Messias

Messias (voideltu, hepreaksi מָשִׁיחַ, mashiach), viittaa arvonimenä muinaisen Israelin kuninkaiden ja pappien virkaanastumismenoihin, joiden alkuperä on ehkä vielä vanhemmissa menoissa. Vaikutusvaltainen henkilö voiteli kuninkaaksi asetettavan pään hänen kuninkuutensa merkiksi. Esimerkki tästä käytännöstä mainitaan Raamatussa, 1. Samuelin kirjassa, missä kerrotaan kuinka profeetta Samuel vihki Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin. "Herra antaa sinulle myös merkin siitä, että hän on voidellut sinut kansansa hallitsijaksi" (1. Sam. 10:1 [1]), hän sanoi Saulille kaadettuaan öljyä tämän päähän.

Vanhan testamentin profetiat lupasivat juutalaisille kuningas Daavidin sukuisen Messiaan, jonka tultua Israelin valtakunta rakennettaisiin uudelleen.

Juutalaiset odottavat yhä tätä Messiasta, jonka tulon merkkinä ovat:
ikuinen ja universaali rauha (Jes.2:4; 11:5-9 ja Miika 4:3-4)
juutalaisten kokoaminen kaikista maailman ääristä Israelin maahan (Jes.11:12; 27:12-13)
Kolmannen Temppelin rakentaminen Jerusalemiin (Miika 4:1 ja Hes. 40-45)
yleismaailmallinen vanhojen kulttien hylkääminen ja yhden Jumalan tunteminen (Jes.11:9-10; 40:5 ja Sef. 3:9)

Kristityille arvonimen Messias ainoa oikea haltija, odotettu kuningas, oli Jeesus Nasaretilainen. Ensimmäinen muistiin merkitty tapaus, jolloin hänet tunnustettiin sen haltijaksi, on Luukkaan evankeliumin luvussa 9, missä Pietari sanoo: "Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu" (Luuk.9:20 [2]).

Islamilaisuudessa Jeesusta pidetään Messiaana (Masih), jonka paluuta odotetaan, mutta samalla odotetaan myös toisen messiaanisen hahmon, Mahdin, paluuta.

xxxxxxxx

**) Kristus (khristos), on suora käännös Messiaasta, voideltua tarkoittava kreikan kielen sana, jota kristillinen alkukirkko käytti Messiasta tarkoittavana arvonimenä
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Antikristus kieltää Messiaan.

1. Joh. 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.

1. Joh. 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

Äänestä

Maailma 8epäuskoinen) ei tunne Jeesusta, siksi se ei tunne myöskään Jeesuksen omia.

1. Joh. 2:24-3:1
Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: ...

*) ... iankaikkinen elämä.

Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.

xxxxxxxx

***) Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

xxxxxxxx

Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.

Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt. Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. ...

... Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.

Äänestä
  • Jeesuksen voitelu.

    ***) Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    xxxxxxx

    Tämä on erittäin tärkeä Jumalan sanan lohdutus meille lestadiolaisille, joiden seurakuntaelämään kuuluu seurakuntaeliitin (johtavat saarnaajat) ja lakihenkisten seurakuntalaisten tiukka omanedun valvonta. Valta seurakunnassa kuuluu ehdottomasti Kristukselle, ei siis seurakunnan johtajille, eikä sen lakihenkisille jäsenille.

    Elleivät johtajat nöyrry palvelijoiksi seurakunnassa Jeesuksessa Kristuksessa Pyhän Hengen voitelun saaneille Jeesuksen lampaille, vaan ryhtyvät vaatimaan luottamusta itseensä, ja johtamaansa yhteisöön, - niin siitä syntyy vakavia ristiriitoja seurauntaan.

    Syntiluettelot ovat ainoastaan johtajien ja lakihenkisten seurakuntalaisten kontrollia varten. "Synnit" joita kontrolloiva johtaja tai kontrolloiva seurakuntalainen tarvitsee, ovat nimenomaan sellaisia jotka voidaan helposti todeta omin silmin. Sen mukaan jaetaan Jeesuksen omalla verellään omakseen ostama lauman vuohiin ja lampaisiin. Jeesus kokoaa omiaan siipiensä suojaan, eikä Jeesus kaikkivaltiaana Jumalana tarvitse mitään pönkkäpuita omalle egolleen ihmisiltä.

    Jeesus rakastaa ihmisen omakseen uhrautumalla syntisten puolesta, antamalla synnit anteeksi ja lahjoittamalla iankaikkisen elmän.
    Jeesus johdattaa lempeydellä omiaan kohti taivaan maata.

    Omavanhurskaus per(k)ele johdattaa komentelemalla ja vetoamalla lakiin. Sen tähden kristittyjen on erittäin tärkeätä valvoa, ettei joutuisi Kristuksestra pois eksytettynä omanvanhurskauden ansaan, kiinni lain vaatimuksiin ja ihmiskäskyihin. Sanalla sanoen, orjuuteen.

    Äänestä

  • Pysy aina Kristukses kirjoitti:

    Jeesuksen voitelu.

    Jeesus vapauttaa iloon ja rauhaan. Jeesus vapauttaa rakastamaan itseään ja ja sitä kautta myös lähimmäistään terveellä tavalla. Jeesus vapauttaa palvelemaan lähimmäisiä rakkaudessa.

    Luuk. 4:18 "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen,

    Gal. 4:29-5:6 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.

    Mutta mitä sanoo Raamattu? "Aja pois orjatar poikinensa; sillä orjattaren poika ei saa periä vapaan vaimon pojan kanssa."

    Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

    Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.

    Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.

    Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, ...

    *) ... vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kristus on Messias kirjoitti:

Messias (voideltu, hepreaksi מָשִׁיחַ, mashiach), viittaa arvonimenä muinaisen Israelin kuninkaiden ja pappien virkaanastumismenoihin, joiden alkuperä on ehkä vielä vanhemmissa menoissa. Vaikutusvaltainen henkilö voiteli kuninkaaksi asetettavan pään hänen kuninkuutensa merkiksi. Esimerkki tästä käytännöstä mainitaan Raamatussa, 1. Samuelin kirjassa, missä kerrotaan kuinka profeetta Samuel vihki Israelin ensimmäisen kuninkaan Saulin. "Herra antaa sinulle myös merkin siitä, että hän on voidellut sinut kansansa hallitsijaksi" (1. Sam. 10:1 [1]), hän sanoi Saulille kaadettuaan öljyä tämän päähän.

Vanhan testamentin profetiat lupasivat juutalaisille kuningas Daavidin sukuisen Messiaan, jonka tultua Israelin valtakunta rakennettaisiin uudelleen.

Juutalaiset odottavat yhä tätä Messiasta, jonka tulon merkkinä ovat:
ikuinen ja universaali rauha (Jes.2:4; 11:5-9 ja Miika 4:3-4)
juutalaisten kokoaminen kaikista maailman ääristä Israelin maahan (Jes.11:12; 27:12-13)
Kolmannen Temppelin rakentaminen Jerusalemiin (Miika 4:1 ja Hes. 40-45)
yleismaailmallinen vanhojen kulttien hylkääminen ja yhden Jumalan tunteminen (Jes.11:9-10; 40:5 ja Sef. 3:9)

Kristityille arvonimen Messias ainoa oikea haltija, odotettu kuningas, oli Jeesus Nasaretilainen. Ensimmäinen muistiin merkitty tapaus, jolloin hänet tunnustettiin sen haltijaksi, on Luukkaan evankeliumin luvussa 9, missä Pietari sanoo: "Sinä olet Kristus, Jumalan Voideltu" (Luuk.9:20 [2]).

Islamilaisuudessa Jeesusta pidetään Messiaana (Masih), jonka paluuta odotetaan, mutta samalla odotetaan myös toisen messiaanisen hahmon, Mahdin, paluuta.

xxxxxxxx

**) Kristus (khristos), on suora käännös Messiaasta, voideltua tarkoittava kreikan kielen sana, jota kristillinen alkukirkko käytti Messiasta tarkoittavana arvonimenä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu