hyökkivä kissa

epätoivoinen

Hei!

Olisiko jollakulla neuvoa itsepäisen nuoren burmapojan kouluttamiseen? Kissa on leikattu ja reilun vuoden ikäinen. Se on hyvästä kodista, eikä ole luovutettu liian aikaisin. Sen käytöksessä ei ole tapahtunut muutosta, vaan ongelmia on ollut alusta asti. Kissa siis hyökkii ihmisten päälle, erityisesti kohti kasvoja. Kädet ovat jatkuvasti verinaarmuilla, kun yritän suojata kasvojani. Olemme yrittäneet suihkepulloa, kieltämistä, lelun tarjoamista, mutta kissa vain yltyy komentelusta eikä lelukaan ole auttanut. Viimeisin kokeilu on ollut hellä alistaminen. Eli välittömästi hyökkäyksen jälkeen kissa painetaan maahan kyljelleen ja estetään liikkumasta niin kauan, että se "kerjää vapautusta" hiljaa miukaisten. Useimmiten hyökkiminen loppuu sillä kertaa, mutta välillä toimenpiteen joutuu toistamaan useamman kerran. Lopullisesti emme ole kuitenkaan saaneet hyökkimistä loppumaan. Meillä ei ole muita kissoja, eikä puolisoni halua toista kissaa hankkia. Tämä hyökkiminen on erittäin kiusallista. Nykyään ei juuri uskalleta kutsua vieraita, kun joutuu jännittämään, miten kissa käyttäytyy. Puolisoni on uhannut, että kissasta luovutaan, jos tuo hyökkiminen ei lopu. Mikä neuvoksi? Onko toivoa, että kissa rauhoittuu edes iän myötä?

17

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jussin mamma

      Jos vieraita tulossa, niin kissa toiseen huoneeseen, ja ovi kiinni. Kissa ymmärtää parhaiten kielloksi äkäisen sihahduksen,, ja vaikka suorastaan sylköisin naamalle, jos ei muu auka. Myöksin käsien yhteen paukaus, juuri hyökkäyshetkellä saa kissan väihtellen luopumaan. Kissa rauhoittuis, jos pääsisi ulos tarhaan kyttäileen hiiriä ja lintuja. 8lintulauta tarhaan tai tarhan välittömään läheisyyteen. Arvelisin että hyökköily on saalistusvietin purkausta, ei mitään muuta. Koirille kehotetaan aina antamaan rodunmukaista tekemistä. vaaniminen ja hyökkily on kissan rodunmukaista tekemistä.
      Oma riiviökin rauhottui ja jätti tapetit ja kirjahyllyt yms rauhaan, kun saatiin 200 neliön tarha ja saa olla ulkona kylläkseen ja tahtoo pariksi kolmeksi tunniksi aamusta ja illasta varastoon metsästämään. Sisällä kissa lähinnä nukkuu.

      • epätoivoinen

        Kiitos vinkeistä. Kerrostaloon ei saada ulkotarhaa ja ohutturkkinen kissa ei talviaikaan tarkene edes parvekkeella montaa minuuttia... Koitetaan kyllä leikittää kissaa, mutta ilmeisesti sitä ei ole tehty riittävästi.


    • halivali.

      Kissa kaipaa selvästi painikaveria. Burma on hyvin sosiaalinen rotu ja yleensä tarvitsee kaverin. Jos ette voi sille kaveria hankkia joko lisäätte aktivointia paljon (tuota painia ei vaan ihminen voi harrastaa) tai annatte kissan kotiin jossa sille voidaan tarjota lajikumppanin seuraa.

    • 10+10

      Halivalin kanssa samoilla linjoilla. Miksi ottaa yksinäinen kissa, kun rotu on tunnetusti hyvin aktiivinen ja vaatii paljon virikkeitä? Voi hyvin olla, että kissa hyökkii yrittäessään saada leikkiä ja toisaalta on varmasti turhautunut, kun ei ole kenen kanssa painia. Joten joko kaveri kissalle (joko samaa tai jotain muuta aktiivista rotua) tai kissa kotiin, missä sillä on seuraa.

      Minkä verran kissaa aktivoidaan nyt ja mitä keinoja käytetään? Onko sillä kiipeilypuita, pääseekö se hyödyntämään asunnon neliöiden lisäksi kuutiot? Minkä verran se on päivittäin yksin (työpäivän/enemmän/vähemmän)? Onko sillä sinä aikana mitään tekemistä? Oletteko hankkineet sille aktivointileluja? Esim. zooplus.fi osoitteesta löytyy monenlaista ja on luotettava kauppa. Onko radio päällä kissan ollessa yksin?

      Pääseekö kissa valjaissa ulos? Tietenkään ohutturkkinen ei kauan pakkasilla pärjää ulkona, mutta se muutamakin minuutti jossain metsäpläntillä voi tehdä hyvää. Eli ei ulkoilua autoteiden varrella, ne vaan pelottaa kissaa. Ja parvekkeen voi verkottaa, talvi on ainoa vuodenaika kun kissa varmasti ulkoilee vähemmän, mut sille voi rakentaa ikkunaa kulkuluukun, jonka kautta se pääsee sisään ja ulos aina halutessaan. Tai sitten vietät aikaa kissan kanssa siellä parvekkeella. Kesäisin voi sitten pitää ikkunaa auki koko ajan, jolloin kissa päättää kulkemisestaan.

      Minä en missään nimessä rankaisisi kissaa kuvatulla "alistamisella", siinä kärsii vain kissan luottamus teihin. Sähähdys ja perään murinaa on kissojen kielellä sanottuna "pysy poissa." Jos kissa lopettaa hyökkäämisen sillä kertaa, aletaan leikittää kissaa. Silloin kun kissa on hyökkäysvalmiudessa, ei leikkiä aloiteta, koska tällöin se ymmärtää, että hyökkimisestä seuraa leikkiä. Hyökkäämisen jälkeen siis pidetään vähän "taukoa", ja jos kissa pysyy rauhallisena, aletaan leikkiä. Hankkikaa erilaisia leluja ja pistäkää osa niistä välillä piiloon jotta ne voi myöhemmin esitellä "uusina." Jos kissa tykkää kissanmintusta (onko kokeiltu?), lelut voi laittaa "hajustumaan" kissanminttuun - tämä lisää intoa.

      Jos kissa päädytään pitämään ja otetaan sille kaveri, kannattaa edelleen aktivoida molempia. Ne saavat toki seuraa toisistaan mutta sisäkissa tarvitsee muutakin aktivointia kuin kaverin.

    • epätoivoinen

      Tiesimme kyllä, että kyseessä on aktiivinen rotu, mutta aktiivisuus ylitti kyllä kaikki odotukset... Pääasiassa kissa on yksin noin 6-7 tuntia, joskus toki enemmänkin. Kissalla on kiipeilyteline ja se saa kiipeillä myös hyllyjen päälle. Radiota emme ole jättäneet päälle. Olisiko siitä kissalle "seuraa"? Tähän asti olemme löytäneet vain ruokaan liittyviä aktivointileluja, mutta kissa syö vähän ja ne kiinnostavat vain nälkäisenä. Kesällä olemme käyneet valjaissa ulkona, mutta kissa ei tosiaan halua olla edes parvekkeella näin talvella, joten olen ajatellut, ettei sitä kannata viedä ulos talvisaikaan. Kissanminttuakin on kokeiltu, mutta kissa ei mielellään leiki yksin. Olemme kyllä huomanneet kissassa turhautumisen merkkejä. Yksin ollessaan se saattaa pureskella vaatteita ja etsii niitä mitä hankalimmista paikoista. Oli varmaan virhe valita menevään perheeseen tällainen kissarotu, mutta millään en haluaisi näin kivasta kissasta luopua...

    • kaverin kaipausta

      onko mahiksia jakaa kissa jonkun kanssa. Viedä esim päiväksi naapuriin hoitoon? Joku yksinöinen mummu työmatkan varrella voisi olla hyvinkin kiinnsotunut saadessaan päiväseuraa , vaikka ei jaks akoko kissaa yksin hoitaa

      • epätoivoinen

        se olis hieno idea. En vain tunne sellaista "mummoa" :)


      • kaverin kaipausta
        epätoivoinen kirjoitti:

        se olis hieno idea. En vain tunne sellaista "mummoa" :)

        ilmoita kaupan seinässä. Kuka tietää, vaikka joku mummo tai vaari asiasta innostuisi.


    • hmmm...

      Animal Planetilta tulee loistava kissapsykologi-ohjelma: ''My cat from hell''. Siinä on ollut paljon kissoja, jotka ovat agressiivisia omistajiaan kohtaan ja kerran oli myös hyperaktiivinen sfinksi-kissa. Ohjelman kissapsykologilla oli loistavia koulutuskeinoja ja ne toimivat. Pystyisitkö katsomaan näitä jaksoja esim. netistä jos kanava ei teillä näy?

      Tulee myös mieleen että ottakaa selvää kissanne rodusta ja kissan käytösongelmista yleensä. Ehkä kissan kasvattajakin osaisi neuvoa? Mutta älkää luovuttako!

    • epätoivoinen

      Kasvattajan kanssa on keskusteltu, mutta hänellä ei ollut kokemusta vastaavasta... Kiitos ohjelmavinkistä. Löytyi netistä :)

    • SuN____

      Leikitätkö kissaasi kuinka paljon? Liikkuuko ulkona vai täysin sisäkissä? Kissallasi saattaa olla ehkä liikaa virtaa, tuolloin kannattaa ruokavaliota tarkastella ja aktiivisuutta lisätä
      .
      Kun kissasi hyökkää, ota hellä mutta napakka ote niskasta. Kun pidät niskasta se ei pysty puremaan sinua, yrittää varmasti kynsiä ensin mutta kun pidät rauhallisesti ja varmasti otetta joko sylissäsi tai hellästi lattiaa vasten, niin kissan pitäisi rauhottua. Emokissa käyttää tätä pentujaan kaitsiessa.
      Minun rämäpää urospennun kanssa tämä on toiminut. Ei enää hyöki ja on mitä mainioin sylikissa :).

    • kissamestari

      Ensisijaisesti tässä pitäisi selvittää ensimmäisenä, miksi kissa hyökkii.

      Millaisissa tilanteissa kissa käy päälle? Onko kyseessä esimerkiksi kissan mielestä leikki, eli hyökkiikö se leikillään vai tosissaan? Millainen kissan mielentila on ollut juuri ennen hyökkäystä. Onko se ollut kiihtyneessä mielentilassa (esimerkiksi viettejä nostavat leikit) vai hyökkääkö se yllättäen? Tapahtuuko hyökkimistä teidän molempien kimppuun vai vaan toisen? Tapahtuuko hyökkäämistä koskaan esimerkiksi ruokailun yhteydessä? Silloin kun puhutte puhelimeen tai katsotte telkkaria? Silloin kun leikitte kissan kanssa?

    • epätoivoinen

      Kissaa leikitetään sen kun kerkiää. Ulkoillaan kesällä. Kissa on huono syömään, joten tuskin ruuasta on liika energia peräisin... Kissa hyökkii joskus leikin yhteydessä, joskus yllättäin esim. kun olemme menneet nukkumaan tai kun meillä on vieraita. Eniten hyökkii minun kimppuuni, mutta myös muiden.

    • kissamestari

      Epäilen että kissa hakee huomiota. Silloin kun se ei saa sitä, se hakee sitä vaikka väkisin.

      Menetätte kissan luottamuksen ottamalla sitä niskasta kiinni tai selättämällä. Kun kissa hyökkää päälle, nosta se reilusti vaikkapa toiseen huoneeseen ja jätä sinne (ovi auki, tarkoitus ei ole eristää kissaa). Vaihtoehtoisesti voit ruiskauttaa suihkepullolla vettä heti, kun se hyökkää.

      • riiviöstä tarpeeksi

        pahantapainen riiviömäinen kissa kun hyökkää, on parasta läpsäyttää naamalle sähähdyksen kera. Ihan kuin emokissa kurittaisi pentua tai ylempiarvoinen kissa ojentaisi uhittelevaa alamaista. Karjahduskin voi tehota, samoin kämmenten lyönti yhteen korvan juuressa. mutta se pitää tpahtua just hyökkäyksen aikaan, ei jälkeen, ei edes paria senkuntia hyökkäyksen loppumisesta, vaan just kesken toimintaa


      • ei läpsitä
        riiviöstä tarpeeksi kirjoitti:

        pahantapainen riiviömäinen kissa kun hyökkää, on parasta läpsäyttää naamalle sähähdyksen kera. Ihan kuin emokissa kurittaisi pentua tai ylempiarvoinen kissa ojentaisi uhittelevaa alamaista. Karjahduskin voi tehota, samoin kämmenten lyönti yhteen korvan juuressa. mutta se pitää tpahtua just hyökkäyksen aikaan, ei jälkeen, ei edes paria senkuntia hyökkäyksen loppumisesta, vaan just kesken toimintaa

        Emo ei läpsäytä pentua naamalle vaan painaa tassulla sen hellästi. Emo harvoin käyttää voimaa vaan enemmänkin helliä otteita. Ihmisen ei pidä läpsäyttää kissaa naamalle, se aiheuttaa kissalle pelkoa ihmistä kohtaan ja voi saada aikaan uuden hyökkäyksen. Meillä ei edes "ylempiarvoinen" ojenna alempiaan läpsäyttämällä, vaan nostamalla tassun ja se riittää. Aina ei tarvita edes sitä tassun nostoa, riittää kun rouva kääntyy katsomaan. Sähinä itsessään voi jo riittää komennukseksi, mutta välttäisin kyllä kaikenlaista fyysistä kuritusta ihmisen puolelta. Kissa osaa varoa liiallisen voiman käyttöä, ihmiseltä se ei välttämättä onnistu.

        Kissan voi painaa niskasta tai selästä alas, eli alistaa sen kuten emo tekee pennuilleen. Tarkoitus ei ole, että sitä niskasta nosteltaisiin tai edes niskanahkaa nostettaisi.

        Totta on se, että komennuksen pitää tapahtua heti, muuten kissa ei osaa yhdistää sitä oikeaan asiaan.


    • 47h3g47h38

      Kissat nyt vaan on tyhmiä.

      Luopukaa kun on vielä siinä iässä että kissarakastajatkaan ei vikise siitä että elukka vaihtaisi omistajaa liian vanhana.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4632
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3433
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2390
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1504
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1403
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1226
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1132
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1018
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe