Vihainen ja ärtynyt

VARO poliisin asettamaa ansaa.

Yllytys on rangaistavaa osallisuutta rikokseen. Yllyttäjä on rikoksen henkinen alkuunpanija, joka ei osallistu itse rikoksen tekemiseen. Suomessa yllyttäjää rangaistaa samoin kuin rikoksen tekijää.

Yritykseksi jäänyt yllytys on rangaistavaa vain kun se koskee yllytystä perättömään lausumaan. Eli muissa tapauksissa ei rangaista henkilöä, joka tuloksetta yrittää saada rikoksen aikaiseksi.

Jord synker i hav,
de lyse stjerner
slukkes på himlen;
ildbrande raser
mod arnens bål,
høj hede spiller
mod himlen selv.

Viel’ elää Ilkan työt, kenties
Kauanki, kansan suussa.
Hän eli niinkuin Suomen mies
Ja kuoli – hirsipuussa.

Ol’ Ilkka talonpoika vaan,
Siis suur’ ei suvultansa;
Mut jaloin poika Suomenmaan
Hän oli aikanansa.

Hänt’ ajan hurjan myrskyihin
Vei oikku onnetarten;
Hän sopi niihin kuitenkin
Kuin tehty niitä varten.

Se aik’ ol’ ajoist' ankarin
Ja itkun aika varmaan,
Kun käsissä Klaus Flemingin
Ol’ ohjat maamme armaan.

Kyll’ itki moni huokaillen,
Ett’ oikeus on pilkka;
Mut itkiessä toisien,
Niin itkenyt ei Ilkka.

Vaan koska kansa valittaa,
Hän neuvon sille antaa:
”Niin kauan huolta nähdä saa,
Kun tahtoo sitä kantaa.”

”Ken vaivojansa vaikertaa,
On vaivojensa vanki,
Ei oikeutta maassa saa
Ken itse sit’ ei hanki.”

”Siis vapauteen taistellen
Ken miehen mieltä kantaa:
Tie suorin kulkee onnehen
Lähellä kuolon rantaa!”

Ja vasamata nopsempaan,
Jonk’ ilmaan viskas jousi,
Nää sanat lensi halki maan.
Ja Suomen kansa nousi.

Nyt liekki sodan verisen
Levisi pitkin maata:
Ei Suomi sotaa Ilkkaisen
Unohtaa koskaan saata.

Jo kohtas kosto sortajat
Kädellä ankaralla,
Siks kunnes juonet kavalat
Löi Ilkan Nokialla.

Tuo teot suuret kunniaa:
Tok’ viedä voivat muuhun,
Ja Ilkan tietä suorimpaa
Ne veivät hirsipuuhun.

Mut varmaan Ilkan neuvo tää
Viel’ elää kansan suussa:
Kauniimpi orjan elämää
On kuolo hirsipuussa.