aikuistuminen ja pois muuttaminen ahdistaa

Poikaystävä tosiaan voisi auttaa koska jos tunnet olevasi yksin isossa kaupungissa niin voit hakeutua hänen luokseen kuin haaksirikkoinen lähimpään saareensa hakeutuu.

Kämppiksen kanssa tietenkin asumaan eikä yksin kaverit auttaa ikävään kyllä niitä löytyy opiskelijoista.Helsingissä ei yksin ole mahdollista asuakkaan korkeiden vuokrien takia.Kotoa lähtö täytyy vaan tehdä varsinkin opiskelupaikkakunnan muuton takia ja muutenkin.

Moro! Ite oon kevään 2011 abi. Suosittelen että lähdet kun sulla on jo suuntakin selvillä missä haluat opiskella. Itellä vähän samanlaisia fiiliksiä kun sulla, varsinkin kun kerran jo kotoa lähtö meni miten meni väärien valintojen takia. Poikaystävä auttoi ainakin mun kohdalla, kunnes meillä alkoi mennä huonosti. Kaverin kans ollaan kyl mietitty et jos lähetään samaan kaupunkiin opiskelemaan niin voitas katella yhteistä kämppää. Ei välivuosi huono vaihtoehto oo jos haluaa vähän breikkiä opiskeluun jne. mut oon sitä mieltä et rohkeasti vaan otat uuden askeleen elämässä! :)

Psykologien mukaan nykynuoret aikuistuvat noin 25 vuoden iässä. Eli no hätä. Jos menisit töihin lähipaikkakunnalla vaikka vuodeksi, saisit samalla kerättyä säästöjä, ne helpottaisivat myös opintoja aloittaessa.
Entäs kansanopistot, niitä on eri puolella ja niissä voi asua asuntolassa. Poissa kotoa, mutta aika suojattu ympäristö. Voisit vaikka valita sellaisia aineita opiskeltavaksi, joita aiot muutenkin opiskella, tai sitten jotakin yleishyödyllistä.

tl;dr

Heippa! Olen sinua jo vanhempi, 21-vuotias. Olen muuttanut juuri yhteen poikaystäväni kanssa. Muutin vain n. 10km päähän kotoani. Olen perheen nuorin lapsi ja totuin asumaan äitini kanssa kahden (tavallaan myös poikaystäväni asui meillä). Nautin ajasta äitini kanssa. Ja minua ahdistaa. Minua ahdisti jo ennen muuttoa ja minua ahdistaa nyt. Tuntuu että on kamala ikävä äitiä vaikka näenkin häntä usein. Jotenkin uusi koti ei tunnu kodilta ja sydän kaipaa takaisin. Siispä odottelen että tottuisin asumaan yhdessä poikaystäväni kanssa ja hitaasti "irtaantuisin" äidistäni. Haluan yhä olla hänen kanssaan läheinen, mutten olla riippuvainen hänestä.

Olen ollut myös sellainen että leireillä aina iski koti-ikävä enkä koskaan oikein pitänyt olla pois äitini luota. Isäni ja äitini ovat eronneet ja silloisen yhteishuoltajuuden takia jouduin kuitenkin olemaan viikonloppuja isäni luona.

Siispä neuvoisin sinua niin että jos siltä tuntuu pidä välivuosi! Olet nuori! Minäkin olen vielä nuori ja pyrkimässsä opiskelemaan. Ja voithan sinä hakea opiskelemaan ja opiskelupaikkaa lykätä sitten vuodella ilmoittautumalla poissaolevaksi opiskelijaksi. Itsekkin olen toiminut koulunkäyntiavustajana ja hankkinut työkokemusta tulevan ammattini alalta (opettaja). Siis tee niinkuin parhaalta tuntuu. :) Ja juttele äitisi kanssa!! Elämänkokemus osaa kyllä neuvoa. Tsemppiä ja kaikkea ihanaa kesääsi ja kevääseesi. :)

Kuulosti ihan omalta kirjoitukseltani, minulla oli juuri tuollaisia ajatuksia muutama vuosi sitten. Lukion loppumisen aikoihin ahdisti kovasti ajatus pois muuttamisesta, koko perheeni eli vanhemmat, pikkusisko, pikkuveli ja lemmikit olisivat jääneet kotipaikkakunnalle minun muuttaessa pois. Olen myös lapsuudessani ollut kova ikävöimään. Kaikki yökoulut ja leirit ovat olleet aina kova paikka ja toisinaan keksin tekosyitä millä pystyin jäämään kotiin. Kavereillakaan en ole juuri koskaan ollut yötä.

Lukion jälkeen en saanut opiskelupaikkaa ja jäin asumaan perheeni kanssa ja menin työharjoitteluun vuodeksi. Välivuoden jälkeen aloitin syksyllä koulun toisella paikkakunnalla ja olin paljon valmiimpi selviämään itsekseni. Muutin aluksi koulun asuntolaan, siitä vuokra-asuntoon ja nyt asun avoliitossa. Poikaystävän löytyminen samana vuonna auttoi kovasti enkä enää tuntenut ahdistusta omaan elämään siirtymisestä.

Minun neuvoni on, että älä muuta vielä mihinkään. Selvästikään et ole siihen vielä valmis eikä itseään kannata pakottaa ratkaisuihin, jotka eivät tunnu oikeilta. Pidä rauhassa välivuosi ja kypsyttele hiljaa ajatusta oman elämän aloittamisesta. Vuoden päästä olet varmasti viisaampi asian suhteen eikä pois muuttaminen tunnu enää ollenkaan pahalta.
Nauti nyt hetkistä perheesi kanssa. Ne ovat korvaamattomia ja tuskin tulet koskaan enää asumaan heidän kanssaan yhdessä. Ehdit kyllä varmasti elää omillasi loppuelämäsi ajan. Elämä ei yhteen välivuoteen kaadu.