Järki sanoo ei

surullinen n

Olen rakastunut, mutta se on välillä todella raastavaa. Tuntuu, että järki sanoo ei, koska olen surullinen monista rakkaani sanomista asioista.
Miksi sitten kirjoitan tänne? No. En tiedä välillä, mitä ajattelisin joistakin kommenteista, joita hän päästää suustaan. Esimerkiksi se, että hän mainitsee, että entisen vaimon kanssa seurustelun alkuajat olivat seksin täyteistä aikaa, ei mielestäni ole asiallista. Se, mitä ennen on ollut, ei kuulu tähän hetkeen. Mä mietin vain sitä, että missä on raja? Kertooko ihminen toiselle tuollaisia, jos toista rakastaa oikeasti?

15

1132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei

      ei

    • Ei kerro

      Jos rakastaa oikeasti ei koskaan pahoita toisen mieltä ja toi tuntuu tahalliselta toiminnalta tai sit se ei tajuu mitään.

      • surullinen n

        Pahinta on se, että sisimmässäni ajattelen kyllä juuri näin. Tiedän, että jos toista rakastaa, niin ymmärtää pitää mölyt mahassa.
        Olen kyllä maininnut asioista useaan otteeseen. Mies väittää vain haluavansa olla minulle rehellinen kaikissa asioissa. Joskus mainaisin asiasta, että se mitä joskus on exän kanssa ollut ei kuulu mulle. Heti saan kuulla jotain piikittelyä, että olen vain mustasukkainen. Mun mielestä tuollaisten asioiden kertominen on pelkästään epäasiallista käytöstä mua kohtaan, eikä siihen liity mikään mustankipeys.


      • Vieroksuja
        surullinen n kirjoitti:

        Pahinta on se, että sisimmässäni ajattelen kyllä juuri näin. Tiedän, että jos toista rakastaa, niin ymmärtää pitää mölyt mahassa.
        Olen kyllä maininnut asioista useaan otteeseen. Mies väittää vain haluavansa olla minulle rehellinen kaikissa asioissa. Joskus mainaisin asiasta, että se mitä joskus on exän kanssa ollut ei kuulu mulle. Heti saan kuulla jotain piikittelyä, että olen vain mustasukkainen. Mun mielestä tuollaisten asioiden kertominen on pelkästään epäasiallista käytöstä mua kohtaan, eikä siihen liity mikään mustankipeys.

        Sain kärsiä juuri tuosta samasta 'rehellisyydestä' kuunnella miten hänen entinen vaimonsa otti vierasta ja miten niitä selvittelivät. Minunkin olisi kuulunut kaikki vanhat kertoa ja kun en halunnut -olin umpimielinen.
        Hän oli hellä ja hyvä, suorastaan unelmavävyainesta. Sama kierre jatkuu...


    • kriisiryhmä!!!

      onx se alkkis? Mitäs sä sanot sille, olisko joku kriisi nyt menossa Ollakko vai eikö olla?

    • Valitettava tosiasia

      Hän ei ole vielä päässyt yli exästä.

    • näinon

      Ei ole vielä ex ja tuskin onkaan, taitaa olla nyx

    • ne mitkä on ollut on ollut tämä hetki ratkaisee älä kuuntele ei oo sen arvoista lähde ennen kuin kiinnyt liikaa ei se unohda sitä koskaan eikä pysty antamaan kokonaan itseään sulle älä rupee korvikkeeks!!!!!!

      • surullinen n

        Tuo mua mietityttääkin. En halua olla miehelle mikään "leelian lepotuoli". Siltä musta on joskus tuntunut. :( Toisaalta mulle on jo käynyt niin, että oon kiintynyt. Ero olisi todella vaikea. :(


    • öö**öö

      Ei se sua rakasta. Mä olen rakastunut enkä osaa edes ajatella onko mun rakkaudella suhdetta toisen kanssa saati mitä sillä on ennen ollut. Itse en haluaisi rakkaudelleni kertoa mitään ajasta ennen häntä. Mielessäni on vain minä sekä hän.

    • surullinen n

      Kiitos rehellisistä mielipiteistä! :) Kirjoitan hieman lisää...

      Mun tilanteessa on valtava ristiriita: Toisaalta mies on valtavan romanttinen, ja osaa puhua (lue:kehua :D) todella kauniisti, mutta sitten taas toisaalta hän on aiheuttanut mulle jatkuvasti pahaa mieltä kertomalla em. asioita. Itse en voisi kuvitellakaan sanovani mitään, millä pahoittaisin hänen mielensä. Asioista on ollut piiiitkiä keskusteluja, ja tuntuu, että niiden jälkeen epämiellyttävät kommentit ovat kyllä vähentyneet, miltei poistuneet kokonaan.

      Toinen ristiriita tässä asiassa on se, että ex on tehnyt sellaisia asioita, joiden jälkeen tuskin kukaan mies enää voisi haluta olla yhdessä. Mies on kertonut keskustelleensa asioista miespuolisten kavereidensa, ja hän väittää tällä tavalla päässeensä asioista yli.

      Minulle on herännyt tällainen kysymys: Miksi mies toisaalta loukkaa minua kertomalla epämiellyttäviä yksityiskohtia hänen ja exänsä elämästä, mutta jos itse kysyn jotain asiaa koskien menneitä, hän kuittaa asian sillä, että hän on jo päässyt yli asioista puhumalla kavereiden kanssa? Hän toisaalta loukkaa kertomalla yllättäen jotain, esim. seksiin liittyvää, ja sitten jos kysyn asiallista asiaa, hän ei välttämättä halua puhua siitä. Jos toisen kanssa haluaa yhteisen tulevaisuuden, niin eikö silloin pitäisi vastata toisen mieltä vaivaaviin kysymyksiin, eikä kuitata niitä jollain kaverijutuilla? Onko mun muka välttämätöntä kuulla entisestä elämästä kaikkein äklöimmät jutut?

      • viisauttaviisautta

        Hei surullinen n.
        Olen iloinen puolestasi, että olet ollut rohkea ja ottanut anonyymisti julkiseen keskusteluun kipeän aiheen. Todennäköisesti sama koskettaa jollain tapaa muitakin. Olethan ottanut huomioon sen, että miesehdokkaasi kertoo sinulle tietysti vain oman näkemyksensä tuosta "hirveästä eksästä".
        Eksät ovat jostain kumman syystä aina niiiin kauheita (?)

        Kuvailemasi mies mahdollisesti tosiaan pitää sinua terapeuttinaan olipa totuus hänen sepittelyihinsä mikä tahansa. Ei hyvä. Ehkäpä se ekskin huomasi saman.

        Tuollainen, sanoisinko rakkaudessa luonnevikainen tyyppi on yleensä mustasukkainen ja jatkossa se näkyy, joskus jopa tuntuu...Osaatko nähdä tämän puolen. Rakkautta on suojautua silloin kun näkee ja kokee asian menevän vikaan kuten sinä olet viisaasti tehnyt.


      • näkökantani

        Sanot, että hän puhuu sinulle aiemmasta seksielämästään. Onpa pöyristyttävää.
        Mikäli teillä oli hänen kanssaan seksielämä ihanaa, antoisaa tai edes tyydyttävää niin vielä pöyristyttävämpää kertoilla aiemmasta. Mikähän syy tuollaiseen käytökseen on, onko se ajattelemattomuutta (voi olla mikäli olette nuoria), vertailua, halua nostattaa sinun naiseuttasi mikäli olet edellistä parempi sängyssä vai onko se päinvastoin kaipuuta edellisen seksuaalisuuteen. Mene ja tiedä, tuskin selviää.


    • medee

      ihan kuin hän haluaisi tahallaan loukata sinua ja satuttaa, osua arkoihin kohtiin ja nauttis vielä siitä... tosin en tiedä sit teidän tilannetta tarkemmin :/

    • moi.

      Kyse ei välttämättä ole siitä, etteikö hän rakastaisi sinua. Mies voi olla luonteeltaan ajattelematon tai haluaa tehdä sinut mustasukkaiseksi. Suosittelen ottamaan asian puheeksi jos tulee uusi samankaltainen tilanne, ja sano miehellesi että et halua kuulla moisia asioita. Jos hän sinua rakastaa ja arvostaa, ottaa hän sen tosissaan, jos ei, ei ole hän arvoisesi ;)
      Itsellä oli samankaltainen tilanne jolloin sanoin miehelle etten halua kuulla entisistä seksiseikkailuistaan, niin kertoi hän minun olevan sairaalloisen mustasukkainen! onneksi suhde oli vielä alussa ja tajusin heittää moskan pois! :P

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5285
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1790
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1355
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1240
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1219
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe