Kävin viime syksynä eräänä perjantai-iltana kierrätyskeskuksessa. Siellä vaateosastolla törmäsin erääseen aivan uskomattoman kauniiseen tyttöön.
Jotain pientä silmäpeliä siinä taisi olla.
Ei hän muuten olisi tehnyt vaikutusta, mutta hänen kasvonsa oli jotenkin surulliset, aivan kuin kaikki ei olisi ihan kohdallaan. Ehkä vain kuvittelin, mutta hän tuntui jotenkin alakuloiselta ja yksinäiseltä.
Mietin, että mitä ihmettä hänen kaltainen tyttö tekee perjantai-iltana yksin kierrätyskeskuksessa. Eikö hänen pitäisi olla kavereidensa kanssa jossain iltaa viettämässä? Miksei hänellä ole tyttökavereita mukana vaateostoksilla?
Lähtiessäni kotiin, kierrätyskeskuksen pihalla ohitseni ajoi auto. Huomasin, että auton ratissa istui tuo tyttö. Katsoin kun hän ajoi tiehensä ja mietin, etten enää koskaan tule näkemään häntä uudestaan.
Noin kuukausi eteenpäin päätin taas mennä kierrätyskeskukseen perjantai-iltana. Jossain mielikuvitukseni perukoilla ehkä toivoin, että näkisin tuon tytön uudestaan, ja ehkä uskaltaisin puhua hänelle jotain. Toisaalta tiesin, että kyseessä oli vain pääni tuottama turha unelma, johon ei kannattaisi alkaa liikoja luottamaan.
No, siellähän tuo tyttö taas oli. Yksin ja hieman surullisen näköisenä.
Taisin saada lievän aivohalvauksen. Olin parin kirjahyllyn välissä katsomassa kirjoja, kun hän käveli hyllyjen ohi ja vilkaisi minua silmiin. Tuli sellainen outo olo, etten tiennyt olinko unessa vai hereillä. En ole tottunut siihen, että maailma noudattaa päähänpistojani. Tällä kertaa maailma päätti noudattaa, ja tuo tyttö tosiaan oli paikalla niin kuin olin kuvitellut.
Enhän minä tietenkään tapani mukaan mitää asialle tehnyt.
Olen yrittänyt olla kiduttamatta itseäni turhilla luuloilla, mutten ole pystynyt. Olen jäänyt miettimään, että oliko hän kenties samanlainen onneton tapaus kuin minä. Näimmekö toistemme silmistä olevamme samanlaisia vai kuvittelenko vain? Pystyykö silmistä näkemään sellaista?
Tuliko hän uudestaan samaan ajankohtaan kenties nähdäkseen minut, siis samasta syystä kuin minä tulin? Luultavasti ei. Hän ei vain noina kahtena perjantaina jaksanut lähteä minnekään poikaystävänsä ja kavereidensa kanssa.
Miksi ihminen rääkkää itseään?
Tyttö kierrätyskeskuksessa
11
601
Vastaukset
- kemia
Minäkin tapasin kerran erään miehen yhdessä paikassa ja tuo mies tuntui heti tutulta ja hänen katseessaan oli samanlaista yksinäisyyttä ja kaihomieltä kuin omassani. Seuraavalla kerralla hän tuli taakseni istumaan ja seuraavalla kerralla kaupassa aloimme juttelemaan ja hän näytti olevan tavattoman ujo ja hämmentynyt. Sanoi ihastuneensa minuun ensisilmäyksellä. Joku meidän katseissamme antoi merkin toisillemme..en tiedä mikä..
- eliza93
Voi miten ihanaa. Mäkin taidan nyt mennä kierätyskeskukseen istumaan. Jostain syystä kaikki esittää aina kuin en olisi olemassa, jos itken jossain yksin. Seuraavan kerran kannattaa mennä jututtamaan. Pelkkä hymy saattaa pelastaa jonkun päivän.
- 2342343232
Parempi mennä kysymään jos uudestaan näkyilee... Voithan kysellä vaikka että "käyt sä usein täällä?".... Tai sitten jos katselee jotakin tavaraa tms. niin kyselet vaikka kelloa tms... Siitä sitten etiäpäin... Jos tuntuu että ei kiinnosta niin aika nopeasti ilmaisee sen ja siinä on se tilaisuus mennyttä.
- kuin unta
Mullakin on tuollainen erikoinen kohtaaminen.
Olin kerran käymässä sukulaiseni luona ja pois lähtiessäni kohtasin rappukäytävässä näöltä tutun miehen.
Katsottiin toisiamme pitkään silmiin ja siinä hetkessä tunsin, että rakastan tuota ihmistä.
Olisin voinut jäädä siihen vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Kaiken huipuksi tilanne ei edes jäänyt siihen, vaan mies tuli lähelle ja painoi suukon huulilleni ja jatkoi sitten matkaansa.
Oli ihan tyrmistynyt monta päivää. - 12
Voi herrajumala sentään.
On siinä varsinainen ääliö, sen sijaan että kiiruhdit tänne ruikuttamaan olisit tehnyt jotain.
Kohtaushan on kuin suoraan Kaurismäen elokuvasta missä Pellonpää on roskakuskina. - hupsakko
Minäkin olen kokenut noin. Kolmasti, ehkä? Ihan puskista on tullut mies, jonka vuoksi jalkani ovat olleet ihan hyytelöä.
Jokaisen kanssa alkaisin suhteen välittömästi. Tosin en yhtaikaa.... mutta minulla on ollut tunne,että mies on ollut hollilla ja ikäänkuin ilmestynyt minut tietäen........ - Muutama vuosi sitten
asuin toisella paikkakunnalla, missä en siis enää asu.
Näin kerran eräässä lähikaupassa todella kauniin, pitkähiuksisen
nuoren naisen. En edes ensin nähnyt hänen kasvojaan, vaan näin hänet
ainoastaan takaapäin. Rakastuin tai ihastuin häneen oitis. Kun näin hänen kasvonsa, olin ihan myyty. Joskus vältin hänen kassallaan käymistä, sillä
minuun oikein koski sisältä, tiesin, etten kuitenkaan saisi häntä, joten miksi
piinaisin itseäni. Myöhemmin tuo sama nainen oli vaihtanut työpaikkaa ja mennyt pankkiin töihin. Näin hänet sielläkin (en laita paikkakuntaa, en pankkia, en hänen nimeään). Olin todella yllättynyt, että tapasin hänet uudestaan eri paikassa. Nähtyäni hänet pankissa ja asioidessani siellä, hänen katseensa kohtasi omani saman tien, kun menin pankkiin asioille. En ole 100% varma hänen nimestään, kerran googletin hänen nimensä ja löysin hänen facebookprofiilin, kasvot näyttivät tutuilta, mutta en voi olla täysin varma, onko hän se, joksi häntä luulen. On oikeastaan aika kiduttava tunne (ei tosin enää) rakastua/ihastua ihmiseen ja tietää, ettei siitä kuitenkaan mitään tule.
Onko muilla käynyt näin? Terveisiä vain sinulle, jos tunnistat tästä kuvauksesta itsesi. - Kim Jong Sun
Itsevaltius eli autokratia on hallitusmuoto, jossa poliisin valtaa ei rajoiteta millään tavalla. Poliisi on myös lain yläpuolella.
Poliisin yksinvaltaa on perusteltu usein jumalallisella oikeudella. Näin etenkin Gestapon, Stasin, Venäjän miliisin ja Suomen poliisin tapauksessa. Itsevaltaisen aseman voi hankkia myös vallankaappauksella, jolloin valtiomuotoa usein nimitetään diktatuuriksi. - Eräs nainen
Minäkin ihan totta y k s i n käyn kierrätyskeskuksissa, kirpputoreilla yms.
Ainoastaan yksi kaveri on, joka asuu toisella paikkakunnalla, ehkä pari kertaa kuukaudessa nähdään eikä usein mitään ihmeellistä tehdä.
Saatan näyttää surulliselta. Luonnon saastuminen, syrjintä, kiusaaminen, idols-kaltaiset paskaohjelmat jotka on suunnattu lapsille. Yleinen piittaamattomuus mistään. Siinä inhonväristysten aiheita.
Kyllä, perjantai-iltaisin ja vaikka tsinkuntai et dabentai-aamuisin/valovuosittain pyörin yksin missä ikinä huvittaa. Tiedän, että kaikki tuijottaa sellaista friikkiä niin kuin sateenkaarenväristä lohikäärmettä. Syynhän jo tiedättekin, ihqdaa seuraa ei ole.
Kuitenkin te suomalaiset väitätte olevanne niiiin sosiaalisia ja iloisia, mutta koskaan ette minuun halua tutustua vaikka olisin miten oma-aloitteinen. Mitähän väärää olen tehnyt alunperin? - dg3465678
Noniin. On joku todennäköisyys, että hän käy siellä vielä uudestaan. Nyt menet sinne useasti kunnes taas näet hänet. Ja kun näet hänet, menet juttelemaan. Älä mieti, menet vain. Haluatko valittaa täällä vai haluatko kenties oikeasti ystäviä?
- dfdsgfsdgs
Realistisin vaihtoehto lienee, että se tyttö on töissä siellä ja sitä vituttаa tuollaiset stalkkerit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907