Hei,
Olen 21 vuotias kahden lapsen etäisä. Aikanaan erosimme lapsien äidin kanssa, koska yksinkertaisesti emme tulleet toimeen. Nyt eron jälkeen välimme on ok ja voimme sopia lasten tapaamisista hyvin keskenämme. Näen lapsia nyt tällä hetkellä kerran kuussa n. 3 päivää kerrallaan, koska välimatka on yli 300 kilometriä. Myöhemmin olisi tarkoitus saada tapaamiset järjestymään joka toinen vkl.
En tiedä miten tämän tunteen selittäisin, mutta koen sisällä mieletöntä pelkoa lapsien kuolemasta. Pystyn kyllä hoitamaan lapsiani vaikka tämä tunne onkin melkeen koko ajan päällä, mutta sitten kun he lähtevät taas äitinsä luokse ajatukset hyökkäävät taas mieleeni. Tuntuu että en voi suojella heitä maailman pahuudelta ja mielessäni hautaan heitä jo. Tämä rasittaa hirveesti mun arkielämää ja laskee mielenlaatua. Olen muutenkin elänyt koko elämäni aina pelolle syyt ovat tosin elämän myötä muuttanneet muotoaan, mutta aina jatkuva pelon ja surun kanto on kropassa kiinni vaikka kuinka ajattelisin muuten.
Tilannetta pahentaa vielä se, että olen ensimäinen sukupolvi meidän suvussa, joiden vanhemmat ei ole joutunut kantaa lastaan vielä hautaan. Vaikka itsekkin olen ollut monta kertaa lähellä kuolemaa elämän tapojeni ja itsetuhoisen käytöksen vuoksi. Kunnes minulla todettiin lievä kaksisuuntainen mielialahäiriö joihin sain oikeat lääkkeet, niin elämä alkoi rullata. (Aiemmin väärät masennuslääkket sotkivat elämäni). Enoni ja setäni kuolivat toinen oman käden kautta, toinen syöpään ja sitä aiemmat sukupolvet ovat kantaneet usemmankin lapsen hautaan. Pelkään, että sama sukupolvien ketjutoistuu myös kohdallani, että joudun hautaamaan lapseni. Ehkä kuulostaa taikauskoiselta, mutta silloin kun kuolema käy lähellä ja kuviot toistuvat, niin sitä alkaa uskomaan.
Pelkään myös, että lapseni ratkeavat päihteisiin, kuolevat autoonnettomuudessa, tukehtuvat ruokaan tai joutuvat kokemaan samalaisen elämän kuin minä. Ihan mikä syy tahansa kelpaa pelättäväksi. Tämä ei ehkä näy toimissani päältä päin, mutta kelaan kaikki kauhuskenaariot päässäni päivittäin läpi. Voiko rakkaus kääntyä sellaiseksi, että se on jo niin suurta, että se muuttuu sairaudeksi?
Tiedän kyllä mitä pahaolo on, miltä kaksisuuntainen mielialahäiriö tuntuu ja olen osannut hakea niihin itse apua ja selviytynyt ja selättänyt ne, mutta kyseessä olen ollut minä, jonka osaan paremmin hallitta, mutta kun kyseessä on lapset joiden lähellä en ole päivittäin, niin pelko ja tuska on hallitsematon.
Tämä ei varmastikkaan ole mikään ok murhe jota vanhemmat miettii joskus. Tämä kai on jo osaksi sitä ongelmaa mitä olen jo lapsesta asti kokenut. Pelko alituinen ystävä :(
Tämä myös on tehnyt välillä minut vainoharjaiseksi siitä, että lapsieni äiti ja heidän isäpuoli kohtelevat lapsiani kaltoin vaikka mitään näyttöä siihen ei ole. Lisäksi joskus tulee ajatus, että pitää tehdä mahdollisimman paljon lapsia, että edes yksi selviäsi hengissä, jota minun tarvitsisi kantaan hautaan.
Onko joku muu kokenut samaa? Päässyt siitä irti? Tai mitä tahansa vastaavia tuntoja? Niin äideiltä kuin isiltä.
Toivon, että ette pidä minua hulluna. Olen pärjännyt elämässäni ihan kohtuullisesti vaikeuksista huolimatta. Yksi ammatti jo ja toista opiskelen. Ja muutenkin terveenkirjoissa olen. Näen lapsiani ja heidän äiti uskoo ne mun huomaan.
Pelko lapsien kuolemasta
surullinen etäisä
2
116
Vastaukset
- mnmnmnmmnm
Huoh, menehän siitä törsäämästä palstatilaa.
Aika huono, mikähän tämän tarkoitus mahtoikaan olla.
21-vuotias ja lapsia ja eronnut jo vuosia sitten...- Carpe diem!
Ahdistuneisuushäiriö?
Ahdistuneisuushäiriö vaikuttaa monella tavalla siitä kärsivän ja läheiitensä elämänlaatuun.
Lääkärikirja Duodecimin sivustolla aiheesta lisää, sekä myös muita aiheita.
Löytyisikö jotain sellaista, joka auttaisi ongelmassa?
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00555
----
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1357167Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254961L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664312TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2971755Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221506- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394