Se on tuo ihmisen elämä täynnä yllätyksiä, niinkuin minunkin. Nykyään puhutaan siitä kaapista ulos tulosta. Minäkin tulin ulos.
Olin tuossa käymässä yhdessä paikassa ja isäntäväki lähti johonkin ja jäin vahtimaan heidän koiriaan muutamaksi tunniksi. Sanoivat jotta voin hakea kaapista ruokaa itselleni, oli kuulema kinkkua ja vaikka mitä joululta jäänyt.
Kaappi oli sellainen noin kolmen neliön viileäkaappi jossa on hyllyt ja johon mennään sisälle.
Nälkä iski kun ajattelin kinkkuja ja menin sinne kaappiin. Ovi meni perästä kiinni. Keräsin lastin lautaselle ja yritin ulos. Se ripa jolla ovi avataan sisältäpin olikin rikki ja jäin sinne. Jouduin odottamaan lähes 3 tuntia ennenkuin väki palasi ja pääsin kaapista ulos.
Onneksi olen tottunut kylmään joten pärjäsin vaikka vilu ehti iskeä. Hypin siellä lämpimikseni. Onneksi ei nälkä yllättänyt.
Niin minä tulin sitten sieltä kaapista ulos. Oli se helpottavaa kun pääsin sieltä.
Tätä se elämä joskus on.
Tulin kaapista ulos
21
162
Vastaukset
- IkiMuori
No koirat varmaan odotti kylmiön oven ulkopuolella kuolaten kateissaan kun kinkku ja vahti oli heidän ulottumattomissaan oven takana.....
- Mailta
Joo ne hurtat piti vartiota ettei vaan kukaan ryövää minua. Taisi ne kinkut enemmän kiinnostaa.
- Tsemppiä jakava
Karaistunut olet, Mailta, monenlaisiin olosuhteisiin.
- Mailta
Kaikkeen on saanut tottua. Oli se kyllä vähemmän hauska kokemu kinkusta ja savulohesta huolimatta.
Tiedän ne jääkaappikomerot, onneksi ei käynyt pahemmin ja ilmanvaihto toimi!
Aika kamala tilanne, en tiedä miten olisin itse kestänyt suljetussa kaapissa.- Mailta
Se ilmanvaihdon toiminen oli tosiaan ratkaisevaa hengissä pysymiselle.
Ei minua suljettu paikka mitenkään häiritse, mutta ilman loppuminen olisi ollut pahempi. Jos olisin huomannut viitteitäkin siihen niin olisin kylä murtanut oven.
Nyt en viitsinyt koska remontti olisi tullut tosi kalliiksi.
Hengenhätä olisi ollut eri asia. - IkiMuori
Mailta kirjoitti:
Se ilmanvaihdon toiminen oli tosiaan ratkaisevaa hengissä pysymiselle.
Ei minua suljettu paikka mitenkään häiritse, mutta ilman loppuminen olisi ollut pahempi. Jos olisin huomannut viitteitäkin siihen niin olisin kylä murtanut oven.
Nyt en viitsinyt koska remontti olisi tullut tosi kalliiksi.
Hengenhätä olisi ollut eri asia.No hyvä kun selvisit säikähdyksellä ja ilman jälkitauteja. Tuollaiset lukot kannattaisi kyllä aina heti korjata. Ja varalta pitää aina känny taskussa tai kaulassa, jotta saa soitettua apua.
- Kylmää...
Kotonani oli iso kylmäkomero, jossa voitiin säätää sopivaksi ruuille. Se komero poistettiin aikanaan energiasyöppönä ja korvattiin jääkaapilla ja viileäkaapilla. Tyhjää tilaa silti jäi takana. Silloin helteisinä päivinä sinne komeroon lapseni tapasivat mennä viilettämään hetkeksi. Jopa kuurapiiloleikin
aikana lapseni menivät sinne.
Mailta, mahdoitko huomata, että eräs palstalainen on saattanut lähtemään taivaaseen? En ole ihan varma, mutta siltä kuulostaa ... :(...- Mailta
En ole huomannut kuka olisi kuollut. Kenestä on kyse. Kyllä tuntuu kurjalta. Omaisille se on raskas paikka aina.
- Hän lähti kauniisti
Pete-j.
- rtored
Oliko tuo arvailua vai tieto.
Nimimerkille Hän lähti kauniisti.
Mistä olet saanut tietää tuon tiedon? Mitä kun Pete-j tulee kertomaan kuulumiset ja täällä on tuota kirjoitettu hänestä.
Pitää olla ehdottoman varma vakavasta asiasta, kun on kuitenkin kyse kuin kuolema.
Peten tekstejä kun lukee niin niistä huokuu taistelu ja elämänhalu, sekä ne hoidotkin jatkui hänellä.- Mailta
claudia.c kirjoitti:
Nimimerkille Hän lähti kauniisti.
Mistä olet saanut tietää tuon tiedon? Mitä kun Pete-j tulee kertomaan kuulumiset ja täällä on tuota kirjoitettu hänestä.
Pitää olla ehdottoman varma vakavasta asiasta, kun on kuitenkin kyse kuin kuolema.
Peten tekstejä kun lukee niin niistä huokuu taistelu ja elämänhalu, sekä ne hoidotkin jatkui hänellä.Voin olla väärässäkin, mutta tuntuu ettei Petellä ole muuta kuin pitkä hoitojakso eikä jaksa kirjoitella.
Mailta kirjoitti:
Voin olla väärässäkin, mutta tuntuu ettei Petellä ole muuta kuin pitkä hoitojakso eikä jaksa kirjoitella.
Sitä minäkin ajattelen, tai toivon niin.
- 848757
claudia.c kirjoitti:
Sitä minäkin ajattelen, tai toivon niin.
ei ole pete-j
- siukula1
848757 kirjoitti:
ei ole pete-j
kuka sitten vai oliko tuo perätöntä
- 19+8
Ei kai Pete-j?
- -ra
Kenestä on kyse ?
- Voi onnetonta iraa
Sun pojasta,auttaako,jos lukisit muidenkin juttuja kun omias!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760