Silvia antoi Callelle anteeksi

Nyt on Silvia sitten päättänyt antaa Kalle Kustaan väärien piirakoiden sorkkimiset anteeksi.
En muista että yksikään kuningatar olis lähtenyt litomaan kuninkaan seksiseikkailijen takia. Eroja on tullut kyllä, jos sukuun tullut prinssipuoliso on möhlinyt kruununprinsessan kanssa liitossa ollessaan, mutta että kun joku maatiainen on kerran päässyt kuningattareksi, niin ei lähde kulumallakaan lätkimään vaikka kunkku panis nokan edessä jotain stripparipimua.
Saavutetuista kuninkaallisista eduista ja varsinkaan arvonimestä ei haluta luopua.
8191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siis onhan se ihan karseeta, ettei mitään eroa sitten tullutkaan. Kyllä olis pitänyt, kun niin paljon oli tehty jo taustatyötä kaikissa kulisseissa. Ehkä ne kuvat oli sitten niin huonosti väärennettyjä, ettei kukaan uskonut niiden todistusvoimaan. Sitä paitsi yhdessä kuvassahan on Kaarle Kustaan paikalla Timo Jutilakin, joten olisko heillä ollut sitten ihan yhteinen risteily?
On se niin kumma ja toki törkeetä tietenkin, elikkä aivan kauheeta, ettei nyt yhtä kuningasta saada eroamaan vaikka miten uskottomuutta on jo todisteltu monta vuosikymmentä. Mitä meidän nyt pitäis tehdä?

Äänestä

vai iin

Äänestä

Mitäs muuta se reittä pitkin Kuningattareksi kohonnut messumissi muuta tekisi kuin antaisi Calle Kustaalle anteeksi ja Calle Custaa ei tavoistaan eroon pääse meneepähän yhä syvemmälle piiloon harrastamaan camillahenemarkkejaan ja kaltaisiaan.Vanha, viisas sanonta sanoo, ettei seepra raidoistaan pääse eikä Calle tavoistaan. Näin se vaan on!!

Äänestä
  • on sillä tavalla, että kuningattaren ja prinssipuolison työ ja velvollisuus kansaa, valtiota sekä monarkiaa kohtaan on tukea siippaansa julkisuudessa. Eri asia elävätkö sitten linnoissaan asumuserossa vai yhdessä avioparina.

    Äänestä

  • Asia nyt kirjoitti:

    on sillä tavalla, että kuningattaren ja prinssipuolison työ ja velvollisuus kansaa, valtiota sekä monarkiaa kohtaan on tukea siippaansa julkisuudessa. Eri asia elävätkö sitten linnoissaan asumuserossa vai yhdessä avioparina.

    Eihän tässä mistään prinssipuolisosta ja kuningattaresta ole kysymys.

    Callehan on Ruotsin kuningas eikä mikään prinssipuoliso ja Silvia on tullut kuningattareksi Callen siivellä.
    Calle on se kuninkaallinen ja SIlvia sukuun naitu maatiainen, joka on ylennyt kuningattareksi naituaan Callen.
    Jos kuningatar ottaa tavispuolison miehekseen niin miehestä ei kuitenkaan tule kuningasta vaan prinssipuoliso.

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    puhuttiin kuningattarista ja prinssipuolisoista saman kategorian kuninkaallisina. Siihen viittasin.

    Ihan tervettä se muuten on monessakin mielessä, että kuninkaalliset suvut nykyään saavat vahvistusta "alemmista säädyistä".

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Eihän tässä mistään prinssipuolisosta ja kuningattaresta ole kysymys.

    Callehan on Ruotsin kuningas eikä mikään prinssipuoliso ja Silvia on tullut kuningattareksi Callen siivellä.
    Calle on se kuninkaallinen ja SIlvia sukuun naitu maatiainen, joka on ylennyt kuningattareksi naituaan Callen.
    Jos kuningatar ottaa tavispuolison miehekseen niin miehestä ei kuitenkaan tule kuningasta vaan prinssipuoliso.

    Onpa taas asiantuntemusta tosiaan, oikein törppöä. Miten nyt Silvia olisi tullut kungingattareksi Callen siivellä?
    Kun Calle on kuningas, hänen vaimonsa on kuningatar eikä mikään maatiainen.
    Jos taas kuningatar ottaa puolison, vaikka prinssin tai minkä herttuan, hänestä tulee prinssipuoliso.
    Ruosin tapauksessa kruununprinsessa Viktorian puoliso on Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Ruotsin prinssi Daniel, joka on Ruotsin kuninkaallisen perheen jäsen ja tulevan Ruotsin kuninkaan tai kuningattaren isä. Hän on siis aivan oikea prinssi ja kuninkaallinen eikä mikään maatiainen.
    Vai oletko nyt ymmärtänyt mitään?

    Äänestä

  • Voi mitä soopaa! kirjoitti:

    Onpa hyvinkin Silvia ollut maatiainen ennen Callen naimista, ja jos ei Calle olis kosinut ja Silvia päässyt Callen kanssa naimisiin, niin ei hän mikään kuningatar olisi,
    joten Callen siivellähän siinä kuningattareksi on päästy.
    Calle olis kyllä kunkku ilman SIlviaakin syntyperänsä takia.
    Vai onko jokin vielä epäselvää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lörtsykeikkailija kirjoitti:

Nyt on Silvia sitten päättänyt antaa Kalle Kustaan väärien piirakoiden sorkkimiset anteeksi.
En muista että yksikään kuningatar olis lähtenyt litomaan kuninkaan seksiseikkailijen takia. Eroja on tullut kyllä, jos sukuun tullut prinssipuoliso on möhlinyt kruununprinsessan kanssa liitossa ollessaan, mutta että kun joku maatiainen on kerran päässyt kuningattareksi, niin ei lähde kulumallakaan lätkimään vaikka kunkku panis nokan edessä jotain stripparipimua.
Saavutetuista kuninkaallisista eduista ja varsinkaan arvonimestä ei haluta luopua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu