Mahdollinen virus tai verkkomato

?

Eli siis pari päivää sitten huomasin ensin, että kun menen Youtubeen ja aloitan katsomaan jotain videota, se toimii ehkä pari sekuntia, jonka jälkeen vain ääni kuuluu jonkin aikaa ja sitten se kokonaan kaatuu. Jo siinä vaiheessa kun kuva ei toimi, ei sivulle tai muille välilehdille ja ikkunoille voi tehdä mitään. Tehtävienhallinta väitää, ettei ohjelma ole kaatunut ja video rupeaa äkisti toimimaan, kun klikkaan juuri tätä tehtävää ja olen sulkemassa ohjelman. Jatkaa temppuiluaan, jos en aiokaan sulkea ohjelmaa. Kaikki Firefoxin liitännäiset ja lisöosat löytyvät ja samaa se alkaa tehdä myös pdf-tiedostojen kanssa, eli selain kaatuu. Noh, kun suljen Firefoxin, sitä ei voi enää käynnistää uudelleen, sillä se on jo käynnissä koneen mukaan. Siksi käytän Exploreria taas pitkän ajan jälkeen. Mutta Explorerkin lagii, kirjoittaessa ja sen jälkeen kursoria nuolinäppäimillä siirtäessä kestää toisinaan hyvin kauan, ennen kui mitään tapahtuu. Tätäkään ei ole ennen ollut millään selaimella. Skannasin sitten koneen tuolla Microsoftin omalla virustorjunnalla ja se löysin lataavan troijalaisen sekä ohjelman, joka etsii koneen heikkouksia. Kummatkin poisti, mutta netti käyttäytyy edelleen yhtä oudosti.
Eli nyt mietin, voiko tämä olla jokin virus (troijalaisen lähettämä?) tai ihan verkkomato vai mistä johtuu, että tietyntyyppiset toiminnot tietyllä selaimella eivät toimi, ja kun on sulkemassa ne lopeta tehtävä-painikkeella, ne alkavat taas toimia. Hieman sekavasti selitetty, mutta jos joku vaivautuu vastaamaan.

5

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vapunen

      Kokeile scannata kone vielä tällä ohjelmalla: http://www.malwarebytes.org/

      Eli asenna se ja päivitä. Sen jälkeen laita täysi tarkistus päälle. Ohjelma kannattaa poistaa, jos se ei löytänyt mitään.

      • malwa bytes org

        Vapunen, miksi tuo ohjelma pitäisi poistaa ellei löydä mitään?


      • vapunen
        malwa bytes org kirjoitti:

        Vapunen, miksi tuo ohjelma pitäisi poistaa ellei löydä mitään?

        Koska jos koneessa on jo virustorjunta ohjelma, niin sillä ei käytännössä tee mitään... Siis tuon tarkistuksen jälkeen.


      • malwa bytes org
        vapunen kirjoitti:

        Koska jos koneessa on jo virustorjunta ohjelma, niin sillä ei käytännössä tee mitään... Siis tuon tarkistuksen jälkeen.

        Huono perustelu.
        Virustorjunnan ohi voi päästä ja pääsee haittoja, jotka eivät ilmene millään tavalla ( kokemusta on ). Tuolla ohjelmalla on mahdollista havaita ne ja siksi teenkin tuolla tarkistuksen pari kertaa kuussa.
        Se on pysyvästi koneessani.
        2 parasta Windowsin apuohjelmaa ovatkin Ccleaner ja MBAM.


    • Omenoiden kuningas

      Ilman tuota äkillistä toiminnan alkamista kun tehtävienhallinnasta alkaa sammuttamaan, niin tuon voisi pistää koneen hitauden piikkiin... Kannattaa kokeilla ajaa kone läpi erilaisilla virustorjuntaohjelmilla, ihan useaan kertaan vaan monella eri ohjelmalla jotta saisi sen viruksen sieltä pois...Jos ei esim. 7:n ohjelman jälkeenkään ole löytynyt mitään, niin sitten kannattaa jo luovuttaa... En tiedä että saisikohan ne huoltomiehet tuolle mitään tehtyä... Kannattaahan sitäkin kokeilla tietysti jos ei muutakaan keksi enää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe