Olen nyt jo pitemmän aikaa potenut masennusta, ja aiemmasta kokemuksesta tiedän, että yksin asuminen helpottaa tilannetta.
Minulla on muutenkin haastetta asua toisen ihmisen kanssa saman katon alla, johtuen eräistä ominaisuuksistani. Mutta nyt kun on masennus päällä, tilanne on melko huono: kilahtelen pienistä, puran pahaa oloa toiseen, syytän ja haen vikoja toisesta. Kodin hoitaminenkin on hankalaa kun en tiedä missä menee puoliksi tekemisen raja. Lähinnä se olen minä joka "organisoi" kodin/laskujen ym. hoitoa, ja se on rakasta koska pitää huolehtia kaikesta yksin että asiat tulee tehtyä..
Ihan hiljattain olen alkanut vaan käskeä ja nakittaa toista, koska niin se hoituu parhaiten.
Yksin asuminen kenties helpottaisi, sekä masennukseen että kodinhoitokin tulisi hoidettua. Nyt on vaan semmonen tilanne, että olen jo naimisissa, eikä toinen osa puoli näe hyvänä asiana että asuisimme eri osoitteissa.
Mitähän ihmettä minä teen.. onneksi pääsen pian psykologille taas. Onko kellään samoja mietteitä, kokemuksia?
Minulla on muutenkin haastetta asua toisen ihmisen kanssa saman katon alla, johtuen eräistä ominaisuuksistani. Mutta nyt kun on masennus päällä, tilanne on melko huono: kilahtelen pienistä, puran pahaa oloa toiseen, syytän ja haen vikoja toisesta. Kodin hoitaminenkin on hankalaa kun en tiedä missä menee puoliksi tekemisen raja. Lähinnä se olen minä joka "organisoi" kodin/laskujen ym. hoitoa, ja se on rakasta koska pitää huolehtia kaikesta yksin että asiat tulee tehtyä..
Ihan hiljattain olen alkanut vaan käskeä ja nakittaa toista, koska niin se hoituu parhaiten.
Yksin asuminen kenties helpottaisi, sekä masennukseen että kodinhoitokin tulisi hoidettua. Nyt on vaan semmonen tilanne, että olen jo naimisissa, eikä toinen osa puoli näe hyvänä asiana että asuisimme eri osoitteissa.
Mitähän ihmettä minä teen.. onneksi pääsen pian psykologille taas. Onko kellään samoja mietteitä, kokemuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sehän nyt sinällään ei auta yhtään että muutatte erillenne. Mitäs sitten kun taas ajatellaan takaisin yhteenmuuttoa kun on helpompaa ja masennut taas, kun olette saman katon alla?
Sinun nyt pitäisi etsiä se ongelma ja selvittää se, kun asutte saman katon alla. Olisi hyvä, jos voisit antaa vähän periksi jopa. Kun tunnet että suututtaa, niin vedät henkeä ja päätät, että tänään et suutu hänelle. Tai kun tunnet haluavasi syyttää toista, niin hengähdät ja päätät, että nyt et syytä, vaikka kuinka tekisi mieli.
Miksi sinä hoidat kaikki asiat? Miksi se kumppani ei tee kotitöitä?
Älä ryhdy marttyyriksi. Jätä kotityöt tekemättä ja sillä siisti. Vai onko ongelmasi perfektionismi yms?
Ei en todellakaan ole perfektionisti, mutta perus asiat nyt kotona tulisi hoitaa. Kyllähän toinen puoliskokin tekee, kun vain käskee. Mut nimenomaan se onkin raastavaa, kun ei oo yhtää oma-aloitteisuutta, vaan joudun huomauttaa (ts. organisoida) lähes kaikesta!
Yhdessä asuessa onkin käynyt niin, etten hädintuskin jaksa hoitaa kotia, tai sitten se on täysin pakkopullaa. Jotenkin oletan, että kun kaksin kerran asutaan, myös se toinen osallistuisi oma-aloitteisesti kodinhoitoon. Sitten kun se ei osallistu, joudun huomautella ja kyrsiinnyn tilanteeseen täysin eikä omakaa osuus enää houkuta.Huoh..
Sinä numeronimimerkki esisitit hyvän kysymyksen, palataanko sitten taas saman katon alle kun menee paremmin.. Empä tullu tuota miettineeksi. Mulle kävisi koko loppuiäksi ratkaisu erillään asumisesta mutta toinen ei sitä hyväksy. Joten toivotaan että masennukseen tulee pikaisesti muutosta parempaan, että jaksan taas kotonakin paremmin.
aika samanlaista, sillä erotuksella, että itse en sinällään joudu "organisoimaan", mutta joudun tekemään toki oman osuuteni. Huonoina aikoina olisi niin helppoa vain jättää esim. käymättä kaupassa, jos asuisi yksin. Tai ei tarvitsisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että toinen huomauttaa "miksei täällä ole imuroitu, onpa täällä likaista?". Ymmärrän, että miehelläni on hyvä syy olettaa mun tekevän suuremman osan pakollisista kotitöistä, olenhan minä opiskelija ja enimmäkseen kotona, mieheni on päivät töissä.
Toisaalta, on se hyväkin, että miehen takia on "pakko" pysyä tässäkin maailmassa kiinni, sitä nousee ylös jossain vaiheessa päivää, vaikka se toisinaan tuntuu täysin mahdottomalta. Yksin voisi rauhassa upota.