Mahdollinen virus tai verkkomato

?

Eli siis pari päivää sitten huomasin ensin, että kun menen Youtubeen ja aloitan katsomaan jotain videota, se toimii ehkä pari sekuntia, jonka jälkeen vain ääni kuuluu jonkin aikaa ja sitten se kokonaan kaatuu. Jo siinä vaiheessa kun kuva ei toimi, ei sivulle tai muille välilehdille ja ikkunoille voi tehdä mitään. Tehtävienhallinta väitää, ettei ohjelma ole kaatunut ja video rupeaa äkisti toimimaan, kun klikkaan juuri tätä tehtävää ja olen sulkemassa ohjelman. Jatkaa temppuiluaan, jos en aiokaan sulkea ohjelmaa. Kaikki Firefoxin liitännäiset ja lisöosat löytyy. Noh, kun suljen Firefoxin, sitä ei voi enää käynnistää uudelleen, sillä se on jo käynnissä koneen mukaan. Siksi käytän Exploreria taas pitkän ajan jälkeen. Mutta Explorerkin lagii, kirjoittaessa ja sen jälkeen kursoria nuolinäppäimillä siirtäessä kestää toisinaan hyvin kauan, ennen kui mitään tapahtuu. Tätäkään ei ole ennen ollut millään selaimella. Skannasin sitten koneen tuolla Microsoftin omalla virustorjunnalla ja se löysin lataavan troijalaisen sekä ohjelman, joka etsii koneen heikkouksia. Kummatkin poisti, mutta netti käyttäytyy edelleen yhtä oudosti. Eli nyt mietin, voiko tämä olla jokin virus (troijalainen?) tai ihan verkkomato.

1

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ?

      Aihe on tainnut eksäy väärälle puolelle. Hyvä minä, kun taas säädän jotakin ja etsin vain alakategoriaa nimeltä tietokoneet. Noh, voisi tämän nyt oikealle puolelle laittaa, ja jos täällä on joitakin, jotka siivoavat turhia aiheita, niin voivat poistaa. Tietenkin jos joku nyt sattuu vastaamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe