Kerro, miten sinä päädyit sijaisvanhemmaksi? Miten sopeuduit uuteen rooliisi?
Erityisesti kiinnostaa kuulla tarinoita siitä, miten biologiset lapset suhtautuivat vanhempiensa aloittaessa myös sijaisvanhempina?
Ja miten muu lähipiiri suhtautui? (isovanhemmat,läheiset ystävät)?
Minulla on itselläni sellainen tilanne, että omat lapset eivät vielä suunnitelmistamme tiedä ja olemme vasta miettineet miten asiasta kertoisimme. Heidän mielipiteellään on myös väliä ryhdymmekö itse sijaisvanhemmiksi.
Miten sopeuduitte, kun aloititte sijaisvanhempina?
2
232
Vastaukset
- sijaisäityli
Päädyimme sijaisvanhemmiksi oltuamme alun perin ensisijaisesti adoptio-halukkaita, mikä taas on sula mahdottomuus tai ainakin erittäin hidasta ja hankalaa, jos olet tavallinen pulliainen (eli et erityisen rikas ja/tai julkkis tms.). Sopeuduimme rooliimme helposti ja nopeasti, tavallaan jo siinä tutustumisvaiheessa - olimmehan siihen halunneet ja asennoituneet. Meillä ei ole biologisia lapsia, eli siihen osaan kysymyksistäsi en voi valitettavasti vastata.
Kaikki lähipiiristämme ovat suhtautuneet asiaan erittäin hyvin, ainakaan me emme itse ole kuulleet tai kokeneet muuta. Vanhemmillemme lapsi on kuin muutkin lastenlapset, yhtä hienosti myös sisartemme perheet ovat asian ottaneet. Ei tässä ole mitään ihmeellistä tai outoa. Tsemppiä teille! - Enemmän elämää
Sijaisvanhempia meistä tuli, kun ajateltiin, että jaksaisimme kasvattaa vielä enemmänkin lapsia, kuin halusimme "itse tehdä". Lastenkodeissa olin kesätöissä ja opiskeluaikoina nähnyt, etteivät ne vetäneet oikealle kodille vertoja..
Biologiset lapsemme suhtautuivat vauvana meille tulleeseen sijoitettuun kuten uuteen perheenjäseneen suhtaudutaan : isommat halusivat osallistua hoitoon ja nuorin oli mustasukkainen. Sittemmin olemme saaneet vielä kaksi lahjalasta ja pikkuhiljaa ovat "omatekemät" jo aikuistuneet ja lähteneet opiskelemaan toisille paikkakunnille.
Sukulaiset ja tuttavat eivät juuri ole sijaisvanhemmuutta kommentoineet. Joskus on tarvittu hoitoapua ja usein lähisukulaiset ovat sitä olleet antamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864