Olen häpeällisen lääpälläni erääseen markkinointiosaston neitiin. Odotan jo päiviä etukäteen palaveria, jonne tiedän hänen tulevan. Jos olemme yhtä aikaa lounaalla, pyrin asettumaan siten, että näen hänet. Aina kun kirjoitan hänelle sähköpostia, yritän keksiä jotain hauskaa, jotta hän pitäisi minusta. Aloitan jokaisen työpäiväni tsekkaamalla hänen kuvansa firman sähköisestä puhelinluettelosta.
En ole ollut näin toivottoman kusessa kehenkään edes teinipoikana, ja minä kun kuvittelin aikuistuneeni. Sietämättömäksi tilanteen tekee se, että tiedän olevani niin luuseri, etten koskaan tule tekemään aloitetta tätä naista kohtaan ainakaan niin kauan, kun olemme saman firman palkkalistoilla.
Ihastunut markkinoinnin mimmiin
3
192
Vastaukset
- neuvoja.
Siinä tapauksessa ainoaksi mahdollisuudeksi tutustua jää se, että hän huomaa ihastuksesi ja ryhtyy toimimaan. Jos hän on aktiivinen ja määrätietoinen neiti, hän pyytää sinua työpäivän jälkeen kahville, ja siitä voitte sitten edetä nopeastikin.
- Uneton ei nuku
Niin. Ja sen todennäköisyys on häviävän pieni. Hän kyllä pitää minusta, mutta en tiedä pitääkö sillä tavalla vai pitääkö hän minua vain hassuna tyyppinä, joka vitsailee työsähköpostia lähettäessään. Hän vaikuttaa aina ilahtuneelta minut nähdessään ja kun hän huomaa minut, niin hänen huulilleen tulee pieni hymy ja sitten tervehdimme. Mutta voihan olla, että hän tekee niin kenet tahansa nähdessään, sosiaalinen ja ystävällinen ihminen kun on.
Niissä palavereissa, joihin hän osallistuu, menen aina muutaman minuutin etuajassa neukkariin siinä toivossa, että hän tulisi myös hieman etuajassa ja ehtisimme esimerkiksi minuutin jutella ennen kuin muut tulevat. Mutta yleensä hän tulee täsmällisesti tai sitten joku toinenkin tulee etuajassa ja keskustelu on yleisempää läpänheittoa.
Kunpa hän edes kerran olisi yksin lounastamassa, niin voisin mennä hänen pöytäänsä. Mutta hän lounastaa aina oman osastonsa väen kanssa, enkä tietenkään voi täyteen pöytään mennä, ja minäkin käyn syömässä aina jonkun kanssa.
Hartain toiveeni sattumalle olisi, että sattuma järjestäisi meidät edes kerran samaan paikkaan siten, että voisimme kahdestaan keskustella kiireettömästi. Olen yrittänyt auttaa sattumaa parhaani mukaan, mutta toistaiseksi se ei ole auttanut. Hartain toiveeni tälle neidille olisi, että hän millä tahansa tavalla ilmaisisi, jos on vähänkään kiinnostunut minusta sillä tavalla. - gjfj6yui
Uneton ei nuku kirjoitti:
Niin. Ja sen todennäköisyys on häviävän pieni. Hän kyllä pitää minusta, mutta en tiedä pitääkö sillä tavalla vai pitääkö hän minua vain hassuna tyyppinä, joka vitsailee työsähköpostia lähettäessään. Hän vaikuttaa aina ilahtuneelta minut nähdessään ja kun hän huomaa minut, niin hänen huulilleen tulee pieni hymy ja sitten tervehdimme. Mutta voihan olla, että hän tekee niin kenet tahansa nähdessään, sosiaalinen ja ystävällinen ihminen kun on.
Niissä palavereissa, joihin hän osallistuu, menen aina muutaman minuutin etuajassa neukkariin siinä toivossa, että hän tulisi myös hieman etuajassa ja ehtisimme esimerkiksi minuutin jutella ennen kuin muut tulevat. Mutta yleensä hän tulee täsmällisesti tai sitten joku toinenkin tulee etuajassa ja keskustelu on yleisempää läpänheittoa.
Kunpa hän edes kerran olisi yksin lounastamassa, niin voisin mennä hänen pöytäänsä. Mutta hän lounastaa aina oman osastonsa väen kanssa, enkä tietenkään voi täyteen pöytään mennä, ja minäkin käyn syömässä aina jonkun kanssa.
Hartain toiveeni sattumalle olisi, että sattuma järjestäisi meidät edes kerran samaan paikkaan siten, että voisimme kahdestaan keskustella kiireettömästi. Olen yrittänyt auttaa sattumaa parhaani mukaan, mutta toistaiseksi se ei ole auttanut. Hartain toiveeni tälle neidille olisi, että hän millä tahansa tavalla ilmaisisi, jos on vähänkään kiinnostunut minusta sillä tavalla.Tutulta kuulostaa. Oma ihastuksenkohteeni oli tosin jossain asiakastiimissä. Ja lopetti talossa. Siinä sinulle hyvä esimerkki kuinka käy, kun on yhtä velliperseinen kuin minä. Mahdollisuudet vilisevät silmien edestä. Ole rohkeampi kuin minä ja mene juttelemaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547