Taitaa koko "lastensuojelu"olla psykopaattien hallinnassa"?
Helsingin Sanomat Kaupunki 4.12.2008
Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa työskentelee lapsipornosta tuomion saanut lääkäri.
Nelosen uutiset kertoi tiistaina Helsingin terveyskeskuksessa työskentelevästä lääkäristä, joka oli saanut ennen virkaan tuloaan sakkorangaistuksen lapsipornon hallussapidosta. Työnantaja ei tiennyt tuomiosta.
Husin tapauksessa miespsykiatri oli käräjäoikeuden tuomion mukaan pitänyt hallussaan tietokoneellaan ainakin 17:ää lapsipornokuvaa. Lisäksi hän oli levittänyt internetissä kymmentä kuvaa, joista osassa esiintyi hyvin nuoria lapsia.
Psykiatri sai 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen, joka säilyi hovioikeudessa.
Husin tietoon psykiatrin rikos tuli tuoreeltaan syksyllä 2006. Miehen työsuhdetta ei katkaistu, mutta hän oli jonkin aikaa pois töistä.
Psykiatri neuvotteli työnantajansa kanssa työjärjestelyistä. Hän siirtyi toisiin tehtäviin, joissa potilaina ei ole alaikäisiä tai nuoria.
Hyksin psykiatrian tulosyksikön hallinnollisen ylilääkärin Sami Pirkolan mukaan järjestely on toiminut hyvin: "Ei ole ollut moittimista. En ollut itse ratkaisua tekemässä, mutta se tuntui silloin ja tuntuu nyt mielekkäältä ja järkevältä."
Pirkolan arvion mukaan tuomio ei vaikuttanut miehen työkykyyn. "Hän on hyvä työntekijä ja pätevä erikoislääkäri."
Oikeus ilmoitti psykiatrin tuomiosta Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen Teoon. Se valvoo terveydenhuollon ammattilaisten valmiuksia toimia tehtävässään.
Psykiatrin ammatinharjoitusoikeuden poistamiseen tai rajoittamiseen ei löytynyt Teon mukaan perusteita. Lapsia tai nuoria psykiatrin ei tulisi kuitenkaan hoitaa.
Riikka Haikarainen -------
0Äänestä
ihanniinjustii
Lastensuojelua? kirjoitti:

Tietääkö joku tuon lekurin nimeä? Niljakas jätkä on saanut 60 pv ehdollista eikä työsuhdetta katkaistu...
Missähän se Johanna Hurtig on ollut tuolloin? Esitelmöimässä todnäköisesti "Perheiden muureista" joita "humanistinen ajattelutapa suojaa" ja että perheisiin pitää uskaltaa saapastella rohkeasti...
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
VAL -VIRA. Valehtelevat Viranomaiset?
Aiheesta uutisoi myös Suomen Kuvalehti 2.1.2012.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/valvirasta-taas-tutkintapyynto-poliisille-nyt-terapiasta
---
Lastensuojelu natisee liitoksissaan?
Ongelma, jota halutaan peitellä ja vaieta.
Tämä aihe on jostain syystä poistettu Talentian sivuilta, mutta löytyy Akavan sivustolla.
Kenellä on vastuu, onko Akava Talentian vahtija?
Eikö kukan pysty valvomaan lastensuojelusta vastaavien toimintaa aikä asenteita?
Akava Lastensuojelu natisee liitoksissaan päivitetty 12.10.2010.
http://www.akava.fi/ajankohtaista/uutisia_liitoista/uutisia_liitoista_-arkisto/talentia_lastensuojelu_natisee_liitoksissaan.html
---
Taitaa koko "lastensuojelu"olla psykopaattien hallinnassa"?
Helsingin Sanomat Kaupunki 4.12.2008
Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa työskentelee lapsipornosta tuomion saanut lääkäri.
Nelosen uutiset kertoi tiistaina Helsingin terveyskeskuksessa työskentelevästä lääkäristä, joka oli saanut ennen virkaan tuloaan sakkorangaistuksen lapsipornon hallussapidosta. Työnantaja ei tiennyt tuomiosta.
Husin tapauksessa miespsykiatri oli käräjäoikeuden tuomion mukaan pitänyt hallussaan tietokoneellaan ainakin 17:ää lapsipornokuvaa. Lisäksi hän oli levittänyt internetissä kymmentä kuvaa, joista osassa esiintyi hyvin nuoria lapsia.
Psykiatri sai 60 päivän ehdollisen vankeusrangaistuksen, joka säilyi hovioikeudessa.
Husin tietoon psykiatrin rikos tuli tuoreeltaan syksyllä 2006. Miehen työsuhdetta ei katkaistu, mutta hän oli jonkin aikaa pois töistä.
Psykiatri neuvotteli työnantajansa kanssa työjärjestelyistä. Hän siirtyi toisiin tehtäviin, joissa potilaina ei ole alaikäisiä tai nuoria.
Hyksin psykiatrian tulosyksikön hallinnollisen ylilääkärin Sami Pirkolan mukaan järjestely on toiminut hyvin: "Ei ole ollut moittimista. En ollut itse ratkaisua tekemässä, mutta se tuntui silloin ja tuntuu nyt mielekkäältä ja järkevältä."
Pirkolan arvion mukaan tuomio ei vaikuttanut miehen työkykyyn. "Hän on hyvä työntekijä ja pätevä erikoislääkäri."
Oikeus ilmoitti psykiatrin tuomiosta Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen Teoon. Se valvoo terveydenhuollon ammattilaisten valmiuksia toimia tehtävässään.
Psykiatrin ammatinharjoitusoikeuden poistamiseen tai rajoittamiseen ei löytynyt Teon mukaan perusteita. Lapsia tai nuoria psykiatrin ei tulisi kuitenkaan hoitaa.
Riikka Haikarainen
-------
Tietääkö joku tuon lekurin nimeä?
Niljakas jätkä on saanut 60 pv ehdollista eikä työsuhdetta katkaistu...