalla kuitenkin.

    Äänestä

ite muutettiin aikoinaan pois kun sairasteltiin vähän väliä,sisäilmatutkimukset kuulemma tehty eikä mitään ole löytyny.Vuotokohtiaon kuulemma eli vetää,sanovat jotain epämääräistä että ulkoa tulee kylmä ilma niistä vuotokohdista villan kautta ja että se aiheuttais nuo oireet!!En usko että se eristevilla aiheuttaa homeoireita kaikilla ellei se ite villa ole homeesssa!!aika epämääräistä...

Äänestä

nostoa..

Äänestä
  • Sitä just...

    Äänestä

Meidän poppoo asuu Kaketsulla kerrostalossa ja homeasuntoja nämäkin..
Oireet mulla tosi pahat, mut ei jaksa taas muuttaa, kun ei tervettä taloa löydy kuitenkaan.

Äänestä
  • Joo, vähän mietityttää omankin talon kunto eli löytyykön osaavia korjaajia Oulun-läänistä?

    Äänestä

Oisimpa lukenu tän ennenku muutettiin..9 kk ollaan nyt asuttu Piirutiellä ja lähes koko aika oltu sairaana..allergia ja astmalääkkeet koko ajan käytössä..poskiontelotulehduksia, korvatulehduksia, jatkuvaa yskää, nokasta vuotaa verta yhtenään, huimaa, päätä särkee, lisäksi tullu selkä ja lonkkavaivat. Sivakka lupasi meidän muuttaa ilman irtisanomisaikaa. Väittivät ettei koskaa ole hometta löydetty vaikka nämä on juuri 2006 peruskorjattu sen sädesienen takia. Ja korjaushan on että vain uutta maalia vanhan päälle jne.. Seinien välistä puskee korvausilmaa ja villaa jne sisälle..josta tämä meidän sairastelu kuulemma johtuu..täältä tyhjenee nyt 5 kämppää..elkää ainakaa lasten kanssa tänne muuttako missään nimessä!

Äänestä
  • niinpä nii, se korvausilman laatu....... sitä ku saattaapi tehosetun ilmanvaihdon (esim. 3-4 kertaa päivässä tunti kerrallaan) tulla kaikista mahdollisista huoneiston rei-istä, raoista, saumoista jne.jne.

    kyllä muutamaankin 80-luvun lopulla tehtyyn luhtitaloon sais toimittaa kunnollisen sisäilmatutkimuksen.

    !!!!!

    Äänestä

Kyllähän se niin on että kyseiset asunnot ei ole homeessa nyt eikä aiemmin, näin ei ole missään vaiheessa todettu. Ainoat todetut ongelmat niissä on riittämätön korvausilma(ja on ihan yleinen vaiva vanhoissa asunnoissa kun tänä päivänä on koneellinen ilmanvaihto) sekä päätyseinät vuotavat. Päätyasunnot tästä johtuen kylmiä, varsinkin lattian rajasta. Sitten ihmiset tyhmyyttään sulkevat korvausilmaräppänöitä kun on kylmä ja ihmettelevät päänsärky, tukkoisuus yms ongelmia. Ihmiset eivät ajattele että varsinkin talviaikaan todellisia tautipesäkkeitä on koulut ja päiväkodit, sieltä ne taudit kotiin kannetaan.

Äänestä
  • No miksi meilläki sit haisee "kellarilta" ja vanhalta talolta?Käsittääkseni sellaista vanhan talon hajua ei olekkaan,vaan se haju kertoo ongelmista.

    Äänestä

  • Kohta 10kk asunut kirjoitti:

    No miksi meilläki sit haisee "kellarilta" ja vanhalta talolta?Käsittääkseni sellaista vanhan talon hajua ei olekkaan,vaan se haju kertoo ongelmista.

    Ja joo täysin samat oireet ku aiemmalla kirjottajalla (naapuri).Ja sen verranhan sain irti sivakalta et vuotava päätyseinä revitään auki ja "korjataan".Ja taas kohta joku "onnellinen" asuu tässä.Loputon suo.

    Äänestä

  • Kyllä on todettu😣

    Äänestä

Joo homettahan sieltä oli löytynyt! Onneksi päästiin sieltä pois! Elkää muuttako ikinä lasten kanssa näihin kämppiin!

Äänestä

Ei voi olla totta :O siis vieläkö ne läävät on pystyssä ....... itse asuttiin Piirutiellä 80-luvun lopussa ja silloin olivat jo homeessa ...

Äänestä

Huomatkaa, että kaikki asunnot, jotka liittyvät jollakin tavalla SIVAKKAan ovat joko homeessa, kosteusvaurioisia tai muuten huonosti rakennettuja. Syy on oululaisessa Hyvä Veli -verkostossa.

Äänestä
  • Tämän opin itse kantapään kautta. Asunto paljastui homekämpäksi. Omaisuus kaatopaikalle ja terveys mennyt.

    Äänestä

Jäi sanomatta, että Hyvä Veli -verkosto on ulottanut lonkeronsa moniin muihinkin samalla toimialalla SIVAKAn kans toimiviin yrityksin.

Äänestä

Siellä ne onnelliset uudet asukkaat taas on..jokohan ens kesänä taas on tusina kämpistä tyhjänä..

Äänestä

Hometta on kaikissa YIT:N rakentamissa ja remontoimissa asunnoissa.

Äänestä

Tuotanoin. Itsekin olen altistanut itseni sisäilmaongelmille liian pahasti useammassa työpaikassa, asunnot sen sijaan on olleet luojankiitos asuttavassa kunnossa. Koko ketjusta pistää kuitenkin silmään yksi kummallisuus: jos vuokrakämppä aiheuttaa sairastamista, niin miksi ihmeessä jengi jatkaa asumista siinä? Vuokrakämpänhän saa irtisanottua kuukaudessa ja voi muuttaa pois ihan millon vaan haluaa... en todellakaan ymmärrä, miksi niihin pitää jäädä ootteleen jotain "nostetaan villat kuivumaan, pistetään takaisin, kipsilevy päälle ja maalia pintaan" -remppaa?! Henkilökohtaisesti lähtisin tuollaisesta asunnosta heti, Oulusta löytyy suht terveitäkin asuntoja.

Äänestä

Home = koti, elikä home kuuluu kotiin.

Äänestä

Sattuuko kellään olemaan kokemusta tai tietoa millaista on asua Kuivasjärven Suokulaisen/Viklatien rivitaloissa, onko siellä ollut home ongelmia tms?

Äänestä

homeessa ne on,lapsi joka oli eskarissa sairasti vähiten sen 6 kamalan kuukauden aikana kun piirulla asuttiin. lapsi joka oli kotona, n 2v. ei ikinä ennen eikä pois muuton jälkeen ole sairastanut korvatulehduskierrettä. siis vain piirulla asuessamme sairasti koko ajan, nenäkin vuosi verta eikä ruoka maittanut. äiti sai aina kamalat suolistokivut, isän nenä vuoti koko ajan ihme limaa.ajatus ei kulkenut yhtään. ilmastointilaitteet oli päällä ja auki koko ajan eli siitä ei johtunut oireet etteivät olleet toiminnassa. pyörrytti, väsytti, koko ajan kippeenä. kaikki oireet hävisivät muutettuamme pois ja heitettyämme kaikki tavarat pois. omaisuus meni mutta henki säilyi ja järki palasi. nykyään taas jaksaa tehdä ja touhuta vaikka olis flunssassakin jonka koululaiset kotiin tuovat.

Äänestä

hei kaikki! ne on piirunverran väärässä paikassa ne talot.vitsi vitsi.homeessa on ja pysyy.ne on ollu tasakattoisia ennen ja keränny uima-altaallisen vettä katoille josta sit valunu seiniin siis seinien sisään.ja maaperä märkää keväällä ei ime sulamisvesiä vaan sitäkauttakin nousee vesi seiniin kapillaari-ilmiö, sama mikä nostaa veden puihin.eihän puutkaan ime vettä maasta mut vesi nousee lehtiin kyllä..liekö vielä maanvarainen laatta joka umpimärkä muovimaton alla kosteusläikkiä alakerrassa

ÄLKÄÄ MENKÖ ASUMAAN säästytte paljolta pahalta

Äänestä

Entäs sitte ku työpaikkaki on homheessa? Ei tutkita, koska on kuulemma väliaikaisratkaisu. Sitä se on ollu nyt vuosia.

Äänestä
  • Sillon vaihetaan työpaikkaa, samoten vuokralla asuessa homekämpän kohdalla muuteteen muualle. Ei tämä nyt mitään ruudinkeksijän älykkyysosamäärää vaativaa päättelytaitoa tarvi...

    Äänestä

Muutimme juuri pois sivakan asunnosta piilitieltä oulunsalosta , koska mulle tuli heti sinne muutettuamme hirveät ihottumat, pää ja kurkkukivut, aivastelut, yskäkohtauksia, hengitysvaikeuksia ja tukkoisuutta ja saunan lauteet oli näkyvästi homeessa ja kun tavarat muutettiin pois, niin selvä homeen haju. Oli muka just niin uusittu kämppä, siis vain peitelty ja maalattu kaikki homeenpaskat piiloon. Oli kiva joululahja muuttaa raskaana ensimmäiseen yhteiseen kotiin mieheni kanssa, kun siellä oli hometta ja tosiaan oireilin pahasti. Onneksi osoittivat meille nopeasti sijaisasunnon, mutta nyt emme tiedä saammeko asua täällä sen homekämpän remontin jälkeen, kun mä en ainakaa muuta sinne takaisin.

Äänestä

Asunnon ostajan kannattaa verrata rakennusvuotta ja sademääriä kyseisenä vuonna, tai oikeammin ,koska aloitettu rakentamaan ja koska on tehty lopputarkastus sillä aika välillä jos on sadekesä ollut ,niin syytä olla tarkkana kaiken muun lisäksi.Ei aina sairaudet homeestakaan johdu .Eikä oikeasti homeisia aina ole.

Äänestä

Onkohan tietoa onko edelleen sama tilanne vai onko niitä laitettu kuntoon?

Äänestä

Miten näihin edes asutetaan ihmisiä ja miksi ihmiset näihin muuttaa eilen äkkiseltää laskettuna niin 7 kämppää tyhjillään yks täynä muutto laatikoita Eikö tämä jo vähän kerro että pystyyn lahonneita mörskiä

Äänestä

Vieläkin on vaan nämä talot pystyssä. Mutta kun iltaisin ohi kulkee, on melko moni kämppää "läpivalaiseva" eli tyhjänä, ja näin on ollut jo vaikka kuinka kauan. Silti siellä vaan asuu ihmisiä tänäkin päivänä perheineen. Mitään isompaa remonttiahan noille ei enää kannata tehdä, alas vaan ja uusiksi, kuten Valmutiellä Rajakylässä parhaillaan tehdään.

Äänestä

Kissankäpälätie 5 talot kosteusvaurioisia, sisäilmaongelmia jne. Aivan hirveitä nuo talot en tiedä miten nuissa voi joku asua. Yhdistyy kerrostalo, luhtitalo, rivitalo ja omakotitalo asumisen huonoimmat puolet.

Äänestä

Aivan järkyttäviä hintoja. Tahkolalla ja retalla esim. rajakylässä asuntoja. Kannattaa välttää kyseisiö yrittyksiä. Mitään peruskirjauksia ei ole tehty ja vuokra ehdot laittomia.

Äänestä

Onko Maikkulassa Kolehmaisentien asunnoissa hometta?

Äänestä

Siis Sivakan taloja

Äänestä

Tai muita sisäilmaongelmia?

Äänestä

Pyrytie 7 asunnoissa ainakin homeen kanssa ongelmia. Yksi perhe joutuu jättämään kaiken irtaimiston taaksensa ja muuttamaan äkkiä pakoon home asunnosta.

Ainakin koko irtaimistonsa menettävät, toivottavasti terveys sentään on säilynyt.

Äänestä

Pyrytie 7 asunnot ainakin homekämppi. Sädesientä ja kylpyhuoneista puutuu kosteuseristykset. Laatoitettu suoraan betonin päälle. Keittiön viemäri korkannut useammassakin huoneistossa. Viemäri haljennut yhdessä asunnossa ja pariin huoneistoon tullut vedet yläpohjasta sisään, mutta yläpohjan villojen vaihtoa kukaan ei ole nähnyt.

Sivakalla ei mielenkiintoa ja/tai osaamista pitää asuntoja kunnossa, kun 20v vanhassa kiinteistössä kaikki mätänee pystyyn.

Äänestä

Kuovitie 4 homeiset rivitaloasunnot, kaamea paikka asua, pistävää hajua, nuhaa, vaatteet haisee, miten päästä eroon, kun kukaan ei halua ostaa.

Äänestä
  • googlemapsista katsoin puoli sekuntia kuvaa.
    arvaan, että on hometta

    Äänestä

Minua kiinnostaisi myös kokemukset Kolehmaisentien asunnoista. Ja ylipäätään Sivakan asunnoista jos kokemuksia sisäilmaongelmista. Ei jaksaisi toista sisäilmaongelmista johtuvaa muuttoa ja irtaimiston uusimista

Äänestä

Noissa hommissa, tuonkin homekaryoitiksrb suhteen, voi olla hyvinkin niin että hallituksen puheenjohtajalta tulee ideoita...kunhan ei ole hullumpi tapaus tai puolta nuorempi kuin vanhat parran..

Äänestä

Menikö housuun pissi?:D

Äänestä

jos on valesokkelirivitaloja, niin tietenkin on hometta ainakin perslankussa.
paitsi, jos sijaitsee hiekkakangasmaastossa nyppylän päällä, silloin ei välttämättä ole, jos ei ole katto vuotanut / putki katkennut / pesukone hajonnut tms jossain vaiheessa röttelön elinkaarta.

edes salaojitus ei noita terveydelle vaarallisia röttelöitä pelasta, korkeintaan vähän hidastaa / lieventää.

en ottaisi edes ilmaiseksi, kun ei antaisi moraali kuitenkaan periksi sellaista terveydelle vaarallista pommia eteenpäin myydä :D

kaupoissa noita homeelle altistuneita monesti haistaa.

Äänestä
  • Sama vika muuten omakotitaloissakin monesti, jos ei tehdä honemittauksua..tai ne tehdään huonosti, kuten joskus naisvaltaisessa työyhteisöissä käy vielä enemmän.. Hyvä kuitenkin joskys, että työt tehdään huonosti, monelle käy jsks "säkä".

    Äänestä

Himemittaajat ovat yleensä niitä, jotka paremmin pystyvät itsestään sanomaan, että "kulkuset kauriissa",ei niinkään "kuu kauriissa", mutta tietynlaista kuunaurista tarvitaan, että säilyy paremmin kunnon kulkurit kauriissakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


minna kirjoitti:

kertokaas ihmiset onko totta että sivakan asunnot piirutiellä ja listatiellä on homeessa?onko niihin tehty sisäilmatutkimuksia?meille tarjottiin sieltä kämppää,uskaltaako muuttaa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu