Perinnönjako 95 vuotta sitten

Tietoa kaipaava

Yhden vanhan sukulaisen isoisä kuoli noin 95 vuotta sitten ja tämän lapsi oli yksi avioliiton ulkopuolella syntyneistä lapsista. Tällä miehellä oli huomattava omaisuus joka on nykypäivänä useiden kymmenien miljoonien arvoinen. Sukulaisen isoisän kuollessa tuo omaisuus oli jaettu ainakin virallisille perillisille. Sukulaisuutta ei ole todistettu ilmeisesti virallisesti, mutta joistakin kirkonkirjoista ja haudat auki kaivamalla saataisiin DNA-näytteet tutkimusta varten.

Voiko näin kauan sitten tapahtuneeseen perinnönjakoon enää saada muutoksia? Osa omaisuudesta oli silloin tietääkseni jaettu virallisille lapsille ja jokin osa oli testamentattu jollekin paremman väen yhdistykselle. Asia kiinnostaa sen takia että kyseessä on miljoonaomaisuus ja jos sukulaisuussuhteet voisi todistaa, saisin itsekin sievoisen potin joskus. Virallisia papereita ei ainakaan helposti ole löydettävissä sillä mies oli oman aikansa suurmiehiä Suomessa.

3

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • realisti.

      Unohda asia.

    • a11

      Tuossa jutussa virallinen vanhenemisaika on kulunut vain noin 10 kertaisesti. Forget it.

    • 11+6

      Perintökaaren mukaan 10 vuotta kuolemasta on vanhenemisaika:

      16 LUKU

      Perillisen ja testamentin saajan oikeuden vanhentumisesta

      1 §

      Joka on saanut perinnön tai testamentin, saattakoon oikeutensa voimaan tässä luvussa säädetyllä tavalla viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta, tai, jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa myöhemmin, tästä ajankohdasta lukien.

      [...]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5230
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      129
      1686
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1650
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1609
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1305
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1220
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1120
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      867
    Aihe