Haluaisin tiedustella, onko minun kanssani samasta asiasta kärsiviä naisia??
Minulla on ilmentynyt ikävää, joskus hyvin voimakasta kirvelyä ja polttelua joko seksin aikana tai jälkeen. Aluksi oletin sen vain olevan hiiva(aikaisemminkin ollut). Mutta en ole silti moista polttelua alapäässäni aikaisemmin tuntenut.
Polttelu ei välttämättä aina häiritse seksin aikana, enkä huomaa sitä kuin vasta seksin jälkeen, kun olen pesulla. En välttämättä edes siloinkaan.
Aluksi mietimme kumppanini kanssa, voisiko se johtua siitä, että olen allerginen käyttämillemme liukasteille. Vaihdoimme silikoonia sisältäneestä liukasteesta vesi pohjaiseen liukasteiseen, ja aluksi ongelma häipyi, mutta nyt se on tullut takaisin.
Olen syönyt e-pillereitä nyt reippaasti yli vuoden, ja lopetimme kondoomin käytön puolenvuoden pillerien syönnin jälkeen. Kodoominkin kanssa minulla ilmeni samanlaista polttelua, joka oli silloin ikävämpää ja voimakkaampaa. Jouduimme moneen kertaan keskeyttämään, kun kipu oli liian kova.
Osaako joku sanoa, mistä on kyse?
En ole kehdannut ottaa asiaa puheeksi gynen kanssa, ja minua on nyt alkanut _pelottamaan_, josko minulla olisi jokin _sukupuolitauti_!!! :(
Kumppanillani on huuliherppes, joten olen vasta vähän aikaa sitten alkanut pohtia ja pelätä, että onko mitenkään mahdollista, että minuun olisi tarttunut herppes suuseksi harrastuksen myötä???
Auttakaa tietämätöntä ja pelokasta!! :(
APUA!!! Polttelua seksin aikana/ jälkeen...
Pelokas ja kokematon
0
92
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832