Epämääräinen epilepsia, auttakaa!

Minulla todettiin lapsena epilepsia, sain tuolloin kaksi kouristuskohtausta. Epilepsia meni ohi eikä kohtauksia enää tullut(en syönyt mitään lääkettä).

Olen nyt 20v ja nyt on taas oireita. En vain osaa luokitella näitä, en tiedä liittyykö kaikki epilepsiaan vai mikä on..Minulla on usein todella poissaoleva olo, tätä on nyt jatkunut puolitoista vuotta. Välillä tuntuu siltä, että olo saattaa millä hetkellä tahansa mennä pahempaan suuntaan ja saisin kouristuskohtauksen, mutta niin ei ole käynyt. Olen oppinut tarkkailemaan oloani niin hyvin, että kun tuntuu siltä, että olo pahenee, lähden liikkeelle ja teen jotain muuta, tällöin pystyn jotenkin ihmeellisesti hallitsemaan oloa ja hetken päästä tuntuu paremmalta. En tiedä voiko tämä olla mahdollista epilepsiassa, että oloa pystyy jotenkin ennakoimaan tai hallitsemaan??

Oireeni pahenevat myös aina silloin, kun pitäisi keskittyä paljon esim töissä ollessa. Kun olin työharjoittelussa, pelkäsin muutamana päivänä oikeasti että kaadun maahan tai pyörryn, tuntui ettei jaloissa ollut pitoa/tuntoa! Samoin töissä poissaoleva olo tuntuu kaikkein voimakkaimalta ja välillä on vaikea keskustella järkevästi ihmisten kanssa kun tuntuu että tarkkailisi tilannetta jonkin sumuverhon läpi.
Kaupungilla ollessa olo saattaa myös huonontua ja minun on pakko mennä joskus istumaan. Minulla on myös viime aikoina ollut paljon väsymystä, voisin nukkua miten paljon tahansa. Usein, kun oloni pahenee, tunnen pään sisällä jotain tuntemusta, jota on vaikea selittää. Tekee mieli raapia päätä(kuin kutittaisi), en tiedä liittyykö se johonkin verenkierron lisääntymiseen tms..Pään magneettikuvassa olen ollut ja se oli normaali. EEG:ssä olin myös, mutta sitä oli vaikea tulkita ilmeisesti, saattoi löytyä "jotain epilepsiaan viittaavaa". Tällöin en kuitenkaan osannut kuvailla oireitani kovin hyvin ja koko homma jäi täysin auki (tämä tapahtui kesän alussa).

Pelkään, että oireeni pahenevat, mutta toisaalta olen elänyt tämän olon kanssa niin kauan, että olen melkein tottunut siihen. En haluaisi aloittaa mitään lääkitystä, toisaalta en jaksaisi elää huonon olon kanssa. Eikös epilepsia voi ilmetä ilman varsinaisia kohtauksiakin?? Ja onko tällaiseenkin järkevää syödä lääkkeitä..?

10

871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sumupäisyys

      "Tuntuu, että tarkkailisi tilannetta jonkin sumuverhon läpi." Onko sinulla kortisolin puute (lisämunuaisen vajaatoiminta)? Varmista asia tekemällä 24 tunnin kortisoli-/sylkitesti (http://www.mdd.fi), ei yksittäinen verikoe.Samoin kilpirauhastestit ovat suositeltavia (TSH, T3V, RT3 ja T4V). Nämä kaikki kannattaa analysoida endokrinologin kanssa, niin saa heti oikean analysoinnin.

      Googlaa "jalat eivät kanna". Saat vastauksia kysymyksiisi.

    • eräs gaijin

      Jos on alttius epilepsialle, sen todennäköisesti saa kiusattua takaisin esiin. Näin kävi omalla kohdalla..

      Mulla oli kolme asiaa, jotka omasta ja lääkäreidenkin mielestä saattoivat vaikuttaa uudelleen sairastumiseen eli
      krooninen väsymys (tein aivan liikaa töitä ja nipistin jatkuvasti yöunista) kahden vuoden ajan
      pihistetty ruokailu ja runsaahko liikunta (hoikkana pysymän piti)
      alkoholin käyttö yhdistettynä noihin ylempiin

      Ekana kannattaa varmistaa, että syöt oikein/hyvin ja nukut riittävästi (~8 tuntia yössä). Siinä mun avaintekijät siihen, että tauti pysyy kurissa tällä hetkellä.
      Ei kännäysjuomista ja enemmän unta niinä öinä jos/kun alkoholia tulee käytettyä.

    • .,.,.,

      Lyhyesti: sain itse teininä muutaman yksittäisen kouristuskohtauksen, tutkimuksissa ei löytynyt mitään, lääkitystä ei aloitettu. Kuitenkin monta vuotta myöhemmin tuli entistä pahemmat kouristuskohtaukset ja lääkitys laitettiin ja tietysti epilepsiadiagnoosi. Eli näinkin voi käydä. Epilepsiassa myös näitä erilaisia poissaolokohtauksia, auroja ja "olotiloja" riittää paljon.

      Kilpirauhasesta, nuorilla ainakaan kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole mitenkään erityisen yleinen.

    • mirccuu

      Kiitos vastauksista. Luin noita linkkejä läpi, ja jotkin oireet voisivat sopia esim kilpirauhasen vajaatoimintaan mutta en kuitenkaan usko kyseessä olevan nämä asiat..Muistaakseni minulta otettiin kesällä näitä verikokeita ja siinä oli myös kilpirauhasarvot mukana ja ne olivat hyvät.
      Sumuverho-tuntemuksilla tarkoitan lähinnä sitä, että olo on todella poissaoleva ja on vaikea toimia normaalisti. En kuitenkaan usko, että kukaan näkee tätä minusta ulospäin, koska pystyn kuitenkin poissaolevanakin käyttäytymään ja liikkumaan eli en menetä tajuntaa.

      Pidän tätä kyllä jonkinlaisena epilepsiana. Ihan jo senkin takia sain tästä varmuutta kun EEG:stä kuitenkin jotakin siihen viittaavaa löytyi. Pitäisi varmaan ottaa uudestaan yhteyttä lääkäriin. Kertokaa että eikö epilepsia voi ilmetä myös ilman kohtauksiakin?? Onko tämä yleistä? Pelottaa, että jossain vaiheessa olo pahenee ja alan saamaan kohtauksia..

      (Uni- ja ruokatavat minulla on kunnossa, liikuntaa nyt voisi olla enemmän)

      • Queen Ifrica

        Miulla ollu eeg normi, eli ei epiin viittavia juttuja... mutta oireesi ovat kuin miun ja miulla on ohimo epilepsia... Kerro lääkärillesi tarkasti oireesi! Mulla lääkkeet jotka pitää nyt kohtaukset hallinnassa... Pidä huoli unen saannista, älä stressaa yms... mulla nuo asiat ja muut "rasittavat" tilanteet herkistää kohtaukselle!!
        Voimia!!


      • eeppana epic

        no mutta.. jos sinulla on ollut epilepsiadiagnoosi joskus se on edelleenkin kaikista todennäköisin selitys noille oireillesi. Onneksi itse pidät tilannetta epilepsiana, asia ei sinua enää järkytä tolaltasi. Ota ihmeellä yhteys lääkäriin. Itselläin on se motto, että oli mitä oli, totuus on aina parempi kuin epätietoisuus.


    • .,.,.,

      Jos englanti sujuu, kannattaa mennä selailemaan enkunkielisen Wikipedian epilepsiatekstejä. Sieltä löytyy aika hyvin myös erilaisten kohtaustyyppien kuvauksia.

      Mulla itselläni on ollut epilepsiakohtauksia tms., joissa kuitenkaan en menetä tajuntaa, eivätkä ulkopuoliset huomaa mitään. Eli sekin on mahdollista, että nuo "sumuverho-tuntemukset" ovat kohtauksia tai ne voivat myös olla kouristuskohtausten auroja. Siinä mielessä kannattaa yrittää päästä lääkäriin mahdollisimman pian.

      Nuo tuntemukset, jos eivät liity epilepsiaan, voivat toki olla vaikka mitä. Siltikin asiaa pitäisi yrittää tutkia. Ja oletin, ettet ole millään lääkityksellä, muuten nuo voisivat olla myös sivuvaikutuksia.

      Tärkeintä on, että nuo tuntemukset voivat tosiaan liittyä epilepsiaan ja johtaa siihen, että alat saamaan kouristuskohtauksia, joiden seuraukset voivat olla vakavat. (Pelkosi on aiheellinen)

    • h

      Oli mielenkiintoista lukea viestiäsi, kun sanoit, että pystyt jollain tavalla hallitsemaan kohtauksen tuloa. Voin nimittäin itse yhtyä samaan, ainakin tällä hetkellä.

      Epilepsiaa minulla alettiin epäillä lukiossa, kun yhtäkkiä vain katsoin tyhjyyteen ja "kuolasin". (Herttaista...) Silloin kohtaukset tulivat muiden tietoon, mutta muistan jo lapsena saaneeni omituisia tuntemuksia siitä, että joku ihminen on takanani, ja minun täytyy paniikinomaisesti mennä seinän viereen tai sänkyyn makaamaan. Nämä samat tuntemukset siis etenivät tuohon varsinaiseen poissaolokohtaukseen. Minulle tehtiin kaikki mahdolliset testit, unideprivaatiot, röntgenit, eeg:t ynnä muut eikä IKINÄ näkynyt mitään missään. Ihan kuin aivot olisivat "vittuilleet" mulle senkin viikonlopun aikana kun kuljin johdot päässä ja yritettiin saada merkkejä poikkeavasta aivotoiminnasta. Muuten sain kyllä poissaolokohtauksia jopa seitsemän päivässä.

      Lääkitys aloitettiin (jopa paniikkihäiriötä varten)mutta tasapainoa siihen ei löydetty, enkä itse uskonut koko epilepsiaan. Lääkitys siis lopetettiin ja jatkoin poissaolokohtausten saamista. Kaikista omituisinta epilepsiassani on se, että kohtaukset tulivat aina tietyissä tilanteissa: Mennessäni mihin vessaan tahansa, mennessäni ovesta esim. kauppaan, avatessani lusikkalaatikkoa, kulkiessani suojatiellä. En koskaan menettänyt kehoni hallintaa, vaan korkeintaan pysähdyin kunnes tokenin tilanteesta. Kohtauksessa oli aina se inhottava tunne, kun aivot kääntyivät ihan eri asentoon, ja koko maailma näyttäytyi ihan vieraana.

      Lopulta, vuonna 2004 sain elämäni ensimmäisen ja ainoan kouristuskohtauksen nukkuessani. Sen jälkeen aloin uskoa epilepsiaan, ja lääkitys aloitettiin (Trileptal). Kohtaukset menivät kokonaan pois muutamaksi viodeksi, mutta nyt, ehkä kolmen vuoden ajan lääkitys on "päästänyt vähän kohtausta läpi". Nykyään saan siis epileptisiä tuntemuksia, mutta olen koko ajan tietoinen tilanteesta. Nämäkin tulevat aina tietyissä tilanteissa, ja pystyn usein estämään sen tulemisen, kun pysähdyn sitä ennen "kieltämään" tuntemuksen tulemisen. Yksi neurologi rupesi sen takia epäilemään, ettei tämä ole epilepsiaa ollenkaan, mutta mitä muutakaan se olisi? ;) Välillä tuntuu että mielipiteitä on yhtä paljon kuin lääkäreitäkin.

      Tästä tulikin pitkä saarna, mutta sen haluan Mircculle sanoa, että älä jätä epilepsiaasi hoitamatta, kohtaukset pahenevat helposti ja tekevät enemmän hallaa elimistöllesi kuin säännöllinen lääkitys. Lääkitystasapainon löytäminen vaatii työtä, mutta tsemppiä ja voimia epilepsian kanssa!

      • höpsönen

        Onko muilla samanlaisia kokemuksia, että auroja ollut vuosia (trai niitä mitkä itse olette tulkinneet oudoiksi jutuiksi ja silloin ei ole vielä tajunnut sen olevan epilepsiaa) ja sitten tullut kouristelukohtaus?

        Minulla on deja vu-hyvä olo kohtauksia (tai mitä onkaan) sekä lyhyitä poissaolokohtauksen tapaisia (en vielä ihan lukisi kohtauksiksi) välillä (lääkitys kyllä ihan ok) ja noiden päätteeksi koko keho tärisee tai vapisee aina ja mietin monesti onko nyt niin että lääkitys tosiaan pysäyttää kohtauksen siihen? Eli ettei mene kouristeluksi. Se vapina on sellanen koko kehon rytminen ... Hmm, kuin olisi kylmä niin samanlainen vapina mutta ei mitenkään kova vaan sellanen et hetkeksi jää sitä tunnustelemaan ja se katoaa.Kouristelukohtauksia ei aikoihin ollu.

        Minullakin on tuota seinän viereen menemistä,joskus jonku blogista luin jolla epilepsia,että samanlaisia poissaolokohtauksia ollut."pakko" mennä seinän viereen ja lopulta kohtaukset oli monimuotoutuneet pakkoliikkeiksi jne.Ja että tuntunut että keho tulee puolimetriä jäljessä "kuin ihminen" takana.

        Nostin vanhaa topikkia mutta kiva ois tietää näistä..Tiä sitte pitääkö nostaa lääkitystä, ei nää kyllä vaivaa erityisemmin mutta oisko muilla samanlaista


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4609
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3185
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      269
      2341
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2217
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2069
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1279
    Aihe