Kurkun ahtaus

Hei

Kaippa tämä aihe on kelpaava tälla palstalle.

Olen 18v täyttävä nuorukainen jolla on vähänväliä ollut pääasiassa kurkun kanssa ongelmia. Tästä voisi kirjoittaa hirveän monta tarinaa mutta laitan lyhyesti..

Kaikista pahin oli eräs koulu jakso. Kurkkuun iskee outo ahtauden tunne mikä tekee olon että tekisi mieli yökätä koko ajan mutta sitä pidättelee vängällä. Se kesti varmaan kuukauden ja olin ihan loppu asian suhteen.
Nyt se on hävinny joksikin aikaa mutta tulee aina välillä takaisin. Voiko alkoholin kanssa olla jotain tekemistä asian kanssa? olen käynyt ottamassa 2 kertaa verikokeen muttei mitään ole näkynyt. Lääkärit eivät muuta tee asian eteen... Olen puhunut tästä äidilleni ja isälleni jos se olisi psyykkistä. KUN EI TIEDÄ. onko kellään tällaista?

Tämä siis tulee silloin tällöin ja saattaa olla vaivana viikkoja!
5630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kilpirauhanen? Se ainakin on tuossa kaulalla, kurkun kohdalla. Onko sulla nielemisvaikeutta, tuossa on ketju siitä ja siellä on aika monta erilaista vaihtoehtoa mistä voi johtua.

Äänestä

Moikka, itselläni alkoi yhtäkkiä esiintymään tuota ja kyseessä silloin oli nielun ahtauteen jollain tavoin liittyvä refluksitauti, eli jos stressaannui ja vatsahapot lähtivät liikkeelle pääsi ne nieluun asti takaisin ja aiheutti noita nielemis-paniikkihäiriöitä...

Stressi on yksi tekijä (aloitin silloin elämäni ensimmäisellä työpaikalla), kahvi (jota silloin olin alkanut juomaan) ja hiilihapotetut juomat sekä punaviini toinen... eli psykologiaa on myös mukana tässä.

Myös jos pidin liikaa vaatteita sisällä (tuli lämmin) vaikutti se jotenkin stressitilanteissa ja ahdistus alkoi. En työkavereiden kanssa esim. pystynyt syömään lounasta kun en voinut niellä ruokaa, mutta jos vein ruoan huoneeseeni ja söin yksin pystyin nielemään sen. Omituinen juttu.

Homma meni kuitenkin ohi lääkärilläni käytyä muutamalla ohjeella, eli pidä sellainen parin viikon tauko kahvista, limuista ja alkoholijuomista ja sen jälkeen varot niitä. Erityisesti kahvi kannattaa ehdottomasti vaihtaa espressoksi tai tummapaahtoiseksi. eikä 3 kuppia enempää päivässä. Hiilihapotetut juomat kannattaa myös vähentää ehdottomaan minimiin. Ja jugurtti ennen kahvin juontia auttaa. Ja stressiä välttää - liikunta auttaa ;)

Toki sinulla voi olla muukin vaiva (esim. vatsan helikobakteeri voi olla osasyy) joten jos vaiva ei mene ohi noilla vinkeillä niin lääkäriin, mars!

Äänestä

Moi. Mulla todettiin, ku 40v oli mittarissa, uniapnea, ja että kurkussa 5mm reikä (norm väh 10mm) eli kukaan ei ole vielä osannut kertoa kuinka vaikuttaa aivoihin ja lihaksiin.

Äänestä

Minulla tuntuu hengenahtautta jos olen ahdistunut tai stressaantunut, joten ihan hyvin voi psyykkistäkin olla. Toki kannattaa lääkärissä käydä jos on hankalaa, toivottavasti sinulle selviää mistä se johtuu! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Randompoika kirjoitti:

Hei

Kaippa tämä aihe on kelpaava tälla palstalle.

Olen 18v täyttävä nuorukainen jolla on vähänväliä ollut pääasiassa kurkun kanssa ongelmia. Tästä voisi kirjoittaa hirveän monta tarinaa mutta laitan lyhyesti..

Kaikista pahin oli eräs koulu jakso. Kurkkuun iskee outo ahtauden tunne mikä tekee olon että tekisi mieli yökätä koko ajan mutta sitä pidättelee vängällä. Se kesti varmaan kuukauden ja olin ihan loppu asian suhteen.
Nyt se on hävinny joksikin aikaa mutta tulee aina välillä takaisin. Voiko alkoholin kanssa olla jotain tekemistä asian kanssa? olen käynyt ottamassa 2 kertaa verikokeen muttei mitään ole näkynyt. Lääkärit eivät muuta tee asian eteen... Olen puhunut tästä äidilleni ja isälleni jos se olisi psyykkistä. KUN EI TIEDÄ. onko kellään tällaista?

Tämä siis tulee silloin tällöin ja saattaa olla vaivana viikkoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu