Miten sopeuduitte, kun aloititte sijaisvanhempina?

Päädyimme sijaisvanhemmiksi oltuamme alun perin ensisijaisesti adoptio-halukkaita, mikä taas on sula mahdottomuus tai ainakin erittäin hidasta ja hankalaa, jos olet tavallinen pulliainen (eli et erityisen rikas ja/tai julkkis tms.). Sopeuduimme rooliimme helposti ja nopeasti, tavallaan jo siinä tutustumisvaiheessa - olimmehan siihen halunneet ja asennoituneet. Meillä ei ole biologisia lapsia, eli siihen osaan kysymyksistäsi en voi valitettavasti vastata.
Kaikki lähipiiristämme ovat suhtautuneet asiaan erittäin hyvin, ainakaan me emme itse ole kuulleet tai kokeneet muuta. Vanhemmillemme lapsi on kuin muutkin lastenlapset, yhtä hienosti myös sisartemme perheet ovat asian ottaneet. Ei tässä ole mitään ihmeellistä tai outoa. Tsemppiä teille!

Sijaisvanhempia meistä tuli, kun ajateltiin, että jaksaisimme kasvattaa vielä enemmänkin lapsia, kuin halusimme "itse tehdä". Lastenkodeissa olin kesätöissä ja opiskeluaikoina nähnyt, etteivät ne vetäneet oikealle kodille vertoja..

Biologiset lapsemme suhtautuivat vauvana meille tulleeseen sijoitettuun kuten uuteen perheenjäseneen suhtaudutaan : isommat halusivat osallistua hoitoon ja nuorin oli mustasukkainen. Sittemmin olemme saaneet vielä kaksi lahjalasta ja pikkuhiljaa ovat "omatekemät" jo aikuistuneet ja lähteneet opiskelemaan toisille paikkakunnille.

Sukulaiset ja tuttavat eivät juuri ole sijaisvanhemmuutta kommentoineet. Joskus on tarvittu hoitoapua ja usein lähisukulaiset ovat sitä olleet antamassa.