ns uusi perhe systeemiä, onkuin legolinnaa rakennettaisi, yksi palikka sieltä toinen täältä. Mikä tarkoitus on kasata samanlainen kommuuni samantien kun yksi "linna" hajosi??
Jos pariskunta eroo, niin ne eroo, ei siinä etsitä uusia korvaavia ihmisiä tilalle vaan eletään eronneina sitten kun ei yhteis elo onnistunu. Jos aikuinen haluaa sitten jonkun siihen pyykkiä pesemään tai halkoja hakkaamaan, niin ei niitä tuoda lasten kotiin. Lapset ei ole osallisena eroon, eikä osallisena isän tai äidin korvaavien suhteiden kotileikkeihin.
En voisi kuvitella tilannetta, että itsellä olisiukko tässä korvaamassa isää lapsille, tai että lapsilla olisi isän luon joku akka korvaamassa minua, minähän olen tässä, ei lapset ole minua pihalle laittaneet, ei he tarvi vieraita ihmisiä elämääänsä, samoin on isän laita, jos isä ei riitä niin ei sitä korvata eikä etsitä uutta tilalle.
Ennenkuin tehdän lapsia, pitäisi sopia siitä ettei erota saisi 20 v ennenkuin
lapset ovat aikuisia.
Kukaan lapsista ei ole nähnyt korvaavia ihmisiä elämässään, eikä tule näkemään. Se olisi loukkaavaa lapsia kohtaan.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä
48
328
Vastaukset
- Lasten suusta kuultu
Niin ja sitten lapset sanoo, että teidän olisi pitännyt erota jo aikaa sit, olisi ollut paljon rauhallisempaa. Et silleen..lasten suusta..
- yxmuzi
Ihmisten, varsinkin vanhempien, on syytä hillitä itsensä ja käyttäytyä rauhallisesti. Pienet huomaavaiset teot ja sanat parantavat perheen ilmapiiriä.
Lapsilta ei pidä kysellä neuvoja tai lupaa avioeron suhteen. He saavat siitä elinikäisen syyllisyyden taakan harteilleen, sanoivatpa mitä tahansa. Ja aikuisina he saattavat sanoa jotakin aivan muuta.
Kun ihmisellä on perhe, ei voi ajatella vain omaa "onneaan", vaan koko perheen parasta. Se vaatii aina luopumista omista mieliteoista kokonaisuuden hyväksi. Mutta sillä rakennetaan lapsille hyvää lapsuutta ja tulevaisuutta. - legoukko perhe
yxmuzi kirjoitti:
Ihmisten, varsinkin vanhempien, on syytä hillitä itsensä ja käyttäytyä rauhallisesti. Pienet huomaavaiset teot ja sanat parantavat perheen ilmapiiriä.
Lapsilta ei pidä kysellä neuvoja tai lupaa avioeron suhteen. He saavat siitä elinikäisen syyllisyyden taakan harteilleen, sanoivatpa mitä tahansa. Ja aikuisina he saattavat sanoa jotakin aivan muuta.
Kun ihmisellä on perhe, ei voi ajatella vain omaa "onneaan", vaan koko perheen parasta. Se vaatii aina luopumista omista mieliteoista kokonaisuuden hyväksi. Mutta sillä rakennetaan lapsille hyvää lapsuutta ja tulevaisuutta.Joo mut ero koskettaa myös lapsia, he menettävät kokopiväisen isän tai äidin, ylensä isän. Sitten isä alkaa pelaamaan nappulapeliä lastensa kanssa, vaikkei koko liiton aikan olisi paljon lasten kansa aikaa viettänyt, mutta eron jälkeen lapset alkaa vasta kiinnostaa.
Kyllä lasten mielipide pitää ottaa huomioon jos joku vieras ihminen tunkee lasten kotiin ja elämään. Sitä ei tarvi hyväksyä. - yxmuzi
legoukko perhe kirjoitti:
Joo mut ero koskettaa myös lapsia, he menettävät kokopiväisen isän tai äidin, ylensä isän. Sitten isä alkaa pelaamaan nappulapeliä lastensa kanssa, vaikkei koko liiton aikan olisi paljon lasten kansa aikaa viettänyt, mutta eron jälkeen lapset alkaa vasta kiinnostaa.
Kyllä lasten mielipide pitää ottaa huomioon jos joku vieras ihminen tunkee lasten kotiin ja elämään. Sitä ei tarvi hyväksyä.Koskettaa tietysti, ja nimenomaan lapsia. Syytä avioeroon tai sen ottamatta jättämiseen ei kuitenkaan pidä sälyttää lasten harteille. Aikuiset tehköön omat virheensä, vaikka lapset niistä kalleimman hinnan joutuvatkin maksamaan. Ainakin maksavat sen syyttöminä.
En voi olla ihmettelemättä, kuinka alaikäisten lasten vanhemmilla riittää varaa, aikaa ja kiinnostusta avioeroon ja uusiin suhteisiin. Miksei sitä energiaa käytetä työn tekemiseen ja perheen elintason ja elämisen tason kohottamiseen?
Puolisonvalinta pitää tehdä ennen lasten hankkimista. Sen jälkeen on sopeuduttava ja tehtävä työtä koko perheen parhaaksi.
- rt
Sinä nyt et ymmärrä mitään.....
- jotkut asiat siedett
Niin mitä sinä sitten ymmärrät, riitelet täällä ketjussakin kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Jospa ihan ensimmäisksi istuisit ajattelemaan ja toisekeksi miettisit, miksi haastat rittaa. Onko tullut tehtyä suuriakin mokia ja tyhmyyksiä. Monesti noin kova arvostelu antaa ymmärtää, että sanoja on niin kovasti avun tarpeessa ja millään ei sitä haluaisi myöntää.
Joten toivon sinun nyt todella purkavan sen taakkasi jossakin luotettavassa paikassa ja saat vähän helpomman elämän. - lissu on pelle
jotkut asiat siedett kirjoitti:
Niin mitä sinä sitten ymmärrät, riitelet täällä ketjussakin kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Jospa ihan ensimmäisksi istuisit ajattelemaan ja toisekeksi miettisit, miksi haastat rittaa. Onko tullut tehtyä suuriakin mokia ja tyhmyyksiä. Monesti noin kova arvostelu antaa ymmärtää, että sanoja on niin kovasti avun tarpeessa ja millään ei sitä haluaisi myöntää.
Joten toivon sinun nyt todella purkavan sen taakkasi jossakin luotettavassa paikassa ja saat vähän helpomman elämän.Mistäs sinä tuollaista oot päähäsi saanut ?????????????????
Ihmellisiä nuo sun harhat - Eestä ku esa pakarin
jotkut asiat siedett kirjoitti:
Niin mitä sinä sitten ymmärrät, riitelet täällä ketjussakin kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Jospa ihan ensimmäisksi istuisit ajattelemaan ja toisekeksi miettisit, miksi haastat rittaa. Onko tullut tehtyä suuriakin mokia ja tyhmyyksiä. Monesti noin kova arvostelu antaa ymmärtää, että sanoja on niin kovasti avun tarpeessa ja millään ei sitä haluaisi myöntää.
Joten toivon sinun nyt todella purkavan sen taakkasi jossakin luotettavassa paikassa ja saat vähän helpomman elämän.Lissun kyökkitzykolokiaa.....
- lissu on rasittava
Sä olet tehnyt jo selväksi tuhansilla kirjoituksillasi ettet ymmärrä, helvettiäkö sitä pitää kokoajan toitottaa. Kyllä me on jo tajuttu että olet niin helvetin yksinkertainen ettet ymmärrä mitään, ja olet kateellinen onnellisille ihmisille, voi voi, ikävä sulle!
Ja lopeta jo saatanan tampio nämä typerät aloitukset!- meillä omat säännöst
Kuka on yksinkertainen?
Kyllä monet sen ymmärtää, että äideille ollaan kateellisia, katkeria ja vaikka mitä, mutta kun se ei muuta mitään. Äiti on äiti ja isä on isä, vaikka kuinka heitä haukuttaisiin, se ei auta, ei vaikka uusikko itkisi tuhat päivää, hän ei ole yhtään mitään sen perheen elämässä.
Meillä vielä poikkeus siitä, ettemme hyväksy miehen naisia elämäämme, joten siinä enemmän surtavaa ettei he ole mitään elämässä. Olisin todella huono äiti, jos soisin lasten elämään täysin väärät ihmiset ja vieraat naiset.
Tämä on meidän elämää ja jos olet katkera sille, en voi sille mitään. Hyvälle ollaan aina kateellisia. - lapsipuoli/puolilaps
meillä omat säännöst kirjoitti:
Kuka on yksinkertainen?
Kyllä monet sen ymmärtää, että äideille ollaan kateellisia, katkeria ja vaikka mitä, mutta kun se ei muuta mitään. Äiti on äiti ja isä on isä, vaikka kuinka heitä haukuttaisiin, se ei auta, ei vaikka uusikko itkisi tuhat päivää, hän ei ole yhtään mitään sen perheen elämässä.
Meillä vielä poikkeus siitä, ettemme hyväksy miehen naisia elämäämme, joten siinä enemmän surtavaa ettei he ole mitään elämässä. Olisin todella huono äiti, jos soisin lasten elämään täysin väärät ihmiset ja vieraat naiset.
Tämä on meidän elämää ja jos olet katkera sille, en voi sille mitään. Hyvälle ollaan aina kateellisia.Minun mielestäni Lissu on tavallaan oikeassa näissä jutuissaan - erolapsen osa uusperhekuvioissa on kohtuullisen rasittavaa juuri niille lapsille. Voisi ihan tehdä kyselyn aikuisille uusperhekuvioissa seilanneille lapsille mitä mieltä he ovat lapsuudestaan sukkuloidessaan kahden perheen väliä ja yrittäessään miellyttää uusia vanhempien kumppaneita jotka kaikesta huolimatta ovat ja pysyvät vieraina - aina. Itse voin ilmoittautua sihen joukkoon, joka pitää uusperhejuttuja syvältä .. ja olen itse jo mummo. Minun ns. äitipuoleeni en enää isäni kuoleman jälkeen ole missään tekemisissä ja ihan syystä - ei tarvitse olla mielinkielin isän onnen vuoksi. Eikä äitipuolessani oikeastaan sillä lailla mitään sormella osoitettavaa vikaa ollut, mutta vieras oli ja vieraaksi jäi. Ja samalla kyllä vieraannutti minut isästänikin - en tiedä tahallaanko, mutta me isäni lapset olimme aina isän uuden vaimon myötä perheeseen kuulumattomia..vaimon omat lapset taas olivat in..
- lissun puolella
lapsipuoli/puolilaps kirjoitti:
Minun mielestäni Lissu on tavallaan oikeassa näissä jutuissaan - erolapsen osa uusperhekuvioissa on kohtuullisen rasittavaa juuri niille lapsille. Voisi ihan tehdä kyselyn aikuisille uusperhekuvioissa seilanneille lapsille mitä mieltä he ovat lapsuudestaan sukkuloidessaan kahden perheen väliä ja yrittäessään miellyttää uusia vanhempien kumppaneita jotka kaikesta huolimatta ovat ja pysyvät vieraina - aina. Itse voin ilmoittautua sihen joukkoon, joka pitää uusperhejuttuja syvältä .. ja olen itse jo mummo. Minun ns. äitipuoleeni en enää isäni kuoleman jälkeen ole missään tekemisissä ja ihan syystä - ei tarvitse olla mielinkielin isän onnen vuoksi. Eikä äitipuolessani oikeastaan sillä lailla mitään sormella osoitettavaa vikaa ollut, mutta vieras oli ja vieraaksi jäi. Ja samalla kyllä vieraannutti minut isästänikin - en tiedä tahallaanko, mutta me isäni lapset olimme aina isän uuden vaimon myötä perheeseen kuulumattomia..vaimon omat lapset taas olivat in..
Aivan, hän on osunut aina asian ytimeen ja harmittaa monia. JOku joka uskaltaa sanoa suoraan, täällä sitä ei vain aina hyväksytä, pitää mennä massan mukaan. Ei perhe elämä ole mitään äänestystä, että mitä enemmän on samaa mieltä, on aina oikea ratkaisu, näin se ei ole. Vaikka ongelmat ovat samat, jokainen perhe ratkaisee sen sillä tavalla mikä on oikein heidän kohdallaan.
Suora puhe on uhka monelle. - fgyhujbm,-.
lissun puolella kirjoitti:
Aivan, hän on osunut aina asian ytimeen ja harmittaa monia. JOku joka uskaltaa sanoa suoraan, täällä sitä ei vain aina hyväksytä, pitää mennä massan mukaan. Ei perhe elämä ole mitään äänestystä, että mitä enemmän on samaa mieltä, on aina oikea ratkaisu, näin se ei ole. Vaikka ongelmat ovat samat, jokainen perhe ratkaisee sen sillä tavalla mikä on oikein heidän kohdallaan.
Suora puhe on uhka monelle.Taas lissu kehuu itseään.....BUA-HAH-HAAA SÄÄLITTÄVÄÄ
- toinen aikuinen.
lissun puolella kirjoitti:
Aivan, hän on osunut aina asian ytimeen ja harmittaa monia. JOku joka uskaltaa sanoa suoraan, täällä sitä ei vain aina hyväksytä, pitää mennä massan mukaan. Ei perhe elämä ole mitään äänestystä, että mitä enemmän on samaa mieltä, on aina oikea ratkaisu, näin se ei ole. Vaikka ongelmat ovat samat, jokainen perhe ratkaisee sen sillä tavalla mikä on oikein heidän kohdallaan.
Suora puhe on uhka monelle.jep, minun äitini kuoli kun olin 14v ja isäni otti uuden vaimon vuoden kuluttua, veljeni ja minä emme koskaan tulleet tuon naisen kanssa kunnolla toimeen,mutta siedettiin sitä kyllä, ensinnäkin se oli kova komentaan ja aina meidän piti jotain kotitöitä tehdä se ei suvainnu olleskaan mitään "laiskuutta",sen omat lapset oli jo aikuisia, ja meille erittäin etäisiä.
Se haukku ja marmatti joka asiasta ihan pienistäkin jutuista se teki hirveen ison ja jollei ollut tressiä niin jostai se sen taikoi ja taas kaikki oltiin tressaantuneita.
Isä teki vuorotyötä ja me oltiin sen kanssa usein yksikseen ja koskaan se ei moittinut meitä isän ollessa kotona.
Sen silmistä näki et se vihas meitä oltiin se välttämätön paha joka isän mukana tuli.
No aikanaan, kun me jo melkeen aikuisia se sairastu syöpään ja sairastelun aikana siitä tuli entistä häijympi, se kuoli siihen syöpään ja me olimme sisimmässämme iloisia, mutta ei sanottu sitä isälle, isä kuiteski tykkäs siitä naisesta.
Tahdoin tällä sanoa, ettei ne uudet äitipuolet aina niin kivoja ole, ja meillä ei ollut edes omaa äitiä puolustamassa meitä.
Itsekin olen eronnut ja nyt uusperheen äiti ja me olemme tulleet erittäin hyvin juttuun kaikki onneksi. - lissu on silkkaa saa
meillä omat säännöst kirjoitti:
Kuka on yksinkertainen?
Kyllä monet sen ymmärtää, että äideille ollaan kateellisia, katkeria ja vaikka mitä, mutta kun se ei muuta mitään. Äiti on äiti ja isä on isä, vaikka kuinka heitä haukuttaisiin, se ei auta, ei vaikka uusikko itkisi tuhat päivää, hän ei ole yhtään mitään sen perheen elämässä.
Meillä vielä poikkeus siitä, ettemme hyväksy miehen naisia elämäämme, joten siinä enemmän surtavaa ettei he ole mitään elämässä. Olisin todella huono äiti, jos soisin lasten elämään täysin väärät ihmiset ja vieraat naiset.
Tämä on meidän elämää ja jos olet katkera sille, en voi sille mitään. Hyvälle ollaan aina kateellisia.Hyvinpä taas näytit kuka aloituksen takana oli !!!
Ja kyllä SINÄ OLET YKSINKERTAINEN JA TYHMÄ!
Jos et tajua niin mitä helvettiä me sille voidaan. Ei voi kauhalla vaatia kun on sormustimella annettu.
EI KUKAAN HALUA SUA ELÄMÄÄNSÄ;EI KUKAAAN!
KUKA TOLLASEN RASITTAVAN PASKAN KANSSA HALUAIS OLLA TEKEMISISSÄ.
KUKAAN EI TUU SUN HAUDALLE EIKÄ SUA ITKE: PÄINVASTOIN LAITETAAN BILEET PYSTYYN - Maasta se pienikin p
lissu on silkkaa saa kirjoitti:
Hyvinpä taas näytit kuka aloituksen takana oli !!!
Ja kyllä SINÄ OLET YKSINKERTAINEN JA TYHMÄ!
Jos et tajua niin mitä helvettiä me sille voidaan. Ei voi kauhalla vaatia kun on sormustimella annettu.
EI KUKAAN HALUA SUA ELÄMÄÄNSÄ;EI KUKAAAN!
KUKA TOLLASEN RASITTAVAN PASKAN KANSSA HALUAIS OLLA TEKEMISISSÄ.
KUKAAN EI TUU SUN HAUDALLE EIKÄ SUA ITKE: PÄINVASTOIN LAITETAAN BILEET PYSTYYNJopas olet katkera ja epätoivoinen ihminen. Kyllä sua ymmärretään, purkaa tänne vaan pahaolosi, se helpottaa.
Hoitoakin varmaaan on saatavilla, kyseleppäs jos pääsisit pian. Hyvää päivän jatkoa... yritä tsemppaa itseäsi.
Olemme sinun puolellasi. - LissuLissuLissuLissu
lissun puolella kirjoitti:
Aivan, hän on osunut aina asian ytimeen ja harmittaa monia. JOku joka uskaltaa sanoa suoraan, täällä sitä ei vain aina hyväksytä, pitää mennä massan mukaan. Ei perhe elämä ole mitään äänestystä, että mitä enemmän on samaa mieltä, on aina oikea ratkaisu, näin se ei ole. Vaikka ongelmat ovat samat, jokainen perhe ratkaisee sen sillä tavalla mikä on oikein heidän kohdallaan.
Suora puhe on uhka monelle.Lissu ja Lissun lisäpersoonat keskustelee täällä keskenään....Hih!
- ++++++++++++++4345
Maasta se pienikin p kirjoitti:
Jopas olet katkera ja epätoivoinen ihminen. Kyllä sua ymmärretään, purkaa tänne vaan pahaolosi, se helpottaa.
Hoitoakin varmaaan on saatavilla, kyseleppäs jos pääsisit pian. Hyvää päivän jatkoa... yritä tsemppaa itseäsi.
Olemme sinun puolellasi.Buahahahahaa Lissu......
- lissu joutais delata
Maasta se pienikin p kirjoitti:
Jopas olet katkera ja epätoivoinen ihminen. Kyllä sua ymmärretään, purkaa tänne vaan pahaolosi, se helpottaa.
Hoitoakin varmaaan on saatavilla, kyseleppäs jos pääsisit pian. Hyvää päivän jatkoa... yritä tsemppaa itseäsi.
Olemme sinun puolellasi.Lissu ei osaa vaihtaa tätä, oot katkera mee hoitoon-levyä.... no ei raukka muuta osaa kun on niin helvetin tyhmä!
Idiootti, idootimpi, lissu - lissu ry
lissu joutais delata kirjoitti:
Lissu ei osaa vaihtaa tätä, oot katkera mee hoitoon-levyä.... no ei raukka muuta osaa kun on niin helvetin tyhmä!
Idiootti, idootimpi, lissuSie et osaa vaihtaa tota lissuteemaa... kaikki on lissuja, huomaa et siekii oot lissu.
- Vihastunut sinuun!!!
++++++++++++++4345 kirjoitti:
Buahahahahaa Lissu......
Mitä ihmettä sä aina täällä buuailet!! Miks otat kaikki jutut täällä HENKILÖKOHTAISESTI??
Eihän ne oo sun elämää, anna muiden kertoa mitä he tuntee ja miten kokee elämänsä asiat.
Et sinäkään kovin terveeltä vaikuta, kun joka hemmetin juttuun buuailet ja lissuttelet. - Sattuiko ?
Vihastunut sinuun!!! kirjoitti:
Mitä ihmettä sä aina täällä buuailet!! Miks otat kaikki jutut täällä HENKILÖKOHTAISESTI??
Eihän ne oo sun elämää, anna muiden kertoa mitä he tuntee ja miten kokee elämänsä asiat.
Et sinäkään kovin terveeltä vaikuta, kun joka hemmetin juttuun buuailet ja lissuttelet.Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!
- Sattuiko ??
lissu ry kirjoitti:
Sie et osaa vaihtaa tota lissuteemaa... kaikki on lissuja, huomaa et siekii oot lissu.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!!!
- Tais sinuun osua!
Sattuiko ? kirjoitti:
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!
AIVAN!! SINÄPÄ SEN SANOIT! Ota siitä opiksesi äläkä aina buhhaile... alat kerankin oppia!
- lissy ry
Sattuiko ?? kirjoitti:
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!!!
Samaa voi kysyä sinulta! Katkeran epätoivoinen ihminen.
- lissu on säälittävä
Tais sinuun osua! kirjoitti:
AIVAN!! SINÄPÄ SEN SANOIT! Ota siitä opiksesi äläkä aina buhhaile... alat kerankin oppia!
Älise vaan lissu-rukka niin saadaan nauraa sulle lisää
- lissu on säälittävä
lissy ry kirjoitti:
Samaa voi kysyä sinulta! Katkeran epätoivoinen ihminen.
Älise vaan lissu-rukka niin saadaan nauraa sulle lisää
- Lapsipuoli/puolilaps
lissu on säälittävä kirjoitti:
Älise vaan lissu-rukka niin saadaan nauraa sulle lisää
Minä kyllä myönnän, että lukeminen kaikenmaailman isiä ryöstävistä naikkosista on mennyt täällä jo yli hilseen - vuosia sitten, mutta se perusjuttu, että lapset joutuvat uusperhekuvioissa tulilinjalle - se on sellainen asia, että niin uusfrouvat kuin exätkin saisivat vähän aikuisen oikeasti miettiä missä mennään .. isistä nyt puhumattakaan. Uusfrouvasta kun ei saa ihmeeelläkään exien lasten äitejä.. lapset ovat vanhemmilleen solidaarisia ja vanhempiensa puolisoita siedetään oman isin tai äidin vuoksi. Jos hyvin käy, niin opitaan pitämäänkin. Mutta siinä se on ja sää. Minullakin ystävä, joka lähti uusperheilemään lähes teini-ikäisille lapsille - poikkeuksena tässä kuitenkin, että lasten oma äiti oli kuollut. Eihän ne lapset uutena äitinään pitäneet vaan tunkeilijana kodissaan eikä äitinä olemisesta kannattanut edes puhua. Lasten kasvaessa tilanne on sillä lailla muuttunut, että ystäväni on vastuullinen aikuinen ja lapset suhtautuvat nyt myötäelävästi - koska muuta mahdollisuutta ei tilanteeseen ole - ystäväni tuli ja jäi ja vuosien varrella lapsetkin tajusivat. että tuo akka ei lähde huushollista mihinkään. Kysyä kuitenkin sopii, mitä mieltä ovat sitten kun aikuisia ovat.
Niin meidän kaikkien tulisi elää - ettei tulisi tuomitsevia lauseita aikuisiässä niiltä henkilöiltä, joiden elämään on vaikuttanut äiti/isäpuolen roolissa. Lapsillakin on pitkä muisti. - Buahahahahahaaa
Tais sinuun osua! kirjoitti:
AIVAN!! SINÄPÄ SEN SANOIT! Ota siitä opiksesi äläkä aina buhhaile... alat kerankin oppia!
Buahahahahahahaaahaaaaa......Lissuuuuuuu....!!!!
- paras ratkaisu!
Lapsipuoli/puolilaps kirjoitti:
Minä kyllä myönnän, että lukeminen kaikenmaailman isiä ryöstävistä naikkosista on mennyt täällä jo yli hilseen - vuosia sitten, mutta se perusjuttu, että lapset joutuvat uusperhekuvioissa tulilinjalle - se on sellainen asia, että niin uusfrouvat kuin exätkin saisivat vähän aikuisen oikeasti miettiä missä mennään .. isistä nyt puhumattakaan. Uusfrouvasta kun ei saa ihmeeelläkään exien lasten äitejä.. lapset ovat vanhemmilleen solidaarisia ja vanhempiensa puolisoita siedetään oman isin tai äidin vuoksi. Jos hyvin käy, niin opitaan pitämäänkin. Mutta siinä se on ja sää. Minullakin ystävä, joka lähti uusperheilemään lähes teini-ikäisille lapsille - poikkeuksena tässä kuitenkin, että lasten oma äiti oli kuollut. Eihän ne lapset uutena äitinään pitäneet vaan tunkeilijana kodissaan eikä äitinä olemisesta kannattanut edes puhua. Lasten kasvaessa tilanne on sillä lailla muuttunut, että ystäväni on vastuullinen aikuinen ja lapset suhtautuvat nyt myötäelävästi - koska muuta mahdollisuutta ei tilanteeseen ole - ystäväni tuli ja jäi ja vuosien varrella lapsetkin tajusivat. että tuo akka ei lähde huushollista mihinkään. Kysyä kuitenkin sopii, mitä mieltä ovat sitten kun aikuisia ovat.
Niin meidän kaikkien tulisi elää - ettei tulisi tuomitsevia lauseita aikuisiässä niiltä henkilöiltä, joiden elämään on vaikuttanut äiti/isäpuolen roolissa. Lapsillakin on pitkä muisti.Me olemme selvinneet niin niinhelpolla, kun aikoinamme kielsimme ex miehen naisten tulon meille ja olemasta missään tekemisissä meidän kanssa, eikä lapsia saanut nähdä. Se on meidän perheen ratkaisu ja todella hyvä, parempaa ei ollut voinut toivoa. Kun ei ole missään tekemisissä vieraiden ja epätoivoisten naikkostenk anssa, ei tule ongelmia. Me emme heitä tarvi ja sillä sipuli, ja lapset ovat olleet tyytyväisiä elämään, kun ei ole tarvinnut peläta eikä tulla haukutuksi.
Meidän elämään ei miehen naikkoset mahdu. Halusimme elää vain rauhassa ja sen ex mies on meille taannut, ei ole tyrkyttänyt naikkosia minun ja lasten elämään. - lissu on EX /ENTINEN
paras ratkaisu! kirjoitti:
Me olemme selvinneet niin niinhelpolla, kun aikoinamme kielsimme ex miehen naisten tulon meille ja olemasta missään tekemisissä meidän kanssa, eikä lapsia saanut nähdä. Se on meidän perheen ratkaisu ja todella hyvä, parempaa ei ollut voinut toivoa. Kun ei ole missään tekemisissä vieraiden ja epätoivoisten naikkostenk anssa, ei tule ongelmia. Me emme heitä tarvi ja sillä sipuli, ja lapset ovat olleet tyytyväisiä elämään, kun ei ole tarvinnut peläta eikä tulla haukutuksi.
Meidän elämään ei miehen naikkoset mahdu. Halusimme elää vain rauhassa ja sen ex mies on meille taannut, ei ole tyrkyttänyt naikkosia minun ja lasten elämään.Huh, luojan kiitos.
Onneksi ootte eristäytyneet, niin ei muun maailman tarvi olla tollasen sairaan paskan kanssa missään tekemisissä. Tee vielä sellainen palvelus, että lopetat netin käytön, ettet meidän tarvi edes lukea näitä sun paskakirjoituksia. - rajansa kaikella
lissu on EX /ENTINEN kirjoitti:
Huh, luojan kiitos.
Onneksi ootte eristäytyneet, niin ei muun maailman tarvi olla tollasen sairaan paskan kanssa missään tekemisissä. Tee vielä sellainen palvelus, että lopetat netin käytön, ettet meidän tarvi edes lukea näitä sun paskakirjoituksia.Tiedätkö maahinen, että me ollaan kaikki jonkun entisiä, sinäkin olet tuksin olet erakkona elänyt. Sinä olet exä ja jonkun nyksä, niin minäkin, mutta me emme laita lapsia pelinappuloiksi, lapset ei kuulu siihen kiertokulkuun, lapset kuuluu yhteen perheeseen, ei heitä meillä siirretä kuin shakkinappuloita. He elävät sitä elämää johon ovat syntyneet ja johon kuuluvat, vaikkakin ilman isää.
Se sopii lapsillemme todella hyvin, on aina sopinut, jos isä ei välitä sitten ei välitä, pakolla ei miehestä vastuullista isää tehdä. Onneksi meidän ex mies on sen ymmärtänyt, ja käskenyt hänen naistensa jättää meidät rauhaan aina.
Kenenkään ei tarvi lukea mitä ei halua, jokainen saa kirjoittaa mitä haluaa.
Sanonpa vaan, ettämeidän elämä ei olisi näin hyvä ja ihana, jos mies olisi pakottanut naiset meille tai meidät katsomaan hänen naisiaan, siihen emme lähteneet mukaan enminä ei lapset ei suku. Se on miehen oma työmaa, ei meidän. - Kysynpä vaan
rajansa kaikella kirjoitti:
Tiedätkö maahinen, että me ollaan kaikki jonkun entisiä, sinäkin olet tuksin olet erakkona elänyt. Sinä olet exä ja jonkun nyksä, niin minäkin, mutta me emme laita lapsia pelinappuloiksi, lapset ei kuulu siihen kiertokulkuun, lapset kuuluu yhteen perheeseen, ei heitä meillä siirretä kuin shakkinappuloita. He elävät sitä elämää johon ovat syntyneet ja johon kuuluvat, vaikkakin ilman isää.
Se sopii lapsillemme todella hyvin, on aina sopinut, jos isä ei välitä sitten ei välitä, pakolla ei miehestä vastuullista isää tehdä. Onneksi meidän ex mies on sen ymmärtänyt, ja käskenyt hänen naistensa jättää meidät rauhaan aina.
Kenenkään ei tarvi lukea mitä ei halua, jokainen saa kirjoittaa mitä haluaa.
Sanonpa vaan, ettämeidän elämä ei olisi näin hyvä ja ihana, jos mies olisi pakottanut naiset meille tai meidät katsomaan hänen naisiaan, siihen emme lähteneet mukaan enminä ei lapset ei suku. Se on miehen oma työmaa, ei meidän.Kato lissu kun suuttuu se osaa kirjoittaa oikein MELKEIN
TEIDÄN ex-mies??? Siis onko exsi joku pedofiili joka oli myös lastesi ex vai mitä ?
Kuten itse kirjoitit; "jos isä ei välitä sitten ei välitä, pakolla ei miehestä vastuullista isää tehdä" se on miehen päätös onko lastensa kanssa tekemisissä vai ei, EIKÄ HÄNEN UUDEN PUOLISONSA. Joten lopeta se jonninjoutava haukkuminen.
Minun lapseni tapasi isäänsä tapaninpäivänä muutaman tunnin ja sitä edellisen kerran joskus kesällä muutaman tunnin eikä isä soitellut edes siinä välissä. Välimatkaa on parikymmentä kilometriä. Silti en syytä exn uutta puolisoa vaan exää siitä että on paska isä. Tai oikeastaan en syytä enään edes häntä, en jaksa kuluttaa aikaa turhaan negatiivisuuteen. Sinä taas elät negatiivista tunteista, hengität niitä, et voi elää ilman niitä. Olet ottanut elämäntarkoituksesi jakaa syytöksiä ja pahaa mieltä ympärillesi, mieti mitä se kertoo sinusta ? Oikeasti, minua säälittää ihminen joka tuhlaa niin kovin arvokkaan elämänsä olemalla katkera koko maailmalle yhdestä avioerosta. Onko se todella sen arvoista ? - haista huilu
rajansa kaikella kirjoitti:
Tiedätkö maahinen, että me ollaan kaikki jonkun entisiä, sinäkin olet tuksin olet erakkona elänyt. Sinä olet exä ja jonkun nyksä, niin minäkin, mutta me emme laita lapsia pelinappuloiksi, lapset ei kuulu siihen kiertokulkuun, lapset kuuluu yhteen perheeseen, ei heitä meillä siirretä kuin shakkinappuloita. He elävät sitä elämää johon ovat syntyneet ja johon kuuluvat, vaikkakin ilman isää.
Se sopii lapsillemme todella hyvin, on aina sopinut, jos isä ei välitä sitten ei välitä, pakolla ei miehestä vastuullista isää tehdä. Onneksi meidän ex mies on sen ymmärtänyt, ja käskenyt hänen naistensa jättää meidät rauhaan aina.
Kenenkään ei tarvi lukea mitä ei halua, jokainen saa kirjoittaa mitä haluaa.
Sanonpa vaan, ettämeidän elämä ei olisi näin hyvä ja ihana, jos mies olisi pakottanut naiset meille tai meidät katsomaan hänen naisiaan, siihen emme lähteneet mukaan enminä ei lapset ei suku. Se on miehen oma työmaa, ei meidän.Maahinen, etkö todella parempaan pysty ;D
Kyllä olen ex, mutta sellainen ex joka ei siirrä käytä lapsiaan pelinappuloina ja vallan välikappaleina exnsä kanssa. Sinä käytät, kun estät lapsia menemästä isälleen niiden helvetin naikkosten takia !
Mistä sinä tiedät mikä lapsillesi sopii, sinä jyräät heidät allesi kuten kaikki muutkin.,
Ja kuten kirjoitit, jos isä ei välitä niin ei välitä, SILLÄ NAIKKOSELLA EI OLE ASIAN KANSSA MITÄÄN TEKEMISTÄ!
Jos sun elämäsi olisi ihanaa, et syytäisi täällä paskaa pihalle vuodesta toiseen.
Katso syvälle peiliin ja mieti, mitä voitat sillä että kirjoitat tuollaista paskaa ja syytöksiä täällä vuodesta toiseen. Oletko jotenkin ylpeä teoistasi ? - kinaat turhasta
haista huilu kirjoitti:
Maahinen, etkö todella parempaan pysty ;D
Kyllä olen ex, mutta sellainen ex joka ei siirrä käytä lapsiaan pelinappuloina ja vallan välikappaleina exnsä kanssa. Sinä käytät, kun estät lapsia menemästä isälleen niiden helvetin naikkosten takia !
Mistä sinä tiedät mikä lapsillesi sopii, sinä jyräät heidät allesi kuten kaikki muutkin.,
Ja kuten kirjoitit, jos isä ei välitä niin ei välitä, SILLÄ NAIKKOSELLA EI OLE ASIAN KANSSA MITÄÄN TEKEMISTÄ!
Jos sun elämäsi olisi ihanaa, et syytäisi täällä paskaa pihalle vuodesta toiseen.
Katso syvälle peiliin ja mieti, mitä voitat sillä että kirjoitat tuollaista paskaa ja syytöksiä täällä vuodesta toiseen. Oletko jotenkin ylpeä teoistasi ?Mille sinä olet vihainen, ihmiselle joka rakastaa omia lapsiaan ja tekee hyviä päätöksiä, vai ihan vaan periaateesta kinaat, ihmiselle vai asille??
Näyttää että olet ihmiselle kiukkuinen hänen omista ratkaisuistaan, miksi?
Kinaat sitä ettei hän ole samaa mieltä kanssasi ja muiden kanssa, vaan tekee omia päätöksiään omilla asioilla ja omalla tavalla. Ei ole olemassa oikeita ratkaisuja mihinkään asiaan vaan jokaisen oma päätös on se oikea.
Sulla on nyt jäänyt periaatteesta vaan kiinni se että haluat kinaa ja lisätä löylyä kiukaalle, se on turhaa uskot et tämä henkilä seisoo omien sanojen ja tekojen takana vahvasti, ja se on oieka päätös. - näinm eillä vaan men
Kysynpä vaan kirjoitti:
Kato lissu kun suuttuu se osaa kirjoittaa oikein MELKEIN
TEIDÄN ex-mies??? Siis onko exsi joku pedofiili joka oli myös lastesi ex vai mitä ?
Kuten itse kirjoitit; "jos isä ei välitä sitten ei välitä, pakolla ei miehestä vastuullista isää tehdä" se on miehen päätös onko lastensa kanssa tekemisissä vai ei, EIKÄ HÄNEN UUDEN PUOLISONSA. Joten lopeta se jonninjoutava haukkuminen.
Minun lapseni tapasi isäänsä tapaninpäivänä muutaman tunnin ja sitä edellisen kerran joskus kesällä muutaman tunnin eikä isä soitellut edes siinä välissä. Välimatkaa on parikymmentä kilometriä. Silti en syytä exn uutta puolisoa vaan exää siitä että on paska isä. Tai oikeastaan en syytä enään edes häntä, en jaksa kuluttaa aikaa turhaan negatiivisuuteen. Sinä taas elät negatiivista tunteista, hengität niitä, et voi elää ilman niitä. Olet ottanut elämäntarkoituksesi jakaa syytöksiä ja pahaa mieltä ympärillesi, mieti mitä se kertoo sinusta ? Oikeasti, minua säälittää ihminen joka tuhlaa niin kovin arvokkaan elämänsä olemalla katkera koko maailmalle yhdestä avioerosta. Onko se todella sen arvoista ?Emme me jaa syytöksiä moneen vuoteen enää, me elämme elämäämme, ei siihen kuulu syytöksien jakaminen, ne on jaettu ja kantamme on ollut selvä ex miehelle jo vuosia sitten.
Olen vaan täällä jakanut tuneeni ja elämämme, syytöksien puhuminen elämässämme on unohtunut.
Siitä olemme pitäneet kiinni, ettei exm iehen yksikään nainen ole pässsyt meille eikä oel saanut olla lasten kanssa tekemisissä, se kunm eni exän ja naikkosten kaaaliin, niin siitä taas jatkoimme elämäämme.
Meidän elämäämme ei kuulu vieraat ulkopuoliset ihmiset eikä varsinkaan lasten elämään, joten siihen vedimme rajan, Meille ei tulla, me ei mennä naikkosille, eikä muutenkaan olla tekemisissä, suojasimme lasten lapsuuden heidän ilkeyksiltä ja haukkumisilta. Muuten exä oli samaa mieltä, ettei tuo naisiaanm eille tai esittele lapsille ja mulle. Samoilla linjoilla, siksi elämämme olikin helppo.
Miksi systätä lapset vaikeuksiin isän naisten seuraan, kun he eikuulu lasten elämään? Siihen emme lähteneet.
On ilo katsella ihania lapsia, jotka ei ole saaneet huonoja vaikutteita vieraista isän naisista, ovat ihania aikuisia, ja edelleen minunk anssa tekemisissä, ja se on monelle varmaan kateuden juttu. Siksi meidän ratkaisua ei hyväksytä, vaan mollataan, muttei haittaa, ei kukaan pahalla sitä sano, vaan vailla tietämystä ja kateellisena toki.
Mies elää naistensa kanssa yksin ilman lapsiamme, joten ti tässä hätää, omahan oli valinta ja elämä miten sen elää, mutta hyvinl apset välillä muistelee isää, kuinka heill olikivaa lapsena, ja sitten kun isä hylkäsi niin isänä olo loppui heille kuin seinään, ei ollut enää isää. Ja siitä ovat kiitollisia, ettei joutuneet asustelemaan isän ja naisten kanssa, vaan saivat elää lapsuuden minun kanssa, ja sanovat että olen maailman paras äiti. - tuvkh,m-.-
kinaat turhasta kirjoitti:
Mille sinä olet vihainen, ihmiselle joka rakastaa omia lapsiaan ja tekee hyviä päätöksiä, vai ihan vaan periaateesta kinaat, ihmiselle vai asille??
Näyttää että olet ihmiselle kiukkuinen hänen omista ratkaisuistaan, miksi?
Kinaat sitä ettei hän ole samaa mieltä kanssasi ja muiden kanssa, vaan tekee omia päätöksiään omilla asioilla ja omalla tavalla. Ei ole olemassa oikeita ratkaisuja mihinkään asiaan vaan jokaisen oma päätös on se oikea.
Sulla on nyt jäänyt periaatteesta vaan kiinni se että haluat kinaa ja lisätä löylyä kiukaalle, se on turhaa uskot et tämä henkilä seisoo omien sanojen ja tekojen takana vahvasti, ja se on oieka päätös.Kukan täällä kivaa HÄH sinä saatanan pelle
- YI/UTGVLBKÖNLÄÖ*Ä
tuvkh,m-.- kirjoitti:
Kukan täällä kivaa HÄH sinä saatanan pelle
Siis KINAA...mitään kivaa sussa ei tosiaankaan ole
- cfxutgiyvhkjlkm,
näinm eillä vaan men kirjoitti:
Emme me jaa syytöksiä moneen vuoteen enää, me elämme elämäämme, ei siihen kuulu syytöksien jakaminen, ne on jaettu ja kantamme on ollut selvä ex miehelle jo vuosia sitten.
Olen vaan täällä jakanut tuneeni ja elämämme, syytöksien puhuminen elämässämme on unohtunut.
Siitä olemme pitäneet kiinni, ettei exm iehen yksikään nainen ole pässsyt meille eikä oel saanut olla lasten kanssa tekemisissä, se kunm eni exän ja naikkosten kaaaliin, niin siitä taas jatkoimme elämäämme.
Meidän elämäämme ei kuulu vieraat ulkopuoliset ihmiset eikä varsinkaan lasten elämään, joten siihen vedimme rajan, Meille ei tulla, me ei mennä naikkosille, eikä muutenkaan olla tekemisissä, suojasimme lasten lapsuuden heidän ilkeyksiltä ja haukkumisilta. Muuten exä oli samaa mieltä, ettei tuo naisiaanm eille tai esittele lapsille ja mulle. Samoilla linjoilla, siksi elämämme olikin helppo.
Miksi systätä lapset vaikeuksiin isän naisten seuraan, kun he eikuulu lasten elämään? Siihen emme lähteneet.
On ilo katsella ihania lapsia, jotka ei ole saaneet huonoja vaikutteita vieraista isän naisista, ovat ihania aikuisia, ja edelleen minunk anssa tekemisissä, ja se on monelle varmaan kateuden juttu. Siksi meidän ratkaisua ei hyväksytä, vaan mollataan, muttei haittaa, ei kukaan pahalla sitä sano, vaan vailla tietämystä ja kateellisena toki.
Mies elää naistensa kanssa yksin ilman lapsiamme, joten ti tässä hätää, omahan oli valinta ja elämä miten sen elää, mutta hyvinl apset välillä muistelee isää, kuinka heill olikivaa lapsena, ja sitten kun isä hylkäsi niin isänä olo loppui heille kuin seinään, ei ollut enää isää. Ja siitä ovat kiitollisia, ettei joutuneet asustelemaan isän ja naisten kanssa, vaan saivat elää lapsuuden minun kanssa, ja sanovat että olen maailman paras äiti.Joka helvetin päivähän sä täällä syyttelet.
Sun kirjoituksista näkee kuinka paha olo sulla on ja toisaalta kuinka täynnä katkeruutta sä olet. Toisten onni on sulle suoranaista myrkkyä. Oletko koskaan miettinyt miten se on sulta pois jos toiset on onnellisia uusperheissään ?
Oletko koskaan miettinyt ettei kukaan lähde onnellisesta liitosta, ei siis ex-miehesikään olisi lähtenyt jos olisi ollut onnellinen ja ennen kaikkea vielä sua rakastanut.
Voin sanoa, kun itse olen eroa halunnut, että tiesin haluavani eroa jo kaksi vuotta ennenkuin sain sen ääneen sanottua. Jos mies on niin heikko että ajautuu heti toiseen suhteeseen, sille ei voi mitään, mutta sekin on oire siitä ettei vanha liitto enään tyydytä, eikä vaimoa enään rakasta.
Lapsesi sanoo sulle tasan sen asian, mitä tietävän sun haluavan kuulla, vaikka se ei olisikaan totta. Se kertoo, että he osaavat olla empaattisia, toisin kuin äitinsä. - Olet väärässä.
kinaat turhasta kirjoitti:
Mille sinä olet vihainen, ihmiselle joka rakastaa omia lapsiaan ja tekee hyviä päätöksiä, vai ihan vaan periaateesta kinaat, ihmiselle vai asille??
Näyttää että olet ihmiselle kiukkuinen hänen omista ratkaisuistaan, miksi?
Kinaat sitä ettei hän ole samaa mieltä kanssasi ja muiden kanssa, vaan tekee omia päätöksiään omilla asioilla ja omalla tavalla. Ei ole olemassa oikeita ratkaisuja mihinkään asiaan vaan jokaisen oma päätös on se oikea.
Sulla on nyt jäänyt periaatteesta vaan kiinni se että haluat kinaa ja lisätä löylyä kiukaalle, se on turhaa uskot et tämä henkilä seisoo omien sanojen ja tekojen takana vahvasti, ja se on oieka päätös.”Ei ole olemassa oikeita ratkaisuja mihinkään asiaan vaan jokaisen oma päätös on se oikea.”
Olet väärässä. Silloin kun päätökset koskevat myös muita ja vaikuttavat myös heidän elämäänsä niin päätöksiä ei pidä tehdä vain omista lähtökohdista ja omaksi hyväksi. Sellainenhan olisi pelkästään itsekästä. - ihanan katkera oot!
cfxutgiyvhkjlkm, kirjoitti:
Joka helvetin päivähän sä täällä syyttelet.
Sun kirjoituksista näkee kuinka paha olo sulla on ja toisaalta kuinka täynnä katkeruutta sä olet. Toisten onni on sulle suoranaista myrkkyä. Oletko koskaan miettinyt miten se on sulta pois jos toiset on onnellisia uusperheissään ?
Oletko koskaan miettinyt ettei kukaan lähde onnellisesta liitosta, ei siis ex-miehesikään olisi lähtenyt jos olisi ollut onnellinen ja ennen kaikkea vielä sua rakastanut.
Voin sanoa, kun itse olen eroa halunnut, että tiesin haluavani eroa jo kaksi vuotta ennenkuin sain sen ääneen sanottua. Jos mies on niin heikko että ajautuu heti toiseen suhteeseen, sille ei voi mitään, mutta sekin on oire siitä ettei vanha liitto enään tyydytä, eikä vaimoa enään rakasta.
Lapsesi sanoo sulle tasan sen asian, mitä tietävän sun haluavan kuulla, vaikka se ei olisikaan totta. Se kertoo, että he osaavat olla empaattisia, toisin kuin äitinsä.Ehkä on paha olla ehkä ei! Joskus on joskus ei. Niinkuin meillä kaikilla, sinullakin.
Toisten onni ei todellakaan ole myrkkyä. paitsi surettaa lasten puolesta että isä vaihtoi heidät vieraisiin naisiin, omat lapset ja vihaisi heitä niin paljon, etei jaksanut olla isä vaan sysäisi lapset minun vastuulle ja jättil apset ilman isää. mUtta lapset ja lapseton naikkonen, tottakai naikkonen voittaa, sehän on selvä. Olemme toki olleet lasten kanssa surullisia, mutta siitä pääsee yli, kun ei mieti sitä että huono isä oli, minkäs tekee.
Kyllä perheenrikkojia löytyy joka kolkasta, meille osui yksi pahemmanpuolinen, se on lastenkin puolesta toseella harmi, että menetti isän.
Minun lapset sanoo sen minkä itse haluaa, ei siinä sanoja kaunistella, tietävät että kestän mitä vaan, joten sanovat mitä tuntee. Miksi sua se katkeroittaa ja suututtaa?
Minulta ovat oppineet elämän eväät ja olla niitä empaattisia, toisin kuin isältä eivät ole oppineet mitään. - tosi on!
Olet väärässä. kirjoitti:
”Ei ole olemassa oikeita ratkaisuja mihinkään asiaan vaan jokaisen oma päätös on se oikea.”
Olet väärässä. Silloin kun päätökset koskevat myös muita ja vaikuttavat myös heidän elämäänsä niin päätöksiä ei pidä tehdä vain omista lähtökohdista ja omaksi hyväksi. Sellainenhan olisi pelkästään itsekästä.Okei, siis minun ratkaisut ovat aina oikeat, ajattelen aina lasteni parasta, joten ilmankos lapseni ovat erittäin ihania ja elämäänsä tyytyväisiä. Ihana kuulla.
- ÄLKÄÄ VASTATKO LISSU
ihanan katkera oot! kirjoitti:
Ehkä on paha olla ehkä ei! Joskus on joskus ei. Niinkuin meillä kaikilla, sinullakin.
Toisten onni ei todellakaan ole myrkkyä. paitsi surettaa lasten puolesta että isä vaihtoi heidät vieraisiin naisiin, omat lapset ja vihaisi heitä niin paljon, etei jaksanut olla isä vaan sysäisi lapset minun vastuulle ja jättil apset ilman isää. mUtta lapset ja lapseton naikkonen, tottakai naikkonen voittaa, sehän on selvä. Olemme toki olleet lasten kanssa surullisia, mutta siitä pääsee yli, kun ei mieti sitä että huono isä oli, minkäs tekee.
Kyllä perheenrikkojia löytyy joka kolkasta, meille osui yksi pahemmanpuolinen, se on lastenkin puolesta toseella harmi, että menetti isän.
Minun lapset sanoo sen minkä itse haluaa, ei siinä sanoja kaunistella, tietävät että kestän mitä vaan, joten sanovat mitä tuntee. Miksi sua se katkeroittaa ja suututtaa?
Minulta ovat oppineet elämän eväät ja olla niitä empaattisia, toisin kuin isältä eivät ole oppineet mitään.Taas kaikki muut on lissun mielestä katkeria...bua-hah-haa kun tää on tyhmä ihminen. Älkää hyvät ihmiset vastatko tälle, se on sama kun yrittäisi tapella sahapukin kanssa. lissun älykkyysosamäärä kun on samaa luokkaa kun sahapukilla.
- haaremiko?
näinm eillä vaan men kirjoitti:
Emme me jaa syytöksiä moneen vuoteen enää, me elämme elämäämme, ei siihen kuulu syytöksien jakaminen, ne on jaettu ja kantamme on ollut selvä ex miehelle jo vuosia sitten.
Olen vaan täällä jakanut tuneeni ja elämämme, syytöksien puhuminen elämässämme on unohtunut.
Siitä olemme pitäneet kiinni, ettei exm iehen yksikään nainen ole pässsyt meille eikä oel saanut olla lasten kanssa tekemisissä, se kunm eni exän ja naikkosten kaaaliin, niin siitä taas jatkoimme elämäämme.
Meidän elämäämme ei kuulu vieraat ulkopuoliset ihmiset eikä varsinkaan lasten elämään, joten siihen vedimme rajan, Meille ei tulla, me ei mennä naikkosille, eikä muutenkaan olla tekemisissä, suojasimme lasten lapsuuden heidän ilkeyksiltä ja haukkumisilta. Muuten exä oli samaa mieltä, ettei tuo naisiaanm eille tai esittele lapsille ja mulle. Samoilla linjoilla, siksi elämämme olikin helppo.
Miksi systätä lapset vaikeuksiin isän naisten seuraan, kun he eikuulu lasten elämään? Siihen emme lähteneet.
On ilo katsella ihania lapsia, jotka ei ole saaneet huonoja vaikutteita vieraista isän naisista, ovat ihania aikuisia, ja edelleen minunk anssa tekemisissä, ja se on monelle varmaan kateuden juttu. Siksi meidän ratkaisua ei hyväksytä, vaan mollataan, muttei haittaa, ei kukaan pahalla sitä sano, vaan vailla tietämystä ja kateellisena toki.
Mies elää naistensa kanssa yksin ilman lapsiamme, joten ti tässä hätää, omahan oli valinta ja elämä miten sen elää, mutta hyvinl apset välillä muistelee isää, kuinka heill olikivaa lapsena, ja sitten kun isä hylkäsi niin isänä olo loppui heille kuin seinään, ei ollut enää isää. Ja siitä ovat kiitollisia, ettei joutuneet asustelemaan isän ja naisten kanssa, vaan saivat elää lapsuuden minun kanssa, ja sanovat että olen maailman paras äiti.Monenko naisen kaa se sun ex elää?
- samaa mieltä
En minäkään. Uusio perhettä ei ole olemassa.
- Termit oikein
Ei olekkaan, on uusperheitä.
- filosoofffi
Termit oikein kirjoitti:
Ei olekkaan, on uusperheitä.
uusiperhe on nuori aviopari jolle on syntynyt vauva, yhteinen, se on uusiperhe, ja samalla ydinperhe. Muita perhemalleja ei ole, muutakuin kuvitelmissa. Kahden eronneen ihmisen ytienen asumismuoto ei ole perhe, vaikka siihen kuuluisi sata lasta, se ei ole perhe, vaan yteiselo, jossa asuu monia eri sukuja.
- Lissu on perheetön.
filosoofffi kirjoitti:
uusiperhe on nuori aviopari jolle on syntynyt vauva, yhteinen, se on uusiperhe, ja samalla ydinperhe. Muita perhemalleja ei ole, muutakuin kuvitelmissa. Kahden eronneen ihmisen ytienen asumismuoto ei ole perhe, vaikka siihen kuuluisi sata lasta, se ei ole perhe, vaan yteiselo, jossa asuu monia eri sukuja.
Sinullakaan ei sitten ole perhettä: Ihan omien sanojesi mukaan: ""aviopari jolle on syntynyt vauva, yhteinen, se on uusiperhe, ja samalla ydinperhe. Muita perhemalleja ei ole, muutakuin kuvitelmissa.""
Koska sinulla ei ole lastesi isä luonasi, sinulla ei ole perhettä, minkaanlaista. EI ydin, ei uus, ei mitään......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832