Aiheesta puhutaan usein huolettomaan sävyyn, mutta kohdalle osuessa onkin vitsit vähissä. Haluaisin tietää kokeneiden kautta minkäasteista sekoamista seuraavat tilanteet voivat aiheuttaa.
1. Virtsatietulehdus iäkkäällä naisella.
2. Kakkostyypin diabetekseen liittyvä, insuliiniko sen aiheuttaa ja milloin?
3. Kilpirauhaslääkitykseen liittyvä, väärän kokoinen annos
4. Beetasalpaajalääkitys (esim Orloc)
5.Posttraumaattinen stressireaktio.Käsittelemätön kaukainen kokemus.
Pyytäisin kuvauksia vaikka vain osastakin edellä esittämistäni. Kiitos etukäteen
Sekoamisesta
8
295
Vastaukset
- lääkis-
1. Ei vaikuta asiaan ellei sitten ole lääkitty eräillä tietyillä antibiooteilla
2. Silloin kun verensokeri on vaarallisen alhaalla alkaa ärtyneisyys ja sekavuus
3. Yliannostus aiheuttaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön kuvauksen kaltaisia hyvänolon tunteita ja itsetunnon muutoksia. Mutta ei aiheuta hallusinaatioita.
Itse kilpirauhassairaus aiheuttaa mm. masennusta.
4. Voi alentaa verensokeria (kts. kohta 2.)
5. Voi vaikuttaa hyvinkin monella tavalla tai ei lainkaan.- hoitsu
1.Virtsatie-infektio saattaa aiheuttaa etenkin iäkkäälle ihmiselle sekavaa käyttäytymistä.
5. Posttraumaattinen stressireaktio saattaa aiheuttaa masennusta, paniikkihäiriötä ym.
- ...........
Onko jonkun läheisen käytös muuttunut radikaalisti vai mistä kysymyksesi kumpuaa, ap?
Kannattaa kirjata muistiin koska alkanut ja millaiset oireet, ja varata aika lääkäriin, jossa tarpeelliset verikokeet yms saadaan tehtyä. Kaikkiin noihin mitä kerroit voi liittyä käyttäytymisen ja persoonallisuuden muutoksia.
Vanhuksilla vti on yleinen sekavuuden aiheuttaja ja korjaantuu, kun tulehdus hoidetaan. Epätasapainossa oleva diabetes voi aiheuttaa liian korkeita ja/tai matalia verensokeriarvoja, sekä niiden nopeita vaihteluita. Samoin kilpirauhasarvojen joko liian korkea tai matala taso vaikuttaa käyttäytymiseen.
Lääkitys itsessään voi olla jo epäsopiva, mutta jollain tietyillä lääkkeillä voi olla myös yhteisvaikutuksia.
Jotkin hyvin tavalliset virukset, kuten herpes-virus, voi aiheuttaa jälkitauteina esim psykoosia. Kannattaa googlettaa "elimelliset psykoosit". Silloin ihminen on selkeästi sekava, eikä tunnista aikaa, paikkaa jne. Käytös voi muuttua nopeasti arvaamattomaksi ja jopa väkivaltaiseksi. Itselläni on kokemusta työni kautta tapauksista, joissa lapsena sairastettu vesirokkovirus on aiheuttanut aikuisiässä aivotulehduksen ja sitä kautta psykoosin. Ihminen on muuttunut aivan yhtäkkiä "kuin toiseksi ihmiseksi". Tilanne voi tuntua omaisista pelottavalta, mutta on hoidettavissa.
Kannattaa muistaa, että erilaiset aivoverenkierron muutokset voivat aiheuttaa käyttäytymisen muuttumista. TIA (transient iscemic attac) aiheuttaa ohimenevän aivoinfarktin, mutta vaatii ohimentyäänkin yhteydenottamista lääkäriin.- ap.
Kiitos valaisevista vastauksista. Kyseessä on iäkäs omainen, joka äkkiarvaamatta ei tunnistanut minua, puolisoaan vaan puhui minusta kolmannessa persoonassa. Käyttäytyminen näin oli kohtauksittaista. Viimeisestä harhahetkestä on jo kohta 5kk.Kesällä kohtauksia sattui 15, joskus kaksikin päivässä, ja kesto vaihteli vajaasta tunnista noin kahteentoista tuntiin. Paluu normaaliin tapahtui yhtä ennakoimattomasti kuin harhautuminenkin. Yhteyttä on otettu neurologiin, psykiatriin ja yleislääkäriin. Tutkimukset ovat meneillään nytkin.Magneettikuvaukset tehty.Tällä hetkellä hän on oma itsensä joskin muistaminen on hiukan huonontunut. Mielestäni oli erikoista ettei muistiklinikallakaan tunnettu vastaavaa tapausta. Ahdistuneena läheisenä haravoin kaikkea mahdollista tietoa toimiakseni oikein. Omaisen asema tällaisessa tilanteessa on tosi yksinäinen.
- ..................
ap. kirjoitti:
Kiitos valaisevista vastauksista. Kyseessä on iäkäs omainen, joka äkkiarvaamatta ei tunnistanut minua, puolisoaan vaan puhui minusta kolmannessa persoonassa. Käyttäytyminen näin oli kohtauksittaista. Viimeisestä harhahetkestä on jo kohta 5kk.Kesällä kohtauksia sattui 15, joskus kaksikin päivässä, ja kesto vaihteli vajaasta tunnista noin kahteentoista tuntiin. Paluu normaaliin tapahtui yhtä ennakoimattomasti kuin harhautuminenkin. Yhteyttä on otettu neurologiin, psykiatriin ja yleislääkäriin. Tutkimukset ovat meneillään nytkin.Magneettikuvaukset tehty.Tällä hetkellä hän on oma itsensä joskin muistaminen on hiukan huonontunut. Mielestäni oli erikoista ettei muistiklinikallakaan tunnettu vastaavaa tapausta. Ahdistuneena läheisenä haravoin kaikkea mahdollista tietoa toimiakseni oikein. Omaisen asema tällaisessa tilanteessa on tosi yksinäinen.
Varmaankin tuo monien sairauksien (diabetes,verenpainetauti?, kilpirauhassairaus jne) vaikutus tekee tilanteesta uniikin. Toivottavasti lääkärit osaavat ottaa huomioon kokonaistilanteen, ja konsultoida toisiaan. Hyvä, kun tutkimukset aloitettu.
Luin neurologian kirjasta sellaisesta kuin AKUUTISTA ELIMELLISESTÄ AIVO-OIREYHTYMÄSTÄ. Tavallisimpia syitä oli lueteltu useita alkaen yleisinfektioista, sisätaudeista (metaboliset ja endokriiniset sairaudet) alzheimerin tautiin. Mainittiin, että ko. oireyhtymän hoito kohdistuu sen PERUSSYYHYN, JONKA SELVITYKSEEN ON AINA PYRITTÄVÄ. Korjaantuminen on monissa tapauksissa mahdollista.
Tuosta on myös krooninen muoto, jossa oireet ilmaantuvat usein hitaasti. Siinä muodossa ei ei sekavuustila ole kuitenkaan tavallinen, vaan muistin heikkous, epäsiisteys tai selvä luonteen muutos.
Voimia sinne!
- lääkis-
Tärkeintä on että ymmärrät ettei kyseessä ole mielisairaus.
- ap.
Olen siitä kyllä tietoinen. Pahinta on silti epävarmuus. Kaikki alkoi täysin ennakoimattomasti ja niin kohtaukset päättyivätkin. Pelkään kuitenkin puolisoni yksin jättämistä tai lähtöä asioille yksin. Vaikka nyt tilanne tuntuu olevan ohi, en voi olla siitä täysin varma.Pitääkö vain luottaa hyvän vaiheen pysyvyyteen?
- Alkup. kysyjä
Lisään kysymyslistaani vielä yhden: Olisiko sellaista sisätautia, joka laukaisisi psykoosia muistuttavan, mutta äkillisesti ohi menevän kohtauksen? Esim sydämen vakava rytmihäiriö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1147293
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985233Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163486Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333412Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352524Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961501Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3411451Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311346Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?481290