Uskokaa tai älkää, mutta ei mene kuin vähän aikaa niin uskovaiset hyväksyy naispappeuden. Vain se pieni joukko jää yksin omien mielipiteiden kanssa, mutta kulkevat kuitenkin suuren joukon mukana.
Hyväksyttiinhän sekin, että uskovainen pappi voi suorittaajumalanpalveluksen/ehtoollisen jakamisen kirkossa naispapin kanssa yhdessä. Sitäki aluksi vastustettiin ja mietittiin käytäntöä. Tänä päivänä suurin osa uskovaisista papeista työskentelee rinnakkain naispappien kanssa. Pieni joukko vain kieltäytyi.
Hieman lapsellisia esimerkkejä lisää, mutta totta kuitenkin:
-Johtokunnat! Aikanaan paikallisissa johtokunnissa ei istunut kuin miehet. Nykyään sillä on mukana jo naisia. TIUKKAA keskustelua käytiin siitäkin asiasta aikanaan. Suuri joukko hyväksyi asian, mutta edelleen löytyy se piskuinen joukko joka haluaisi uskoa että vain MIEHET on kykeneviä tähän hommaan.
-Televisio! SUURI vastustus ja kielto aikoinaan. Tänä päivänä kuuluu tavallisen perheen arkeen, ainakin netin kautta. Tässäkin asiassa pieni osa siionin laumasta on sitä mieltä , että on sntiä katsoa liikkuvaa kuvaa tuli se sitten televisiosta eli tietokoneelta.
-Videot! Ei varmaan löydy montakaan perhettä missä lapset ei katso yle-areenalta muumeja ja teletappeja. Saati sitten omia video/dvd levyjä.
Osassa perheitä vähäinenkin videoiden katsominen on jo syntiä ja sielunvihollisen leikkiä lapsen mielessä.
-Hiukset! Pääasiassa naisten. Kaikki tietää kiharruksen aiheuttamat keskustelut aikoinaan. Miten kävi: Puhujienkin rovat permanenttaavat. Hiusten värjääminen: suuret keskustelut taas menossa puolesta ja vastaan, syntiä ja turmelusta aiheuttava asia. Kohta sitäkin tekevät puhujienkin rouvat, liekkö jo tekevät :)
-Parta! Lähinnä miesten. Aikoinaan sai kasvattaa parran vain, jos ei antanut "parranjuuren" kasvaa sydämeen asti. Eli, se oli syntisen miehen merkki. Tästäkin asiasta käytiin kovat keskustelut ja nyt se on jokamiehen oikeus jos ei jopa velvollisuus jättää parta ajamatta.
-...
-...
Aika loppuu esimerkkien kirjoittamiseen. Perhe kutsuu velvollisuuksineen!!
Tarkoitukseni oli vain kertoa siitä SUURESTA vastustamisesta, kielteisestä ajattelutavasta uusia asioita kohtaan. Se on ihmisen perusluonteessa/äidin maidossa saatu tapa reagoida muutokseen.
Aikansa kun keskustelua käydään , puolin ja toisin asiaa katsellaan ja vatvotaan. Kohta huomataan muutoksen jo tapahtuneen. Suurin osa seurakunnasta huomaa kulkevansa virran mukana. Hyväksyy muutokset, toiset helpommin, toiset hitaammin, mutta hyväksyvät kuitenkin.
Pieni osa ihmisistä jää vatvomaan asiaa mielessään ja vastustavat edelleen muutosta. Toiset äänekkäämmin, toiset hiljaisemmin, mutta vastustavat kuitenkin. :) :)
(oli kyse sitten naispappeudesta kuin permanentistä) :)
Kirjoitukseni oli tarkoitettu hyväntahtoiseksi, ei provosoidakseni !!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.