Super Nanny -ohjelma esimerkkinä välittämisestä

maassa maan tavalla

Töiden jälkeen väsyneenä surffasin eri kanavilla ja näin katkelman otsikossa mainitusta sarjasta, jota aiemmin seurasin kiinnostuneena hyvinkin paljon. Nyt siinä mainittiin tutkimuksesta, jonka mukaan yli 70 % brittivanhemmista tarvitsee jossain vaiheessa konkreettista apua ja ohjausta lastensa kasvatusongelmiin.

Siis konkreettista apuja ja neuvoja...

Kyllä varmasti suomalaisvanhemmatkin tarvitsisivat ja ottaisivat sitä myös kiitollisina vastaan, mutta suomalainen malli avusta on vanhempien leimaaminen kasvatukseen kyvyttömiksi ja lasten huostaanotto.

Aila Puustinen-Korhonen oli muuten aikaisemmin ahkera konkreettisen avun puolesta puhuja. Ovatko mielipiteet muuttuneet kun hänet saatiin puhuttua kuntaliiton riveihin? Onko hänen suunsa tukittu nyt työnantajan toimesta?

4

203

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten lienee?

      Muistan Aila P-K:n kun hän oli vielä vantaalaisen perhekuntoutuskeskuksen johtajana ja kirjoitti monia loistavia kirjoituksia lasten ja yleensä perheiden oikeudesta saada oikeaa auttavaa apua, sekä arvosteli suorasukaisesti nykyistä, täysin nurinkurista systeemiä.

      Oliko hänen saamisensa kuntaliiton riveihin harkittua taktikointia lain rikkomuksiin syyllistyviltä kuntapoliitikoilta? Vai oliko työpaikan vaihto häneltä itseltään tietoinen siirto yrittää päästä vaikuttamaan suoraan sylttytehtaalle eli lapsibisneksen suosijiin ja ylläpitäjiin?

      • Oikea ja väärä apu

        Katsoin eilen minäkin, ei ollut alussa mainittu ohjelma, mutta joku vastaava.

        Oli liikuttavaa nähdä, miten auttaja halasi itkevää ja itsensä epäonnistuneeksi tuntevaa äitiä ja totesi, että hänen itsetuntonsa kohentamiseen vanhempana paneudutaan kovasti jatkossa.

        SIIS MITÄ IHMETTÄ!?
        Suomessa tuossa tilanteessa lapsi olisi revitty huostaan, äiti todettu kykenemättömäksi vanhemmuuteen ja nettipalstojen hullut olisivat huutaneet, miten oikein on, että hänen lapsensa vietiin.

        Suomalainen ls. on järkyttävää ja tosi, tosi kaukana todellisesta auttamisesta ja lakien noudattamisesta. Lasten oikeuksien sopimus on vedetty Suomessa vessan pytystä alas jo vuosia sitten.


    • voisossuparka.aa.

      Kun tässä taannoin katsoi kotimaista elokuvaa joltain menneeltä vuosikymmeneltä, 1970-luvulta, missä pääosaa esitti Tea Ista
      ja joka reissaili varatun miehen perässä ja alaikäiset kotona yksin keskenään, pienempi vielä yhdellä äidin reissukertaa sairaana kuumeessa
      ja tämä reissaileva äiti lähti taas reissuunsa ja sanoi vain lapsilleen
      että soittakaa sitten lääkärille, jos kuume ei laske jne.
      Melkeinpä nauratti tuo menneen ajan perhekuvaus....

      Jos tuota elokuvaa sattui joku näistä huostahulluista
      nykyisistä suomalaissossuista katsomaan
      näki varmaan jo sinistä, punaista, keltaistakin ja verenpaine nousi yli 300
      ja varmaankin oli jo tekemässä lastensuojeluilmoitustakin
      kunnes huomasi että onkin kysessä elokuva ja miltä vuosikymmeneltä.......

      Mutta kyllä ovat ajat muuttuneet ja varsinkin nämä lastenkasvatuksen tavat.... Kyseinen elokuva kuvasi siis keskiluokkaista, huonekaluista päätellen ehkä jopa siihen maailman aikaan ylempää keskiluokkaa edustavaa yksinhuoltajaa (leski?).
      Vaikka kyse olikin VAIN elokuvasta kuitenkin monesti elokuvien ajankuvaus
      esimerkiksi vanhempien toiminnasta ja toimimisesta
      on ollut elokuvissakin yleensä sen maailman ja ajan
      tapojen mukaista..............

      • Lapsiuhrit?

        Nuori -koulun vai koin kasvatti?

        Awen luento 23.3 .2012.

        Juha kemppainen.

        Tarvitaanko kasvatusta uusien aivotutkimuksien jälkeen?

        Nuori päätyy päihdekäyttäjäksi, onko kasvatus mennyt pieleen?

        Luennon ohderyhmät. Terveydenhuolto, perhekasvattajat , ym lastensuojelun parissa työskentelevät..

        Mitähän uutta tämä luento tuo tullessaan?

        Joutavatko vanhat opit ja Freudin teoriat roskikseen?

        Freudin opit heitettiin romukoppaan jenkeissä 1990- luvun alussa, mutta ovat ilmeisesti vielä käytössä Suomessa.

        Luento.

        http://www.awen.fi/ohjelmat/Nuori-kodin vai kadun kasvatti_22.3.2012..pdf
        ----


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe