Pitäisi varmaan yrittää kääntää nämä ihastuksen/ikävöinnin tunteet vihan kautta välinpitämättömyydeksi, kun ei tässä enää muukaan auta ja se on vanha hyväksi havaittu keino.
vituttaa vaan, kun hän sai ehkä tietämättäänkin (tai vahingossa) moukaroitua suojamuurini melko heikkoon kuntoon. Nyt kestää taas pitkän aikaa, ennen kuin sen panssarin saa kovetettua entistäkin ehommaksi ja pystyy elämään "normaalia" elämää.
Olisi vain pitänyt alunperinkin uskoa kun jokin sisälläni yritti varoittaa minua, että "Älä päästä tuota naista pääsi sisälle, siitä ei hyvä seuraa!". Ja tässä sitä nyt kuitenkin ollaan.
Olen vahvasti sitä mieltä, että olin hänelle vain pelkkä testikappale johon testata viehätysvoimaansa (Siinä ei kylläkään ole pienintäkään epäselvyyttä, on nimittäin sen verran näyttävän näköinen daami kyseessä.), ja siinä vaiheessa kun minä aloin osoittamaan kiinnostustani takaisin päin, neiti löikin liinat kiinni todeten vain tyytyväisenä mielessään että "toimii edelleen". Hänen käyttäytymisensäkin oli toisinaan kohdatessamme niin vaivaantuneen oloista ja ristiriitaista, että tuo olisi pitänyt tajuta jo ajat sitten.
Tavoite uudelle vuodelle.
4
215
Vastaukset
- Jos itseluottamus ri
Ei niitä uskomuksia kannata uskoa. Ota selvää oikeasti, niin saat rauhan sielullesi. Jos tuleekin pakit, ainakin surusi ja pettymyksesi pohjaa sentään todellisuuteen, eikä uskomuksiin. Ja pääset uuteen alkuun.
- mÄntti...
Tässäpä onkin sellainen pattitilanne, että nykyään minulla ei ole enää edes mahdollisuutta nähdä häntä missään. Sitten joskus jos sattumalta jossain kohtaisimmekin, niin se tulee olemaan äärimmäisen vaikea tilanne, ainakin minulle.
Minä kun en vain kykene automaattisesti jatkamaan siitä mihin joskus kauan sitten on "jääty", vaan tarvitsen aikaa tarkkailla tilannetta (hänen reaktioitaan minut nähdessään, ilmeitään, eleitään yms.) kaikessa rauhassa. Nollatilanteesta siis lähdetään, ilman mitään olettamusta siitä, että hän välttämättä enää olisi pätkääkään kiinnostunut (mikäli siis on koskaan ollutkaan).
Ongelma onkin juuri siinä että jos hän vaikka jossain kadulla sattuisi vastaan tulemaan, niin ei siinä ohikiitävässä hetkessä pysty mitään "analyysiä" tekemään, eli homma ei etene mihinkään.
Asiaa ei myöskään helpottaisi se, jos hän samalla päättäisi kokeilla jotain naistenlehtien tuputtamaa "esitä vaikeasti tavoiteltavaa, niin saat hänen kiinnostuksensa heräämään"-bullshittiä. Minuun sellainen ei toimi, pääni on ohjelmoitu eri tavalla.
Tuolle toiselle vastaajalle vielä: ei ollut sinulle. Emme ole soitelleet puolin eikä toisin, lähellekään niin tuttuja emme ole. Sitäpaitsi hänellä on tummat hiukset ja hänen nimensä alkaa J-kirjaimella. Oma nimeni on luettavissa tuosta nimimerkistäni, jos siitä vain osaa "suodattaa" ylimääräisen pois. Joskus aiemmin olen käyttänyt täällä myös erilaisia variaatioita omaa nimeäni käyttäen. Tähän nimimerkkiin päädyin aikanaan siksi, että se kuvastaa hyvin sitä, millaiseksi tänne kirjoittelu saa minut tuntemaan itseni. - mÄntti...
mÄntti... kirjoitti:
Tässäpä onkin sellainen pattitilanne, että nykyään minulla ei ole enää edes mahdollisuutta nähdä häntä missään. Sitten joskus jos sattumalta jossain kohtaisimmekin, niin se tulee olemaan äärimmäisen vaikea tilanne, ainakin minulle.
Minä kun en vain kykene automaattisesti jatkamaan siitä mihin joskus kauan sitten on "jääty", vaan tarvitsen aikaa tarkkailla tilannetta (hänen reaktioitaan minut nähdessään, ilmeitään, eleitään yms.) kaikessa rauhassa. Nollatilanteesta siis lähdetään, ilman mitään olettamusta siitä, että hän välttämättä enää olisi pätkääkään kiinnostunut (mikäli siis on koskaan ollutkaan).
Ongelma onkin juuri siinä että jos hän vaikka jossain kadulla sattuisi vastaan tulemaan, niin ei siinä ohikiitävässä hetkessä pysty mitään "analyysiä" tekemään, eli homma ei etene mihinkään.
Asiaa ei myöskään helpottaisi se, jos hän samalla päättäisi kokeilla jotain naistenlehtien tuputtamaa "esitä vaikeasti tavoiteltavaa, niin saat hänen kiinnostuksensa heräämään"-bullshittiä. Minuun sellainen ei toimi, pääni on ohjelmoitu eri tavalla.
Tuolle toiselle vastaajalle vielä: ei ollut sinulle. Emme ole soitelleet puolin eikä toisin, lähellekään niin tuttuja emme ole. Sitäpaitsi hänellä on tummat hiukset ja hänen nimensä alkaa J-kirjaimella. Oma nimeni on luettavissa tuosta nimimerkistäni, jos siitä vain osaa "suodattaa" ylimääräisen pois. Joskus aiemmin olen käyttänyt täällä myös erilaisia variaatioita omaa nimeäni käyttäen. Tähän nimimerkkiin päädyin aikanaan siksi, että se kuvastaa hyvin sitä, millaiseksi tänne kirjoittelu saa minut tuntemaan itseni.Unohdin vielä yhden jutun, nimittäin oli mielessä vielä yksi vertauskuvakin tuohon harvoin näkemiseen liittyen.
Otetaan esimerkiksi alkoholisti, joka pystyy tuosta vaan huitaisemaan kossupullon helttaansa, eikä vielä tunnu missään. Jos tuo samainen sankari sitten jollain ihmeen konstilla olisikin vaikkapa vuoden ryyppäämättä, niin sen jälkeen jo pari bisseä saattaisi kihahtaa melkein päähän asti.
Sama juttu näissä ihastumishommissakin: Mitä useammin on mahdollisuus nähdä sitä toista ja vaihtaa edes pari sanaa jotain tyhjänpäiväistä, niin sitä helpommin ja luontevammin pystyy toisen läheisyydessä olemaan. Toleranssi kasvaa, nääs.
- me - blond
Tämä siis olisi voinut olla mulle hyvinkin.
Tietämätön olin aluksi hänen tunteista, eräs puhelu kyllä raotti totuutta eräänä Jouluna.
Mulla on siis ikävä erästä mÄnttia, mutta jos miehestä ei kuulu, niin en ala itseäni tungettelemaan. Enkä mä ole lyönyt liinoja kiinni, päinvastoin kerroin tunteista, kuten hänkin. Ristiriitaisuus siis johtui siitä, että mietin mitäs nyt???
Samat sanat niinkuin sulle takas, normaaliin elämään on kova yritys päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069